keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mä haluun vaan paeta Venäjälle!


Ihan todellakin tuo otsikon lause tuli minun suustani eilen. Se nauratti meitä. Aika kauas on tultu muutamassa vuodessa siitä, kun minä istuin Viipurissa rotvallin reunalla paniikista jäykkänä ja kiukuttelin itku silmässä Sulolle, että me emme ikinä löydä bussia ja meidät ryöstetään. En olekaan tainnut siitä koskaan teille kertoa.

Sulo vei minut Viipuriin viisumivapaalle risteilylle viitisen vuotta sitten. Jotenkin onnistuin jo kanavaristeilyn aikana lietsomaan itseni aivan ennennäkemättömään pelkotilaan, joka oli perille päästyämme kasvanut ihan hallitsemattomaksi, sumeapäiseksi kauhuksi. Pelkäsin tullimiehiä (vievät minut Siperiaan, jos en näytä samalta kuin passikuvassani), vaihdoin kadun puolta, kun näin ihmisen lähestyvän (raiskaamaan ja ryöstämään), en suostunut menemään kauppoihin (ne pakkomyyvät minulle piraattituotteita) ja olin varma, että eksymme ja jäämme ikiajoiksi Venäjälle (Sulohan ei osaa tietenkään lukea karttaa tai ymmärrä kelloa). Kaiken tämän vuoksi minä pilasin sen matkan täydellisesti.


Se oli meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanreissumme. Minä olin varmasti pahin mahdollinen matkaseura, mitä kukaan on koskaan ristikseen saanut. Tönötin mielenosoituksellisesti kadulla odottamassa Suloa kaupoista, enkä halunnut katsoa mitään enkä syödä mitään.

Vasta kotimatkalla bussissa minä rentouduin ja kehtasin vielä iloisesti sanoa, että ensi kerralla voidaankin olla yötä! Sulo ei puhunut mitään. Rajat ne ovat lopulta hänenkin sietokyvyllään.

Nyt tuolle katastrofireissulle osataan jo nauraa, ja muut ulkomaanmatkamme ovat sen jälkeen sujuneet aika paljon miellyttävämmissä merkeissä.


Kukapa olisi uskonut, että se jalkakäytävällä kyyköttävä, ahdistunut Susanna vain muutaman vuoden kuluttua ei meinaa mekossaan pysyä, kun on niin kova polte päästä Venäjälle?

Viimekertainen yrityksemme tavoittaa Käkisalmi epäonnistui ja odotan malttamattomana sitä, että kerkiäisimme lähteä yrittämään uudelleen. Olen lukenut venäjäteemaisia kirjoja sitä odotellessa. Toisaalta tiedon lisääntyminen on kasvattanut intoani ja toisaalta taas tuonut hiukan sitä vanhaa pelkoa takaisin. Tiedän nyt, että jos satumme joutumaan kolariin, ulkomaalaisina me olemme syylllisiä takuuvarmasti ja se pelottaa minua. Tiedän, ettei saa pysähtyä, jos joku näyttää olevan pulassa tienposkessa, sillä se voikin olla roistoväijytys. Tiedän, että yhtä jos toistakin virkailijaa pitää lahjoa, vaikka lahjonta on sielläkin laitonta. Tiedän, ettei vodkaryypystä saa kieltäytyä.


Voi miten paljon mukavampaa oli olla autuaan ymmärtämätön ja tyhmänrohkea. Saattaa olla, että jätän "Äiti-Venäjän aapisesta" loput lukematta ja muodostan vain itse käsityksen kummallisesta naapuristamme empiirisen tutkimuksen keinoin. Matkalla Käkisalmeen ensi alkuun.


Ai niin, se otsikko. Mitäkö haluan paeta Venäjälle? No ikkunoita tietenkin. Heinäkuu alkoi eilen ja minä en ole irrottanut vielä yhtä ainoatakaan ikkunaruutua. Tuolla on verstaalla 16 pokaa odottamassa ja "kesä" on kohta ohi. Miten hirveän huono omatunto minulla onkaan siitä, etten saa mitään aikaiseksi!

19 kommenttia:

  1. Juurikin toukokuussa tullissa seisoessani totesin, että mikähän siinä on, kun täällä automaattisesti vetää itsensä asentoon, unohtaa lähes hengittää, puristaa passia sekä sitä pientä paperilappusta rystyset valkoisena. Minulla on useita reissuja takana, mutta aina sama ilmiö:). Missähän rokotuksessa tuo pelko on meihin annettu?
    Unohda huono omatunto, niin asiat alkavat luistaa. Olen todennut, että se on ihmisen pahin vihollinen, se saa vaan entistä saamattomammaksi.
    Ihanat Hiekkalan lapset ja kanamaatuskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Minä olen jo lakannut purtistamasta, pelkäämästä ja hengitystäpidättämästä, vaikka tosiaan tuollaista se oli alkuun aina. Nykyisin tullissa olen jo ihan rentsinä. Viime kerralla tullimaatuska yllätti minut täysin, kun passia takaisin ojentaessaan sanoi: "Susanna, pozhalujsta!" Jalat alta vievää ystävällisyyttä!

