sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uudet aamut


Lopetin Facebookin huvikäytön joulukuun puolivälissä. Se on muuttanut aamurutiinejani.

Olen jo monen vuoden ajan kömpinyt sängystä suoraan tietokoneen ääreen ja kirjautunut ensimmäisenä sisään Facebookiin. Olen aloittanut päiväni lueskelemalla puolituttujen kuulumisia ja tykkäilemällä siitä, että vanha luokkakaverini teki viiden kilometrin kävelylenkin tai leipoi nätin kakun. Olen selannut loputtoman määrän humoristisia kissakuvia ja kuvia aivan vieraiden lasten synttäreistä. Olen saanut päivän uutisannoksen suodatettuna Facebookin kautta. Olen surrut ystävien "ei ole enää parisuhteessa"-ilmoituksia ja onnitellut vuosia täyttäviä tyyppejä, joista hädin tuskin tiedän, keitä he ovat. Olen ärsyyntynyt jääkiekkokisavouhotuksista ja hypettänyt presidentinvaalin mukana. Olen laittanut nimeni moniin nettiadresseihin milloin kaukaisen maan kivitystä odottavan naisen puolesta ja milloin oman maani transsukupuolisten epäinhimillistä kohtelua vastaan. Olen tykännyt siitä tästä ja tuosta ja jakanut sitä tätä ja tuota.

Paitsi aamujani, Facebook hallitsi myös päiviäni. Pitkin päivää minä kipaisin koneelle kurkkaamaan, mitä Facebookissa tapahtuu. Ja ainahan siellä tapahtuu. 150:n "kaverini" joukossa aina joku oli aktiivinen. Nopea kurkistus Facebookiin venyi tunneiksi. Jos odotin Sulon kipaisevan kaupassa, minä istuin autossa ja hiplasin Facebookia kännykälläni.

Elämä alkoi olla sellaista, että kun tapahtui jotakin hassua, tai ikävää tai hauskaa, niin se muuttui tilapäivitykseksi saman tien.

Illalla ennen nukkumaanmenoa piti tietysti vielä käydä Facebookissa. Jos ei tullut uni, niin kännykkä oli onneksi yöpöydällä ja kutsui Facebookiin.


Sitten sain tarpeekseni. Aloin miettiä, mitä kaikkea kivaa, rentouttavaa, virkistävää ja älykästä voisin tehdä sillä ajalla, jonka käytän Facebookin muka-todellisuudessa. Milloin olin viimeksi lukenut kirjan? Milloin leiponut? Tiesinkö, mitä tutuilleni ihan oikeasti kuului? Halusinko todella tietää vanhan luokkakaverini yhteenotoista ex-miehensä kanssa? Miksi minulla oli sata kaveria, joista en oikeasti edes välittänyt yhtään?

Poistin heidät kaikki. Myös ne, joista välitän. Olisin poistanut itseni, mutta en voinut, sillä haluan yhä pitää firman sivut Facebookissa ja kommunikoida muiden käsityöyrittäjien kanssa. Päätin tehdä Facebookista työvälineen.

Kun poistin kaverit, Facebookin etusivulla ei tapahtunut enää mitään. Sinne ei ollut enää mitään syytä mennä aamulla ensimmäiseksi. Sinne ei tarvinnut raportoida päivän tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Ensin pelkäsin, ettei minusta ole luopumaan Facebookista. Kuvittelin saavani vieroitusoireita ja kaipaavani sinne takaisin.

En saanut oireita enkä ole kaivannut. Olen lukenut mahtavia kirjoja. Voi, miten rakastankaan kirjojen lukemista!


Ja ne aamuni. Syön nyt aamupalaa keittiössä, pöydän ääressä, enkä tietokoneen näytön edessä. En moljota Facebookia, vaan luen lehden. Suodatan itse omat uutiseni.




