Saimme tänään vieraaksemme eilisen pariskunnan, jolla oli tällä kertaa mukanaan miehen äiti, ihastuttava 83-vuotias rouva. Rouva asui täällä meidän asemallamme nuorena tyttönä! Tai oikeastaan pitäisi sanoa pysäkillä, sillä Immola ei ollut koskaan oikea asema, vaan pysäkki.
Rouva, tuolloinen tyttönen, saapui vuonna 1937 tänne perheensä mukana, sillä hänen isänsä sai paikan Immolan ensimmäisenä pysäkinhoitajana. Samainen pysäkinhoitaja palveli täällä eläkeikäänsä saakka ja lähti pois vasta 1958.
Noihin kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon muistoja, joista muutamia saimme tänään kuulla. Opimme, että viime syksynä löytämämme kirjeet kuuluivat rouvan veljelle, joka valitettavasti on jo ehtinyt kuolla. Annoimme kirjeet rouvalle ja itse saimme ottaa kopioita valokuvista, joissa sisarukset poseeraavat tutun talon pihalla.
Me katselemme näitä huoneita ja nurkkia nyt uusin silmin. Kun silmäilen työhuonettani, entistä odotussalia, näenkin sen, kuinka illan viimeisen junan mentyä nuoriso laittoi gramofonin soimaan ja ryhtyi tanssimaan odotussalissa. Kun seuraavan kerran talutan moponi ulos varastosta, tiedän, että samaisessa varastossa on eräs vainaja odotellut hautajaisiaan. Tiedämme nyt, kuka istutti komeat koivut talon ympärille. Kuistilla istuessamme muistamme, että samaisella penkillä on nukutettu vauvaa 65 vuotta sitten. Ja illalla nukkumaan käydessämme tiedämme, ettemme olekaan ensimmäiset, joiden vuode sijaitsee varastomakasiinissa.
16 kommenttia:
On se kivaa tietää oman talon historiaa.Millaista elämä on ollut siinä ennen...
Mukavaa, että saitte kuulla talon historiaa.
Onpa hienoja tarinoita ja arvokasta, kun saatte tutustua oman kotitalonne historiaan jonkun itsensä kertomana. Pate
Tosi upea juttu! kannnattaisko kirjoittaa johonkin nàità muistiin etteivàt kiintoisat jutut unohdu?
Nostalgiaa... ihan menee kylmät väreet, kun ajatuksissaan menee noihin vanhoihin aikoihin.
Mahtava juttu, että olette saaneet kuulla enemmän talon historiasta. Se antaa talolle tavallaan uudenlaisen näkökulman ja elämän.
Vau!
Oli varmaan mahtavaa saada tuollainen vieras ja kuulla talon historiasta!
Vaikka oli se varmasti tuolle rouvallekin mieluisa kokemus, nähdä talo ja saada nuo kirjeet.
Ihanaa, tällaisista jutuista mä pidän!:)
Kirjoita ihmeessä kaikki muistiin!
Oi kuinka koskettavaa!
