Hysteerinen, hullu, ailahtelevainen, neuroottinen, teatraalinen, draamakuningatar, yliherkkä, hermoheikko, friikki, liioitteleva, outo, itkupilli... negatiivisia ja epämiellyttäviä sanoja, joita minuun on aina yhdistetty ja jotka eivät mielestäni ole kuitenkaan olleet kovin osuvia.
Syksyllä luin Sulon ammattiliiton lehteä, jossa oli juttu "erityisherkkyydestä". Muistan, miten silmäni levisivät sitä enemmän apposelleen, mitä pidemmälle luin. Huomasin nimittäin lukevani itsestäni. Yhtäkkiä sainkin sanan itselleni: erityisherkkä. Neutraalin sanan, ehkä jopa positiivisen!
Kaikki ne piirteet, jotka minulle ovat aina olleet jokapäiväistä elämää ja täysin normaaleja, eivät muiden mielestä ole olleet lainkaan normaaleja. Piirteet, joita muut ovat pitäneet minussa outoina, eivät sittenkään tarkoita sitä, että todella olisin outo tai sairas, vaan että olenkin herkkä. Helpotuksen tunne valtasi minut.
Tuossa Tehy-lehden artikkelissa oli helppo testi. Jos seuraavista väittämistä vähintään 12 pitää kohdallasi paikkansa, saatat sinäkin olla erityisherkkä:
1. Huomaan helposti yksityiskohdat ja vivahteet ympäristöstäni.
2. Muiden mielialat vaikuttavat minuun.
3. Olen yleensä hyvin herkkä kivulle.
4. Kiireisenä päivänä huomaan tarvitsevani vetäytymistä lepäämään, pimennettyyn huoneeseen tai johonkin, missä saan olla rauhassa ja ilman ärsykkeitä.
5. Olen erityisen herkkä kofeiinin vaikutuksille.
6. Rasitun helposti voimakkaista ärsykkeistä kuten kirkkaista valoista, voimakkaista tuoksuista, karkeista kankaista iholla tai läheltä kuuluvasta sireenin äänestä.
7. Minulla on rikas ja monimuotoinen sisäinen elämä.
8. Minulle tulee epämukava olo kovista äänistä.
9. Liikutun syvästi taiteesta tai musiikista.
10. Olen tunnollinen.
11. Säikähdän helposti.
12. Hermostun jos minun täytyy tehdä paljon asioita lyhyessä ajassa.
13. Kun ihmiset kokevat epämukavuutta fyysisessä ympäristössä, huomaan helposti mitä tulee tehdä jotta olisi viihtyisämpää (esim. muuttaa valaistusta tai istuimia).
14. Ärsyynnyn kun ihmiset yrittävät saada minua tekemään liian monia asioita kerralla.
15. Yritän kovasti välttää virheitä tai asioiden unohtamista.
16. Pyrin aktiivisesti välttämään väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia.
17. Tulen epämiellyttävän virittyneeksi kun paljon asioita tapahtuu ympärilläni.
18. Kova nälkä aiheuttaa minulle voimakkaan reaktion, haittaa keskittymistä tai mielialaa.
19. Muutokset elämässäni sekoittavat minua.
20. Huomaan ja nautin hienovaraisista tuoksuista, mauista, äänistä ja taideteoksista.
21. Pidän tärkeänä järjestää elämäni siten, että vältän mullistavia ja kuormittavia tilanteita.
22. Kun joudun kilpailemaan tai suoritustani tarkkaillaan, tulen niin hermostuneeksi tai alan täristä, että suoriudun paljon huonommin kuin normaalisti.
23. Kun olin lapsi, vanhempani tai opettajani pitivät minua herkkänä tai ujona.
Minun pistemääräni on 19-22 tulkintatavasta riippuen. Paria lausetta en ehkä oikein ymmärrä ja viimeiseen en tiedä vastausta. En tiedä, mitä opettajani tai vanhempani minusta lapsena ajattelivat. Koska kuulemma itkin koulussa kaksi ensimmäistä viikkoa, luulisin, että minua on pidetty hyvinkin herkkänä. Oikeastaan vain kohta 13 ei pidä kohdallani lainkaan paikkaansa.
Kun luin tätä listaa ensimmäistä kertaa, minua alkoi itkettää. Istuin keittiön pöydän ääressä ja tuijotin lehden sivua silmät sepposellaan, hitusen järkyttyneessä tilassa ja toivoin, että Sulo olisi ollut kotona. Olisin niin halunnut näyttää artikkelin hänelle heti ja sanoa: "Katso, ne puhuu musta!"
Minä olen se tyyppi, joka kiljaisee säikähdyksestä, kun oma mies astuu huoneeseen. Minä olen se, jonka täytyy muistaa syödä jo ennenkuin tuntee olevansa nälkäinen. Minä olen se, joka itkee elokuvissa eikä pysty lopettamaan edes leffan päätyttyä. Ja se, joka jää jumiin elokuviin, kirjoihin tai tv-ohjelmiin päiväkausiksi. Minä olen se, joka tanssii salaa kotona mutta ei pysty edes jumppaamaan joukossa, ellei ole turvassa uima-altaassa. Minä olen se, jonka elämä ei asetu kuukausiin kohdilleen jonkin pienen muutoksen, kuten vaikka ruokavalion vaihdoksen vuoksi. Minä olen se, jonka mielestä julkisilla paikoilla tupakoivat tai hajuvedeltä lemuavat ihmiset pitäisi lähettää keskenään autiolle saarelle toistensa kiusaksi. Minä olen se, joka saa pakokauhun kauppojen taustamusiikista ja haluaa paeta anoppilasta vain taustalla huutavan telkkarin vuoksi. Minä olen se, joka ei jaksa paria tuntia kauempaa edes niiden ihmisten seuraa, joista tykkään. Minä olen se, jonka on pakko maksaa itsensä konkurssiin hotellihuoneesta, koska yökyläily tuttavien kodeissa ei vaan ole enää vaihtoehto. Minä olen se, joka hajottaa itsensä toisten ihmisten huolten vuoksi.
