tiistai 29. toukokuuta 2012

Valmista!!!


Ahkeran pihansiivouksemme yksi tärkeä vaihe oli kaatopaikalla käynti. Kaiken maailman puutavaraa on kertynyt nurkkiin ihan älyttömiä määriä ja ne me veimme haketettaviksi. Mutta melkeinpä se vaan on niin, että joka kerta, kun meiltä menee puujätettä poispäin, tulee jotain muuta tilalle.

Tiedämme kyllä, että jätteiden ottaminen on varastamista. Mutta jos joku nyt jaksaa paheksua sitä, että me hyödynnämme kelvollista tavaraa, jonka joku toinen on kulutushysteriassaan heittänyt pois, niin paheksukoon ihan kaikessa rauhassa.


Tällä reissulla mukaamme tarttui nimittäin kahdenistuttava rottinkisohva. Se on erittäin tukeva ja aivan ehjä. Tuntui ihan sietämättömältä jättää sohva tuhottavaksi, ja niinpä me nakkasimme sen Perunan lavalle ja hurautimme tiehemme.

Sohva pääsi Villa Harakanpesään, ja onhan se sinne toki paljon parempi vaihtoehto kuin kolho baden-baden-tuoli. Maalaisinko minä sohvan valkoiseksi, vaaleanpunaiseksi vai jättäisinkö maalaamatta? Enpä tiedä vielä.

Kesäkeittiö on nyt valmis, sillä tänään me laitoimme kattohuovat paikoilleen. Mökin perustukset on tehty hyvin, ja katto on ihan todella pro, mutta kaikki siitä katteen ja perustusten väliltä saattavat olla heikkoa tekoa. Toivottavasti mökki pysyy kuitenkin kasassa meidän elinikämme ajan.


Eilen kävimme vanhempieni luona ja saimme sieltä melkein kaikki tarvittavat kattomateriaalit. Isälläni oli varastossa niin alushuopaa kuin päällishuopaa (vai mitä palahuopaa se on?) ja vieläpä naulatkin. Saimme tarkat ohjeet huopien asentamista varten ja kaikki sujuikin ihan kuin Strömsössä!

Rautakaupasta meidän piti hakea räystäspeltejä (vai mitä ne nyt sitten ovatkaan?) ja kyllä tuli katteesta nyt kaikkien virallisten sääntöjen mukaan tehty.

Pellinsuikuroihin upposi 130 euroa. Minua se kammotti niin, että muutuin rautakaupan noutopihalla varsin epäystävälliseksi ja äksyksi. Onneksi en osannut alunperin laskea, miten paljon rakennusmateriaalia tähän mökkiin pitää hankkia vielä sen varsinaisen mökkipaketin lisäksi. Hinta ei nimittäin ole pysynyt ollenkaan hanskassa. Jos olisin tiennyt mökin lopullisen hinnan, en olisi sitä edes tilannut.

Ja me sentään saimme kattohuovat ihan ilmaiseksi. Pelottaa ajatuskin siitä, että olisimme joutuneet nekin ostamaan rautakaupasta. Kiitos, isi!


Kesäkeittiö on nyt siis lopultakin ihan valmis. Mutta vielä pitäisi rakentaa toinen puoli eli katos mönkijälle.

22 kommenttia:

  1. Toi on jännä juttu muuten että kaatopaikalta tavaran tuominen on varastamista..ihan pakko tarttua siihen. En voi tajuta miten se voi olla niin!! Jos joku tietää vastauksen niin mielelläni sen kuulisin. Kun luulisi, että se on nimenomaan järkevää, ekologista ja kierrätyksen kannalta erittäin suositeltavaa puuhaa ottaa mukaan tavara jonka voit ja haluat käyttää uudelleen! Tuolla kaatopaikoilla ja roska-astioissa nimittäin on aivan priimaa tavaraa, niin hullua kulutushysteriaa jotkut todella potee. Vai onko se niin että me dyykkarit varastammekin siltä jäte-alan yritykseltä, jonka pöntöstä tai kaatopaikkakasasta teemme löytöjä, emme tavaran pois heittäneeltä ihmiseltä? En tajua tätä maailman menoa, mutta dyykkailua en lopeta, ehkä sitten jos siitä aletaan sakottaa...
    T: Marja Mikkelistä
    ps. pari viikkoa sitten löysin naapuritaloyhtiön roska-lavalta ihanat vanhat taulunkehykset ja Arabian leipälautasen.... ;)
    pps. ihana kesäkeittiö, niin sievää ja romanttista, just sellaista arjen hömppää jota jokainen tarvitsee. Älä maalaa sohvaa vielä, katsele rauhassa miten se asettuu teille, siinä on ihanan patinoitunut väri itsessään. Huippulöytö, ois kelvannut miullekin!

