Olimme maanantaina Kotkassa auttamassa ystävää muutossa. Sieltä minä jatkoin matkaani Helsinkiin opiskelemaan pariksi päiväksi. Paluumatkalla poikkesin vanhempieni luona yökylässä. Minulla oli tosi kivaa niin Kotkassa, Helsingissä kuin lapsuuskodissakin. Olen huono lähtemään täältä omasta kodista minnekään, mutta välillä tekeekin tosi hyvää irrottautua hetkeksi. Varsinkin, jos siellä muualla on mielekästä tekemistä ja mukavaa seuraa.
Kun torstaina palasin kotiin, kaikki odottamassa olevat työt oikein tuntuivat vyöryvän niskaani. Kanna lattialaatat sisälle! Pinoa polttopuita! Paina kankaita! Ompele rättejä! Tilaa sammutuspeitteitä! Tee kotiläksyt! Pese pyykkiä! Postita tilaukset! Vastaa jälleenmyyjien sähköposteihin! Käy kaupassa ja tee ruokaa! Osta multasäkkejä! Ota selvää vesijumpista! Siivoa tämä helvetillinen sotku tässä talossa! Ja pinoa vielä lisää polttopuita! Istuta mansikat! Rakenna kansi ammeelle! Vie työhuoneen mainoksia kaupungille!Tuli kiukku: jos en olisi käynyt missään, olisin neljän päivän aikana saanut kotona monta työtä tehtyä. Hetken ajan näin jo mielessäni itseni istumassa jossakin kannonnokassa itkemässä sitä, etten enää jaksa yhtään mitään.
Aika painaa jarrua.
Katselin valokuva-albumeita siltä ajalta, kun asuimme Orivedellä. Aloin kaivata sitä kiireettömyyttä. Silloin me retkeilimme paljon, kävimme laavuilla. Teimme pieniä kotimaanmatkoja. Puuhastelimme siskontyttöni kanssa. Tapasimme tuttuja.
Moni täksi kesäksi suunniteltu työ jäi tekemättä. Ikkunat ovat yhä pesemättä lukuunottamatta keittiön ikkunoita, jotka anoppi pesi minulle synttärilahjaksi. Suurin osa matoistakin on yhä pesemättä, paitsi ne, jotka Sulo on töissä kerinnyt pesemään. Työhuoneiden harottaviin ulko-oviin ei kukaan keksinyt ratkaisua ja kohta kylmyys taas viuhuu niistä sisään. Ei se haittaa. Selvisimme me viime talvestakin likaisilla ikkunoilla ja viuhuvilla ovilla. Ja jos matot ovat liian likaisia, niin ollaan sitten ilman mattoja.
Kunhan vessaremontti on valmis, ja nuo viheliäiset kahden talven polttopuumäärät saatu pilkottua ja pinottua, olemme selvinneet kaikista pakkopakkopakko-töistä. Sitten meillä alkaa elämä. Kaikki mitä on jäljellä, on pientä, ja kosmeettista. Listojen laittamista, seinien maalailua, sitä kaikkea, mitä voi tehdä rauhassa silloin tällöin ja silloin kun tekee mieli.
Ja tänä viikonloppuna me käymme jossakin laavulla paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja.
15 kommenttia:
Yes! Hyviä päätöksiä!
Minäkin olen tänä kesänä kokenut samantyyppisiä fiiliksiä reissusta kotiin palattuani. Kotona iskee arki vastaan rankasti.
En vieläkään tiedä, miten tuosta hyökyaallosta pääsee eroon tai miten sen kanssa voi elää, mutta kyllä se varmaan tuota armollisuutta itselleen vaatii!
Tsemppiä!
niin ne on pesemättä täälläkin matot sekä ikkunat... miehen ainut lomaviikko meni polttopuita tehdessä. että sellasta. meidän perheen yhteistä kesälomaa oli päivä linnanmäellä.kyllä sitä aikaa joskus löytyy siitä olen varma, vaikka itsekkin haluis et asiat hoituis ripeesti. tsemppiä!
Kuulostaa tutulta. Tekemättömien töiden määrä välillä vyöryy päälle jyrän lailla. Eniten minua on harmittanut, kun päivätyö vei viime talvena niin voimat, että toinen työ eli käsitöiden tekeminen oli aivan puissa. Vasta nyt, pitkän loman jälkeen, tuntuu siltä, että siihenkin löytyisi voimia. Uusia ideoitakin on alkanut putkahdella.
Mukavaa viikonloppua teille laavun merkeissä:)
Se on hyvä päätös se! Työt eivät tekemällä lopu. Oma aika on otettava, sillä muuten taukoa ei tule - kukaan ei tule sitä antamaan. Minullekin tulee vyöry lähes aina kun tulen saareen jostakin, ja sitä seuraa halvaantuminen (henkisesti) noin päiväksi, joskus se on kestänyt kauemminkin.
