keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ruusuilla tanssimista vai suossa rämpimistä?


Tuo aiempi postaukseni korttimaksupäätteistä kirvoitti paljon keskustelua, mikä on aina hieno juttu. Tyhjyyteen huuteleminen bloginsa kanssa ei ole kamalan antoisaa, joten arvostan kommentteja todella paljon. Samainen teksti kuitenkin kirvoitti myös yhden Ilkeän Anonyymin avaamaan sanaisen arkkunsa. Poistin sieltä toisen kommentin, mutta sisällöltään se oli sellainen, että tekstini oli epäammattimaista valitusta ja kyllä verot maksavalla yrittäjällä pitäisi olla korttikone.

Mielestäni en valittanut mitään. Kerroin vain rehellisesti, miksi minun yrityksessäni ei voi maksaa muovirahalla. On aika ikävää, jos kirjoitustyylini tulkitaan valittamiseksi. Korttimaksumahdollisuuden puuttuminen on harmillista sekä minun että asiakkaan kannalta, mutta ei siitä nyt enempää. Syyt voi lukea kyseisestä postauksesta ja sen kommenteista.



Syyllistyin Anonyymin mielestä myös epäammattimaisuuteen. Onko epäammattimaista kertoa yrittäjyyden eri puolista rehellisesti ja avoimesti? Mielestäni ei. Silloin, kun itse pohdin yrittäjäksi ryhtymistä, kaipasin kipeästi kuulla pienyrittäjien kokemuksia ja rehellistä kerrontaa siitä kaikesta, mitä yrittäminen käytännössä merkitsee. Sellaisia kokemuksia en löytänyt mistään. Hyppäsin suureen tuntemattomaan, opettelemaan kaiken kantapään kautta.

Nyt, kun olen yrittäjä, olen tutustunut muihin yrittäjiin ja nyt olen noita rehellisiä tarinoita saanut kuulla. Tätä blogia kirjoittamalla haluan tarjota kurkistuksen yhden yrittäjän elämään kaikkinensa, ja kertoa yrittäjyydestä haaveilevillekin, mitä vastaan voi tulla. Mitään en kaunistele, mitään en surkuttele. Nykyisin itsensä työllistäminen on yhä yleisempää, pieniä kotiäitiyrittäjiä on paljon ja samoin niitä, jotka ovat kyllästyneet normaaliin työelämään ja miettivät vaihtoehtoja. Jos voin edes yhdelle sellaiselle tarjota realistisen kuvan pienyrittämisestä, olen tyytyväinen.



Nykyisin minä tiedän, että jos yrittäjä hehkuttaa Facebookissa asiakkailleen, miten hieno myyntitapahtuma tulikaan koettua, niin samainen yrittäjä saattaa kiukutella suljetulla yrittäjäfoorumilla paskaa myyntiä ja moukkamaisia asiakkaita. Jotkut yrittäjät ajattelevat, että positiivisen kuvan antaminen asiakkaille on tärkeintä, vaikka se olisi valheellinenkin.

Ja minä tiedän myös sen, että jos yrittäjä rutkuttaa, ettei yrittäminen kannata, hän joko liioittelee tai elää yli varojensa tai sitten tekee jotakin väärin (väärä tuote, väärä markkinointi, väärä hinnoittelu, väärä paikka tms).

Yrittäjyys on ollut minulle täysin oikea ratkaisu, enkä ole päivääkään katunut. Nyt kun heinäkuun alussa tein ystävälleni eli asiakkaalleni töitä hänen tiloissaan kahdeksan tuntia vuorokaudessa kahden viikon ajan, minulle kirkastui varsin konkreettisesti se, miksi haluan olla yksinyrittäjä. Aamulla työpaikalle lähteminen, siellä koko päivän istuminen ja sataprosenttisesti työnantajalle omistautuminen, illalla väsyneenä kotiin tuleminen, puolisolle äksyily, pyykkivuorien kasvaminen, puutarhan kuivettuminen, einesruoan syöminen, karkin mässyttäminen, valon puute ja täydellinen omasta elämästä erkautuminen olivat minulle kammottavia asioita. Jotta voin välttää tuon kaiken, minä yritän yksinäni, teen tiskirättejä parhaani mukaan ja nautin paitsi valintani tuomasta vapaudesta, myös sen hankaluuksista ja epävarmuudesta.