Miltä sinun aamusi näyttävät, maistuvat, tuntuvat? Käypä Pienen Linnun blogissa osallistumassa aamuaiheiseen valokuvauskilpailuun! Pieni Lintu pyysi minulta palkintoa kisaansa, ja lähdin mielelläni sponsoriksi.

38 kommenttia:

  1. Tuo on täysin totta, mitä kirjoitit. Olen kyllä Facebookissa, mutta en vaan saa otetta siihen. Itse asiassa se on aika typerää koko touhu, siellähän ei sanota juurikaan mitään.
    Ennemminkin minua koukkuttaa tämä bloggaus. Tekstiä ja kuvia on enemmän ja jutuissa on jopa sisältöä. Olen hieman yrittänyt vähentää koneella oloa, että ehtisi elää omaakin elämää. Olen ottanut aikaa kirjojen lukuun ja käsitöihin.
    Näin on parempi:)

    VastaaPoista
  2. "Ja ne aamuni. Syön nyt aamupalaa keittiössä, pöydän ääressä, enkä tietokoneen näytön edessä."

    Hups... Minä vaan bloggaan, en istu facebookissa. No okei, on sekin auki, mutta blogit on mulle se "riippuvuus" ei facebook. :) Hyvä kuitenkin, että pääsit eroon facebookista! Itse pakkaan poistelemaan aika tiuhaan tahtiin noita "kavereita" sieltä, jos ei oikeasti kiinnosta mitä joku kirjoittaa.

    nimim. Kaurapuuron ja kahvin kanssa tässä istuskelen.

    VastaaPoista
  3. Minullekin blogit ovat riippuvuus, mutta mielestäni ei huono sellainen. Blogin kirjoittaminen on jatkuvaa kielellistä treeniä. Kyllä kirjoitustaitokin ruostuu, jos sitä ei ylläpidä. Kuvaaminen on hyvä harrastus. Vuorovaikutus blogissa kannustaa jatkamaan, ja myös toteuttamaan kodissa ja työssä asioita, jotka ehkä jäisivät puolitiehen muuten. Muiden blogeista saan iloista mieltä, elämyksiä ja ideoita.

    Eräs kaveri aina totesi, että telkkari mädättää aivot. Minusta tuntuu, että minulla Facebook mädätti aivot.

    VastaaPoista
  4. mä avaan kyllä aamulla ensimmäisenä koneen ja tsekkaan pikaisesti facebookin ja sitten sähköpostin ja blogit, siitä on tullut pakkomielteinen tapa:), mutta onneksi en kännykällä pääse kun on yksinkertainen kännykkä. Iltaisin en tapaa konetta enää pitää auki vaan kudon telkkarin ääressä ja lopuksi luen sängyssä:)) tervetuloa kurkkaamaan uutta blogiani.

    VastaaPoista
  5. En onnekseni ole keksinyt mitään hyvää Facebookista. Olen siellä kuitenkin syystä, että olen kuulunut erääseen suljettuun yhteisöön varmaan jo kymmenisen vuotta, taitaa olla ylikin ja yhteisöpalvelujen tultua toinen toisensa perään maksullisiksi, olemme nyt fb:ssä. Minusta se on tylsääkin tylsempi, ainoat kaverini siellä ovat tämän yhteisön jäsenet. Ja Polyvoren vuoksi on oltava jossain. En siis tuhlaa aikaani fb:ssä.
    Bloggaus on huomattavasti eloisampaa, antoisampaa. Tähän käytettyä aikaa hallitsen, ei tee tiukkaa olla väliin poiskin. Hyvä minä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä kirjoituksesta. Moni on ihmetellyt, miksi en ole facebookissa. Itse olen yrittänyt keksiä syitä, miksi siellä olisin. Tämän kirjoituksen jälkeen olen entistä varmempi siitä, että en menetä mitään, vaikka en facebookissa olekaan. Blogit ovat minun juttuni.

