tiistai 16. elokuuta 2011

Huomenna se alkaa


Nimittäin suihkun repiminen, pilkkominen, hakkaaminen, sahaaminen, lyöminen, kirvestäminen, raastaminen, jyrsiminen, raapiminen, riipiminen ja arvattavasti myös karmea kiroilu ja hikoaminen. Niillä kokemuksilla, jotka sain edellisen kotimme vessan purkamisesta voin ihan hyvin sanoa jo nyt, että ei se kivaa hommaa tule olemaan. Siitä tulee raskas ja veemäinen urakka.

Lattialaattasuunnitelmankin me olemme saaneet aikaan. Minä siirtelin laattoja eestaas ja yritin tehdä kokonaisuuksia, mutta en saanut niitä mitenkään riittämään järkeviksi alueiksi. Sitten Sulo kömpi ylös päiväuniltaan, ja totesi, että eri laatat pitää sekoittaa keskenään, eikä laittaa isoiksi, yhtenäisiksi alueiksi. Se oli loistoidea. Meinasin ihan kiukustua, kun en itse ollut sitä älynnyt. Nyt meillä on luonnos, johon olemme perin tyytyväisiä.

Pidän teidät ajan tasalla remontin etenemisessä, mutta sitä ennen joudutte taas lukemaan lempisitä ja lempitätä -listan, tai vaikka jättämään lukemattakin, jos ei kiinnosta.

Eli kiitos, Pirjo, blogitunnustuksesta! Tämän tunnustuksen saajan on kerrottava itsestään seuraavat asiat:
1. Suosikkiväri. Taisin vastata samaan kysymykseen jo viime kiertopalkinnon yhteydessä. Kaikki värit, ja niiden iloiset yhdistelmät.
2. Suosikkieläin. Yleisesti ottaen merihevonen tai tiikeri. Yksilöllisesti ottaen entisen heilani pitbull-rouva Sepru.
3. Suosikkinumero. Onko jollakin sellainen? Minulla ei.
4. Alkoholiton suosikkijuoma. Lidlin vihreään muovipulloon pakattu hiilihappovesi.
5. Facebook vai Twitter. Facebook. Roikun siellä aivan liikaa. Onneksi en edes oikein tiedä, mikä se Twitter on.
6. Intohimo. Vuohenjuusto. Huonekalushakki.
7. Saada vai antaa? Auts. Tähän pitäisi vastata "antaa", jotta olisi parempi ihminen, mutta vastaan silti "saada", koska se vastaus tekee minusta joskin itsekkään, myös rehellisen ja näin ollen vähän kompensoi asiaa.
8. Suosikkikuvio. En ole koskaan ajatellut asiaa, mutta sellainen peruskukkanen ehkä, piparin muotoinen. Ovaalia inhoan, sen olen tiennyt jo kauan.
9. Suosikkiviikonpäivä. Minulla onneksi ei ole sellaista, kun elämääni ei enää rytmitä toisten sanelemat vapaat tai työpäivät. Työssäkäyvänä oli lauantai. Työttömänä maanantai.
10. Suosikkikukka. Auringonkukka.

Tämä pitäisi antaa eteenpäin kymmenelle tyypille. Minusta tämä on tullut vastaan jo niin monessa blogissa, etten taida jaksaa lähettää enää pidemmälle. Jos joku teistä tunsi halua vastata näihin kysymyksiin, ottakoon mielellään palkinnon mukaansa. Tai vielä parempaa: joku voisi keksiä innostavamman kysymyssarjan ja jalostaa tunnustusta kiinnostavammaksi!

3 kommenttia:

  1. Kiitos! Ajatus uudesta, terveestä kylppäristä varmasti kyllä kannustaa minua purkuhommissa.

    VastaaPoista
  2. Nerokas asettelu laatoissa, hyvältä näytttää! :)

    VastaaPoista