perjantai 8. huhtikuuta 2016

Luovuttamisen lukukausi


Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen. Sain niiden ansiosta aikaiseksi nyt kirjoittaa kuulumisiani. Tämä kevätkausi on ollut yhtä periksiantamisten sarjaa, mutta siitä huolimatta mielialani ei ole mitenkään ankea. Olen vaan tullut siihen tulokseen, että ensinnäkin pitää voida antaa periksi silloin, jos joku asia ei vaan suju, ja toiseksi se pitää oppia myös antamaan itselleen anteeksi. Molemmat seikat ovat minulle vaikeita.



Kansallispuku

Koko talven olen todellakin purrut hammasta, vuodattanut turhautumisen kyyneleitä ja saanut kiukkukohtauksia kansallispukuni paitaa valmistaessani. Mikään sen kanssa ei ole sujunut ilman ongelmia. Ei kertakaikkiaan mikään. Olin kuvitellut saavani paidan valmiiksi kevääseen menessä, mutta tosiasia on se, että minulla on nyt valmiina pelkästään paidan rannekkeet. Ja niistäkin iso osa on Sojan tekemää. Tiesin, että paita olisi haasteellinen, mutta en arvannut sen olevan näin tuskallisen vaikeaa. Koko harrastuksesta on kadonnut ilo, kun en ole pystynyt kokemaan lainkaan onnistumisen tunteita. Kevätkö lie avannut silmäni, kun lopulta tajusin, mitä minun nyt pitää tehdä - paitahan on sysättävä sivuun ihan kokonaan! Käärittävä piiloon ja unohdettava ainakin vuodeksi, ellei enemmäksikin. Jos olisin aloittanut puvun valmistuksen paidasta, lopettaisin koko homman nyt. Mutta koska onneksi aloitin liivistä, jonka tekemisestä nautin kovasti, tiedän, että projekti ei ole pelkkää vastoinkäymistä. Niinpä käyn seuraavaksi hameen kimppuun. Olen innostuneella mielellä sen suhteen. Palaan paidan pariin ehkä joskus sitten, kun kaikki muu on valmista.


Venäjän kieli

Toinen yhtä epätoivoinen matka työväenopiston pulpeteissa on käyty venäjäntunneilla. Tämä toinen lukuvuosi on ollut minulle aivan mahdottoman hankala. Olen alkanut pelätä, että minulla on jokin alkava muistisairaus, sillä niin tahmea on pääni ollut. En muista sanoja, en ymmärrä kielioppia, en tunnista kirjaimia. En löydä aikaa tehdä kotiläksyjä, kun viikot katoavat huomaamatta. Kertaalleen jo lopetin kokonaan. Sulon vuoksi palasin tunneille, koska on mukavampaa tehdä paritehtäviä oman rakkaan kanssa kuin vieraan opiskelutoverin. Jokainen tunti on kuitenkin minulle kipeä osoitus siitä, että aivoni eivät toimi toivotulla tavalla. On aika joko luovuttaa kokonaan tai aloittaa tokaluokka uudelleen ensi syksynä. En ole vielä päättänyt. Toisaalta aivot tarvitsisivat treeniä eli opiskelua pitäisi jatkaa, mutta toisaalta on idioottimaista kiusata itseään harrastuksella, joka aiheuttaa pahaa mieltä. Katselen sitten syksyllä, miltä tuntuu. Ehkä aloitankin omatoimisen espanjan opiskelun.