Ja minä olen se, joka ampui inttileirillä pistoolilla pelkkiä kymppejä, mutta kun tuli kisan aika, ei osunut enää tauluun. Minä olen se, joka ärähti kiliseville metallihenkareille. Minä olen se, joka sairaalassa kävi irrottamassa tikittävästä seinäkellosta paristot keskellä yötä ja kyläpaikassa piilotti herätyskellon vaatekaapin uumeniin. Minä olen se, joka ryntäsi naapuriin huutamaan, kun matalat, korvinkuulemattomat bassot lopulta saivat minut aivan pois tolaltani. Minä olen se, joka toimistotyöpäivän jälkeen joutui menemään metsäiseen puistoon huutamaan ääneen ulos päivän aikana kertynyttä painoa rinnassaan. Minä olen se, joka tikun sormeensa saatuaan joutuu kuuntelemaan auttajaltaan hämmentyneitä kommentteja kuten "Älä vaan koskaan päätä ruveta synnyttämään."
En minä olekaan mikään sekopää. Minä vain olen reippaasti herkempi kuin 80 prosenttia muusta ihmiskunnasta. Mahtavaa!
Sulo antoi minulle joululahjaksi kirjan erityishekkyydestä. Se on hyvin amerikkalaismainen ja paikoin todellä ärsyttävä uskonnollisine ja henkisine vivahteineen. Eikä siinä ei ole juuri mitään uutta tuohon aiemmin lukemaani Tehy-lehden artikkeliin nähden. Paitsi yksi tärkeä asia: kohtele kehoasi kuin pientä lasta. Se on mielestäni hyvä neuvo ainakin minulle, jota välillä hävettää se, että en kestä kehoni vaatimuksia (nälkää, väsymystä jne.) siten, kuin aikuisen ihmisen kuuluisi.
Kirjassa on paljon neuvoja siihen, miten erityisherkkä selviää tässä kovuutta, menestystä ja yltiösosiaalisuutta ihannoivassa maailmassa. Ilokseni huomaan olleeni jo pitkään oikeilla jäljillä, kun olen järjestänyt elämääni itselleni helpommaksi. Kaikkea ei ole pakko kestää, kaikessa ei ole pakko ylittää itseään. Voi helpottaa omaa elämäänsä tekemällä olosuhteet itselle sopivimmiksi ilman, ettäe ristäytyy maailmasta. Minulle näitä ratkaisuja ovat olleet muun muassa työ yksinäisyydessä omassa kodissa, lyhyet työpäivät, paljon yksinoloa, ei taustamusiikkia, sosiaalinen elämä enimmäkseen verkossa, rajojen vetoa suhteessa muihin ihmisiin jne.
Kun nyt olen lukenut tietoa omasta erityisherkkyydestäni, alan tajuta sen, miksi minun ihan hyvä ja normaali lapsuuteni on täynnä pelkkiä häpeämuistoja. Minäpä vaan satuin syntymään erityisherkkänä ja olen sen vuoksi aina kokenut tilanteet kovin erilailla kuin muut.
Kun Sulo soittaa musiikkia tai katsoo iPadiltä jotain äänekästä videota, minä aina sanon: "Kerttu ei tykkää". Nyt minun ei tarvitse enää vedota Kertun hyvinvointiin, vaan voinkin ihan hyvällä omallatunnolla sanoa "Mä en tykkää, laittaisitko hiljemmalle."
66 kommenttia:
Tervetuloa kerhoon! Mulla kans aukeni silmät viime kesänä hesarissa olleen erityisherkkä-jutun perusteella. Sain siitä lähes täydet pisteet, joitakin kohtia lukuunottamatta. Olen herkkä ruoalle, ihmisille, tunteille, hajuille, mauille, äänille, oikeastaan ihan kaikelle. :D
Se oli toisaalta ihan helpottavaa saada itselleen tietoon, ettei ole hätää, ei mussa oo vikaa. Olen vain tällainen, eikä se oo häpeä. Kuulun facebookissa ryhmään erityisherkät - hsp, en itse siellä paljoa puhele, mutta mitä muiden juttuja lukemalla olen saanut, olen tullut siihen lopputulokseen, et hei se on ihan normaalia kaivata omaa aikaa, inhota kovia ääniä ja huutaa kipua. Ehkä muut ei ymmärrä aina sitä, mutta muiden samanlaisten keskuudessa se on paremmin ymmärretty ja on ollut ihana löytää oikeasti muitakin (oma paras kaverini on myös erityisherkkä, hänestä on myös suuri apu). :)
Milloinkahan törmäsin sanaan erityisherkkä ensimmäisen kerran, en muista. Tein heti testin netissä, se taisi olla tuo sama lista. Melkein kaikki kohdat täsmäsivät, ehkä paria lukuun ottamatta. Oli kiva, kun melkein kaikki omat omituisuudet listattiin ihan vaan ominaisuuksina ilman negatiivista leimaa.
Tais tulla samat pisteet mulle ku sulle, vaikka kaikki kohdat ei varmasti osunu samaan. Oooh. En oo ennen lukenutkaan tämmöisestä, aika mielenkiintoista. Vaikka olenkin suht sosiaalinen ihminen kaikinpuolin niin jos en saa omaa aikaa monta kertaa päivässä se hajottaa, enkä jaksa keskittyä asioihin enää täysillä. Tätä täytyyki vähä tutkailla, sillä just kirjotin omassa blogissa siitä että ensi vuoden suunnitelmiin kuuluu saada oma keho kuntoon. Kiitos Susanna kun kirjoitit tästä!! <3
Niin puhuvat, siusta! Mie sain 13, mutta en varmaankaan ole erityisherkkä. Toisaalta olen jotenkin kasvattanut ympärilleni panssarin kestääkseni. Olen kyllä sen verran siinä laitamilla, että pystyn vähän tajuamaan, miltä siusta tuntuu ja tutustumisemme kautta olen antanut itsellenikin vähän luvan tuntea niinkuin tunnen ja sulattaa sitä panssaria sisäpuolelta.
Jaa niin, en tajunnut seiskaa. Ja miten voi tietää, onko se rikas, kun eihän kukaan voi kenenkään toisen sisäisestä elämästä tietää.
