Minä lähdin Pohjois-Karjalaan

Joensuussa oli kivaa. Käsityökortteleihin on nykyisin niin hauskaa lähteä tapaamaan "työkavereita" ja myös kohtaamaan uusia ja vanhoja asiakkaita. Tämänkertaisen korttelin pääjehu oli Hannele Rusila, joka todella oli huolehtinut järjestelyistä ihanasti. Meille tarjoiltiin lämpimässä taukotilassa tyrnikiisseliä ja karjalanpiirakoita! Sää ei ollut koko aikaa puolellamme, mutta silloinkaan, kun se oli, ei asiakkaita ollut yhtään enempää kuin sateella. Huonoksi jäi myynti tällä reissulla, mutta niin paljon olen minäkin näiden vuosien aikana henkisesti kasvanut, ettei kevyt kassa enää paina minua maanrakoon kelvottomuusajatuksineni.

Vaan pakkohan se on myöntää, että jokainen kannattamaton myyntireissu panee miettimään tämän homman järkeä ja vaihtoehtoja. Mitä voisi tehdä toisin? Mitä teen nyt väärin? Entä mitä voisi tehdä yrittämisen sijaan? Näitä ajatuksia huomaan pyöritteleväni yhä enemmän. Varsinkin kun koko ajan joku kollega tekee lopettamispäätöksen, se ei voi olla vaikuttamatta omaan päähän. Miksi minä yhä jatkan?

 Katsotaan nyt taas tämäkin kalenterivuosi loppuun asti, ennenkuin mitään radikaalia muutosta aletaan miettiä. Odottelen perustuloa kuin kuuta nousevaa. Jos olisi varmuus siitä, että jostain tulisi pesämuna joka kuukausi, se poistaisi stressin ja paineen hengissäsäilymisestä ja vapauttaisi energiaa ja iloa omaan tekemiseen, uudistumiseen ja luomiseen. Nyttemmin tuo jatkuva murhe siitä, tuleeko kassaan mitään, on käynyt aika raskaaksi kantaa.

Meidän kaltaisillemme pienille yrittäjille perustulo olisi aivan täydellinen asia. Olen lueskellut eri vaihtoehdoista ja jossain väläyteltiin viidensadan euron summaa per kuukausi. Se olisi minulle juuri sopiva. Liian pieni, jottei sen varaan voisi heittäytyä laiskottelemaan, mutta tarpeeksi suuri poistamaan edellämainitun taakan hengissäpysymisestä. Joskus puhuttiin jopa tuhannesta eurosta kuukaudessa. Se taas olisi liikaa. Nytkin minä yritän päästä maksamaan itselleni tonnin kuussa palkkaa (aina se ei onnistu), joten jos se raha tulisikin ilmaiseksi, niin ihan takuulla menisi löperöksi koko yrittäminen. Mutta koska perustulo tuskin toteutuu ainakaan lähivuosina, minä jatkan pohdiskeluani siitä, mitä pitäisi tehdä toisin.

Tällä reissulla rakastuin pieneen mökkiin, josta olin paikkani ostanut Joensuun Taitokorttelissa. Ai että se oli söpö ja kätevä! Tavarat sai huoletta jättää mökkiin yöksi, koska sen sai lukittua ja se piti sadetta. Kun koko lauantaipäivän satoi ja tuuli, minä olin kiskassani kuin herran kukkarossa. Hörpin teetä ja katselin tabletilta ohjelmaa norjalaisista, jotka asuvat tiettömien taipaleiden takana, upeissa maisemissa, yksinkertaista elämää eläen. Olin suunnattoman kiitollinen lautaseinistä ympärilläni.

Jos ja kun tämä käsityöläisen torielämä tulee jatkumaan, unelmani olisi vetää perässäni juuri tuollaista pientä sievää mökkiä, jossa kaikki olisi koko ajan paikoillaan. Sen vaan vetäisi torille ja avaisi luukut. Ja illan tullen sen voisi vetää jonnekin metsätielle ja kömpiä sinne yöksi nukkumaan.

Myös teltasta voisi saada professionaalisemman näköisen. Katselen Hannelen telttaa aina ihaillen. Hän on tehnyt siitä todella kauniin kokonaisuuden kutomalla siihen tuotteidensa kanssa samaa kieltä puhuvan katon ja kiinnittämällä huomiota pieniin yksityiskohtiin. Missään ei näy nippusiteitä, puristimia ja S-koukkuja.

Kiitos kaikille, jotka tulitte meitä katsomaan! Seuraavaksi vuorossa on sitten Savonlinna 29.7.