tiistai 16. elokuuta 2011

Nelikymppisten koti


Minä olen 37-vuotias. Sulo on minua pari vuotta nuorempi. Meillä ei ole lapsia. Miksi meidän kotimme silti pursuilee lasten leluja?

En tiedä, olenko oikeasti lopulta kasvamassa aikuiseksi, mutta jostain syystä lelumäärät ovat alkaneet hiljalleen rassata mieltäni. Niitä on kaikkialla.

Työhuoneessa on kymmeniä minun valmistamiani posliini- ja paperimassanukkeja. Toimiston seinillä olevilla hyllyillä seisoo hirmuinen liuta Playmobil-hahmoja ja Barbeja kavereineen. Ja nukkekoti, joka on niin iso, että se on jo liian iso. Olohuoneessamme on toistasataa ambulanssia. Vierashuoneessa asustaa nuhjuisia pehmoleluja. Keittiö on täynnä maatuskoita ja kukkopillejä. Makuuhuoneesta löytyy moottoripyörää, lapsuuden nukkea ja pehmojäniksiä. Sulon harrastehuoneessa, vielä purkamattomissa muuttolaatikoissa odottaa jos jonkinlaista figuuria ja pienoismallia.

Minua kyllästyttää pienen tavaran määrä tässä talossa. Olen alkanut kaivata selkeyttä. Haluan aikuisempaa esineistöä lelujen tilalle. Tiedän, ettei se päivä ole enää kaukana, kun pakkaan kaikki barbit ja playmobilit laatikoihin ja kannan vinttiin. Osa pehmoista, barbeista, maatuskoista ja posliininukeista on sinne jo päätynytkin. Ainoat, joille näen oikeuden pysyä paikoillaan, ovat Sulon ambulanssit ja minun nukkekotini. Niissä on edes joku järjenhiven.

Mutta millä ihmeen perusteella alan rankata leluja pois näkyvistä? Monet on saatu lahjoiksi. Moni on rakkaudella annettu ja monesta on suuresti iloittu. Monella on tunnearvo. Monen tekemiseen on nähty paljon vaivaa. Moni vaan on ihan liian kiva tai kaunis esineenä.

13 kommenttia:

  1. Minä en meinannut millään hennoa luopua lasten leluista, mutta tytär onneksi osasi valkata luovutettavat ja säilytettävät.

    Se on hankalaa, mutta täytyy vaan osata katsoa niin, että mikä "sopii" näytteille ja mikä ei ja mikä mihinkin! Tunnearvoja minäkin pidin tärkeinä lasten leluissa, mutta loppujen lopuksi huomasin, ettei kaikkea voi niin säästää! Tai tavaraa on sitten paljon!!

    Löysin blogisi vastikään. Tänne tulen toistekin! :-)

    VastaaPoista
  2. Luulisin että tarvitsette yhden ylimääräisen huoneen. Siitä tulisi näyttelyhuone. Pelkkiä hyllyjä täynnä somia pikku leluja. Bueno, eikö?

    ps. Teillähän on karmean kokoinen vintti, eikö sinne sais vinttigallerian? Sitten vaan kylttiä tien viereen ja pääsymaksu 3 euroa. Terveisin bisnesvaistonsa entistä pahemmin herättänyt.

    VastaaPoista
  3. Mutta jos laitat ne vaan vinttiin jemmaan, ne ovat siellä saatavilla taas...

    Kaikki muu vinttiin paitsi nuo mainitsemasi autot ja nukkekoti. Sitten katsot pari kuukautta ja mietit, mitä olet kaivannut. Kaivatut kaivat esiin...

    VastaaPoista
  4. Tuo Nonnan ohje on todella hyvä. Minäkin olisin sanonut, että eihän ne laatikoissa vintillä ole missään kaatopaikalla kuitenkaan. Ihan kaikkea, millä on tunnearvoa, ei voi pitää esillä eikä ehkä edes säästää. Joskus jostakin voi sitten huomata olevansa valmis luopumaankin, ja joku toinen keräilijä saa siitä aarteen.