Järkevä ruokailu

Niinhän siinä kävi kuin aina ennenkin. Loppui terveellinen syöminen, alkoi sokerin mässäys. Tällä kertaa löydän tekosyyn siitä, että minulta loppuivat rahat. Kevät on ollut todella hankala taloudellisesti, sillä kaikki omaisuuteni on kiinni tiskiräteissä ja ensimmäistä kertaa koko yrittäjätaipaleeni aikana olen joutunut kokemaan sen, että tili on aivan tyhjä. Ei ollutkaan rahaa maksaa enää mealmyday.comin kuukausimaksua ja niinpä mahtava ruokalista- ja reseptipalvelu sulkeutui nenäni edestä. Ei ollut myöskään rahaa ostaa ruokaa sen mukaan, mitä haluan syödä, joten aloin käyttää luovasti runsaita säilykevarastojani ja pakastimen kätköjä. Olisin toki voinut sanoa Sulolle, että maksapa se ruokasivuston maksu ja tässä on kauppalista, käypä kaupassa, mutta kun se vaan ottaa luonnolle niin paljon, etten pystynyt! Kaksi viikkoa minä sain meille ruoat loihdittua kotona olevista tarpeista, mitä nyt maitopurkkia ja salaattia pyysin Suloa maksamaan. Ja kun sitten olimme tällä lailla etääntyneet jämptistä ruokailustamme, oli hyvin helppoa alkaa lipsua herkkuihin. Köyhäkin voi herkutella. Minä onneton keksin kokeilla mikrossa tehtävää suklaakakkua ja voi pojat, että se oli menoa. Sittemmin tilille on tupsahdellut taas muutama kymppi silloin tällöin ja jostain syystä kaupasta on alkanut tarttua mukaan kaikenlaista hyvää. Pääsiäinen sai meidät syömään kymmeniä suklaamunia ja roppakaupalla mämmiä. Kaksi uutuussuklaalevyä yhteen putkeen, ämpärillinen pikkupatukoita Siwasta, puolikas rahkapiirakka anoppilassa... mikään ei enää riitä. Nyt olemme jälleen ottaneet itseämme niskasta kiinni. Toinen päivä sokerivieroitusta menossa ja olo on sen mukainen.


Liikunta

Jos liikunta ei tuota fyysistä mielihyvää, niin miten sitä voi jaksaa? Ei mitenkään. Vaikka kuinka sitkeästi jumppasin, en oppinut tykkäämään hikoilusta. Hiihtokausikin loppui heti kun alkoikin (nämä talvet!) ja Xboxin liikuntapelit menettivät viehätyksensä aika pian (kun on vaan niin älyttömän työlästä käynnistää se boksi). Pitäisikö jo alkaa uskoa, ettei urheilu ole minun juttuni? Mutta onneksi tuli kevät! Tuli aurinko ja saapuivat kirkkaat, pitkät päivät! Innostuin taas geokätköilystä. Tein pitkiä kävelyretkiä jäällä etsien kätköjä saarista, eväät repussani. Se on ainoaa liikuntaa, josta minä nautin valtavasti. Nyt ei enää jäälle voi mennä, mutta autolla voin ajaa jonnekin etäämmälle ja tehdä siellä kätköretkiä, sillä Imatran kätköt alkavat olla löydetty. Talvella kätköilyn mielekkyys vähän kärsii. Kaikki kätköt eivät edes ole talvilöydettäviä ja sen lisäksi lyhyt valoisa aika laittaa omat rajansa. Kylmässä kätköpurkkien näpräilykin on joskus vähän tympeää, puhumattakaan siitä, että iPhonessani kestää akku noin 15 minuuttia pakkasessa. Siunattu kevät!



 50 rättiä päivässä

Jaa minun itsekurillani? Se oli aivan turha kuvitelma. Muutaman viikon jälkeen ruttasin jo tavoitekalenterinikin, kun aloin olla monta sataa riepua jäljessä aikataulusta.

Löydän itseni jatkuvasti työvoimatoimiston sivuilta hämmästelemässä sitä, että minulla ei ole pätevyyttä yhtään mihinkään. Se on samaan aikaan vähän pelottava sekä myös huojentava ajatus. Pelottava siksi, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin jatkaa yrittämistä ja huojentava ihan siitä samasta syystä. Hoen itselleni koko ajan, että kesä korjaa, kesä korjaa. Tulevissa myyntitapahtumissa rättivarastoni muuttuu euroiksi. Kohta ei enää tarvitse miettiä, ostanko deodoranttia vai vessapaperia tai maksanko mielummin sähkölaskun vai vesilaskun.

Tämä kevät on muistuttanut minulle, millaista oli elää työttömänä. Aikani yrittäjänä on vieraannuttanut minut pahasti luontaisesta köyhyyssielustani siitä huolimatta, että olen koko ajan tienannut alle köyhyysrajojen. Ero työttömyysaikaan on silti ollut huomattava. En ole enää muistanut, miltä se tuntui, kun ei pystynyt ostamaan lääkkeitä tai menemään lääkäriin. En ole muistanut, miltä tuntui syödä sosekeittoa, joka valmistettiin pelkästä vedestä, porkkanoista ja suolasta. En ole muistanut, millaista oli, kun kotona tiukasti pysyminen ei ollut valinta, vaan pakko. En ole muistanut, millaista oli, kun piti varastaa kirjastosta vessapaperirulla, kun ei ollut rahaa ostaa sitä kaupasta. En ole muistanut, että talouspaperi saattaa olla ylellisyyttä.