Kun kerron teille, miten tuotteiden hinnat on vaikeaa saada kyllin alas, tai että minulla on vaikeuksia löytää intoa leikata 500 rättiä tai että minulla ei ole varaa hankkia korttimaksulaitetta yhtä messureissua varten, minä kerron niistä asioista, jotka tässä yrittäjän ammatissa ovat negatiivisia juttuja. Nuo negatiiviset seikat ovat asioita, jotka pitää yrittää ratkaista edukseen. Ne ovat yrittäjyyden haasteita ja kuuluvat asiaan. Yrittäjyys ei ole ruusuilla tanssimista. Ainakaan aina.


Mutta minun kokemukseni on, että suurimmaksi osaksi yrittäjyys onkin juuri sitä ruusuilla tanssimista. En ole koskaan ennen nauttinut elämästäni siinä määrin, kuin nyt.

Jos luulette, että olen päässyt rikastumaan rättikaupoilla, erehdytte pahasti. Jos luulette, että syön pelkkää puuroa, erehdytte myöskin. Jos mietitte, elättääkö Sulo yksin minutkin ja rahoittaa rättiharrastukseni, olette hakoteillä. Elämämme on mukavasti tasapainossa. Minun yritykseni tuottaa riittävästi ja sen enempää en siltä haluakaan. Minun talouteni on arvaamatonta vuoristorataa, jossa jokaisen kuukauden kirjanpidon tekeminen on jännitysnäytelmä. Uskon, että kovalla työllä ja tiukemmalla panostuksella rättibisnekseni voisi olla jopa menestys, mutta tiedän, että kadottaisin mielekkyyden hommasta, jos omistaisin koko elämäni yrittäjyydelle. Haluan pitää vapaa-ajan suurimmassa roolissa ja työn vain siinä mitassa, että perustoimeentulo säilyy.

Elämäni on yksinkertaista ja vaatimatonta, mutta ihanan vapaata. Siksi yrittäminen kannattaa.

36 kommenttia:

Henkkumaaria kirjoitti...

Hei! Onpa muuten niin totta tuo, mitä puhut! Itselläni oli aiemmin tekstiilialan pieni yritys ja tiedän todellakin mistä puhut! Minun ikävän sävyn "kommenttini" tuli aikoinaan ihan livenä. Eräs nainenilmestyi liikkeeseeni ja antoi tulla: "Ei tuu pärjäämään tällä alalla, eihän kukaan tällaista osta, mitä luulet tekeväsi..." puolisen tuntia hän paasasi, ehkä mielestään asiantuntija... Olin aivan shokissa, enkä edes miehelleni heti kotona kertonut asiasta. Se oli niin nöyryyttävää, etten voinut edes puhua siitä. No, kun aikaa kului, ymmärsin,että ongelmahan oli tämän naisen, ei minun. Jotkut ihmiset vaan katsovat oikeudekseen puuttua toisten asioihin tuolla tavoin.

Tsemppiä sinulle, toivon että annat ikävien kommenttien mennä toisesta korvasta saman tien pihalle. Tärkeintähän ei ole toimia toisten odotusten mukaan, vaan olla onnellinen, itselleen rehellinen ja nauttia siitä, mitä tekee. Menestystä yrityksellesi,

Anonyymi kirjoitti...

Älä sure! ilkeilijät ovat usein vain kateellisia. Sinulla on kaunis koti, ihana yritys, kiva blogi ja tyylitajua, se on jollekin jo syy tulla huutelemaan ja haukkumaan nimettömänä. Ja usein vielä tällaiset tyypit lähettää monta kommenttia että näyttäisi, että vihamielisiä olisi enemmänkin. se on vaan joku vinksahtanut jolla on itsellä asiat huonosti, joten niistä ei kannata välittää! kiitos kivasta blogista:)
t.laura

aNNa kirjoitti...

Just näin mä tän sun blogin otan ..janoan elämänmakuista tekstiä siitä mitä yrittäjyys oikein onkaan.

Jätin kommentoimatta korttimaksu postaukseen mutta erilaisille messuille asiakkaana ja ostajana osallistuessani meen sinne aina automaatin kautta koska tiedän ettei läheskään joka paikassa kortti käy. Eikä se oo mikään ongelma :)

Aurinkoisia päiviä työhuoneeseen :)

Kati kirjoitti...