    VastaaPoista
  7. Loistava veto, Susanna! Hui, olit todella koukussa kyllä... Hienoa, että irtautuminen on käynyt noin kivuttomasti. Ihan hyvin voi näköjään elää ilman Facebookia ja siis paremminkin ;)

    Pidin kesällä taukoa ja se oli ihan helppoa. Nykyisin avaan sen ehkä kerran, kaksi päivässä mutta en oikeastaan saa siitä mitään. Tavan uoksi vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minähän pääsin irti Farmvillestäkin aikoinaan. Se oli paljon vaikeampaa kuin tämä. :-D

      Poista
  8. Minäkin olen jokseenkin kyllästynyt "perus-fb:hen", mutta olen siellä edelleen harrastusryhmän kiinnostavien keskusteluiden ja kirjablogini (sen fb-sivun ja yleensäkin linkittämisen takia). Kummasti sitä tulee vaan kurkittua sitä uutisvirtaakin samalla, ajoittain olen hillinnyt sitä "piilottamalla" kaverien päivityksiä, mutta ihan listoilta en ole hennonnut juurikaan kavereita poistaa.

    Onnittelut antoisammista aamuista ja hyvien kirjojen löytämisestä!

    VastaaPoista
  9. Minua on monesti 'kutsuttu' facebookiin, mutta en ole nähnyt siihen tarvetta. Kyllä minua harmittaa joidenkin ryhmien tapahtumatiedotus vain sitä kautta, mutta olen ajatellut, että jollen jotain saa tietää, niin sitten sitä ei ole minulle tarkoitettu. Joskus kun kuulen jotain mielenkiintoista, pyydän perintöprinsessaani näyttämään oman tilinsä kautta. Viihdyn blogeja lueskellen ja kirjat on tosi kivoja. Antoisia aamu-ja lukuhetkiä!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kirjavinkistä; tuo Eilispäivän Suomi vaikuttaa minunlaiseltani kirjalta.
    En ole koskaan olut Facebookissa (vaikka saankin "iltalypsy katseita")eikä harmita yhtään :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana! Sen ainoa vika on se, että siinä käsitellään ihan kaikkia aihepiirejä maan ja taivaan väliltä ja monessa asiassa jään kaipaamaan syvällisempää tietoa. Sain sen Sulolta joululahjaksi.

      Tuo alimman kuvan Elämää ja unelmia jälleenrakennusajan Suomessa on myös ihna huippu, vaikka kirjoittaja ei selvätikään ole mikään ammattilainen ja kieli on melko väritöntä. Se perustuu pariskunnan kirjeenvaihtoon useamman vuoden ajalta, ja siitä saa ihan erityisen hyvin käsitystä siitä, mitä se ihan tavallinen arki oli sodanjälkeisessä maassamme.

      Poista
  11. Toivottavasti kukaan, joka on Facebookissa ja siellä viihtyy, ei loukkaannu tästä kirjoituksestani. En pidä Facebookia mitenkään pahana asiana. Minäkin viihdyin siellä hyvin. Sain sieltä paljon iloakin. Se on ihan hyvä väline ihmisten väliseen yhteydenpitoon ja harrastustoimintaan.

    Mutta minun vikani on se, etten tee mitään kohtuudella. Minulla menee aina kaikki överiksi. Oli kyse sitten sisustamisesta tai jälkiuunileivän syömisestä, niin kohtuus on minulle vieras käsite.

    En olisi varmasti tajunnut Facebookistakaan häipyä, ellei eräs sukulainen olisi saanut siellä minua raivostumaan niin kovasti, että päätin nakata kaikki sukulaiset pois kaverilistaltani. Kun kliksuttelin poikki tätä ainoaa kontaktia sukulaisiini, voimaannuin niin kovasti, että päätin lakata facebookkaamasta kokonaan.

