Messuterveiset

 Olipa oikeasti tosi kivaa käydä pitkästä aikaa myymässä jossain ihmisten ilmoilla. Se nyt oli aika selvä juttu, etten minä messuilla koskaan tienaamaan pääse, mutta sain sentään kulut katettua, joten tämän reissun jälkeen ei tarvinnut itkeä.

Kombo, jossa suurimpana ovat Lapsimessut, sitten Outlet, pienoismallit ja eläinmessut, ei ole mikään paras käsityöläisiä ajatellen. Varsinkin perjantai oli aivan katastrofaalinen päivä meidän hallissamme. Lapsimessut olivat tuttuun tapaan täyteen tupattu nuoria äitejä lastenrattaineen ja sokerilla humallutettuja yliväsyneitä lapsia. Jokunen siitä kävijäkunnasta sentään eksyi meidän viileään, rauhalliseen, autioon halliimme huilimaan välillä, mutta myynnit olivat meillä ihan nollaluokkaa.  Lauantaina paikalla oli sitten enemmän myös sitä kädentaitomessujen vuoksi paikalle saapunutta väkeä ja jos kaikki kolme päivää olisivat olleet myynnillisesti lauantain luokkaa, olisin voinut sanoa, että messut menivät tosi hyvin.

On se aika huvittavaa, miten loppuun minä menen ihan fyysisesti muutaman messupäivän jälkeen. Tietysti se huono myynti vaikuttaa henkisesti ja pahentaa fyysistä väsymystä. Iltaisin hotellilla en jaksanut muuta kuin maata sängyssä ja tuijottaa telkkaria tajuamatta ollenkaan, mitä katselin. En edes saunaan jaksanut itseäni kammeta. Sunnuntaiaamuna sain etsiä motivaatiota tosissani, että yleensäkään pääsin messukeskukseen asti. En pystynyt avaamaan suutani, en kysennyt oikein edes tervehtimään ihania kollegoitani. Varastin messukahvilasta tuolin ja ajattelin lohnottavani kojuni nurkassa unisena sen päivän. Sitten jollain aivosolullani vielä tajusin, että näytteilleasettajaloungessa on ilmaista kahvia tarjolla.



Kahvi. Mikä tolkuton huume. Hetkessä olin aivan virkku ja pulputin energiaa täynnä. Naapurikojun Annukan kanssa kehittelimme toinen toistaan parempia ideoita siitä, miten noita messuja pitäisi kehittää, jotta ne houkuttelisivat edes myyjiä, saati sitten asiakkaita. Sen yhden kahvikupillisen ansiosta olin aivan iloinen ja reipas koko päivän ja kun messut loppuivat viideltä, minulla ei olisi ollut mitään ongelmia jatkaa siellä vielä muutamaa tuntia. En ymmärrä, miten ihmiset voivat vetää moista myrkkyä sisuksiinsa päivittäin useita kupillisia.

Koska olin junalla liikkeellä ja junan lähtöön oli useampi tunti aikaa, kuvittelin vieväni kapsäkkini Pasilan aseman matkatavarasäilytykseen ja käyväni muutamilla geokätköillä. Asemalla ei kuitenkaan lainkaan ole tavarasäilytystä! Olipa ankea ajatus istua Pasilan asemalla ison laukun vieressä monta tuntia. Minä inhoan sitä asemaa, ja yleensäkin koko Pasilan aseman ympäristöä. Miehet kuseksivat pitkin poikin, jopa hisseihin sisälle. Kaikkialla notkuu tyyppejä, jotka todellakaan eivät ole matkalla minnekään. Siellä näkee aina huumeisia silmiä ja humalaista huojumista.

Menin yläkerran ravintolaan syömään intialaista ruokaa. Siellä eräs helsinkiläismummo (Ne ne vasta ovat oma lajinsa! Tyylikkäitä, arvokkaita, huoliteltuja, teitittelevät ihmisiä.) ryhtyi juttusille kanssani ja tarjoutui vahtimaan tavaroitani sillä aikaa, että minä pääsin hiukan haukkaamaan raitista ilmaa. Palatessani kaivoin hänelle laukustani tiskirätin, sain halauksen ja meille molemmille jäi kohtaamisesta oikein hyvä mieli.

Junassa joskus ennen kymmentä väsymys iski minuun ja siitä saakka olenkin ollut aivan tukkopäinen ja uninen. Ehkä tänään kykenen jo tekemään taas töitä. Aloin vähän kauhulla odottaa EuroGames-rupeamaa kesä-heinäkuun vaihteessa. Ensin Turkuun opastamaan teltan kasausta ja esillepanoa työntekijälle, sieltä Helsinkiin Tompan kojuun neljäksi päiväksi ja lennossa vielä yhdeksi päiväksi Turkuun Riepukioskille. Minusta tulee varmaan kahviaddikti noiden päivien aikana. Kesällä tulen muutenkin kiertämään ahkerammin kuin koskaan ja aikataulut päivittyvät verkkopuodin sivulle.

Kiitos vielä kaikille uusille ja vanhoille asiakkailleni, jotka kävitte messuilla. Minulla oli kivaa, toivottavasti teilläkin!

(Anteeksi ennätyssurkeat kuvat. Kännykkä.)