torstai 2. toukokuuta 2013

Rautatieasemien idylliä?


"Vanhalla rautatieasemalla asumisessa on jotain vastustamattoman romanttista. Olkkarin ikkunan alta kolisevista junista haaveileva voi uppoutua moniin ihaniin asemablogeihin, joissa unelmaa eletään todeksi."

Tämä oli lainaus uusimmasta Maalla-lehdestä.  Kun minä kerron täällä blogissa kesäkeittiön maljojennostelusta tai esittelen kauniita, värikkäitä sisustuksiamme ja hehkutan sitä, miten elämä on niin ihanaa toteutunutta unelmaa, niin tuleeko teille sellainen tunne, että oh ja voi, mikä idylli täällä onkaan?

No onhan toki, myös minun mielestäni. Mutta idylleitäkin on niin monensorttisia. Nyt raotan teille vähän sitä, mitä tämä meidän vastustamattoman romanttinen idyllimme muun muassa pitää sisällään.

Kun kirjoitin tuota äskeistä postausta kesäkeittiöstä ja puutarhakaluston muotoutumisesta, valitsin valokuvien kuvakulman niin, että te ette näkisi tätä totuutta:



Kun me nostelemme herkkiä Pommac-maljojamme ja maistelemme romanttisilta ruusulautasiltamme unelmaista marenkikakkua, me katselemme samalla tätä näkymää. Oma polttopuupino, kämäisiä mäntyjä ja tukkienlastausalue, jossa iso kolkottava nosturi seikkailee edestakaisin. Aika vastustamattoman romanttista, eikö?

Ja näkymä on vielä muuttumassa entistäkin hehkeämmäksi, kun Liikenneviraston määräämä puidenkaato alkaa. Sitten tuossa meidän marenkikakkumme ja tukkikentän välissä ei ole enää yhtään mitään. Saattaa kulua jokunenkin vuosi, ennenkuin siihen saadaan kasvatettua kaunis ja tuuhea syreeniaita.


Kiipesin tänään tonttimme pohjoispuolelle kasatulle (vastustamattoman romanttiselle) mutavuorelle.


Siinä on jonkinsortin maankaatopaikka, ja kasa alkaa heti saunamme takaa. Sieltä on hyvä näkymä meidän metsäämme, jota ei kohta enää ole.


Juuri, kun olimme alkaneet toipua puunkaatokäskystä ja sopeutua ajatukseen uudesta avarasta tontista, jouduimme kohtaamaan seuraavan asema-asumiseen liittyvän erikoisuuden.

Sain yllättävän puhelun kaupungin ympäristötarkastajalta, joka kertoi, että meidän "naapuriimme" on tulossa bitumin lastausalue. Hän oli kuitenkin hoksannut, että tuossa asemallahan asuu ihmisiä, ja päätti kertoa meille, mitä on tulossa parin viikon kuluessa.


Bitumiasema oli merkitty karttoihin aivan täsmälleen meidän talomme viereen ja kaikki oli vain toteutusta vaille valmista. Saisimme siis ihailla ikkunoistamme vastaisuudessa bituminlastausta, emmekä tukkien lastausta. Emme ilahtuneet tästä skenaariosta.

Kyseisen bitumilaitoksen edustaja kävi aivan henkilökohtaisesti luonamme kertomassa, millaista toiminta tulee olemaan. Hän oli varsin mukava mies, mutta ei saanut meitä vakuuttumaan siitä, että bituminlastaus takapihallamme olisi tavoittelemisen arvoinen asia.

Meidän piti ilmoittaa ympäristötarkastajalle, hyväksymmekö suunnitelmat vai vastustammeko. Jos toisella puolella on isoja firmoja Stora Ensoineen ja Liikennevirastoineen ja toisella puolella me kaksi, jotka hölmöyttämme asumme rataliikennealueella, niin mitä merkitystä meidän mielipiteellämme voisi olla? Me päätimme kuitenkin vastustaa, vaikka emme uskoneet sillä olevan hyttysen ininänkään verran merkitystä.

Mutta sillä oli!


Tänään saapui bitumisäiliö. Se ei jäänytkään tähän meidän eteemme, mihin sen alunperin piti jäädä, vaan se jatkoi matkaansa muutaman sadan metrin päähän.


Olemme oikein onnellisia. Bitumiasema sijaitsee nyt maankaatopaikan vieressä. Tuskin sieltä kantautuu liikaa asfalttityömaan hajua tai aamuöisiä lastauskolinoita meille saakka.


Ja kiitollinen minä olen sille ympäristötarkastajalle, joka älysi ajoissa meidän olemassaolomme.


. . .

PS. Pakkohan minun on yksi Kerttu tähänkin postaukseen tunkea. Saanko esitellä, päivän kaksoset:


 Silakkapihvit tilli-gremolata-täytteellä ja Kerttu "Silakka" Lintunen.

35 kommenttia:

  1. huh, mikä kauhuskenaario. Onnittelut teille lopputuloksesta, mutta varmaan asia aiheutti aikamoista sydämentykytystä ennen lopullista tietoa.

