lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kuivaa maata ja saunan hirsiä


Kun lähden meidän pihasta ja ajan moottoritielle, hohtelevien voikukkamerien äärettömyys vetää minut aivan haltioihini. Vaikka meidän oma pihamme on kuivaa ja rapisevaa, kuollutta maata, on muu maailma purskahdellut kukkimaan. Ero on huima.

Niinpä aloin katsella omaa pihaamme tarkemmilla silmillä ja löysinkin kaiken kuivuuden seasta muutamia sinnikkäitä kukkayksilöitä. Jopa pari voikukkaakin!

Saunalle vievä polku kulkee tuoksuvien kielojen keskellä, ja vaikka kielot yrittävät vallata polunkin, en edes halua estää niitä. Ihana kielo, yksi lempikukistani.

Saunalla tilanne on varsin toiveikas. Olen saanut nyt raavittua teräsharjalla hirsipinnat jokseenkin puhtaiksi ja kaapinut pehmenneet puuosat pois. Olen hinkannut kuivalla juuriharjalla ja imuroinut. Seuraavaksi seinät vielä pestään, sillä pölyä on yhä.

Emme ole tehneet vielä mitään päätöksiä saunan suhteen. Vaihtoehtoja on kaksi: joko emme tee hirsille yhtään mitään tai sitten tervaamme alaosat. Pehmeää puuta piti kuoputella loppujen lopuksi aika paljon molemmista nurkista, mutta onneksi hirsi ei missään kohtaa ollut läpi asti pehmeää. Olisiko terva paikallaan näihin vaurioituneisiin hirsiin?

Pukuhuone on ongelmallisempi. Siellä panelit ovat homehtuneet vain pinnallisesti; niissä on mustia pilkkuja. Koska pukuhuoneessa on sähköhässäköitä, en halua purkaa paneleita pois.

Mitä vaihtoehtoja meillä on?

Ainakin voisimme hioa panelit, joilloin homepinnat katoaisivat. Mutta panelit ovat sellaista pyöreää sorttia, jonka hiominen on hankalaa.

Voisimme ostaa rautakaupasta homeenpoistoainetta, mutta se kuulemma maksaa toistasataa euroa litralta.

Guuglailemalla löysin tiedon, että booraksilla pesemällä home lähtisi. Mutta en löytänyt mitään tietoa siitä, mistä tuota myrkyllistä booraksia saa. Tietäisikö joku teistä?

Kun homeet saadaan pois, pukuhuone maalataan valkoiseksi.

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voikukkameret on ihania ja tuo tekemäsi kuvakollaasi kyllä tosi kaunis!

Susanna kirjoitti...

Minusta voikukkia ei arvosteta tarpeeksi. En tajua, miksi ne pitää vetää ruohonleikkurilla matalaksi, kun ne oikeasti ovat todella kauniita kukkia.

Anonyymi kirjoitti...

Boracol, alle kolmekymppiä litra. 120 5l. tappaa ja estää homeen. mm. kirjoväri

Liisa kirjoitti...

Muistelisin kuulleeni, että etikkaa voisi käyttää homekohtien pesuun. Olikohan se 1/2 etikkaa ja 1/2 vettä. Tarkemmin en valitettavasti muista, mutta ehkä googlettamalla löytyy lisää.

Susanna kirjoitti...

Kiitos vinkkilöistä!

Riitta-Kaisa kirjoitti...

Booraksia (jauhetta) sai ennen apteekista, ehkä vieläkin.

Susanna kirjoitti...

Ei saa enää. On vahingollista sikiölle.