Mäkään en tuohon varsinaiseen postaukseen kommentoinut, mutta miettimään jäin. Kyllä minä varaan aina ihan rahaa mukaan, jos lähden käsityömessuille. Jotenkin ei tule pieneen mieleenkään ajatella, että pienyrittäjillä olisi jonkinmoinen velvollisuus hankkia korttipääte. Tokihan senkin voi nähdä palveluna, mutta jos palvelu maksaa niin paljon, että sen yrittäjän olisi nostettava tuotteidensa hintoja ( koska juu, sieltähän se kustannut on tottakai otettava), voin ihan hyvin kantaa mukanani käteistä ja maksaa sitten niiden isompien firmojen ständeillä kortilla.

Noin yleensä mun mielestäni on ollut todella mielnkiintoista lukea blogiasi nimenomaan siksikin, että olet kertonut ihastuttavan suorasanaisesti yrittäjyyden hyvistä että huonoista puolista. Kiitos siitä.

Tiina kirjoitti...

Olipa jälleen rehellinen ja hyvä kirjoitus. Juuri tämän vuoksi luen tätä blogia niin mielläni, ja uskon että moni muukin.

E kirjoitti...

Oonhan mä sen aiemminkin sanonut, mutta sanonpa vielä kerran, että arvostan sitä, kun kerrot asioista niiden oikeilla nimillä. Pienimuotoinen yrittäjyys on vielä edessä mullakin (tai voisinhan mä jo nyt taiteilijana jäädä yrittäjäksi, mutta kun lapsi on vielä liian pieni), ja on hienoa kuulla jo nyt asioista, joihin tulen sitten törmäämään. En ymmärrä minkäänlaista pinnankiillotusta. En myöskään ymmärrä minkäänlaista toisten haukkumista. Voi ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Elämänmakuista ja aitoa tekstiä, sitä kaivataan nettiblogien maailmaan!
Olen lukenut blogiasi jo pitkän aikaa, mutta en ole koskaan aikaisemmin kommentoinut mitään.

Mielestäni blogisi on visuaalisesti kaunis, teksti persoonallista ja luettavaa (on nimittäin todella kamalaa lukea "huonolla" kieliopilla varustettuja blogeja) ja aiheet mielenkiintoisia.

Ei niistä anonyymeistä kannata välittää, tässä maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on tarve ryöpsäyttää ilmoille sekavia purkauksia negatiivisuutta.

Tuohon korttiasiaan vielä: itse olen juuri sellainen onneton messukävijä, joka ei koskaan muista varata riittävästi käteistä. Toisaalta, jos haluan jotain ostaa niin olen aina käynyt uudemman kerran käteistä hakemassa. Meillä eletään tukevasti siellä köyhyysrajan alapuolella ja harvoin tulee mitään ostettua. Kuitenkin jos olen ostopäätöksen tehnyt, olen myös valmis näkemään vaivaa asian eteen.

Jaana/Hattaralandia kirjoitti...

No jopas yksi korttimaksupääte (tai sen puuttuminen) saa aikaan vilkasta keskustelua.
Itse suhtaudun messuihin samalla tavalla kuin tori- ja kirppistapahtumiin, eli varaan riittävästi käteistä mukaan. Yleensä minulla ei ole koskaan käteistä mukana ja maksan ostokseni kortilla, mutta ei se ole suuri vaiva käydä automaatilla ennen tällaisiin tapahtumiin lähtöä.
Lähikirppikselläni käy ainoastaan käteinen, jonka vuoksi on jäänyt muutamia isoja ostoksia tekemättä (onneksi jotkut heräteostokset jäävätkin tekemättä), mutta olen kerännyt kolikoita "kirppiskukkaroon", jonka käyn tietyin väliajoin tuhlaamassa ja pysynpähän ainakin budjetissa.

Tykkään kovasti rehellisistä jutuistasi, kirjoitat asioista niitä kaunistelematta, mutta jaat myös monia ilon asioita kanssamme. Välillä kyllä ihan ihmetyttää, miksi nämä anonyymit ilkeät kommentoijat edes lukevat blogiasi, vai onko tarkoituksena vain provosoida...

Jasmiina kirjoitti...