Täällä yks kohtalon toveri ;)
Jatketaan selviytymistä!
o/
Olen itse pohtinut näitä erityisherkkyysasioita kanssa. Huomaan ympäristössäni monesti eri asioita kuin muut (voi tosin johtua siitä, että olen myös hyvin visuaalinen ihminen). Näen kauneuden ja rumuuden, sekä myös reagoin niihin voimakkaasti. Olen välillä töissä opiskelun lomassa ison marketin kassalla - pidän ihmisten kohtaamisesta ja siitä, että olen hyvä työssä, missä pitää olla tehokas ja keskittyä moneen asiaan kerralla, mutta työpäivien jälkeen olen aina aivan lopen uupunut. Siellä on niin paljon ääniä ja muita ärsykkeitä aisteille. Ikävää, että joku mukava asia on niin uuvuttavaa :/ En ole varma haluanko kutsua itseäni erityisherkäksi, vaikka sellainen olisinkin. Tässä on paljon hyvääkin, vaikkapa tuo mainitsemani monen asian tekeminen yhtä aikaa - pysyyn havaitsemaan vähän tuota ja tekemään samalla tätä kun mietin jo seuraavaksi tekeväni sitä. Taukojen ja työvuoron lopun häämöttäessä päästäni kyllä silti varmaankin nousee savua, kun aivot toimii ihan ylikierroksilla :D
Auts, fb-ryhmä! Tiedätkö, kun luin sitä lehtijuttua ja tunsin helpotusta, oli toinen samanaikainen tunne pieni pettymys siitä, että enhän minä olekaan mitenkään ainutlaatuinen. Minunlaisiani onkin vaikka kuinka paljon. Se tuntui yhtä aikaa hyvältä ja tosi huonolta. Pysyn siis kaukana kerhosta. Minusta on tärkeintä, että ymmärrän itse itseäni ja Sulo ymmärtää minua. Muilla ei ole väliä. :)
Guuglasin ja löysin saman listan monesta paikasta. Se on alunperin tuosta kirjasta, jonka Sulo minulle osti. :)
Tuosta kirjasta lueskelin, että monet erityisherkät ovat oikeinkin sosiaalisia ja ihmisten seurassa viihtyviä, vaikka se olisikin jollain lailla raskasta.
Vähän arvelin, että blogini lukijoista moni saattaa olla samanlainen... yleensähän sitä mielellään lukee niitä blogeja, joiden kirjoittajaan jotenkin samaistuu.
Siinä taisi olla muitakin sellaisia kysymyksiä, joihin on aika hölmöä vastailla, koska ei ihan oikeasti pysty vertaamaan. Ihan vaan se äänien häiritseminenkin esimerkiksi. Onhan sellaistakin montaa eri astetta. On niitä, joita ärsyttää joku ääni ja sitten meitä, jotka menevät ihan pois tolaltaan ja saavat fyysisiä oireita äänistä. Silti molemmat voivat vastata kyllä, äänet häiristevät.
Soja, tuo mitä sanoit ekass akommentissa, oli aika mahdottoman mukavasti sanottu. Kiitos.
Kyllä! :)
<3
Minä myös mietin varsinkin tuota kysymysten ykköstä, että onko siinä nyt kyse vaan visuaalisen ihmisen perusluonteesta vai tarkoitetaanko jotain muuta. Nämä kohdat voivat olla melkoisen moniselitteisiä. Oikeastaan vasta nyt kun lueskelin kirjaa, tajusin monta kohtaa paremmin, kuin silloin lehtiartikkelia lukiessani.
Ja kyllä, tässä on todella paljon hyvää. Pitää vaan osata tajuta se, että asiat joita on saattanut pitää vikoinaan aiemmin, voi nähdä myös vahvuuksina.
Mä niin ymmärrän sua. En sillä, että olisin itse tuollainen erityisherkkä, mutta se, että löytää tavallaan "selityksen itselleen", on helpottava tunne.
Ei ehkä ihan sama asia, mutta vähän sinne päin kuitenkin, on enneagrammi. Mulla on postaus "minusta" täällä, jos kiinnostaa lukea:
http://kotoisaa-arkea.blogspot.fi/2013/10/enneagrammini.html
Mä aina välillä käyn lukemassa sitä uudelleen, ja jotenkin mua ihan oikeesti helpottaa ajatella, että joo, tollainen mä olen. Ja että se on vain yhdenlainen ihmistyyppi, joku on toisenlainen. Mun mielestä mä ymmärrän itseäni paremmin, kun saan "lukea itseni" jostain tekstistä. Ja koen, että tuollaista lukemalla voin myös kenties havahtua niihin luonteeni heikkouksiin ja mahdollisesti koittaa muuttaa niitä. Esim minulle sanotaan, että "Parhaimmillaan: ihanteellinen, tunnollinen ja oikeudenmukainen,
Huonoimmillaan: joustamaton, tiukka ja kriittinen" ja todellakin tunnistan molemmat puolet itsestäni. Ehkä voisin koittaa jotenkin päästä LIIALLISESTA joustamattomuudesta, tiukkuudesta ja kriittisyydestä? Toisaalta voin myös hyväksyä, että sellainen piirre kuuluu luonteeseeni, ja antaa itselleni anteeksi ajoittaiset liialliset tiukkistelut. Ja niin edelleen.
Mä muuten uskon siihen, että tietyllä lailla vastakohdat, "nerous ja hulluus", asuu samassa ihmisessä. Eli esimerkiksi sinun kohdalla valtava herkkyys (joka kenties ajoittain tuntuu "hulluudelta") ja vastapuolena taiteellisuus/luovuus. Jotenkin asiat vaan vaatii vastaparinsa eikä ihminen ole kokonaisuus ilman niitä molempia puolia.
Toivottavasti osasin esittää ajatukseni niin, ettei siitä saa väärää käsitystä. En todellakaan pidä sinua hulluna!!
Tuossa on kyllä aika monta sellaista kohtaa, jotka on niin omakohtaisia ja päänsisäisiä, että vaikea arvioida ilman parempaa perehtymistä, että miten muut ne kokee (viittauksena siis sinun ja Sojan juttuihin tuolla ylempänä). Puolison kautta olen kyllä alkanut itse tajuta, että minulla onkin paljon sellaisia ajatuksia ja kokemuksia, mitä muilla ei ole! Esimerkkinä vaikka nuo mainitut äänet - monet eivät tosiaan koe ääniä yhtä voimakkaasti häiritsevinä ja jopa sydämen hakkaamista aiheuttavina kuten minä. En myöskään voi sietää minkäänlaisia haisuja, kuten hajuvesiä.
