Vaikka nuo mokomat hevosmuurahaiset ovatkin tekemässä selvää meidän saunastamme, minä toisaalta ihailen sitä taitoa, jolla ne ovat käytävänsä hirsiin rakentaneet ja toisaalta myös suren sitä, että koko niiden yhdyskunta aikaansaannoksineen nyt tuhotaan. (Ilo saunan pelastumisesta tosin voittaa nämä surulliset tunteet.)
Olen opiskellut paljon uutta tietoa hevosmuurahaisista netin suosiollisella avustuksella. Tiedän nyt, että ne lentävät tyypit olivat neitsytkuningattaria ja kuhnureita, jotka lentävät joukolla pesästä paritellakseen ilmassa. Parittelun jälkeen neitsyet (jotka siis eivät enää ole neitsyitä) etsivät sitten pesäkolon, johon munivat kasan munia ja joista sitten kasvaa uusi muurahaisyhdyskunta. Kuhnurit sen sijaan pudottavat siipensä ja jäävät maahan harhailemaan, kunnes menehtyvät.
Sitten on työläisiä, joilla kaikilla on omat tarkat tehtävänsä, kuten vaikkapa munien hoitaminen. Ne ovat naaraita, ja vieläpä kaikki sisaruksia keskenään. Osa hevosmuurahaistyöläisistä on sotilaita, jotka ovat erityisen suuria ja vahvaleukaisia.
Kuningattaren asemaa ei kannata kadehtia, sillä nimestään huolimatta hän on vain pesään vangittu munakone. Ja surkeiden kuhnurien ainoa tehtävä maailmassa tulikin jo äsken selväksi.
Uskon, että olemme lähestulkoon saaneet kaikki ötökät hengiltä. Tänään löysimme vielä liudan elossaolevia toukkia ja muutamia lastenhoitajia, jotka kaikki jouduimme julmasti teurastamaan.
Toissapäivänä vielä minä jatkoin älytöntä purkutyötäni kirveen ja sorkkaraudan kanssa ja löysin onkalon, joka oli täynnä munia ja kuolleita muurahaisia. Minun oli vaikea pidätellä kyyneleitäni katsoessani sitä näkyä. Kuinka ne uutterat vauvanhoitajat ovat ensin paenneet työkalujeni tieltä yhä syvemmälle pesän onkaloihin ja sitten myrkyn vaikutuksesta tehneet piilossaan hitaan kuoleman. Toisiinsa kietoutuneina, kippuraan käpristyneinä ne ovat viimeiseen asti vartioineet munia.
Kuinka kovasydäminen pitäisi olla, jotta sen näyn edessä ei tuntisi edes pientä kirpaisua sisällään?
Tänään sain vihdoin avukseni Sulon, jonka jalka alkaa olla jo paremmassa kunnossa. Olen ollut kyllä hyvin tietoinen siitä, miten nopeasti homma olisi hoitunut moottorisahalla, ja miten hitaasti ja työläästi minä etenen käsityökalujeni kanssa, mutta en vaan ole pystynyt odottamaan. Ajattelen sitä, miten jokainen päivä muurahaiset tekevät lisää onkaloita edeten yhä pidemmälle seiniin.
Niinpä Sulo päräytti moottorisahan käyntiin vain todetakseen, ettei heppoinen saha jaksanutkaan purra kovaan, vankkaan hirteen. Päätimme ostaa kunnollisen moottorisahan, sillä tämä sama ongelma halvan vehkeen kanssa tulee vastaan ihan jatkuvasti. Päätimme myös pyytää apuun sukulaisia tehokkaine sahoineen. Jätimme saunan sikseen ja huomenna jatkamme hommaa apuvoiman kanssa.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että pukuhuoneen puoleinen seinä ei olisi mennyttä, vaan tuhot rajoittuisivat vain sille alueelle, jossa hirren takana on tiilimuuri. Sulo on jopa niin optimistinen, että nikkaroi saman tien portaan lauteita varten.
Koska oli pitkästä aikaa hieno päivä, ja olokin taas korkeapaineen myötä edellisiä päiviä energisempi, ryhdyimme viimeistelemään polttopuusuojaa. Sulolla on kyllä suunnitelmia varsinaista katostakin varten, mutta koska jotakin piti saada nopeasti aikaan, olemme yhteistyönä tehneet katoksen roskapuusta. Pohja on kuormalavoja, seinät ja katto dyykattua työmaalautaa, ja kattopellit ovat oman talomme kattoremontin ylijäämää. Ihan kelvokas, ja vielä parempi sitten, kunhan sinne saadaan ne klapitkin.
12 kommenttia:
Aukaisin blogisi "ruoka suussa" ja meinasi käydä huonosti heti ensimmäisen kuvan nähdessäni! Tykkään kerronnastasi ja senkin vuoksi blogistasi, että kerrot arkipäiväisesti ja realistisesti. Niitä on sellaisiakin kirjoittajia, joilla on kaikki aina kivaa ja siistiä...Mukana remontissasi: Mervi
Hups, anteeksi ellottava kuva heti sivun alussa! :-D
Ja kiitos mukavista sanoistasi, tuntuu hienolta kuulla tuollaista!