    VastaaPoista
  5. Mikäs on sitä "aikuisempaa esineistöä"? Aikuinen sen Playmobilin ja Barbienkin on suunnitellut ;D -Onkos Versaassilla muuten jotakin ihanaa ja kallista takan päälle asetettavaa?

    Heather, tuo kaiken muovin ystävä

    VastaaPoista
  6. Heather, se aikuisempi esineistö oli ihan huono sanavalinta. Hauaisin esimerkiksi tauluja seinille, noiden barbejen tilallekin mahtuisi joku iso hieno. (Mistä, se on eri juttu.) Eihän sullakaan ole kuitenkaan KAIKKI muovit yhtä aikaa esillä, eihän?

    Minustakin Nonnan ohje on tosi hyvä. Jos jotain kaipaa, niin sitten se on tosi tärkeä.

    Sari, vinttigalleria olisikin hieno. Jonkun pitäisi ensin raivata se. Ja hyllyjä pitäisi hankkia. Ja valaistus laittaa. (Kohtahan sä jo alat pelata monopolia...)

    Pami, aina on ihanaa saada kommentteja uusiltakin lukijoita! Toivottavasti tulet uudelleen!

    VastaaPoista
  7. Tuo vintille ja mitä sitten kaipaat on kyllä hyvä :) Kunhan muistaa pakata hyvin, ettei käy ohraisesti aarteille...

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva tuo kollaasi!

    Minä sanoisin, että jos teillä olisi tilaa yhdessä huoneessa jollakin seinällä, niin laitat kaikki lelut yhteen paikkaan. Niin saa näyttävämmän kokonaisuuden, eikä leluja olisi ripoteltuna koko kotiin.

    Meillä oli ennen chihuesineistöä aivan joka puolella. Sitten kyllästyin siihen lelukauppatunnelmaan ja siirsin aivan kaikki chihutavarat ja -lelut vain chihuhuoneisiin ja kylläpä helpotti! Nukkeja ja nalleja on kyllä sitten muissa huoneissa...

    VastaaPoista
  9. Ai niin, unohdin kertoa, että minä olen parin kuukauden päästä 37-vuotias ja mieheni on minua paaaaljon vanhempi, eikä meilläkään ole lapsia...eikä miestäni yhtään ahdista asua lelujen keskellä :)

    VastaaPoista
  10. Suloakaan ei taida lelut häiritä yhtään pätkää. Tosin en usko, että hän edes huomaisi, jos ne kaikki vaivihkaa katoaisivat.

    Yhteen huoneeseen lelujen kokoaminen olisi myös hyvä ratkaisu, mutta meillä ei ole sellaista tilaa, johon kaikki mahtuisivat. Sitä voisi kuvitella, että tämänkokoisessa talossa olisi tyhjää tilaa vaikka kuinka, mutta kun ei. Kaikki on ahdettu ihan pullolleen.

    Miukuli, minun pitää ehkä hankkia niitä kovia, muovisia säilytyslaatikoita. Pahvilaatikoihin hiiret pääsevät alta aikayksikön!

    VastaaPoista
  11. :D Tuttua! Mullekin tulee joskus tuommonen kohtaus, että pitää saada kaikki roju (ihana, ihana roina) piiloon ja simppeli ja selkeelinjanen sisustus. Lopulta päädyn laittamaan arkkuun yhden kynttilänjalan ja niin olo on jälleen auvoisa. :D

    Luulen näiden kohtausten syyn olevan sisustuslehtien kliinisen valkoisissa ja askeettisissa sisustuskuvissa, jotka salakavalasti yrittävät aivopestä pieniä tavaroita rakastavaa ihmispoloa! Aaargh, taistelkaamme vastaan! :D
    Tsemppiä vessaprojektiin!

    VastaaPoista
  12. Sekös se onkin! Ne ovat onnistuneet siis minutkin saamaan nalkkiin, mokomat!!! :-D

    VastaaPoista