tiistai 28. kesäkuuta 2011

Aurinkoinen päivä ja aurinkoinen mieli


... ja uusia tuotteitakin. En kerkiä näitä nyt vielä päivittää verkkopuotiin, mutta huomenna työhuone on auki ja täältä näitä saa. Samoin to-pe Mikkelin Kenkäverosta.

Ensinnäkin on T-paitoja, jotka ovat testimielellä mukana. Kuva on minun piirtämäni, mutta paidat ovat ulkomaista tuotantoa. Painatus on tehty Suomessa, vaikkakaan ei tällä kertaa minun toimestani. Paidat ovat hyvin laadukasta puuvillaa, sellaista napakampaa, eikä mitään lirularutrikoota. Näitä on vain pienenpieni erä ja varovaisella mielellä.

Olen tehnyt ihan hirmuiset määrät Pollukka-kirjanmerkkejä viime päivinä. Niin paljon, että teki mieli jo lähettää koko satsi Kiinaan pikkusormien näperrättiviksi. Mutta nämä nyt ovat siis tyystin Susannan Työhuoneella tehty, minun isoilla sormillani.

Synnyttäjäaiheisia kirjanmerkkejäkin sain vihdoin viimein tehtyä. Lupailin näitä kysyjille jo yli vuosi sitten, mutta noloa kyllä, en ole saanut tätä ennen aikaiseksi. "Tuore äiti" on tämän Pollukan nimi, ja tiedän sen herättävän tunteita inhosta ihastukseen. Briljantti idea ponnahti ystäväni aivonystyröistä.

Olen tosi innoissani uusimmasta painokuvastani, Kukkaniitystä. Suunnittelen päässäni siitä jo lakanoitakin, mutta en ole löytänyt vielä sopivaa puuvillaa. Pitäisi olla hyvälaatuista, mutta edullista.

Toistaiseksi Kukkaniittyä saa Läppälaukuissa. Samoin Lepakkojen yötä. Ovat vielä prässäystä vailla, kun tänä aamuna nämä vasta painoin. Nämä lähtevät mukaan Mikkeliin, ja ne jotka jäävät myymättä päivittyvät verkkopuotiin viikonloppuna.

Nyt painun pihalle, sillä meillä paistaa lopultakin aurinko! Otan neljäkymmentä kännykkäpussia kainalooni, asetun keinuun ja ompelen nappeja.

19 kommenttia:

  1. Vitsit oot ollu ahkera!

    KAIKKI uudet tuotteet on NIIN kivoja, toivottavasti saavat ansaitsemansa hyvän vastaanoton Kenkäverossa!

    Eniten ihastuin tuohon pinkkiin kukkalaukkuun, täytyy kuikuilla puotia sitten kun palataan reissusta parin viikon päästä.

    Ihanaa kun on lämmin ja aurinko paistaa!

    VastaaPoista
  2. Ihania! Lakana-idea näyttää mielettömän hyvältä, toivottavasti onnistuu :)

    Ja kertakaikkisen ihana blogi muutenkin!

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo paidat, edellyttäenkin keltainen on herkullinen :) Pollukoita ostaisin avaimenperänäkin, jos niitä saisi <3

    VastaaPoista
  4. T-paidat. Uuh, miten ostettavia!
    Ja pussilakanat <3

    VastaaPoista
  5. OI, mulle tollanen t-paita! Pitäisköhän lähteä retkelle Mikkeliin..?

    VastaaPoista
  6. Täällä ensimmäinen tooosi pettynyt :(

    Paidat lienee kiinalaista tai bangladeshiläistä tuotantoa...

    Mielestäni käsityöyrittäjän pitää tukea kotimaista yrittäjyyttä eikä hankkia valmiita "liikelahja - ja mainospaitoja" Paidan tekijöitä luulisi löytyvän Suomestakin...?

    VastaaPoista
  7. Noi lakanat mä haluan! Ihan ehdottoman briljantit! Mutta eikö niillekin löytyisi joku valmis lakanan valmistaja, jos sitten itse vain painaisit kuviot?

    T-Paidat on loistavia myös! Minun värini (puna-valkoinen) taitaa tosin vielä puuttua:P Tuo ruskea on kyllä retro ja cool!!

    Synnyttäjä:D Ihan nerokas! Hih. En käytä kirjanmerkkejä, mutta voisin hankkia tuollaisen ihan kannattaakseni noin naurettavaa ideaa:D

    Mä oon niin sun (ja sun blogisi) fani!

    VastaaPoista
  8. Voi, kiva, että tykkäätte!

    Leena, nuo paidat ovat ylijäämävarastoa, joten värivalikoima on tässä, ja niitäkin on vain muutama.

    Retrohullu, olen noita Pollukoita miettinyt avaimenperiksi ja kännykkäkoruiksi, mutta pelkään, että ainakin avaimenperät olisivat sen verran kovassa käytössä, että hiukset suttaantuisivat ja liimauksetkin saattaisivat irtoilla. Kirjanmerkkejä (toivottavasti) käsitellään aika hellästi.

    Anonyymille vastaisin, jos olisi kehdannut laittaa edes nimensä alle. Mikä ihme siinä on, että jos on negatiivista sanottavaa, ilmestyvät anonyymit heti koloistaan?