Tulee mieleen, että onkohan seinässä tiilimuuria vasten sitten mahdollisesti kosteutta? Että jos sitä vaikka on ollut helpompi kaivella kuin kuivaa tervettä hirttä...En tosin tiedä noiden teräsleukojen voimasta, jos vaikka ihan terveenkin puun järsivät?
Kamalia toukkia. Ei kirpaisisi yhtään. Hyönteiset on saatanasta...:P
Vaikka tosin varsin kauniin onkalon ovat tehneet -kannattaa säästää myöhemmin pala siitä seinälle. Eikös siitä juuri saisi nätin palasen puuta siihen haaveilemaasi naulakkoon pukuhuoneeseen?:)
Susanna, ymmärrän hyvin hentomielisyytesi muurahaisten edessä. Minusta myötätunto muita olentoja kohtaan, myös pieniä, on yksi ihmisyyden tärkeimpiä asioita. Sitä paitsi muurahaiset ovat tärkeitä, suorastaan välttämättömiä koko luonnon kiertokulun kannalta. Ilman hyttysiä pärjättäisiin, ilman muurahaisia ei.
Ihan hölmö sana: KUHNURI! Kukahan sen on keksinut, milloin ja miksi?
Kuningatarmuurahaisen elämä kuulostaa kamalalta. Toivottavasti sillä ei ole minkäänlaisia aivoja, jottei se tajua elämänsä epätoivoisuutta. Luen muuten juuri kirjaa yemeniläisistä naisista ja jotenkin löytyi yhtymäkohtia :(
(Kamalaa sanoa näin, mutta...)
Mie tuun pienen pojan kanssa keskiviikkona putiikillesi ostoksille. Toivottavasti siellä ollaan maisemissa? :)
Leena, se seinä tosiaan on ollut kostea siitä muurin vierestä ja puu tuntuu yhä aavistuksen kostealta aivan muurin lähellä. Olen lukenut, että muurahaiset mielellään tekevät pesänsä lahonneeseen puuhun, kuten meillä on käynytkin, mutta hyvin helposti jatkavat siitä terveeseen myös, kuten myös meillä on käynyt. Tänään toivottavasti saadaan tietää, miten aljon tervettä puuta pitää poistaa. Kaiken lahon olen jo saanut riivittyä pois.
Minustakin niiden kaivelut ovat todella kauniita. Ja käytävien seinät aivan uskomattoman sileitä, kuin maailman hienoimmalla hiomapaperilla hiotut.
Anonyymi, mukavaa saada ymmärrystä tässä asiassa!
Mia, luin myös jostakin, että yleensä kuningatar ei edes halua poistua pesästä, mutta jos se kuitenkin yrittää lähteä, työläiset raahaavat sen väkivalloin takaisin. Toivon minäkin, että ovat aivottomia, sillä jo pelkästään niiden kodin tuhoutuminen olisi liian kamalaa ajatteleville eläimille.
Sanna, tule tule! Täällä ollaan, tervetuloa!
Minäkin luen säännöllisesti juttujasi, kirjoitat ihanasti ja elämästä. Kiitos.
Tuskin sitä kovinkaan sydän jäässä tarvitsee olla, jos nuo murkut ja toukat eivät sureta. Meillä nimittäin syö lisko tuommoisia päivittäin(tosin tarkoitusperä ei ole pelkkä teurastus). Miltei olin jo pyytämässä purkillisen lähetettäväksi tähän suuntaan:)
Yhdyn Pellavasydämen kommenttiin siitä, että on ihanaa lueskella ihan arkisia juttuja.
Innoissani minäkin luen aina uusimmat juttusi! Hauskaa on viehtymyksesi Jukka Takalon musiikkiin, tuttu mies ja musiikkinsa on ahkerassa kuuntelussa täälläkin. :) Olin tunnistavinani noissa videoissa tuttuja maisemia, naapurikylän poikia tuo Jii :)
Maija, voisin lähettääkin, mutta meidän muurahaisvainaat ovat varmasti vaaraksi liskollesi. Sen verran tuhdisti olen myrkkyä niihin kylvänyt.
Suvi, Jukka Takalo on minulle aikalailla uusi tuttavuus. Homo-kappale iski kertakuuntelemalla ja siitä heräsi kiinnostus tyypin muuta tuotantoa kohtaan.
Iineri ja muut, on kiva kuulla, että jutut jaksavat kiinnostaa. Juuri kun tätäkin postausta kirjoitin, mietin, että viitsiiköhän kukaan enää edes lukea näitä jatkuvia hyönteis- ja kanajuttuja.
Tsemppiä, tsemppiä, tsemppiä! Eikö olekin outoa miten "luonnon kanssa kohdatessaan" tuntee ristiriitaisia tunteita? Ei haluaisi tuhota elollisia olentoja mutta järki kyllä hyvin nopeasti sanoo, että se on joko muurahaisille lähtö tai käy huonosti omalle kodille..?
Olette viime päivinä olleet monestikin mielessä, kun käyn omaa minitaistoani pikkumuurahaistemme kanssa, ja turhaan olin huolissani. Ainakaan ensimmäiset myrkytysyrityksemme, eivät ole johtaneet minkäälaisiin tuloksiin... :)
Kaunista juhannusta ja Hyvää mieltä!
Lähetä kommentti