Voi kuules, mulle ainakin on kullanarvoisia nää sun rehelliset kirjoituksesi yrittäjyydestä. Alkutaipaleella omanikin kanssa tarvon :) Sinun innoittamanasi oon uskaltautunut aina välillä itsekin kirjoittelemaan rehellisiä mietteitä ja kuulumisia yrittäjyyden saralta. Tämä ala ei varmasti ole helpoin mahdollinen ja jo pelkkä yrittäjyys vaatii osaamista, mutta kyllä tällä on mahdollista leipänsä tienata.

maiju kirjoitti...

Juuri noin. Sinäkin olet esimerkilläsi minua kannustanut pienyrittäjäksi, jota olen nyt tehnyt ns. kotoa käsin. Juuri noin tasapainoillen se minullakin kulkee. En enää missään nimessä menisi toisen palvelukseen orjuutettavaksi. Olin liian kiltti tekemään liian pitkiä päiviä ja väsytin itseni, nyt osaan itse sanella työaikani vaikka palkkani on paljon pienempi, mutta se palkka ei olekkaan tärkeä vaan elämänlaatu!
Ihanaa olla pienyrittäjä:)

Susanna kirjoitti...

Ohoh, kylläpä on tullut hetkessä paljon luettavaa tänne. Mukavaa! Eikä yhtäkään ilkeää seassa! Hirmuisesti kiitoksia kannustavuudestanne!

Henkkumaria, tarinasi on kammottava. Luulen, että olisin itsekin ollut juuri niin järkyttynyt, etten olisi pystynyt Sulollekaan puhumaan. Olisin vaan ollut aivan raunioina monta viikkoa tuollaisen jälkeen.

Laura, kun nyt noin luettelet, mitä kaikkea hyvää minulla on, niin huomaan, että onhan siinä tosiaan syytä ollakin kateellinen. :-)

aNNa, koitan jatkaa elämänmakuisena pysymistä. Ja jos elämä muuttuu joskus kitkeräksi, niin sitten varmaan muuttuu blogikin. :-P

Kati, olet täydellisen oikeassa. Jokainen kulu on pakko lisätä tuotteen hintaan.

Tiina, kiitos! On tosi hyvä kuulla, että tästä tykätään. Miksiköhän yksi negatiivinen kommentti vaikuttaa niin paljon, vaikka blogissa on satoja ja satoja ihania ja hedelmällisiä kommentteja!

Elise, olet tosiaankin ennenkin antanut minulle hyvää palautetta tästä blogin tyylistä. Sitten kun sen sinun yrittämisesi aika tulee, niin minä ainakin olen pitämässä peukkuja kovasti.

Susanna kirjoitti...

Karoliina, kivaa että innostuit kommentoimaan. Ja ihan huimasti kiitoksia kauniista sanoistasi. Tiedätkö, minä olenkin sellainen kielioppinatsi, että oksat pois. En kykene ollenkaan lukemaan sellaista blogia, jossa yhdyssanat kirjoitetaan erikseen ja Facebookissa joudun oikein hillitsemään itseäni, etten olisi koko ajan korjaamassa kavereiden kielioppivirheitä...
En minäkään toivo ihmisten syytävän messuilla rahaa silmittömästi sinnetänne ja tekemään heräteostoksia. Ehkä korttimaksumahdottomuuden voisikin kääntää tuolla lailla positiiviseksi asiaksi: suojelen ihmisiä tekemästä hätiköityjä päätöksia. Ne, jotka vakaan harkinnan jälkeen haluavat tiskirätin, voivat ostaa sen verkkokaupasta. :-D

Jaana, kyllä minua yllättikin, että tästä tällainen keskustelu pääsi sikiämään. Monesti täällä käy niin, että kun luulen kirjoittavani kiinnostavasta asiasta, ei kommentteja juurikaan tule, mutta sitten, kun ajattelen, että tulipa turha päivitys, niin ihmiset saattavatkin aktivoitua.
Minä mietin myös sitä, että miksi ne ilkeät päänaukojat yleensä lukevat blogeja. Minä olen sentään päässyt tosi vähällä, kun vertaa joihinkin muihin. Tuntuu hirveältä lukea, kuinka joku anonyymi haukkuu kirjoittajan ulkonäköä ja jopa oikeutta tehdä lapsia. Kyllä, sellaiseenkin olen törmännyt. :-(

Susanna kirjoitti...

Jasmiina, hyvä, jos olen voinut olla vertaistukena edes näin virtuaalisesti. Tuo on varmastikin ihan totta, että itse yrittäjänä oleminenkin vaatii tiettyä osaamista.