    Ja myönnän, että minä yhä klikkaan bookmarkseista tutusta kohtaa Facebookin. Se on jo niin syväänjuurtunut liike. Mutta nyt onneksi se liike jää sitten siihen: ai niin, eihän siellä enää mitään tapahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tuo täysiä johonkin asiaan meneminen tuntuu niin tutulta?
      Melkein muuten tein saman facen suhteen jokin aika sitten, mutta lopulta jänistin. Pelkäsin, että jään tyhjän päälle, kun sosiaalinen elämäni surkastuisi entisestään.

      Poista
  12. Mahtava kirjoitus! Minäkin olen miettinyt, että mikä siinä FB:ssä oikein koukuttaa. Rekisteröidyin ensin käyttäjäksi kaverin pyynnöstä ja vasta kaksi vuotta myöhemmin aloin tutustua ko. palveluun. Äkkiä minulle kävi kuten sinullekin. Nyt olen jättänyt kaikki tykkäämiset pois, eronnut ryhmistä ja aloittanut soittelemaan ystävilleni sen sijaan, että kirjoittaisin jotakin pintapuolista facebookiin. Blogeista en kuitenkaan ole vielä valmis luopumaan ;O)

    Täydet sympatiat minulta sinulle fb lakkoon!

    VastaaPoista
  13. Minä vasta liityin Facebookiin. Lähinnä siksi että on helpompi pitää yhteyttä sukulaisiin, tai siis niihin harvoihin keitä siellä on. Mutta se juurikin vaivaa, ettei siellä paljoa sanota. Ja noloa myöntää, mutta välistä en edes ymmärrä ihmisten tilapäivityksiä. Mutta enköhän keksi tavan käyttää sitä itselleni sopivalla tavalla. Ainakin siitä voi olla apua jos koira jatkaa tai jotain :)

    VastaaPoista
  14. Hyvä liike, minusta!

    Minä en ole ikinä ollut yksityishenkilönä Facebookissa, ainoastaan yritykseni on siellä. :) Tämä toki rajoittaa kommunikointia, mutta sehän oli siinä juuri se idea! Minut saa kiinni sähköpostilla tai puhelimella, jos on jotakin asiaa. Blogi jo yksistään tarjoaa minulle aivan riittävästi "seuraamista".

    VastaaPoista
  15. Hyvä pointti. Jostain syystä, vaikka pidän bloggaamisesta hurjasti, en ole koskaan pitänyt facebookista, minustakin se on juuri täynnä tuota sontaa, kauniisti sanottuna. Mutta yritykseni on siellä ja laitan blogipäivitysten linkit myös, jos joku haluaa tietää niistä facebookin kautta.
    Mua niin ärsyttää vanhat hyvät ystävät, keitä tavatessa he hiplaavat koko ajan sitä kännykkää, olen joillekuille sanonutkin, että olisin mielummin sinun kanssasi kuin sinun ja puhelimesi. Jos joku ei sitä tajua, niin on ex-ystävä myös live-elämässä sitten.

    VastaaPoista
  16. Käynnistyn itse aamuisin hitaasti; koska aamulehteä ei tule (liian kallista tilata) rutiiniksi on muodostunut aamupalalla katsoa jakso jotain komediasarjaa (netistä kun seuraa sarjoja joka päivä on jostain ilmestynyt uusi jakso).

    VastaaPoista
  17. Juuri samaa mielstä - fb:ssä pahasti jumissa ja koukussa. Tosin tuo kyllä myös iloa ja apua elämään. Jos on jokin pulma tai esim viimeksi kyselin tietystä kamerasta mielipiteitä, niin vastauksia ja apuja tuli nopeaan ja olinkin jo sitten ostamassa kameran.Mutta hallitsee aika hyvin jokapäiväistä elämää, myös työn puolesta, koska sekä omat että ansiotyöpaikan sivuja fb:ssä....

