torstai 2. toukokuuta 2013

Varustelutaso kasvaa


Haarukoita ja veitsiä lukuunottamatta kesäkeittiössä piti olla jo kaikki tarvittava. Sinne ei oikeastaan tarvittu mitään fiinejä maljoja. Mutta kuitenkin sinne nyt tuli sellaiset, kun ystäväni yllytti minua ostamaan nämä lasiastiat kirpparilta. Ovatko ne ylipieniä jälkiruokamaljoja vai erikoisen laakeita juomalaseja, en tiedä. Minua kuitenkin viehättää ajatus Pommac-maljojen nostelemisesta kesäkeittiön romanttisessa tunnelmassa tärkeiden tilaisuuksien yhteydessä.

Minkä maljojen? Minkä tärkeiden tilaisuuksien? Kumpiakaan ei tässä huushollissa juurikaan ole kohdattu. No, onpahan nyt maljat. Voihan niistä nauttia vaikka mansikkamaitoa 39-vuotissyntymäpäivilläni.

Niille pitää rakentaa kaappi. Ajattelin yrittää vanhasta ikkunanpokasta, kunhan kerkiän. Yhdelle pienelle pokalle löytyisi vielä sopiva kolonen kesäkeittiön seinältä.


Sain tänään maalattua pöydänjalat. Sudin ne tarkoituksella huolimattomasti, jotta ne olisivat vähän samaa henkeä rähjäisen tiililattian kanssa.


Penkki rakentuu seuraavaksi. Käytän istuinosana vanhaa, 40 senttiä leveää lankkua, joka oli täällä talossa. Sitten käyn ostamassa Leca-harkkoja jaloiksi.

Toisesta penkistä ei ole vielä selvyyttä, sillä näitä komeita lankkuja on vain yksi.

Nyt minulla olisi iso into puuhailla kesäkeittön parissa, vaikka oikeasti minun kuuluisi keskittyä ihan muuhun hommaan, kun on näin hienoja kelejäkin. Nimittäin ikkunoihin.


Pakkohan se oli ryhtyä taas siihenkin hommaan. Keittiön ikkunat on irrotettu ja Sulo viritteli muovit tilalle. Minä sain eilen metalliosat irrotettua pokista ja kaksi lasiakin ehjinä irti. Mutta nyt jo meinaa tympiä. En edes laske, kuinka monta sataa pokaa on jäljellä.

2 kommenttia:

KahviKaneli kirjoitti...

Hih, mulla on samanlaiset jalalliset maljat kuin mitä esittelet. Kirpparilta nekin. Siihen on minulla myös sellainen lasikulho ja tietysti piti höyrähtää ostamaan kirpparilta samanlaiset vielä, mutta ilman tuota "jalkaa". On niistä monet jälkiruuat kyllä syötykin. Kerään (tai en enää) vanhaa lasia. Pääperiaate kuitenkin on, että kaikkea PITÄÄ KÄYTTÄÄ.

Susanna kirjoitti...

Mutta niihin mahtuu niin VÄHÄN jälkiruokia! Minun pitäisi syödä kuusi tuollaista maljallista, jotta saisin edes lähelle tarpeeksi ison annoksen. :D

Käyttöön ne silti tulevat. Koristeeksi eivät jää, vaikka eivät maksaneetkaan paljon. 2 euroa kuusi kappaletta.