Maiju, tsemppiä sinullekin yrittäjyyden tiellä! Minusta tuntuu, että meitä elämänlaadun kannattajia on maailmassa koko ajan enemmän.

Jannen Kuvia ja Kuulumisia kirjoitti...

puhut asiaa :)

Anna kirjoitti...

Jatka vaan samaan malliin. Elämänmakuista, rehellistä menoa.

Itse kuulun korttijengiin. Älyttömän huono käteisen kantaja ja käyttäjä. Toki yleensä on joku pikkusumma mukana messuilla tms, mutta jos jotakin "pakkosaada-sektoria" löytyy niin sit vaan pitää nähdä vaivaa.

Ja muuten, Masteri on tosi yleinen nykyisin.

Itse oon toiminut pienyrittäjänä, ja yhden ainoan kerran on jäänyt tuotteen maksu saamatta, kun oon laskulla myynyt ja tämäkin oma moka, kun kirjanpito oli niin myöhässä että en enää kehdannut karhuta. Voisin myös kuvitella, että joku maksamaton tiskirätti harmittaisi tietenkin, mutta olisi pienempi katastrofi taloudellisesti kuin sammaloituva tosi hieno ja kallis maksupääte.

Ja monellahan on nykyisin älypuhelimessa nettipankki, kait sitenkin voisi maksaa messuilla, näyttäisi maksukuitin kännyn ruudulta?

PikkuBertta kirjoitti...

Minä IHAILEN ihmisiä jotka luottaavat oman käden tuotoksiinsa niin paljon,että siitä elannon itselleen ottavat.Ymmärräm myös ,että leipä ei tule tosiaan hepolla pöytään....itsekin käsillä tekemistä harrastaneena olen monesti miettinyt yrittäjyyttä,mutta uskallus on puuttunut.
Eilen tutuistui Joensuussa olevaan TaitoKortteliin ja siellä yrittäjinä toimiviin ihmisiin ja heidän puoteihinsa...suurta kunnioitusta tunsin heitä kohtaan...ja jos mahdollista,niin jokaiselta jotain pientä ostin...ihan kannatuksen vuoksi.
Jos pienyrittäjältä puuttuu joku kumman korttiläpsykän lukija,niin siitä ei toki pidä asiakkaan pahastua,vaan marssia automaatille rahan hakuun tai varata jo käteistä mukaansa lähtiessään messuille... Mielellään tullaan messuille katsomaan ja ihastelemaan,ehkä ideoitakin"varastamaan"...helppohan se on vedota ostamattomuuteen,kun ei ole kuin kortti...

TOIVOTAN SINULLE YRITTÄJÄNÄ ONNEA JA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ....:)

Otto Aanmaa kirjoitti...

On hienoa, että kirjoitat omasta yrittämisestä, sillä kaikki yrittäminen on erilaista.

Yksi lisähuomio maksupäätteistä - kun meillä on sellainen käytössä, jää asiakkailla käteistä, jolla ostaa niiltä joilla sellaista ei ole :)

Susanna kirjoitti...

Kiitos, Janne!

Anna, minun pitänee sitten harkita tuota laskuvihkon mukaan ottamista. Pitää vaan ehtiä kirjoittaa asiakkaan osoitetiedot, jotta niitä karhulaskuja pystyy sitten tarvittaessa lähettelemään perään. Suurin osa ihmisistä varmaan kuitenkin tapaa maksaa laskunsa?

PikkuBertta, minusta on ihanaa, että ostelit kaikilta jotain pientäkin kannatuksen vuoksi. Minä olen ajatellut, että sitten, kun (huom. SITTEN KUN, ei jos) voitan lottopotin, kierrän kaikki käsityötapahtumat ja ostelen jokaisesta kojusta jotakin. Sillä totuushan on, että ei asiakkailta voi mietnkään odottaa, että jokainen pysähtyjä tekee ostoksensa. Katsellakin saa.

Totta puhut, Otto. Minun totuuteni on vain minun totuuteni. Naapuriyrittäjällä se on jotain aivan muuta. Ja kiitos siitä, että teillä on maksupääte, niin jää asiakkaille käteistä jaeltavaksi meille päätteettömille! :-D

Unknown kirjoitti...