    VastaaPoista
  18. Minä kokeilin hetken pari vuotta sitten facebookia, mutta en ymmärtänyt sen poittia. Tosiystävien kanssa jutellaan puhelimessa tai kasvotusten, muiden kanssa en näe mitään syytä pitää pintapuolista suhdetta yllä facebookissa. Joten lopetin siihen. Enkä ole kaivannut. Blogien lukemisesta tykkään, mutta sekin pysyy kohtuudessa.

    VastaaPoista
  19. Jes, siinäpä se syy, miksen enää suunnilleen neljään vuoteen ole naamakirjassa pyörinyt. Saas nyt nähdä, pitääkö minun pettää periaatteeni, kun koulu loppuu ja kaverit leviävät ympäri Suomen, vai saanko pidettyä itseni porukassa mukana muilla keinoin...

    VastaaPoista
  20. Hmm, tää on mielenkiintoista. Ite en oo liittyny faceen koska en oo kokenu sitä koskaan tarpeeksi tärkeäksi. Kaikki puolitutut ensitset koulukaverit ei jaksa kiinnostaa niin paljon ja ne oikeat kaverit, kyllä mä niille mieluummin soitan. Ärsyttää myös se miten paljon erilaista tapahtumat on siirtyny puhtaasti fb.hen mutt kuten joku jo sen aikaisemmin tostesi, ne kait sitten ei oo mua varten. Blogeja sen sijaan on paljon ihanampi seurata, nää koukuttaa myös, mutt on mun mielestä paljon paljon enemmän sisällöltään.

    Mielenkiintoiseksi tän postauksen tekee se, että kun yhä enemmän yritykset siirtyy fb.iin, oon huomannut että yhä useampi yksityinen ihminen sieltä poistuu. Itse joudun nyt kyllä kans perumaan osan vannomisistani ja liittymään faceen, kun oon perustamassa yritystä, mutta en menekkään sinne yksityisenä ihmisenä vaan firman. Hyvin oon pärjänny tähänki asti ilman ja tuun varmaan pärjäämäänkin.

    VastaaPoista
  21. En ole koskaan mennyt fb:kiin juuri koska pelkään jääväni sinne. Tosin siellä on paljon hyödyllistäkin ja kohtuukäyttäjälle varmaan ihan ok. Olen joutunut sivusta seuraamaan fb-koukuttuneita ja se on surullista katsottavaa. He ehkä ajattelevat samaa bloggaajasta :)

    VastaaPoista
  22. Aamen. Tämä oli niin hyvä kirjoitus,ja kuvaa omia tuntojani syvästi, että taidampa minäkin repäistä.

    VastaaPoista
  23. Ihanaa että joku uskaltaa uida vastavirtaan!!
    Itse en ole ollut naamakirjassa juuri tuon takia, että minua ei kiinnosta kuka tuttu tai tutun-tuttu käy ostamassa maitoa ja vessapaperia. Olen kyllä sitten saanut perheen teineiltä kuulla olevani tosi "fossiili". So?

    VastaaPoista
  24. No niin, tässä minä syön aamupalaa koneen ääressä, kuten joka ikinen aamu. Ensin kävin kurkkaamassa facebookin. Hyvin harvoin kommentoin mitään, saati laittaisin tilapäivityksiä. Olen vaan niin älyttömän utelias, että haluan ehdottomasti tietää mitä muille kuuluu. Joku leipoi, toinen taas pesi pyykkiä monta koneellista. Olisin kyllä hyvin voinut jatkaa päivääni ilman näitäkin tietoja. Jotenkin vaan kuvittelen, että sosiaalinen elämäni kuihtuu olemattomiin ilman facebookia. Jostain muistelisin kyllä lukeneeni, että facebook saa ihmisen tuntemaan itsensä "huonommaksi" kuin muut. Tuntuu että kaikille muille tapahtuu paljon enemmän kuin itselle ja kaikki ovat entistä kauniimpia profiilikuvissa. Oma elämä tuntuu siis tosi tylsältä ja ankealta.
    Tämän tärkeän facebook katsauksen jälkeen lueskelen blogipäivitykset. Huomasin että oma facebook-intoni lakastui löytäessäni blogimaailman. Blogien parissa vierähtää helposti tunti jos toinenkin, kun taas facebookin silmäilen kymmenessä minuutissa.
    Blogien jälkeen katsaus päivän uutisiin ja tästä päiväni lähtee käyntiin.
    Niin ja kirjojen lukeminen! Paljon parempaa viihdettä kuin TV:n tuijottaminen (tosin minulla ei edes ole telkkaria)! Luen n. 4 kirjaa kuukaudessa. Aina on oltava jokin kirja luettavana, on se sitten hömppää taikka kauhua.