    VastaaPoista
  2. Minä paheksun puolestani sitä, ettei jätteitä muka saisi hyödyntää.
    Onnea uudelle ihanalle kesäkeittiölle! Mukavia hetkiä siellä:)

    VastaaPoista
  3. Kaivoin juuri viikonloppuna kierrätyspisteen metalliastiasta sellaisen pahvisen kaarevakantisen pikkulaukkun, jollainen minullakin on lapsena ollut. Todellakin: pahvia metalliastiassa! En tunne itseäni suureksi rikolliseksi.

    Mutta piti sanomani, että älä enää sure kesäkeittiön hintaa. Nauti vaan hienosta aikaansaannoksestanne!

    VastaaPoista
  4. Oon ihan samaa mieltä Marja!

    Aina kannattaa vilkaista tilaisuuden tullen roskallavoille ja kaatiksen antimiin :D

    Vaikea tuntea syyllisyyttä, jos kaatikselta mennessään vie jonkun käyttökelpoisen esineen pois. Varsinkin kun monella kaatopaikalla vielä peritään tuntuviakin maksuja jätteen viemisestä. Pirkanmaalla jätejutut oli hienosti hoidettu kaatiksella. Sinne sai ajaa ja lajitella jätteet ilmaiseksi sopiviin kontteihin. Täällä pohjat vetää Lappeenrannan kaatopaikka, jonne vein kerran 35 euron kuorman lasivillaa ja puutavaraa pienellä peräkärryllä + n. 1m3 lavalla. Maksua varmaan lisäsi se, että kuormat punnittiin ja mennessä satoi aivan taivaan täydeltä vettä lasivillat ja lavan reunat vetävät yllättävän paljon vedestä lisäpainoa 30km:n matkalla. Törkykuorma punnittiin muistaakseni alkavien satojen kilojen tarkkuudella.

    Läheiselle kierrätysasemalla saa viedä kärrillisen puhdasta puukamaa vitosella. Se on kohtuullinen summa kun tuliaisiakin on usein matkassa... :D

    Sulo Lintunen

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä kuin muutkin, rikos on ennemmin se, että kaatopaikka ei hyödynnä kierrätyskelpoista tavaraa eli sitä ei olisi lupa ottaa. Itse otan jos sopivaa tulee vastaan. Sohvan jättäisin toistaiseksi noin.

    Kesäkeittiö on hieno, taatusti siihen menneiden eurojen arvoinen!!

    VastaaPoista
  6. Voi miten upean kesäkeittiön saitte aikaan! Älä mieti rahoja, hullumpaakin se olisi voinut mennä. Nyt saat nauttia monen monta vuotta ihanasta mökistänne. - Ja joo, oudot on kuviot noilla kaatopaikoilla. Muistelen, että tässä taannoin oli Tampereen lehdissä juttua jostain arvokalustosta, jonka joku halusi kaatopaikalta mukaansa. Se taidettiin lyödä palasiksi, etteivät haluavat sitä saaneet. En nyt muista perusteluja tälle asialle. Mutta ihan hölmön hommaa.

    VastaaPoista
  7. Täältähän löytyi kiintoisa uusi blogituttavuus. Miten mää en oo löytänyt tänne aikaisemmin? Klikkauduin lukijaksi, tulen toistekin. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana löytö ja ihana kesäkeittiö!

    - Sen verran kommentoin kaatopaikkajuttuun, että itse sain henkilökunnalta vastauksen; kun siis kysyin, että saisiko "ihan vain napata pari emalikattilaa" mukaani sekajätelavalta; niin todella ystävällinen työntekijä vastasi, olevansa pahoillaan mutta niitä ei saa ottaa, koska toiset ihmiset ovat tuoneet ne hävitettäväksi, ja heidän pitää myös voida luottaa siihen, että jättäessään tavarat kaatopaikalle hävitettäväksi, ne myös jäävät sinne.
    Totta kai olen itse sitä mieltä, että kaikki pitäisi kierrättää, ja onpa tyhmää - mutta ymmärrän myös tavallaan pointin, että kaatopaikalla on velvollisuus huolehtia tehtävästään joka sillä on.