:)
Itse päätyötä ja Y-tunnuksella erilaisia hommia tehneenä mietin myös yrittäjäksi ryhtymistä. Osallistuin täällä Espoossa InnoOmnian yrittäjyyskoulutukseen, ja lopulta totesin, etten ole, enkä pysty olemaan päätoiminen yrittäjä. Jos kohdalle osuu osuukuntatoiminnasta innostuneita ihmisiä, siihen olisin valmis. Yksin kaikki kuvaamasi vastuut + huoli rahan riittämättömyydestä tai riittämisestä .. huh.
Iloa rätteilyyn ja jatka samalla mallilla :)

Ankkurinappis kirjoitti...

Minä luen myös aina mieleenkiinnolla myös yrittäjyyteen liittyvät juttusi, koska itsekin työllistän itseni. Ja olen tykännyt tuosta realistisesta asenteestasi! Arvaapas mitä... minusta tulee myös ainakin osa-aikainen käsityöyrittäjä, olosuhteiden pakosta (suunnittelutöitä ei oikein ole), mutta toisaalta olen ihan tosi innostunut!

Samalla tavalla ajattelen kuin sinä työn ja muun elämän suhteesta, minun pitäisi tienata suurinpiirtein heinät yms hevosille ja meidän laskujen verran. Ei siis kovin suuria summia, mutta sen verran että tiedän jo nyt, että käsityöyrittäjä saa tehdä homman eteen paljon enemmän raakaa työtä kuin suunnittelija.

Jännä nähdä miten tää nyt asettuu, jokatapauksessa kiitän kaikesta aiheeseen liittyvästä tiedosta, jota olen täältäkin saanut! Ja ei minulta ei tule mitään kilpailevia tuotteita kanssa, cupcake tiskirätit tilaan heti ekasta tilistä :) ..sitä odotellessa, tsemppiä meille yrittäjille!

Hanna - Päivölänpaiste kirjoitti...

Vaikken yrittäjyydestä mitään tiedäkään niin mielenkiinnolla luen jokaisen tekstisi. Pohdit upeasti ja kirjoitat rohkeasti, rehellisesti ja avoimesti. Ei siihen monella ole munaa, hienoooo :)

Soja kirjoitti...

Miulle kerran sanottiin, että kansallispukujen tekeminen ei kannata. Olin vähän ymmyrkäisenä, niin sanoja tarkensi, että "no jos tyytyy noin vaatimattomaan elämään!" Miun elämä on vaatimattomuudessaan kyllä erittäin rikasta. Uskon että siunkin. Tämän postauksesi viimeinen rivi on täydellisen kaunis, harmoninen ja allekirjoitan sen täysin.

Katja kirjoitti...

Eipä kai sitä ole olemassa sellaista työtä mikä ei tekijäänsä välillä kyllästyttäisi. Omalle kohdalle ei ainakaan ole sattunut työtä mikä ei joskus tuntuisi tympeältä. Joten kyllä se yrittäjyyskin saa joskus tympiä.
On hyvä että pienyrittäjyydestä ja yleensä yrittäjyydestä puhutaan rehellisesti. Ihmisillä on joskus siitä outo käsitys. Kuten eräällä naisella joka soitti miehelleni ja halusi asentajan kotiin. Heti olisi pitänyt tulla. Mies sanoi, että kalenteri on täynnä kuukausiksi eteenpäin ja iltakeikkoja ei tee. Ei nainen ymmärtänyt ettei tee töitä iltaisin. Ei tee, intti mies takaisin, on perhe. Nainen oli sitä mieltä että yrittäjä tekee rahasta ihan mitä vaan. No, mieheni ei onneksi tee vaan osaa ajatella myös perhettä.
Täällä paikkakunnalla olen törmännyt mielenkiintoiseen asiaan yrittämisen suhteen. Tavara haetaan vaikka 50 kilometrin päästä kunhan sitä ei tarvitse ostaa oman kunnan yrittäjältä, se kun voisi vaikka vielä hyötyä siitä että ostetaan häneltä! Voi elämän kevät, totta kai yrittää hyötyä ja samalla elättää itsensä.

Susanna kirjoitti...

TiaNina, osuuskuntalaisuus on ihan tosi hyvä vaihtoehto. Minäkin aloitin sillä lailla, siinä on helppoa ja turvallista kokeilla, miltä yrittäminen maistuisi ja silti säilyttää oikeuden työttömyystukeen, jos niitä töitä ei olekaan riittävästi.