    On se niinkin, että monen asian saa näyttämään blogissa idylliseltä vaikka todellisuus olisi jotain muuta. Itse ajattelen toisaalta, että juuri siksi blogaus on hauskaa - rajattuaan kaaoksen ulos kuvista huomaa itsekin paremmin löytävänsä kauneutta pienistä yksityiskohdista ja osaavansa nauttia siitä kaaoksesta huolimatta. Terapeuttista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ensireaktio oli kauhu.

      Minulle on kauhean tärkeää, että blogini näyttää hyvältä. Siksi valitsen kuvatkin sillä perusteella, että kunhan blogi pysyy nättinä. Ei niinkään se, ettenkö tohtisi näyttää maailmalle niitä vähemmän nättejä puoliakin. :)

      Poista
  2. Oi, tällä tarinalla oli onnellinen loppu, eikä siinä vielä kaikki: sillä oli Kerttu "Silakka" Lintunen -loppuhuipennus :-D Todellakin, kaksi marjaa!
    Olen ehkä mittavana vähemmistönä, mutta jyrsijä- ja muita lemmikkiaiheita jaksan katsoa vaikka kuinka, sen sijaan vauvauutiset (siis ne karvattomat ryppyiset ja järkyttävän rumat vaaleanpunaiset jotka huutaa) saavat minut pian vaihtamaan kanavaa. Niin että kiitos tästä!
    Ei elämänne idylliltä vaikuta, miten sen nyt sanoisi... sanon suoraan: osaat valittaa sen verran :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minutkin vauvapostaukset saavat hyppäämään seuraavaan blogiin. Voin kuvitella, että näillä kerttuiluillani saatan karkottaa osan lukijoista lemmikittömiin blogeihin. :D

      Kääk, ensin ajattelin, että hitto, olenko valittanut liikaa ja päästänyt sisäisen pessimistini vallalle! Mutta sitten kuitenkin: hyvä, jos olen valittanut. Minua ihan oikeasti raivostuttavat ne blogit, joissa kaikki on kuin kiiltokuvista. Tiedäthän: liian kaunis, nuori äiti, joka poseeraa liian kauniissa vatteissa. Liian kauniita lapsia puettuina vaatteisiin, jotka sopivat kodin sisustukseen. Ja välillä vilahtaa se liian komea isäkin, joka tekee duunia hyvällä palkalla, jotta vaimo saa ostella kivoja tavaroita itselleen, kotiinsa ja lapsilleen - ja kuvata ne liian kauniina kuvina blogiinsa. Ja liian täydellisiä koteja, joissa ei koskaan mikään kaadu niskaan. Ja kakkuja, cake popseja ja macaroneja pöydät väärällään ja silti kaikki ovat aina sutjakoita ja hoikkia ja kauniita. :P

      Poista
    2. :D Veit sanat suustani!

      Poista
    3. Olisin mielelläni höystänyt tätä vielä linkeillä niihin mainitsemanikaltaisiin blogeihin, jotta en kuulostaisi yliampuvalta, mutta enpä taida olla nyt niin ilkeä. :D

      Poista
  3. Hienoa, aina kannattaa siis kertoa rehellisesti mielipiteensä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään. Se on aika ilahduttavaa huomata.

      Poista
  4. Ihana Kerttu! Miten ihmeessä hoksasit moisen sattuman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä, vaan Sulo. Kerttua on sanottu Silakaksi alusta lähtien. Kun se sujahtaa johonkin ahtaaseen koloon, se litistää itsensä ohueksi silakkafileeksi ja siitä Sulo keksi yhdennäköisyyden. Selkäpuolen kuvio on todellakin ihan samanlainen. :D

      Poista
  5. Onnea valituksenne johdosta!!! Siis hienoa että se auttoi jotenkin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aika uskomatonta, että auttoi.

      Poista
  6. No huh, olisipa ollut aika kammottavaa saada bitumipuuhat melkein ikkunansa alle... Onneksi saitte tietää ajoissa ja uskalsitte vastustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on kaupungillakin virkamiehiä, jotka hoksaavat ajatella pientä ihmistä.

      Poista
  7. "Silakka", arvaa nauranko ääneen täällä :DD

    Kannatti olla eri mieltä ja vastustaa. Ja hienoa vastapuolelta että kuuntelivat mielipidettänne. Se tuntuu nykyään niin harvinaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän oli oikesti aika vaikea edes vastustaa, koska se bitumifirman mies oli niin mukava, ettemme olisi halunneet pahoittaa hänen mieltään. Mutta loppu hyvin. Hassua, että tuota lopullista sijaintia olivat ehdottaneet maapalan vuokranneelle Stora Ensolle jo aiemmin, mutta Stora ei ollut suostunut. Ja nyt suostui kuitenkin!

      Poista
  8. Hah,haa :D tää koko juttu oli niiin hauska, ISO KIITOS!

