maanantai 12. tammikuuta 2015

Kivat kiekurat


Työhuoneen seinähommat etenivät viikonloppuna tehokkaasti. Torstaina kävimme Lappeenrannassa ja hain Uulan seinämaalia sikäläisestä Värisilmä-liikkeestä. Tässä ei nyt ole mitään blogiyhteistyösysteemiä taustalla, mutta kehun silti sekä Into-maalia että Lappeenrannan Värisilmää, koska hyvä tuote ja hyvä palvelu ovat aina julkisen kehumisen arvoisia.

Työhuoneen seinässä on vanha, eläväpintainen pinkopahvi, ja vaikka vedin neljä kerrosta Intoa sen päälle, sen kaunis pintakuvio erottuu silti yhä. Neljä kerrosta muovimaalia olisi jo tuhonnut kauniin pahvin.


Koukeroisen tapetin taisin joskus viime keväänä kaapata mukaani rautakaupan alennuslootasta. Koska se ei ole hengittävää paperitapettia, tapetoin sillä vain ne kaksi seinää, joiden takana on toinen huone. Ulkoseiniin tuli maali. Tunsin olevani todella vieraalla maaperällä, kun siellä maalikaupassa etsin värikartan lukuisista valkoisista sitä oikeaa sävyä, joka olisi mahdollisimman lähellä tapetin pohjaväriä. Minä ja valkoinen maali emme ole oikein koskaan olleet hyviä kavereita, mutta taisin kuitenkin löytää parhaan mahdollisen sävyn.

Kun olin maalannut seinät, aloin epäröidä koukerokuvion pehmeän laksun jatkamista ulkoseinälle, mutta onneksi en luopunut alkuperäisestä ideastani. Minusta tuo valmis nurkka on aivan tolkuttoman hieno! Se on kuin taideteos aivan itsessään.


Valkoiset yläosat ulkoseinissä ovat minusta kovin kolkot, mutta kyllä ne tuovat paljon valoa muuten niin hämärään huoneeseen.

Sulon tekemä työkalukaappi odottaa yhä maalia pintaansa, koska en osannut heti päättää, minkä väriseksi sen maalaisin. Tykkään tosi paljon sen vieressä olevan vanhan vihreän kaapin väristä ja koska ompelupöytänikin sattuu olemaan samaa sorttia, luulisin, että kalustuksen väri tulee muuttumaan vihertävään suuntaan lähiaikoina.

PS: Lempiriepuja Ristipistoja-kuosilla löytyy taas verkkopuodista.

18 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Onhan toi siirtymä koukeroista kammoamaasi valkoiseen seinään hieno. Huoneessa on kuitenkin niin paljon eri värisiä pintoja, ettei toi oo silleen valkoinen, vaan tuo todellakin valoa tilaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nätti kun mikä!

Katja kirjoitti...

Nurkka on erittäin hieno! Olipa hyvä idea laittaa tapetti loppumaan liukuvasti.

Soja kirjoitti...

Nurkka on upea!

E kirjoitti...

Ihana!

Hyvä Mieli kirjoitti...

Erittäin hyvä idea tehdä tapetointi nurkkaan noin! Tapetti antoi siihen oivan mahdollisuuden.

Unikuu kirjoitti...

kyllä! erittäin magee! mä tykkään tosi paljon!

Inka kirjoitti...

Onpa raikkaan näköistä! Kiva pari valkoiselle tuo punainen. Kiehkurat on ihan huippukeksintö, hyvä kun laitoit. Ja miten hieno vihreä kaapin väri, oi joi!!

Heini - Haukkuojan emäntä kirjoitti...

Oi että siitä tuli hieno! Vain sun työhuoneessa voi olla tuollainen ihana koukero-nurkka! <3 Mikä noissa koukeroissa onkaan, kun ne jaksaa sykähdyttää aina vaan? Kaikki kuosit ja esineet joissa on pyöreämuotoisia koukeroita, vetää aina puoleensa. Puhumattakaan siitä, että niitä pitää itsekin piirrellä joka paikkaan. Ihan loisto keksintö jatkaa tuota tapettia noin. Hyvä sinä! :)

Ankkurinappis kirjoitti...

Pehmeä lasku on superhieno! Mun pitäis keksiä kans jotain kivoja muotoja, jolla saisin yläkerran huoneen tapettikerroksia jotenkin fantsusti esiin. Ehkäpä jotain kiemuroita :)

marjamatilda kirjoitti...

Sievä nurkkaus, tykkään paljon!

Sari kirjoitti...

Ihanan pirteä! Jostain syystä miule tuli heti mieleen maatuskat, kun tuota seinäkuviota katselin. Miksi, sitä en vielä tietä :)

Laurakaisa kirjoitti...

Hieno nurkka! Ja piti edelliseen kommentoida että super-Susanna kun opettelit mönkkäröimään, mutta kun tämä taas söi sen kommentin. Nyt teen niin, että pistän yhden kirjaimen kommenttilootaan, sen jälkeen klikkaan "julkaise" ja sitten kun tuossa alla näkyy turvallisesti Laurakaisa, alan vasta kommentoimaan.

Nyt tuli muuten sellainenkin mieleen, että osaatko lonkalta heittää ketään suomalaista käsityöläistä, joka tekisi hiirimattoja? Haluaisin uuden, mutta en löydä googlaamalla kuin toimistotarviketukkuja. Yritin etsiä Käsityökorttelistakin mutta siellä ei ollut hiirimattokategoriaa enkä osannut käyttää hakua muuten kovinkaan tehokkaasti kun aina tuli miljoona vaihtoehtoa joista ei yksikään näyttänyt hiirimatolta!

emmi kirjoitti...

Todella hieno tuli nurkkauksesta! :-)

Susanna kirjoitti...

En osaa lonkalta heittää. Joku tekee muistaakseni räsymattohiirimattoja, mutta en muista nimeä. Minä kyselen foorumilta!

Se hakuhomma sivustolla ei ole kovin hyvin toimiva. Johtuu siitä, että ihmisten hakusanat ovat ihan mitä sattuu. Sen siivoamisessa on iso työ, toivottavasti saadaan etenemään tässä lähitulevaisuudessa.

Susanna kirjoitti...

Kiitos kaikille kannustuksesta! Kiva, että tekin tykkäätte. :)

Susanna kirjoitti...

Arkkikaupalla on kuulemma jotain hiirimattoja.

Laurakaisa kirjoitti...

Kiitos kaunis selvityksestä! Metsästän sieltä.