    VastaaPoista
  9. Annan ääneni valkoisen sohvan puolesta! Hieno löytö :)

    Täällä meillä päin jätteen vienti on tosi kallista. Sortti-asema laskuttaa puolikkaasta peräkärryllisestä 36€ ja kokonainen on jo yli 70€. Riistoa! (Hyödynnettävä jäte on edullisempaa, mutta harvoinpa sellaista tulee kärrytolkulla kaatikselle vietyä.)

    Mukavia hetkiä uudessa kesäkeittiössänne!! Nyt kun tulisi vielä ne helteet takaisin...

    VastaaPoista
  10. Niin, tulisipa taas kesä! Koko toukokuussa meillä on tullut sadetta vain kahtena yönä, mutta muuten on ollut ihanan aurinkoista ja lämmintä. Eilen oli eka kylmä (tosin poutainen) päivä. katselemme kauhulla säätiedotuksia, sillä meille on tulossa viikonlopuksi tusinan verran ihmisiä, ja onpa karmeaa, jos sataa vettä ja pitää ahtautua sisätiloihin.

    Minusta kaatopaikoilla pitäisi olla sellainen tuo ja vie-ossto erikseen, jonne voi jättää ehjää, mutta itselleen tarpeetonta tavraa muiden otettavaksi.

    Sulo mainitsikin tuosta Pirkanmaan esimerkillisyydestä. Se oli tosiaan uskomattoman hienoa, että kaikki oli ilmaista. Inkan mainitsema 70 euroa on kyllä jo sellainen summa, että ei sitten pidä ihmetellä, kun metsäpolkujen varrelle ilmestyy jätekasoja.

    Mekin olemme vieneet kaatopaikalle ihan hirveän määrän edellisten asukkaiden jälkeensä jättämää ryönää, että olisi ihan järkyttävää joutua maksamaan omaisuuksia toisten ihmisten jätteiden hävittämisestä.

    VastaaPoista
  11. Minä kanssa mieluusti kotiini kiikutan tavaraa, jos vain"aarrearkuista" löytyy mitä kivaa :) Käsittämätöntä
    miten heitetään ihan ehjää tavaraa menemään. Huippulöytöjä viime kesältä kun mökkipaikkamme lähiroskikselta kaivettiin ihan uusia maalaisromanttisia koriste-esineita, toiset täysin ehjiä, toisissa saatto olla joku pieni virhe..
    Miks eivät vie tuollaisia kirpputoreille tai kierrätyskeskuksiin?

    Asiasta toiseen, onko sua härinnyt nää tämän viikkoa kestäneet ilmavoimien harjoitukset alueella? Mie oon täällä karvat pystyssä, kun suoraan asuntomme yli huristaa kiitoradalle tunnissa useampi kone melkoista vauhtia ja matalalta.
    En kai koskaan totu asumaan täällä, melkoisen meluisa paikka elellä.

    VastaaPoista
  12. Joo...tosiaan vaihtelee paikkakunnittain jätemaksut ja yleensäkin suhtautuminen kierrätykseen. Mikkelissä taitaa olla myös sellaisia 5 euron jätepuupaikkoja, muista kaatopaikka-asioista en osaa sanoa, kun en ole juurikaan joutunut käyttämään. Toi märän lasivillan punnitseminen on kyllä jo aika epäreilua toimintaa... Lähikunnassa Ristiinassa oli ainakin jossain vaiheessa ihan älyvapaa meininki, kun jätehuollosta vastaava taho laittoi kierrätyspisteeseen valvontakamerat! Joku oli varmaan lyönyt rahoiksi dyykkaamalla hillopurkkeja... ;) Nuo haja-asutusalueen roskispisteet on muuten aarreaittoja. Joskus tuntuu, että mökkiläiset kesäpaikkojaan siivotessa laittavat kaiken samaan läjään ja silloin on aarteenmetsästäjillä onnenpäivät! Aurinkoista viikonloppua teille kaikille!
    T: Marja Mikkelistä

    VastaaPoista
  13. Minäkin oon "varastanut" kaatopaikalta, työntekijä sanoi, että hän laittaa silmät kiinni siksi aikaa :) Lavalla oli varmaan jonkun mummovainaan kaikki huonekalut, ihania 50-lukulaisia, sain pelastettua pienempiä jakkaroita :(

    Aika hassu juttu, kyttää kirppikseltä juuri tuollaista samanlaista rottinkituolia! Hinta oli ensin 75€, vkonloppuna 40€ ja käyn huomenna katsomassa olisiko tippunut lisää ;)