    VastaaPoista
  9. Hei. Lakanainea on kiva, ja paidat hauskoja. Harmi että ollaan vasta viikon päästä Mikkelissä. ;)

    Paitoja ei taida kotimaassa tehdä enää kukaan, marimekotkin tulee muualta. Ja jos ne ompelet itse, tulee hintaa niin, ettei kukaan pysty ostamaan. Valitettavasti se vaan on näin.

    Tsemppiä vaan sulle.

    Edelliseen postaukseen vielä, että kuvasta pääteleen hyllyt on sen verran huonossa kunnossa pinnoiltaan, että jos meinaat niihin kankaita laittaa, niin jotain töytyy tehdä. Hiomisen jälkeen ei välttämättä saa enää lakkaamalla kauniiksi. Ymmärrän alkuperäisen pinnan säilyttämisen idean, mutta jos pinnat on huonossa kunnossa, niin hiontaa ja maalia vaan peliin.

    VastaaPoista
  10. Toi pollukka-synnyttäjä on aivan mahtava :D
    Paidat on myös hienoja!!

    ...Kiva olisi, jos joskus joku jossain tekisi myös "tukevammille" sopivia ei säkki-kukkaverho-paitoja ym :D
    Eli jos en näyttäisi tuossa paidassa meloonilta nakinkuoressa, ostaisin vilauksessa :D

    Täytyisi olla väljempi malli ja mielellään isolla v-aukolla tms.

    VastaaPoista
  11. Kivat paidat ! Keltaisesta tykkään !
    Minulle ei ainakaan ole väliä mistä maasta, tietty kotimaisuus plussaa, mutta se näkyy taas hinnassa ja saattaa jäädä silloin ostamatta.

    VastaaPoista
  12. toi synnyttäjä on ihan paras!

    VastaaPoista
  13. Ollaanpa sitä oltu ahkeria! Sitten kun sinkoat Synnyttäjällä maailmanmaineeseen, lähtee täältä rojaltilaskua tulemaan ;D

    Heather

    ps. hetken jo mietin, mitä lienee "napakampa-puuvilla". heh.

    VastaaPoista
  14. Morso, ihan totta. Kotimaassa ei juurikaan enää vaateteollisuutta ole, ja jos paitoja rupeaa tettämään ompelijalla, tulee niille holtiton hinta.

    Hyllyt tosiaan ovat todella likaiset. yritän niitä ehtiessäni putsata ja sitten päätän jatkokäsittelystä.

    Voi Miukuli, nämä paidat sattuvat olemaan oikein erityisen tiukkaa kokoa. Minustakin on hölmöä, että pulskemmille ihmisille tehdään telttoja ja rumia tätikuoseja. Jos olisin vaatturi, kehittelisin tyylikkään malliston isoillekin ihmisille.

    Heather, jos synnyttäjät vievät minut maailmankartalle, lupaan pyhästi, että pääset osingoille! Seuraavaksi voitaisiinkin kehitellä tuote nimeltä napakampa...

    VastaaPoista
  15. Synnyttäjä on ihan mahtava!
    Tykkään myös kovasti paidoista ja lakanoista ja jos lakanoita joskus valmistuu vihreinä, ne on pakko saada!

    VastaaPoista
  16. Toi tukevien ihmisten paitakommentti oli muuten erinomainen! Kaikki bändipaidat ja trendipaidat naisille on aina noita niukkismalleja! Itse kun olen mallia "hartiat-XL", näytän noissa paidoissa yleensä kuin napapaitaan pukeutuneelta. Sitten tarjotaan vaihtoehtona miesten tavallista paitamallia...urgh. Eli siinäpä Susanna sulle pieni (mutta kiitollinen) markkinarako, fit-paitoja myös koossa L ja XL ja vaikka XXL...

    VastaaPoista
  17. Mä haluaisin siniset lakanat tuolla mahtavalla lepakkokuosilla! Se olisi öistämenoa se... :) Tykkäsin tuosta ideasta laittaa painatus yläreunaan. Parisängyssä ne näyttäisivät tosi upealle.

    Liputan myös tuolle keltaiselle t-paidalle. Söpö kuin mikä! Ja hauska on myös tuo synnyttäjä. Mahtavia tuoteideoita! Toivottavasti päästään kesäretkelle sinne Itä-Suomen suuntaan.

    Helmililja

    VastaaPoista
  18. Jos paitoja tulee joskus nettikauppaan, ja varsinkin laajemmassa värivalikoimassa (esim. tykkäisin vihreästä paidasta mustalla kuvalla), niin olisin innoissani ;)

    Luultavasti tiedät huomattavasti enemmän vaatetusalasta, mutta ainakin tamperelainen Scala (http://www.scalacollection.fi/) on sellainen, joka sopisi tuottamaan paidat. He tekevät melkein kaikki Lapissakin myytävät turistipaidat. Hinnoista en tiedä. Kankaat tosin heillekin tulee ulkomailta. Sitä se vain nykyään on...

    VastaaPoista
  19. Jaana, vihreitä lakanoita ajattelin itsekin. Mutta katsotaan, onnistuuko joskus!

    Voivoi Leena, vaatteet ovat niin loputon suo juuri ihmisten erilaisen ruuminrakenteen ja koon takia.

    Helmililja, mietin, että olisiko lkepakkolakanat myös aikuisten mieleen, vai pitäiskö niistä tehdä vain lasten lakanoita.

    Kartanonrouva, kiitos! En tiennyt Scalasta!

    VastaaPoista