Mutta mua ei yhtään yllätä, että saat tuosta testistä korkeat pisteet :) Jotenkin olen tekstiesi perusteella saanut sinusta käsityksen, että näin voisi olla. Tosin, sillä voi olla merkitystä, että olen itse hsp ja tunnistan jutuistasi sellaisia asioita, mitä itsekin olen ajatellut ja miten koen, esim yksinolosta ja työelämästä.
Itse ongelmoin tällä hetkellä sen kanssa, että haluaisin, että elämässäni ja työssäni olisi enemmän luovuutta ja ympärilläni kauneutta ja omaa rauhaa. Välillä mietin, että minunkin pitäisi selvästikin yrittää löytää vähän luovempi työ kuin perus-konttorirottailu avotoimistossa ja työskennellä kotona - voisi meinaan sopia tällekin hsp:lle!
Niinjoo ja piti vielä lisätä, että itse jotenkin pelkään, että erityisherkkyydestä tulee "muotijuttu" tai että sille aletaan kohta tuhahdella "ai toi on taas sitä" ja "erityisherkkyys seliseli". Tai että mikä tahansa pikkuärsytys antaa syyn alkaa kutsua itseä tai toista erityisherkäksi vähän samaan tapaan kuin männävuosina alettiin puhua narsisteista ja tuntui, että kohta kaikilla oli narsistinen exä tai nyxä.
Itselleni erityisherkkyydessä kyseessä on lähinnä ymmärrys itseä (ja samalla toisia) kohtaan, koska kun luen asiasta, saatan löytää ratkaisuja joihinkin ongelmiin, esim. siihen, että miten löytää riittävästi aikaa yksinololle.
Osui ja upposi. 17 pojoa....
Mahtavaa Susanna! <3
Mä muistan nähneeni ja tehneeni tuon testin joskus verkossa (olikohan Hesarin sivuilla..). Jollen väärin muistele, niin pisteet taisi olla 19. Kyllä vaan. Minua se ei silleen yllättänyt tai tuonut ahaa-elämyksiä, koska tiesin tasan tarkkaan olevani ns. outo. Toisinaan jopa ylpeä siitä, etten ainakaan ole tasaisen harmaa :) Aina ei ole lähellekään helppoa, mutta "sen" kanssa oppii elämään. Mitä vanhemmaksi tulee, sen paremmin, koska tuntee itsensä jo niin hyvin :) Olen myös aina ollut kova puolustamaan itseäni ja välittänyt aika vähät mitä muut minusta ajattelee. Ainakin pääsääntöisesti. Yritän. Useinmiten onnistunkin. Itsesuojeluvaistoa :)
Olisiko ollut Akuutti-ohjelma teeveessä, kun ensimmäistä kertaa kuulin tästä asiasta. Heti tää tuntui tutulta ja tämä lista on monelta kohdalta ihan mua. Niinkuin kofeiini, etenkin suklaasta tekee rytmihäiriötä, samoin kuin basson jympytys....Nälkä ja jano on nyt joka päivä, kun ei pysty syömään, kun ei kerkiä, ilmankos en viihdy tässä työssä. Täytyy nyt kyllä perehtyä tähän asiaan. en pysty edes ajamaan autoa, kun pelkään säikähdyksiä, eikä herätyskello saa soida aamulla, tai tulee hirmuset vapinat ja sydän pomppii. Kiitos kun kerroit tästä!
Oho, olen kyllä kuullut termin erityisherkkä aiemminkin, mutta jotenkin liitin sen ehkä hieman erityyppisiin asioihin. Tämä kyllä oli miulle ihan silmiä avaava teksti ja kyllä taidan katsella löytyisikö kirjastosta tuota kirjaa! Siitä voisi olla apua tällä suunnalla. Kiitos kun kirjoitit tästä!
Sama homma täällä myös :) Vaikka oonkin tosi sosiaalinen, niin oon jotenki aina kokenut olevani ulkopuolinen/yksinäinen suuressakin joukossa. Oli kyllä helpottavaa kun tuosta erityisherkkyydestä alettiin puhua! Mua on kuvattu ihan samoilla adjektiiveilla kuin sua, sillä erotuksella että mua on myös kutsuttu kylmäksi ja vittumaiseksi. Nuoruudessa kun oli pakko jotenki koittaa peittää oma herkkyytensä. Voih, tästä voisi jauhaa loputtomiin, mutta olkoon tällä kertaa :)
Hei, sellainen kirja on olemassa kuin Outolintu, erilainen. Minulla on yksi hyvin läheinen ihminen, joka on kipuillut varsinkin nuorempana aika paljon oman erityislaatuisuutensa kanssa ja muistan kun äitini vinkkasi lukemaan tuota kirjaa. Siitä on aikaa siis jo yli vuosikymmen, kun olen kirjan lukenut, mutta se tuli tästä heti mieleen. Ja muistan, että kirja oli minusta hyvin hyvä ja avartava - koska minä en ole yhtään erityisherkkä, en saanut tuosta testistäkään kolmea kysymysmerkillä varustettua pistettä enempää. Ehkä sitä kirjaa vielä saa jostain, se on ainakin ihan suomalaisen tekemä, tiedot löytyvät tuo kirjan nimi googlaamalla.
17/23...en kuitenkaan järkyttynyt tuloksesta. Olen aina ajatellutkin asian olevan tuohon suuntaan :) Erityisen epämiellyttävänä koen kovat äänet sekä kivun ja säikähdän todella herkästi. Eniten taas harmittaa tuo, että alisuoriutuu paineen alla :(
Kyllä ymmärrän, mitä tarkoitat. Samalla lailla vaikutti myös psykoterapiassa käynti. Kun oppi itsestään asioita ja asioiden syitä, rupesi myös ymmärtämään itseään ja hyväksymään. Minun mielestäni psykotersapian pitäisi kuulua perusterveydenhuoltoon ja olla pakollista kaikille. :)
Nimenomaan niin minäkin noita vastauksia katsoin, että peilasin siihen, mitä muut ovat minusta sanoneet ja miten itse olen verrannut omaa käyttäytymistäni ja ajatuksiani muiden vastaaviin.