    VastaaPoista
  9. Huh! Onneksi vastustitte ja mahtavaa, että kuulivat! Mietin kyllä sitäkin, että miksi bitumilastausta olisi ylipäätään juuri siinä teidän takapihan kohdalla pitänyt suorittaa jos se yhtälailla onnistuu hieman etäämmällä. Ehkä ne eivät tienneet, että asemalla asutaan.

    Kerttu, pastori sillin sisko, vaikka onkin veli. Kertusta tulee vielä blogijulkkis. Eipä aikaakaan, kun alat saamaan Kertulle osoitettua fanipostia luukkuusi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät he ymmärtääkseni tienneet meistä asukkaista. :)

      Kertulle on tullut jo terveisiä verkkokaupan tilausten lisätietoja-kentässä. :D

      Poista
  10. Mahtavaa, että valittamisesta joskus on hyötyäkin. Sinulla on kyllä joku taika tuossa hommassa, koska itse kun yritän tarttua epäkohtiin, niin hommat menee aina enemmän pieleen. Onnistun yleensä suututtamaan kaikki, vaikka kuinka uskoisin olevani hyvällä asialla.

    Kiitos myös hamsteripostauksista. Sekä lemmikki- ja lapsiteemaa voi käsitellä blogissa niin, että se on kiinnostavaa myös ulkopuolisen silmissä. Kerttu on tästä hyvä esimerkki. Suurin osa lapsista ja eläimistä on oikein valloittavia tyyppejä, niiden vanhemmat ja omistajat ärsyttävät monesti enemmän. Tajusin tämän, kun huomasin vihaavani toisen tuttavaperheen kissoja, mutta toisen perheen kissat taas olivat tosi kivoja - allergiastani huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin justiinsa tuntuu, että aina jos yrittää saada oikeutta, niin saa vain kahta kauheammin vääryyttä. Emme mitenkään uskoneet, että meidän "hyväksynnällämme" olisi mitään merkitystä tässäkään asiassa.

      Olet ihan oikeassa tuossa omistajien/vanhempien roolissa. Meidänkin tuttavapiirissä on koiria, jotka aivan ilman omaa vikaansa ovat saaneet meidät suhtautumaan niihin negatiivisesti. Kun syy kuitenkin on omistajissa, jotka eivät osaa käyttäytyä.

      Poista
  11. Hienoa, että saitte bitumiaseman kaikkoamaan kauemmas takapihaltanne.

    VastaaPoista
  12. Wau, onnittelut valituksen onnistumisesta!

    Ja kiva on Kertusta lukea, onhan itsellänikin samanniminen tytär. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan hyvin valittu nimi tyttärelläsi!

      Poista
  13. HUIPPUPOSTAUS! Susanna: osuit NIIIIIN asian ytimeen. Lupaan itsekin tehdä inhorealistisen postauksen todellisuudesta. Fantasiamaailman luominen ympärilleen oli yksi suurimmista syistä siihen, että jätin naamakirjan taakseni 1½ vuotta sitten. Eikä ole ikävä tullut. Silti jaksan blogistaniassa ihmetellä samoja juttuja kuin sinä: jos ihmiset syövät, kuten postaavat, miten ne pysyvät niin hemmetin ohkaisina kuin pulkannarut? Ja koti on aina kuin Avotakasta jne. Ja elämä jotenkin muutenkin kuin satukirjoista.

    KIITOS herättävästä postauksesta ja terkut Kertulle! Ihana silakka-pihvi-look-a-like :) Meidän Junnu lähettää Kertulle terveisiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Hienoa, että postaus herätti ja innoitti. :D

      Poista
  14. Me kävimme aikoinaan katsomassa yhtä myynnissä olevaa asemaa, se oli aivan upea rakennus. Mutta emme sitten jättäneet edes tarjousta, koska radan toisella puolella oli jotain meluisaa teollisuustoimintaa. Olen herkkä melusaasteelle, joten se varmaan oli ihan hyvä ratkaisu, vaikka vieläkin joskus mietin kaiholla sitä kaunista asemaa.

    Ilahduttavaa, että teidän valitus huomioitiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin nuo meluhaitat ja hajuhaitat olivat se, mitä itse vähän etukäteen pelkäsin. Mutta tukkirekkojen jyrinä on mukavampaa kuin maantien jatkuva humu. Ja paperitehtaan kauhea katku onneksi tulee ja menee. Ja kaikki kaukaa tulevat äänet ovat minusta aina parempi vaihtoehto kuin naapurien olemassaolo. :)

      Poista
  15. Niin paljon on tehny mieli silakkapihvejä jo kaks päivää.
    - Bitumin haju nenässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin lukua kaikilla aisteilla? :D

      Poista
    2. Sitäpä juuri! :D
      Leivoin piimäkakunkin, että silakanhimo lähtis. Ei lähteny. Ylty vain. Aijaijai ja sitruunaa siihen silakan päälle ja ja ja ja

      Poista
    3. Tuossa nyt ei kyllä auta mikään muu kuin silakkapihvien kokkailu.

      Poista
    4. Noku ei voi - mgmies on pahasti kalalle allerginen.

      Virtuaaliruokailen siis.

      Poista