Ilman tällaisia tarinoita historia olisi vain kasvotonta, tuntematonta menneisyyttä. :)
Minäkin aina haaveilin Suomessa vanhasta talosta, jolla olisi historia. Talo tuntuu "elävämmältä" kun sillä on historiaa. Uusilla taloilla ei ole samanlaista sielua. Mitenköhän monta vuotta siihenkin menee, että meidän talollemme muotoutuu sielu? Vanhoissa taloissa sitä aina ajattelee, että mitähän nämäkin seinät voisivat kertoa. Uudet talot eivät kerro mitään. Tavallaan kadehdin kaikkia kauniissa vanhoissa taloissa asuvia, vaikka talot olisivatkin vähän rempallaan. Minä en Chilessä vanhaa taloa tule saamaan, joten täytyy tyytyä itse suunnittelemiin ja odotella talon sielun syntyä :)
Muistatko sen "keskustelumme" valkoisten sisustusten tylsyydestä? Minähän tykkään tietynlaisesta valkoisesta sisustuksesta, kuten tiedätkin, mutta nyt olen alkanut ymmärtää erittäin selvästi, mitä tarkoitat sen tylsyydellä. Olen saanut joitakin lehtiä Suomesta ja tosiaankin ymmärrän nyt, mitä tarkoitit! Kun kaikki on valkoista ja beigeä ja uutta - - - tylsää! Kyllä on paljon mielenkiintoisempaa ja kotoisempaa, kun huonekaluissa ja muussa näkyy elämän jälki ja vuodet. Kun kaikki ei ole viimeisimmästä sisustuslehdestä kopioitua ja Hobby Hallista ostettua. Ehkä minun pitäisi osata olla tyytyväinen siitä, että elän maassa, jossa ei ole kaikkea tarjolla, eikä halpahalleja toinen toisensa perään. Täällä joudun keksimään ja luomaan itse ja EHKÄ saan aikaiseksi jotain yksilöllisempää;)
Tylsää, ettet voi kertoa edes hiukan kirjeistä:( (Vaikka kyllä minä sen ymmärrän.)
Tuollaisia juttuja on kiva kuulla! Meillä onneksi naapuri on edellisten asukkaiden sukua ja tietää jotain tämänkin talon historiasta:)
Aivan ihana asia että vieraat tulivat uudestaankin!
Meilläkin vieraili toissakesänä talon entinen asukas ihan yllättäen. Saimme kuulla vähän talon rakentaneesta perheestä ja myöhemmin vieras lähetti vielä sähköpostiin kuvia talosta silloin ennen. *(Ja minä olin ottanut talteen vintin lattian alta pienen tupakkiaskin jossa oli tytön tallettama kuva. Annoin sen hänelle takaisin.)
Seuraavastakin talossa asuneesta perheestä tiedämme sellaiset asiat jotka talo haluaa meidän tietävän. Ja tosiaan, minulla on tähän taloon lähes inhimillinen suhde, joka on varmasti syvempi kuin ilman niitä tietoja olisi :)
Mahtavaa, juuri tämän takia me jaksetaan asua näissä vanhoissa taloissa!
Voi kuinka ihania tarinoita olette kodistanne saaneet...ne on kultaakin arvokkaamia...ja kotiinkin tulee sellainen kiinteämpi suhde,kun tietää millaista siellä on ennen ollut ja kuka siellä asunut....olette taas yhtä kokemusta rikkaampia...noita tarinoita pitäisi kirjoittaa päiväkirjaan tuleville sukupolville muistoksi...siinäpä sulle työsarkaa...leike-ja päiväkirjan teossa:)
Historiaa ei voita mikään. Mikään ei ole niin hienoa, kuin se, että pystyy kuvittelemaan ihmiset ja tarinat omiin huoneisiin ja pihamaalle. Minä asun sukutalossa ja arvokkaimpana asiana ehdottomasti pidän sitä, että tiedän kaikki ihmiset, jotka talossa ovat aiemmin asuneet. Varmasti tekin saatte pikkuhiljaa tietoja lisää.
Tosi mahtavaa että saitte kuulla talon historiaa, tuota ei korvaa mikään!
Niinpä niin! Olemme ihan hurjan kiitollisia tästä, että tiemme rouvan kanssa kohtasivat. Vanhoissa taloissa on henki ja sen hengen takiahan näissä on niin hyvä elellä.
Mia, minä ihan luulin, että teidän talo on vanha. Ainakin se näyttää juuri sellaiselta, että sen sisällä on monta hienoa tarinaa.
Ja kyllä muistan valkoisuuskeskustelumme. Kiva, että pääsit jyvälle siitä, mitä tarkoitin. Persoonattomuus vaivaa niitä sisustuslehteien valkoisia koteja. Toistensa kopioita lähes kaikki.
kylmät väreet meni täälläkin. mahtavaa! kumpa vain seinät puhuisivat..
Lähetä kommentti