Haisut ovat kyllä niin... Juuri jalkahoidossa se kosmetologinainen kysyi, olenko allerginen millekään ja sanoin etten ole, ja hän meinasi laittaa hajustettua rasvaa koipiini! Kiljaisin, että ei hajuja! Eli vaikka en ole oiekasti hajuille allerginen, menen niistä raivoihini. :)
Tajuan tuon, miten pelkäät erityisherkkyyden olevan muotijuttu. Minuakin vitutti silloin, kun kaikki yhtäkkiä olivat seurustelleet "narskun" kanssa. (Raivostuttava sanaa!) Kun itse on kokenut parisuhteen narsistin kanssa ja päätynyt sen vuoksi mielisairaalaan, niin kyllähän se on inhottavaa, että sellaisesta tehdään muotia.
Mutta jos sitä muodikkuutta katsoo toiselta kantilta, voi nähdä siinä hyvää. Narsisteja on aina ollut, erityisherkkiä on aina ollut. Niitä ei vaan ole tunnistettu. Ei haittaa, vaikka menisi muotijutuksi, jos se auttaa jotakuta, joka ihan tosissaan sen narsistin kanssa elää eikä tajua, että vika ei ole hänessä itsessään vaan että se puoliso on psykopaatti.
:)
Minäkin olen ollut ylpeä joistain erikoisista piirteistäni, ja ehkä juuri siihen liittyi tuo pieni pettymyskin siitä, että lehtijutun myötä tajusin, etten olekaan NIIN erikoinen. :D
Olen jo pitkään osannut nauraa niille erikoisuuksilleni, sillä Sulon myötävaikutuksella ne kaikki piirteet ovat muuttuneet hyväksyttäviksi.
Mielestäni taiteellista työtä tekevä on aina herkkä ja hänen pitääkin olla. Taiteilijan, toteuttaa hän itseään millä tavalla tahansa (ja myös käsityöläiset ovat minulle mitä suuremmassa määrin taiteilijoita!), on oltava aistikas, ympäristöään kokeva ja tunteva, itseään kuunteleva ja kritisoiva muihin nähden, kyseenalaistaja. Ja miksi kukaan on keksinyt tuollaisen sanan kuin yliherkkä? MInulle se tuo mieleen negatiivisella tavalla ihmisen laadun kun on jotain yli - miksei voi olla vain ainutlaatuinen niinkuin meistä jokainen?
Suklaasta rytmihäiriöitä. Ai sekin voisi liittyä tähän! Minullakin alkaa sydän hakata ja menen täriseväksi liiallisesta suklaasta. Olen arvellut sen liittyvän sokeriin. Eikö vaikutus olekaan sama kaikilla ihmisillä?
Olen iloinen, että kirjoitin, sillä nämä kommentit tosiaan kertovat sitä, että siellä teidän joukossanne on paljon kaltaisiani. :)
Kylmä ja vittumainen eivät ole olleet minun riesanani. Ylimielinen kylläkin joskus, mikä on tuntunut tosi pahalta, koska se, mikä on tulkittu ylimielisyydeksi on todellisuudessa ollut lähinnä kauhua, jota olen yrittänyt parhaani mukaan hallita. :(
Minäpä yritän etsiä sen. Tuossa amerikkalaiskirjassa oli paljon niin sellaista yliamerikkalaista ja kaiken maailman henkistä sontaa, jota en jaksa lukea ja joka ärsyttää minua.
Sait kolme pistettä????!!!! Tämähän on mahtavaa! Minä ihan oikeasti ajattelin, että jokaiselle kertyy takuulla vähintään se 12 pistettä ja näiden kommenttien lukeminen vaan vahvisti sitä tunnetta, että tuon testin perusteella koko maailma onkin erityisherkkä. :D
Se on erittäin inhottavaa. Minun on vaikeaa mennä esimerkiski mihinkään kursseille, koska ihmisjoukossa käsillä tekeminen on minulle vaikeaa. Vaikka teen sellaisia juttuja koko ajan kotona itsekseni hyvällä menestyksellä, sama tehtävä porukan keskellä on erittäin vastenmielistä. Siksi olen ollut ylpeä siitä, että olen selviytynyt kansallispukuompelutunneista suht kunnialla. Asiaa auttaa se, että tuttu ja rakas Soja on siellä opettajana.
Yliherkkä, ylipirteä, yli-innokas... negatiivisia ilmaisuja. Siksi tuo erityisherkkä on minusta sympaattinen sana. Erityinen. Herkkä. Positiivisia sanoja.
Mulla on vähän samoin. Siitä syystä että meitä on kaksi samanlaista. Eikös olekin melkoinen sattuma! Aina on vieressä sellainen joka ymmärtää 100% kaiken :)
No on se kyllä noinkin. Ja vaikka jotakuta alkaisikin ärsyttää erityisherkät-hsp:t-sitä-ja-tätä ja se olisi hetkellisesti muotiakin, niin muodit ja ärsyyntymiset menee ohi, kun taas hyödyt säilyvät kyllä. Oman itsen ja toisten ihmisten parempaan ymmärrykseen vievät jutut eivät liene koskaan pahasta. Narskujuttu on hyvä esimerkki tästä.
Asiaa puhut, silti tekee mieli sanoa, että musta sä olet erityiskiva. Sussa on jotain erityisen kivaa.