    VastaaPoista
  14. Nimenomaan, pitäisi olla joku tapa jolla omaan roinaan voisi merkitä "saa jälleenkierrättää", koska viimeksi ollessani olin itkeä ja pyörtyä kun näin lavoilla isoja ja priimakuntoisia emalikattiloita - täällä meillä on kameravalvonta, joten ei olisi edes auttanut, jos lähin työntekijä olisi sulkenut silmänsä. :(

    VastaaPoista
  15. Mari, ei oikeastaan ole häirinnyt. Minusta on ihan mielenkiintoista katsoa sitä jättimäistä lentokonetta, joka leijuu paikallaan! Ammuskelu ärsyttää kyllä, mutta sitä kuuluu pitkin vuotta. Ja joskus tehdas häiritsee aika tavalla. Ja crossimopot tuolla kutostien toisella puolella. Tämä todella on kovin meluisa paikka, vaikkei sityä ensihätään hoksaisikaan!

    Mikkelin Marja ja Norppa, meidänkin aarreaitassa taitaa kyllä olla kyltit kameravalvonnasta. Olemme siitä huolimatta ottaneet parhaat helmet talteen. Kukaan ei ole lähtenyt vielä takaa-ajoon! Noita maaseudun keräyspisteitä Sulo ratsaakin oikein erityisen mielellään ja kaikkea kivaa niistä on löytynytkin!

    Hups, SuperSanna, pidän peukkuja, että rottinkituolisi hinta tippuu vielä paljon!

    VastaaPoista
  16. Itse meinasin kans ottaa kaatikselta mukaan rottinkituolin, kun vietiin puutarhajätettä. Tuoli oli kuitenkin siinäjasiinä ollakko vai eikö olla-kunnossa, että jäi. En yhtään ajatellut, että kaatikselta ottaminen olisi rikos.
    Tuntuu tosi tuhlaukselle, jos tuommoiset hyväkuntoiset, kuten löytämäsi sohva, joutuisivat tuhotuiksi.

    VastaaPoista
  17. Mieheni löysi kaatopaikalta vanhan nuken, joka oli jätetty silleen vähän erilleen. Martta-nukke, joka oli alkuperäisessä laatikossaan. Myin sen satasella eteenpäin - nyt kaduttaa. Hiukan sille tuli lisähintaa, kun samalla kaatiksella vieraili myös kyy, joka pisti miestä...

    VastaaPoista
  18. Peppi, meidänkin kaatopaikalla olisi ollut tuon sohvan lisäksi tarjolla tuoli, mutta siinä oli pieni vika yhdessä jalassa, niin jätimme sen sinne.

    Mervi, ei voi olla totta! Onneksi otit Martan talteen. Varmasti paras kaatislöytö ikinä ja vieläpä hyvä työ siinä samalla! Se, joka osti nuken satasella, arvostaa sitä takuulla enemmän kuin se, joka sen kaatopaikalle vei.

    VastaaPoista
  19. Joo, meluisaa on kyllä. Tähän meille kuuluu eniten kutosen äänet, kun tie kulkee tuosta melko läheltä. Ammuskelu(puhumattakaan niistä jysäyksistä, jotka kuuluu ilmeisesti rajan takaa) pelottaa toista koiraamme, vaikka ollaan asunut tällä paikkakunnalla viis vuotta jo, ei se taho millään tottua.
    Tehtaalta kuulu meteliä, samoin sieltä crossiradalta.
    Junat kulkee vähänväliä.

    Ja ne tehtaan hajuhaitat, ne on jotain niin inhottavaa.

    Mutta emmie valita, meillä on ihana koti muuten :D

    VastaaPoista
  20. Se on muuten tosi hassua, että kun koti on itselle ihana, ja elämä siinä kodissa onnellista, niin nuo ympäristön haitat ovat ihan merkityksettömiä.

    Asuin ennen Oulussa jossa tehdas haisi ihan yhtä kamalalta kuin täällä. Minä vihasin sitä joka sekunti sydämeni pohjasta. Vihasin hajua ja vihasin kaupunkia ja vihasin koko elämääni. Vika ei tainnutkaan loppujen lopuksi olla hajussa, vaan minussa.

    Ne jysäyksetkö tulevatkin rajan takaa? Olen nämä kaksi vuotta syyttänyt varuskuntaa niistä! Meillä ihan lasit helähtelee välillä, kun kunnolla jysäyttävät.

    VastaaPoista