Tämä kevät on ollut ihan tarpeellinen henkinen koulu.



26 kommenttia:

  1. Hyvin samanlaisia ajatuksia on omassa päässäni liikkunut. Avoimia työpaikkoja olen katsellut ja tuskaillut tilin tyhjyyttä ja sitten koittanut taas ajatella, että pakkohan tästä on nousta ja kesä varmasti parantaa tilannetta. Myös kielten opiskelua ja sen hankaluutta olen miettinyt. Olen itse käynyt kaiken kaikkiaan viidellä eri venäjän alkeiskurssilla :) On ollut hyvä huomata, että opettajia ja ryhmiä on kovin erilaisia, kaikkien kanssa ei vaan opiskelu suju. Lopulta pääsin alkeisjatko-ryhmään saakka ja tunneilla oli kivaa, kunnes sinne tuli muutama paljon pidemmälle ehtinyt venäjän opiskelija, joille kaikki meidän opiskelema oli jo tuttua. Vähitellen jäin sieltä pois. Espanjan opiskelu taasen kaatui siihen, että työväenopiston opettaja antoi valtavasti läksyjä joka kerta. En vain ehtinyt omaksua niitä asioita ja tehdä kaikkia läksyjä. Nyt koitan opiskella espanjaa omatoimisesti, ostin kirpparilta kirjankin cd-levyineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työväenopiston ongelma on sekin, että kun tunnit ovat vain kerran viikossa, ja jos ei saa ehdittyä lukea viikon aikana itsekseen, niin seuraavaan tuntiin mennessä pää on ihan tyhjentynyt. Luin espanjaa aikuisiällä huvikseni iltalukiossa ja se oli hyvä systeemi. Kolmena iltana viikossa oli tunti. Siitä on jo niin monta vuotta aikaa, että voisin hyvin alkaa itsekseni nyt palautella mieleen, ennenkuin marraskuussa menen sinne Kanaraialle.

      Poista
  2. Venäjästä. Kun ikä lisääntyy, opiskeleminen on vaikeampaa. Opiskelin venäjän alkeet muinaisessa työpaikassa, sitten menin työväenopistoon joitakin vuosia myöhemmin jatkamaan. Osuin ryhmään, josta yli puolet joko olivat asuneet tai kävivät töissä venäjällä. Homma eteni ihan liian lujaa ja stressaannuin hurjasti, joka kerran kun minulta kysyttiin. Meni oppimisen ilo. Yhä haluaisin oppia venäjää, mutta en kyllä tiedä missä, miten ja milloin. Kirjaimetkin ovat taas jo muuttuneet selittämättömiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko se iltalukio sinulle hyvä vaihtoehto, josta tuossa Marille kerroin?

      Poista
    2. Täytyy tunnustella koska on sopiva kohta.

      Poista
  3. Hitsiläinen Susanna sun viiltävää analyysiäsi :( Sinä olet ihan huipputyyppi, rohkea ja ihailtava, sinun asenteestasi saisi moni meistä ottaa oppia. Ja kyllä, ostaisin muutaman rätin sinulta heti, mutta paistava kukkaronpohja sen juuri nyt estää. Mutta pian.

    Ja me lukijat voisimme kollektiivisesti tehdä kauppaa kanssasi, ihan vain kiitoksena tuosta analyysistäsi, parasta siinä on se, että kaupan osana saamme maailman parhaat tiskirätit :) Lähdettekö mukaan, ohoi arvoisat kanssalukijat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, te lukijat olette kollektiivisesti pitäneet minua hengissä viimeiset viisi vuotta, jotta olette kyllä osuutenne jo hoitaneet! :D

      Poista
  4. Oletko kokeillut Duolingoa venäjän harjoitteluun? https://www.duolingo.com/course/ru/en/Learn-Russian-Online Minä opettelen siellä espanjaa ja olen kokenut sen jopa jossain määrin koukuttavaksi. Se sopii tällaiselle jatkuvasti tietokoneella roikkuvalle henkilölle hyvin... Venäjän kanssa ongelmana on tietysti kyrilliset aakkoset ja näppäimistö, mutta ehkä siihen on jokin toimiva ratkaisu. Lisäksi mietin, että eihän sinulla ole kilpirauhasen vajaatoimintaa. Minä sain sen riesakseni jo useita vuosia sitten ja tunnistan hyvin oireet itsessäni - ajattelun tahmeus, muistiongelmat, kirjoitusvirheet, aikaansaamattomuus ym. kuuluvat asiaan. Yleensä oireet kehittyvät niin hitaasti, että niihin tottuu eikä niitä meinaa uskoa sairauden aiheuttamaksi. Minulla on ollut viime aikoina todella pökkelöpäinen olo ja se tarkoittaa, että lääkeannosta täytyy säätää. Luen tenttiin, mutta etenen vain noin 10 sivua päivässä, koska en saa tekstistä mitään otetta. Tulee ihan tyhmä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä tutkin sen Duolingon! En tosin enää nykyisin istu koneella ollenkaan, kun tuo kännykkä instagrameineen on minut napannut otteeseensa, mutta tuo kuulostaa kyllä kökkimisen arvoiselta.