Tunnistan niin monia listaamiasi kohtia itsessäni. Mussa on kaksi minää, sosiaalinen erakko ja ajoittain siitä luopuva sitkeä sissi. Minäjohanna ei kestä melua, turhia ääniä, kakofoniaa, sosiaalista hengailua, hermoilua, tuskailua, negatiivisuuteen vajoamista tai jatkuvan aktiivisen läsnäolon pakkoa. En jaksa ryhmiä, en osaa olla läsnä sellaisissa elle ole pakko ja silloinkin se vie kaiken energian. Yllättävät kohtaamiset saavat minut aina tolaltani. Ikinä tiedä mitä sanoa tai miten olla. Työjohanna holdaa opitulla matralla suuren osan noista ja jaksaa muutakin, vaikka huomaan iän myötä tulevani senkin minäni kanssa kärsimättömämmäksi. Ja olen kotihiiri. En millään olisi poissa kotoa, vaikka paikka olisi miten mukava. En osaa olla muiden nurkissa. Pelkään lääkäreitä ja kammoan hoitoja. Olen mielummin vaikka sietämättömissä tuskissa, kuin haen apua. Autoritääriongelma, luulen. Olo on aina kuin rehtorin puhuttelussa, jos lääkäriin taivun. Inhoan istua ja olla tuntemattoman kanssa vierekkäin, joten elokuvateatterit ja festarit, yhtäkaikki tuollaiset ei tuo mulle mitään hurmosiloa, jollaista olen joskus hieman kadehtien huomannut toisten saavuttavan. Olen epäluuloinen ja -uskoinen. En saa itseäni lankeamaan jonkun opin kannattajaksi. Vali, vali ;D
Vaan onpahan meitäkin täällä kaksi samanlaista erilaista jurnuttajaa. Isännän hiljaisuus meinaan tuntuu olevan monelle huomion arvoinen asia, josta on hyvä vähän mulle mainita. On niin kummallista, jos joku kuuntelee pääsiassa muita, kun joukossa on useampi ihminen. Kahden isäntä puhuu enemmän kaikkien kanssa. Sekin mielletään kai jonkinlaiseksi tunneköyhyydeksi. Sain jokin aika sitten kuulla sanoilla "tämä saattaa tulla sulle yllätyksenä" siitä, että mieheni oli ulkoisesti näyttänyt surua äitini poismenoon liittyen. Melkein loukkaannuin, vaikka sanoja ei pahaa tarkoittanutkaan. Mies, joka kantoi anoppiaan tämän viimeisinä aikoina, kun anoppinsa jalat eivät enää kantaneet, istui pitkiä tovia kädestä pitäen ja nousi öisin auttamaan missä anoppinsa tukea tarvitsikaan, yllättäen suree anoppinsa poismenoa. Really? ja että se tulisi minulle yllätyksenä. Not. Hyvin harva ihminen jättää joskus sanomatta mulle a) aika hiljainen tuo sun mies tai b) ihan yllätyin kun sun mies jutteli niin paljon kun oltiin kahdestaan saunassa/verstalla/pihalla/autossa/huoneessa/jossain.
Pitää hakea kirjastokortti, että voi hakea kirjastosta tuo mainitsemasi kirja. Kiitos vinkistä :)
Auts, löytyipä monta kohtaa omalle kohdalleni. Tuo säikähtäminen, minun on aina nähtävä koko tila jossa olen, selän taakse ei saa jäädä mitään mitä en voi etukäteen havainnoida. Säikähdän jos mies koskettaa minua ilman ennakkovaroitusta, yksityinen reviirini on muutenkin iso, en tykkää jos minua halataan tai tullaan liian lähelle. Ja kauhu esiintymisestä, mitä ei kyllä aina uskoisi. Tämä työ kotona sopii minulle kyllä niin hyvin, olen kauhuissani jo ajatuksesta ettei tämä ehkä ole ikuista.
Minulla ei ole ikinä telkkari päällä jos en katso sitä, ärsyynnyn sen metelistä ja vilkkuvista valoista. Pidän hämärästä ja pehmeästä valosta. Ja väsyn jos sosiaalisia kontakteja on liikaa tai ne on minulle hallitsemattomia. Tästä hyvä esimerkki on entisöintikurssini. Olen miettinyt miksi työrytmiin pääseminen siellä kurssilla on ollut tänä vuonna niin hankalaa. Nyt tajusin, paikka muuttui, en ole enää siinä omalla tutulla pöydällä. Opettaja vaihtui, sekä yli puolet kurssilaista. Viime vuonna ei ollut kuin pari uutta opiskelijaa. En siis vain ole löytänyt vielä paikkaani joukossa, liikaa muutoksia yhdelle kertaa.
Ja tästä löytyy syy miksi mieheni yrittäjävuodet ovat olleet minulle niin ahdistavia. Niiden ennakoimattumuuden takia.
Mutta en tämä minusta ole pelkkää negatiivista, ehkä täällä Suomessa selviytymiseen on pitänyt olla eri keinot kuin etelämmässä. Ollaan erityisiä rinta rottingilla :)
Palaan vielä tuohon ykköskohtaan. Minusta se tarkoitta minun kohdalla sitä, että huomaan ihan toisarvoisia seikkoja ympäristöstäni (omasta mielestä tärkeitä). Esim. jos katson ikkunasta näen pienen linnun koivun oksalla, en koivikkoa. Jos menen teatteriin saattaa lavasteet olla minusta se kiintoisin asia, ei esitys (en enää käy teattereissa). Tästä syystä rakastan museoita ja niitä yksityiskohtia mitä voi siellä katsella.
Mullakin tuli pisteitä 10-15, riippuen siitä miten asian käsittää...tiedän kyllä tähään ikään mennessä olevanikin vähän outo :) Ehkä osa siitä on luovuutta, osa ujoutta jne. Varsinkin työssä käynti ja työperäinen stressi rasittavat, sillon kun saa olla kotona ja "rauhassa" on helpompi olla.