      Poista
  2. Anteeksi, oli pakko nauraa ääneen, niin herkullisesti kuvailit katastrofimatkan aikaisen itsesi!! :D Olen käynyt vain pari kertaa Venäjällä (no kolme) ja suurin osa matkoista (2) on vienyt extreme-paikkoihin kaukaisiin kyliin/luostareihin, ei ihan tyypillisimpiin turistirysiin. Mulla on tullut kummallakin extreme-matkalla sellainen äärettömän syvä rauha, että kaikkea voi tapahtua, kaikki on mahdollista, mitään en pysty hallitsemaan. Ja kaikki on mennyt hyvin. Mitä nyt jäätiin matkalla Konevitsaan tulliin päiväksi ja paluumatkalla matkustettiin ruumiin ja poliisien/miliisien kanssa samalla veneellä Laatokalla. Mutta sekään ei kauhistuttanut silloin, oli vaan sellainen "joo, Venäjä, tätä sattuu täällä" -olo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tuolla asenteella pärjää. Minua pelottaa ne mahdolliset konfliktit, koska en tosiaan sanaakaan osaa puhua kieltä. Kenelle sitä muka soittaisi ja pyytäisi tulkkausapua, jos joskus pulaan joudutaan?

      Poista
  3. Ihan malttamattomana odottelen teidän Käkisalmen reissua!:) Mun mies valitsee minkä muun tahansa suunnan matkalle, mutta ei Venäjää. Työkavereilla on niin hurjia kokemuksia reissuiltaan. Mä ajattelen hieman tyhmän luottavaisena, että eikös asioilla ole tapana järjestyä...Lapsena olen käynyt useamman kerran Leningradissa, kun se vielä tunnettiin sillä nimellä ja oli se minusta hieno paikka, vaikka kieltämättä pelottava. Joko sait Hiekkalan lapset päätökseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saatu vielä päätökseen. Sulo nukahti eilen illalla kesken iltasadun. Yhdeksi illaksi on vielä lukemista. Nyt ovat toista kertaa evakossa. :)

      Poista
  4. Ihan kuin mun Tallinnan reissu muinoin. Olin ihan varma, että mun munuainen viedään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! Tuo ei ole käynyt mielessä, voin nyt lisätä sen pelkolistaan. En muuten tajua, miten ihmiset uskaltaa mennä Thaimaahan. Siellähän pannaan huumeita laukkuun ja sitten joutuu loppuiäkseen paikalliseen vankilaan. (Bridget Jonesillekin kävi niin!)

      Poista
  5. Mahtavaa, minäkin haluan että pakenet Venäjälle, niin saan ideoita meidän tuleviin reissuihin! :) Olen miettinyt, mikä ihme siinä Venäjässä on, kun sinne meno jännittää paljon enemmän kuin Afrikkaan matkustaminen (riippuen tietysti Afrikan maasta, emmehän me missään Sudanissa ole käyneet). Kai se johtuu osittain kielestä: kun ei osaa venäjää yhtään, niin sellaiset muutenkin sosiaalisesti ahdistavat tilanteet, kuten lahjomisjutut, tuntuvat vielä pelottavammilta. Ja minua hitusen ahdistaa se ns. venäläinen vieraanvaraisuuskin, koska ruokavammaisena en voi syödä mitä tahansa ja muutenkin olen sosiaalisesti kömpelö... Mutta eiköhän siitä selviäisi, etenkin jos tekee vain päivän reissuja.

    Voin muuten lohduttaa, että meillä ei ole koko talossa yhtään valmista huonetta, kahta lukuun ottamatta kaikki ikkunat ovat huoltamatta, talo maalaamatta ja piha hoitamatta. Alan olla valmis pakenemaan ihan mihin tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidäthän blogia sitten pakomatkastasi, jos päätät paeta! :D

      Lupaavat hyvää ilmaa viikonlopuksi, meidän pitänee lähteä Käksalmeen huomenna, jotta voidaan tehdä ikkunoita kun täälläkin alkaa aurinko paistaa!

      En muuten uskaltaisi lähteä Afrikkaan. Siellä saa malarian. :P

      Poista
    2. Ai niin, siitä vodkan ja sianpäiden tuputtamisesta varmaan säästyy, jos ei tutustu keneenkään. Uskoisin, että näillä päiväretkillä niin ei pääse tapahtumaan.

      Poista
  6. Liikuttavaksi ekan katastrofaalisen yhteisen Viipurinmatkamme tekee se, että pelokas venäjänmatkailijatoverini sattui kuitenkin olemaan maailman suurin maatuskafani, joka työkseen vääntää perin venäläisvaikutteisia maatuska-kuvioisia juttuja. Kun kyyneleet oli kuivattu ja kiukut kiukuttu, niin näkyihän siitä katukiveltä suoraan ihan siristämättäkin möhkälemäinen Druzhba-hotelli, jonka edestä kyytimme lähti kotiin. Aikaa lähtöön oli vielä 30 minuuttia ja rohkenin ehdottaa että jospa nyt haetaan vielä se matkan tavoitteeksi suunniteltu maatuska kauppahallista mukaan. "Ei me mitenkään ehditä!" "Kyllä me ehditään, kauppahalli on tuossa kun käännät pääsi."Tämä oli itselleni ties mones reissu Viipuriin siihen asti, mutta kyllä ehdottomasti mieleenpainuvin kaikista. Ja saatiin se maatuskakin haettua. Keltainen muistaakseni, vaikka lopulta vähän kiireessä jouduttiin sadoista upeista maatuskoista se valitsemaan.

    VastaaPoista
  7. Voi Susanna älä stressaa niistä ikkunoista!! Olen talvesta asti kunnostellut kahta ikkunaa ja nostan todellakin hattua teille vanhojen rakennusten kunnostajille. Siinä ei kannata hoppuilla, hommat ei tekemällä lopu, vaan kunnostaminen täytyy ottaa elämäntavaksi<3 Kunnostat kun kerkiät;)
    Mukavaa matkaa Venäjälle, ihana tuo Sulon kommentti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaan käy niin, että ollaan taas lokakuussa ilman ikkunoita, jos en oikeasti ala panna vauhtia tuohon hommaan. Mutta huomisellekin lupaavat vesisadetta. Kesä ei IKINÄ tule meille!

      Poista