    VastaaPoista
  25. Minä itse asiassa sain sen raivarini juuri siitä, että ymmärsin monien ihmisten vain uteliaisuuttaan kyttäävän muiden asioita ja sitten vielä puhelevan niitä eteenpäin sellaisille tyypeille, jotka eivät ole Facebookissa. Olin naiivisti kuvitellut, että kukaan ei sellaista tekisi. Vaikka en pulisekaan salaisuuksia Facebookissa, minä olin pitänyt sitä kommunikointipaikkana, enkä kyttäyspaikkana. :-D

    Ja kyllä tämä blogimaailma vie minulta nykyään myös todella paljon aikaa. Mitä enemmän kivoja blogeja löydän, sitä kauemmin niiden luekmiseen menee. Toivottavasti en jonain päivänä joudu luopumaan tästäkin sen takia, että tämä on alkanut hallita elämääni.

    VastaaPoista
  26. Niinpä, ei mitään (työntekoakaan) pidä harrastaa niin antaumuksella, että muu elämä unohtuu!

    Jotenkin olen itse ollut aina jarrut päällä tuon FB:n suhteen, eli en ole heittäytynyt sinne täysillä mukaan koskaan, vaikka tili on ollut olemassa jo muutaman vuoden. Lähinnä olen laitellut sinne kuvia ja ihmetellyt (kauhistellut) kavereiden paljastuksia arkielämästään ja sitä, että onko KAIKKI pakko ilmoittaa ensimmäiseksi facessa...

    Hyvä kirjoitus, kiitos siitä :)

    -eija-

    VastaaPoista
  27. Tästä on pakko TYKÄTÄ ;)

    Samaa mietin mäkin joskus. En poistanut itseäni, enkä kavereitani, mutta lakkasin käymästä. Nyt käyn ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Kyllästyin siihen, että ystävyydestä on tullut virtuaalista, kenenkään ei tartte enää kysyä, mitä kuuluu, voi lukea Facebookista, että hengissä on. Profiilin pidän sen takia, että saan pidettyä yhteyttä sellaisiin, joiden kanssa ei tule soiteltua, mutta niiden elämä kiinnostaa. Kuten meidän koiraneidin sisarusten omistajiin jne.

    Mutta eipä tule muutenkaan enää vietettyä aikaa koneella samalla tavalla.

    VastaaPoista
  28. Itse en jaa Facebookiin oikeastaan muuta kuin valikoituja kuvia ja "ystäväpiirin" olen pitänyt rajallisena, suurin osa f-kamuista avautuu itsekin aika rajallisesti, joten teksit- ja kuvavirta ei ole mitenkään oputonta, eikä sitä myöskään tarvitse käydä jakuvasti tarkastamassa. Facebookin kautta olen kirjallisesti aika paljon tekemisssä 78-vuotiaan isäni kanssa, joka ei kuule enää kovin hyvin, joten puhelut ovat välillä vähän hankalia.

    Aktiivisin FB-ystävistäni on 71-vuotias tätini, joka julistaa näkemyksiään facebookin kautta päivittäin ja ylpeilee fb-ystävistään... vaikka olen todennut, etteivät ne fb-ystävät välttämättä ole niitä todellisia ystäviä.