Mua haukuttiin lapsena ja nuorena eniten juuri herkkyydestäni, mutta en osannut ottaa sitä pahalla. Muun kyllä otin. Ne nimitykset eivät osuneet edes liki. Olen tosi herkkä, mutta tykkään olla juuri tällainen, varsinkin kun olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Maailma on auennut mulle aina ihan eri tavalla, enkä osaa loukkaantua siitä, että muut näkevät erilaisuuteni. Lapsena tosin kuvittelin vielä muiden näkevän maailman samoin... Tässä vaiheessa sitä on jo tottunut siihen, että me ollaan kaikki erilailla erikoisia. Minä en oo koskaan tavannut ketään, jonka voisi ristiä normaaliuden ilmentymäksi :) Toivottavasti tässä oli jotain järkeä. Pelkään aina kommentin jättämisen jälkeen, että kirjoitin jotain väärin. Joukosta aistin aina, kenessä muussa on enemmän herkkyyttä, ja sinusta kyllä aistin heti jonkinlaisen samankaltaisuuden. Taisin saada täydet :)
Joo, kyllä minä aktiivisesti välttelen väkivaltaisia tv-ohjelmia, olen äkäinen nälkäisenä ja hermostun lopulta metelissä, mutta sillä tavalla... maltillisesti :D En ole mitenkään kipuherkkä, muutun päinvastoin tehokkaammaksi tilanteissa joissa pitää suhata nopeasti yhtä aikaa monella rintamalla ja nautin siitä, kun on paljon säpinää ympärillä. Toisaalta koen olevani täysin epäluova pökkelö :D
Olen tähän lähi-ihmiseeni verrattuna miettinyt monesti, että minulla tuntuu olevan jotenkin vaan paksumpi nahka - häneen verrattuna siis se, mitä ympärilläni tapahtuu tosiaan jääkin itseni ulkopuolelle noin pääpiirteissään, ja hänen lävitseen ne asiat taas pääsevät virtaamaan vapaasti ja osin sitten tekemään tuhojakin. Mutta joo, ei kaikki ole erityisherkkiä, sillä tavalla normaalisti ihmisen inhimillisesti herkkiä toki kuitenkin :)
Ohoh, aika kätevää! :)
Aktiivinen väkivaltaisten tv-ohjelmien välttelykin on niiiiiiiiiiiiin tulkinnanvarainen juttu. Katson ihan innoissani Criminal Mindsia Ja Dexteriä, vaikka ne jännittävätkin minua. Kerran kesken Criminal Mindsin Sulo pieraisi ja minä säikähdin sitä niin paljon, että ryntäsin karkuun. :D Mutta kaikki trillerit, kauhut ja action-elokuvat ovat minulle aivan liikaa. Muistan, kun minulla oli Rosemaryn painajainen videokasetilla, niin pelkäsin sitä kasettiakin. Pelkkä tieto siitä, että kasetti oli kirjahyllyn alimmassa laatikossa, sai minulle kyyneleet silmiin.
Hämmentävää, todella. Siis tuo miten mieheesi suhtaudutaan. Toisaalta tajuan, sillä jos joku on todella vaitonainen, niin helposti se tekee muiden olon vaikeaksi. Kun itse en osaa koskaan pitää keskustelua yllä, niin menen aika onnettomaksi, jos joudun hiljaisen ihmisen seuraan.
Sulo ei ole ollenkaan erityisherkkä. Panenkin hänet tekemään tuon testin, niin on kiinnostava atietää, montako pistettä tulee. Sulon herkkyys on siellä, mistä se puuttuu minulta kokonaan, eli toisten ihmisen huomioimisessa ja ymmärtämisessä. Sulolla on mielestäni todella poikkeuksellinen kyky eläytyä toisen asemaan, ymmärtää elämää ja ihmisiä, hyväksyä ja vahvistaa toista.
Jos ykkösen tulkitsee noin, niin sitten minäkin saan siitä pisteen. :)
Miten jaksat lapsia? Minä en ymmärrä, miten kukaan erityisherkkä (jos oletetaan heidän olevan minun kaltaisiani) pystyy kestämään sitä, mitä lapset tuovat tullessaan elämänmenoon. Niin paljon kuin minä rakastankin siskontyttöäni ja otan hänet meille todella mielelläni kyläilemään, olen aivan poikki jo yhden päivän jälkeen. Kun oikeastaan kaikki menee lapsen ehdoilla, niin oma elämäni katoaa täysin. Ehkä siihen tottuu, kun ne lapset ogvat omia ja läsnä aina?
En yhtään ihmettele, että sait täydet! :) Sillä perusteella, mitä olen blogisi kautta sinuun tutustunut, olet takuulla ylivoimaisesti herkin ihminen, jonka tiedän.
Melkein meinasin olla kommentoimatta tätä, kun en haluaisi olla osa "muoti-ilmiötä". Olen kumminkin kipuillut enemmän ja vähemmän outouksieni kanssa kuusikymmentä vuotta. Ja tällä hetkellä todella kipuilen.
Osasta piirteitäni olen jopa ylpeä (en sanan varsinaisessa merkityksessä). Osa taas hankaloittaa elämää keskivertojen seassa. Sanoisimpa, että yksi osoitus heimoon kuulumisesta on tämän sinun blogisi jatkuva seuraaminen.
Pitääpä siis varmaan metästää tuo kirja jostain. Ja joku myöhemmissä kommenteissa mainitsikin, että taiteellisille ja luoville ihmisille tietynlainen herkkyys on vain hyvä.
Hankala on muuten miettiä, mitkä asiat voisi johtua erityisherkkyydestä ja mitkä ovat vain persoonasta kiinni. Minä esimerkiksi olen myös todella sosiaalinen ja mukavien ihmisten kanssa olen omimmillani. Liiasta yksinolosta (eli vaikkapa vuorokaudesta yksin :D) ahdistun ja muutun saamattomaksi vätykseksi. Muista saan energiaa ja voimaa
En tiedä lähipiiristäni kuin yhden erityisherkän. Löytyisiköhän niitä enemmän, jos alkaisi kysellä?
Oi, kiitos rehellisestä vastuaksesta. Tämä oli kyllä hyvä lukea. Minä vähän epäröin painaa "julkaise"-nappia, että sopiikohan tuollaista edes kysyä. Itselleni kaikki lapsiin liittyvä on jotain täysin sietämätöntä edes ajatella: raskaus (miten KUKAAN selviää siitä?), synnytys (älkää edes mainitko sitä sanaa!), vauva-aika (Uni on kaikkein tärkeintä, ja jos se viedään, niin kauheita asioita seuraa!), seuraavat 18 vuotta (oma elämä jäähylle puoleksi ihmisiäksi). :D
Meitä on tällä sivulla nyt jo melko liuta "vähintään outoja", joten täällä ne vähemmän oudot ovat ilmeisesti vähemmistössä ja sehän tarkoittaa sitä, että he ovatkin niitä outoja. ;)
Tunnistan tuosta listasta minäkin omakseni monta kohtaa, olen aina tiennyt olevani herkkä, liiankin herkkä. Hyvää Uutta Vuotta! ★
Ei oel kivaa olla muoti-ilmiö, mutta unohdetaan se kokonaan ja ollaan vaan omia itsejämme. Olen samaa mieltä omista piirteistäni: osasta olen ylpeä ja osa on olleet todella isoja esteitä elämän varrella.
Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!
Hyvä Susanna,
huokaus ja syvä hiljaisuus.
Olen lukenut tuon saman artikkelin ja vaikka tiedän sinut vain tämän blogin kautta, niin mieleeni tulit heti.
Ihailen, arvostan ja kunnioitan syvästi sinun erityisen ihmisen ROHKEUTTA olla näin rohkea ja avoin! Ja lyödä kaikki, ihan kaikki meidän kaikkien luettavaksi. Pistät todellakin itsesi ihmisten eteen sellaisena kuin sinä olet. Siihen ei meistä läheskään kaikista ole...
Pysy juuri tuollaisena kuin olet!
Sulo sai 5 varmaa pistettä ja muutaman ehkän. :)
Luin tämän sinun kommenttisi illalla nukkumaanmennessä ja hämmennyin kauheasti. En osannut sanoa mitään. En osaa oikein vieläkään.
<3
Joo, noin ajattelen itsekin, ettei sillä sietämisellä ja rakkaudella ole mitään tekemistä keskenään. Tai kyllä rakkaus auttaa, mutta ei loputtomiin. :) Uskon, että vanhempana oleminen on varmasti opettavaisinta, mitä ihminen ylipäänsä voi kokea. Ja arvostan suunnattomasti niitä, jotka selviävät siitä.
Susanna, minä ajattelin juuri noin, ihan samalla tavalla, raskaudesta, synnytyksestä, vauva-ajasta ja lapsista! Raskaustestin tulos sai minut kauhusta jäykäksi, ajattelin, etten voi selvitä mitenkään tästä hengissä. Kun menin gynelle kertomaan raskaudesta (mikä ei ollut vahinko!), aloin parkua niin, että hän luuli raskautta vahingoksi tai sitten miestäni väkivaltaiseksi tms. Hän passitti minut psykologille. Olin aivan kriisisssä suurimman osan raskausaikaa,en osannut iloita enkä tahtonut moneen kuukauteen puhua aiheesta kenenkään kanssa. No, äitin kanssa vähän, mutten ymmärtänyt lainkaan hänen hössötystään enkä iloaan. Synnytystä pelkäsin tajuttomasti, oli sellainen olo, että olin menossa teuraalle. En sitten tiedä, oliko se psykologi, raskausjooga vai hormonit, jotka kuitenkin saivat minut jotenkin rauhoittumaan loppumetreillä. Lisäksi olin iloinen siitä, että sain synnyttää Chilessä klinikalla, jossa saan pyytää niin paljon epiduraalia kuin vain tahdon, eikä täällä voi tulla sellaista tilannetta eteen kuin Suomessa, ettei lääkäri ehdi antamaan puudutetta. Usko tai älä, hormonit kyllä hoitavat homman hienosti! Täysin äidinvaistottomasta ihmisestä löytyivät vaistot, paljon unta tarvinneesta ihmisestä muuttuikin ihan kelpo valvova äiti jne. Uskon tässä maailmassa olevan miljoonia eirtyisherkkiä naisia, joilla on lapsia. Kyllä (omien) lasten kanssa elämiseen tottuu, vaikka se on kyllä totta, että omaa aikaa jää ihan liian vähän. Lisäksi luovana ihmisenä kärsin siitä, että usein on hankalaa päästä oikeaan luomisvireeseen, kun sitä omaa aikaa on niin vähän ja se on hyvin pirstaleista. Ajattelen kuitenkin niin, että aika aikaansa kutakin. kyllä minä vielä ehdin luoda ja näperrellä enemmän kuin nyt. Tärkeintä ja ihaninta kuitenkin on oma lapsi, eikä siitä pääse mihinkään! :) Eikä synnytyksestä muuten jäänyt traumoja, vaikka olin niin etukäteen pelännyt...
Ja toinenkin ihanan rehellinen kuvaus lapsen saamisesta. Olette huippuja!
Mia, en ymmärrä, miten uskalsit ryhtyä raskaaksitulemiseen tuon ennakkokauhusi kanssa. Olet todella rohkea!
Susanna, se on se paljon puhuttu biologinen kello....sekä jonkinlainen "eläimellinen pakko" saada tulla emoksi ;) Siinä jäi taustalle kaikki järkisyyt.
Hui, pelottavaa. Onneksi minulla ei ole sellaista kelloa eikä elämellisyyttä. :D
Mutta olen kyllä huomannut blogistasi sen valtavan muutoksen, jonka lapsi sinussa aiheutti. :)
Tämä kirjoitus olikin minulta jäänyt huomaamatta. Itse kuulin erityisherkkyydestä taannoin, kun hyvä ystäväni alkoi siitä puhua - oli myös lukenut jonkin artikkelin - ja kertoi, juuri niin kuin sinäkin, helpottuneensa suuresti. Hänellä on elämänsä varrella ollut erinäisiä yhteentörmäyksiä ns. "tavisherkkien" kanssa; niitä vähän väkisinkin syntyy, kun kumpikaan osapuoli ei tunne niin kuin toinen. Yhdenlainen helpotus se oli minullekin, sillä kun aloin miettiä yhteisiä vuosiamme taaksepäin, sai aika moni asia selityksen. Noita törmäyksiä kun on välistä meillekin keskenämme sattunut. Nyt tiedän, ettei kyse ole siitä, etteikö ystävyys toimisi, tai että olisin jotenkin huono ystävä. Jokin minulle pieni asia saattaa vain kasvaa toiselle ihmiselle kestämättömän suureksi. Nyt osaan ehkä tulkita ystävääni paremmin.
Ihanaa kuulla, että jokin on loksahtanut paikalleen. Hienoahan on, ettei tuo ole tila, josta tarvitsisi parantua. Olen myös samaa mieltä kuin KirsiMaritta yllä - olet sinä kyllä rohkea nainen! :)
Lähetä kommentti