Olen oppinut listaamaan tehtävät niin pieniksi, että kunkin tehtävän saa tehtyä noin päivässä ja sitten sen voi vetää yli. Pienistäkin aikaansaannoksista on syytä onnitella itseään ja mennä vaikka juhlimaan makkaroiden kera laavulle.
Laavu rakkaiden kanssa on parasta mitä minä tiedän, unohda sinäkin hetkeksi kaikki muu ja nauti :)
Joo, ei työ tekemällä lopu...aina sitä tulee koko ajan lisää.
Itse tulin tänään sairaalasta ja sotku odottaa kotona...mutta saa nyt odottaa, kun on pakko huilata :)
Hmmmmm...muistan lukeneeni jonkun blogiesittelystä, että alkoi käsityöyrittäjäksi, jotta jäisi vapaa-aikaa...mistähän blogista se oli ja kuka se mahtoi olla?
Nonna, toivottavasti jaksat taistella niissä aallokoissa. Minä olen tosi huono siinä armollisuudessa, ja minuin pitäisi sitä kyllä treenata itsekin.
Mira, jos sitten eläkkeellä vaikka aikaa oliis liikaakin? Hyvä sentään, että pääsitte lintsille käymään. Ainakin minusta Linnanmäki oli lapsena aina kesän kohokohta, jos sinne päästiin.
Tarutikki, päivätyöllä on sellaista taipumusta, että kun se vie niin ison osan elämästä, niin kyllä siinä luovuus aika helposti kärsii. Onneksi sait energiaa lomalla!
Saila, tuo halvaantumisen tunnekin on niin tuttu. Siinä halvauksessa minäkin torstain vietin, ja vasta illalla aloin pystyä ottamaan kiinni jostakin hommasta. Listaaminen toimii, kun vaan ehtisi listailla. ;-)
Tarjah, saapa nähdä päästäänkö sittenkään laavulle - Sulo kun tuli flunssan kanssa töistä kotiin.
Sesse, toivottavasti toipumisesi sujuu mahdollisimman hyvin. Saat katsella päältä, kun muut hoitavat remonttia.
Pellavasydän, kuulostaa tosiaan tutuilta sanoilta. Mutta siinähän minä juuri ole onnistunutkin, että vapaa-aikaa on enemmän kuin niitä tunteja, jotka käytän ansiotyöhön. Minun työtuntini nimittäin tosiaankin ovat melkoisen minimaalisia. Tämä talohan se minun aikani täyttää ja välillä käy rasittamaankin. Mutta tiedän, että kohta helpottaa!
Ei se varmaan synti ois kun veis matot pesulaan?
Mä jo sitä vähän mietin, mutta kun kuulin äidiltä, mitä yhden maton pesettäminen maksaa ja kerroin sen meidän mattomäärällä, niin päätin unohtaa sen ajatuksen.
Toivottavasti en sano tätä pahasti, mutta on hyvä kuulla, että muillakin ahistaa tekemättömät työt. Tuntuu, että kaikki muut vain saa aikaan enemmän kuin ite. Elämä on kait tällaista, aaltoilua, välillä ehtii ja välillä taas tuntuu ettei mikään riitä.
Lisää tuohon sun yhtälöön vielä pari lasta ja todellinen remontti, niin yhtälö alkaa olla aika lähellä sitä mitä meillä. Lasten kanssa on vain pelattava ja usein ei juuri muuta sitten ehdikkään. Arki on raskasta ja usein se tömähtää päälle pahiten just ku on tullu jostain reissusta. Mutta jotenki sitä vaan sitt taas selviää, tekemällä pikkusen joka päivä, toisina enemmän.
Ja siten että ottaa ja pysähtyy edes hetkeks, metsä on hyvä paikka sille.
Voi sanopa muuta! Minä en ymmärrä, miten useimmat ihmiset jaksaa. Useimmilla nimittäin on ne lapset ja se päivätyö. Ja sitten ne vaan tekevät remonttia siinä samalla ja näyttävät hehkeiltä blogeissaan. Kerkiävät vielä harrastaa nukkekotien askartelua tai jotain muuta käsittämätöntä. Ihan oikeasti minä kunnioitan teitä, jotka selviätte tästä kaikesta lasten kanssa.
Välillä on vaan pakko pysähtyä ja miettiä mikä on oikeasti tärkeää!
Sinulle on tunnustus blogissani :)
Sussu hei, tuo vaan ne matot pesulaan. Ei se hinta ollut per matto, vaan per iso koneellinen (johon mahtuu monta mattoa. Sulolle paranemisia!!
No niin. Matot pesulassa.
Kiitos, Pirjo!
Lähetä kommentti