    VastaaPoista
  29. Moni olisi tilanteessasi saattanut lopettaa Facebookin kokonaan, mutta sinun ratkaisusi tuntuu paljon järkevämmältä. Minulla Facebook on onneksi pysynyt kohtuukäytössä ja toiminut hyvänä yhteydenpitovälineenä Suomeen nyt kun asun ulkomailla. Mutta muuten olen ihan avuton internetin tietomäärän edessä. Luen paljon blogeja ja artikkeleita, ja menee aina hetki ennen kuin huomaan taas olevani noidankehässä ja joudun kävelemään pois tietokoneelta. Tästä tiedonjanosta on vaikea päästä täysin eroon, kun sen sijaan että näkisin sen täysin pahana asiana, näenkin sen sivistävänä ja hyödyllisenä. Ehkä alan rajoittaa lueskeluun käytettävää aikaa ja tietolähteiden määrää. Älypuhelinta minulta ei onneksi löydy, joten internetistä voi helposti pitää taukoa sulkemalla näytön tai oven perässään :)

    VastaaPoista
  30. Kun avasin Fb-sivuni, niin se oli täynnä "kavereiden" YouTube-, Fingerpori- tai uutislinkityksiä, tsiljoonaan kertaan nähtyjä hassunhauskoja kuvia tai mietelauseita, koirien ja kissojen kuvia tai tietoa siitä, miten on ollut paras tai parhautta sisältävä ilta, kuka oli keittänyt kahvit ja toinen perunat, kenellä enää 200 päivää lomaan ja ketä nyt sitten vaan "hajoili".

    Eli loppujen lopuksi hirveän vähän mitään asiaa, tai kenenkään oikeita kuulumisia. Enkä minäkään sinne juuri mitään postaa, kesällä innostuin kukkain ja muun vihervän kuvaamisesta ja ja lomalta käsin taisin tiedottaa, että kivaa on.

    Facebookkaamista en malta kokonaan lopettaa, koska tarvitsen profiilia työssäni, ja toisaalta enemmän kuin kahden kaverin kanssa toteutettavia retkiä ja muita karkeloita on kauhean kätsy suunnitella facessa. Loppiaissiivouksien yhteydessä poistin kuitenkin kaikki sellaiset FB-kaverit, joiden kanssa en ole ollut tosielämän kontaktissa vuoteen. Jäljelle jäi 80 henkeä 480:stä, ja se on ihan hyvä, näille ihmisille voisin kuvitella postaavanikin jotain muuta kuin kukkasten kuvia.

    VastaaPoista
  31. Minustakin olisi ihanteellisinta se, että siellä olisi kavereina vain ne tärkeimmät. Ne, joiden kanssa ihan oikeastikin haluaa jakaa asioitaan. Mutta minulle tuli heti ongelma siinä rajaamisessa, kun aina joku tuntee jonkun, ja saattaa loukkaantua, kun en hyväksy häntä kaverikseni vaikka tuon toisen.

    VastaaPoista
  32. Mielenkiintoinen, ihailtava teko! Itsestäni ei tuohon ole kun asun niin kaukana niin monista rakkaista, ja Facebook on huippuhuipputärkeä yhteydenpitoväline. Mutta vähentää pitäisi, ja paljon.

    VastaaPoista
  33. Minä ja mieheni emme ole menneet facebookiin koskaan. Emme myöskään aio mennä jollei joskus ole ihan pakko. Kun tuntuu että monet yritysmaailman asiatkin ovat nykyään siellä. Vierastan somea muutenkin vaikka muutamalla harrastepalstalla olenkin pyörinyt. En kuitenkaan halua lukea niitä tyhjänpäiväisiä päivityksiä mitä kukakin on juuri tehnyt ja itseni tuntien, istuisin kaiken vapaa-ajan lukemassa niitä. Blogimaailman olen löytänyt pari vuotta sitten ja niitä on kiva seurata, asioista jotka itseäni kiinnostavat.

    VastaaPoista