Hih, SuperSanna, kaikenlaisia olosuhteita sitä elämä eteen heitteleekin. Minäkin tekisin tosi mielelläni noita graafisia juttuja enemmän, mutta en ole saanut aikaiseksi tyrkyttää itseäni ja niinpä niitä töitä on minullakin melkoisen vähän. "Helpomminhan" niistä rahaa tulisi kuin käsitöistä, mutta hyvä näinkin. Tsemppiä meille!

Kiitos, Hanna. On aina ihanaa kuulla omaavansa munaa. :-D

Soja, olipa niin kummallinen kommentti tuon sanojalta, että eihän tuolle voi muuta kuin nauraa. Vaatimattomuus on aika suhteellista.

Katja, auts. Kaikkea sitä kuuleekin. Onneksi me emme sentään ihan mitä vaan rahasta tee. En oikein osaa kuvitella, että kenenkään pienyrittäjän suurin motivaattori olisi raha.

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Minusta on hienoa, että joku työllistää itsensä ja vielä pystyy tienaamaan sen verran, ettei tarvitse ajatella alanvaihtoa. Tiskirättibisnes on siitä hyvä alue, että näitä tuotteita tarvitaan aina.

Tottakai korttimaksu olisi kätevä, mutta meneväthän ihmiset torillekin rahan kanssa.

Ilkeitä ihmisiä riittää maailmassa ei heistä kannata välittää. Heillä on joku ongelma. Yrittää vaan itse olla ystävällinen muille ihmisille.

Satunnainen lukija

Nanna kirjoitti...

Hienosti kirjoitettu teksti! On todella kiva lukea kokemuksiasi yrittäjyydestä ja eihän se nyt aina voi olla pelkkää ruusuilla tanssimista. Nykyäänhän mistään ei saisi kertoa mitään negatiivista vaan pelkkää positiivista mutta eihän se oikea elämäkään niin mene.
Tykkään hirmuisesti lukea blogiasi ja meitä tykkäjiä täällä on kovasti:)

Annu kirjoitti...

Nämä yrittäjyysjutut ovat ihan parhaita! Itse olin kuusi vuotta yrittäjänä, ja nyt olen pienellä breikillä..on se sen verran rankkaa :) Jatka sie samaan malliin, tykkään blogistasi kovasti!

Susanna kirjoitti...

Heippahei, Satunnainen lukija! Tuon kun jaksaisikin aina muistaa ja toetuttaa, että olisi aina ystävällinen muille. Maailma olisi aika paljon parempi paikka elää.

Nanna, niin, eipä mene elämäkään pelkkiä positiivisia uria pitkin. Tylsiä ovat minusta sellaiset blogitkin, joissa kaikki on aina vain ihanaa ja ihanampaa. Ja toisaalta nekin, joissa kaikki on aina ankeista ankeita. :-D

Annu, hyvä se on huilata välillä, jos liian rankaksi käy. Sekin on minusta ihan mahtava taito, että ymmärtää oman jaksamisensa rajat.

Anonyymi kirjoitti...

Olen se paha anonyymi. " pienyrittäjä" jolla on 8 ihmistä töissä kahdessa kivijalkamyymälässä omia käsityötuotteita eri kaupungeissa. Että se kateudestani tai tietämättömyydestäni. Kumpaakaan niistä en ole.mKuulen kovin usein asiakkaiden vihaisia kommentteja kun tapahtumissa tai messuilla ei voi maksaa koneella. Onko se minun vika? Myymälässäni halutaan nostaa siten että toimisin pankkina.Siksi myös potuttaa. Ja aivan varmana tietona tiedänmonien jättävän kyseisen tapahtumien myynnit ilmoittamatta verotukseen. No keneltäs se on pois? harmaa talous...JOS on oikeasti varaa ottaa Messarista messupaikka on varaa myös vuokrata kone, mutta syynä voi tietysti olla se mihin haluaa laittaa rahansa...ja jos kerran tiedät noin tarkkaan menettäneesi pienen summan ongelmaahan ei silloin ole. Pienyrittäjänä täytyy oikeasti tehdä vain paljon töitä. Mutta harrastelijat on sitten erikseen. Niin ja ps. Minäkin aloitin yksin.

Susanna kirjoitti...

Miksi ihmeessä sinä niin inhottavaan sävyyn sitten haluat kommentoida tätä blogia, jos olet itse myös käsityöläinen? Ja vieläpä menestynyt sellainen?

Jos sinä kuulet kortittomuudesta asiakkailta vihaisia kommentteja, miksi siirrät sen vihan minun niskaani?

Jos sinulla on kaksi kivijalkamyymälää ja noin monta työntekijää, tiedät varsin hyvin painivasi täysin eri sarjassa kuin minä.

Tuo on täydellisen väärin laskettu, että jos on varaa messupaikkaan, on varaa myös koneeseen. Olen käynyt vain kerran messuilla. Messupaikkani oli pienin mahdollinen. Hotelleineen ja matkoineen kulut olivat järkyttävät minun myynteihini verrattuna. Jäin silti mukavasti plussan puolelle ja yhden viikonlopun liikevaihto ylti huonoimpien kokokuukausien tasolle. Hiljaisen kevään päätteeksi totesin messureissun kuitenkin kannattaneen.

Haluan käydä kokeilmessa messuilua, koska niin monet käsityöläiset ovat todenneet ne kannattaviksi tapahtumiksi. Olen itse paljon miettinyt, perustuuko tuo kannattavuus pimeään myyntiin, vai onko isoissa tapahtumissa myyntimäärät todella niin isoja, että niistä on varaa maksaa satojen eurojen paikkamaksut ja satojen eurojen sähköt ja matkat ja hotellit. Minusta se tuntuu teoriassa epätodennäköiseltä.

Ja haluan nimenomaan nähdä ja kokea, voiko messuilla käyminen olla kannattavaa, jos ei tee pimeää myyntiä. Minä nimittäin en myy pimeästi. Suurin syy siihen ei ole verottajaa kohtaan tuntemani lojaalius, vaan rehellisyys itseäni kohtaan. Jos kirjanpitoni ei olisi aito, en voisi itsekään tietää, miten yritystoimintani kannattaa.

Ennenkuin käyt kenenkään blogeissa vihjailemassa veronkierrosta, niin kannattaisi kyllä ensinnäkin vihjailla omalla nimellään ja toiseksi sinulla pitäisi olla varmaa tietoa ja todisteita sellaisesta.

Käsityöalalla harmaa talous rehottaa kaikkialla. Mutta turhaa siitä on tulla meitä rehellisiä yrittäjiä syyttelemään.

Ja vastaisuudessa, koska mitä ilmeisimmin haluat lukea blogiani, niin olisiko mahdotonta kommentoida ystävälliseen sävyyn? Jos juttuni saavat sinut ärsyyntymään, on parempi olla lukematta.

Evakkosiili kirjoitti...

Kiitos. Kirjoittamisesta, kuvista, blogista, jakamisesta. Luen aina, kommentoin tuskin koskaan. Nyökyttelen itsekseni. Nauran välillä ääneen. En siis näille yrittäjyysjutuille, mutta esimerkiksi murkkutarinoille. :)

Susanna kirjoitti...

Hih, nyt minäkin jo nauran niille murkuille! Tuntuu niin kaukaiselta sekin vitsaus, vaikka ei siitä ole kuin vuosi vasta! :-D
Ja kiitos sinulle lukemisesta!

Jaana kirjoitti...

Heippa,

pitää nyt minunkin kirjoittaa ja kiitellä blogistasi. Itsekin haaveilen yrittäjyydestä täällä toisen hommissa ollessa, ja sinun tekstien kautta on mukavaa lukea yrittäjän arjesta. Vielä kun itse keksisin/osaisin päättää mitä haluan tehdä ja uskaltaisin ottaa sen ensimmäisen askeleen...

Eli kiitos teksteistäsi ja upeasta blogista! :)

Susanna kirjoitti...

Jospa se siitä aikanaan valkenisi sinullekin! Minäkin kävin yrittäjäkurssin jo monta vuotta sitten ja totesin, että siihen hommaan en ryhdy. Pari vuotta kului ja asiat alkoivat valjeta ja yrittäjyys alkoi näyttää paljon paremmalta vaihtoehdolta.

Maikki kirjoitti...

oli kiva lukea tätä juttu! Kivan näköisiä juttuja! onnea yrittämiseen:)

Susanna kirjoitti...

Mukavaa, että juttuni kiinnostavat! Kiitos, Maikki.