      Kiliprauhanen minulta tutkailtiin jo aiemmin, kun olin niin loppu viime kesänä.

      Poista
    2. Duolingo toimii myös tableteissa ja kännyköissä. Löytyy Playkaupasta ja on ilmainen! Ei tarvitse siis kökkiä koneella. Mutta on kuulemma koukuttava...

      Poista
    3. Duolingosta on olemassa myös puhelinversio. Se ei ole yhtä monipuolinen kuin tietokoneversio, mutta olen sillä joskus unettomina öinä kerrannut ruotsia.

      Jos sinulta kilpirauhanen on jo tutkittu, on varmasti epätodennäköistä, mutta ei ollenkaan mahdotonta että sen toiminnassa on jotain häikkää. Suhtauduin aluksi hyvin skeptisesti syytteisiin lääkäreiden osaamattomuudesta kilpirauhassairauksien tunnistamisen ja hoidon suhteen, mutta jouduin lopulta toteamaan, että asia pitää täysin paikkansa. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos "oireet" jatkuvat. Toivottavasti kyseessä on kuitenkin jotain ohimenevää :) Kaipa kaikilla on oppimisen suhteen vaihtelevia kausia.

      Poista
    4. No tutkittu ja tutkittu... ei noista terveyskeskuslääkäreistä koskaan tunnu olevan apua. Kaikelle antavat syyksi "olet stressaantunut".

      Poista
  5. Susanna tsemppiä. Minä olen ollut tämän vuorotteluvapaani ajan vähän hukassa itseni kanssa. Rahaa ei liiemmin ole eikä tule olemaan jos palaan vanhaan työhön. Oikeasti en halua palata. Suunnitelmia on syksylle paljon mutta niistä avaudun ehkä blogissa jos toteutuvat. Joka toinen päivä ahdistaa ja joka toinen päivä ajattelen että kaikki järjestyy.

    Laihdutetut kilot ovat tulleet iloisesti sokerilla ja suklaalla takaisin, minulla ei ole minkäänlaista itsekuria. Ja niin paljon muuta. Mutta mennään Susanna eteenpäin, vaikka kaksi askelta taakse ja yksi eteen. Koskaan ei tiedä mitä eteenpäin askeleen jälkeen on luvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Samassa tilanteessa siis siellä rämmitään! Mutta ei auta kuin jatkaa eteenpäin ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy. <3

      Poista
  6. Tsemppiä tsemppiä! Joko pian pääset pihalle ihmettelemään kevään tuloa? Minä tulen ainakin niin iloiseksi, kun huomaan kaikki ihanat vihreät alut. Jospas sieltä löytyisi iloa elämään!
    ps. tarjah:n haasteeseen vastattu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tämä postaukseni jotenkin alakuloisen kuuloinen? Kun en minä ole alamaissa ollenkaan. Ihan hyvällä mielellä. Kevät on täällä, tosin meidän pihalta ne lumet lähtevät aina viimeisenä, mutta ei se haittaa. :)

      PS: Kiitos. <3

      Poista
    2. No jotenkin minä tulkitsin, että kaipaat elämääsi onnistumisia ja iloa... :) Pihahommat ovat aina hyvästä! :)
      Ja välillä on hyvä tehdä elämässään inventaariota ja luopua jostakin, ehkä turhasta.

      Poista
  7. Moikka Susanna! Meal My Dayn kehittäjä tässä 😊 Ihana kuulla, että palvelustani on ollut sinulle apua! Meidän pienyrittäjien tulee tukea toisiamme ja kannustaa jatkamaan eteenpäin. Vaikeuksia on aina edessä, mutta taistellaan läpi tuiskujen ja tulien. Aina hoen itsellenikin ja yrittäjä miehelleni, että kyllä kaikki vielä kääntyy parempaan päin ja ihme kyllä niin ne tuppaa menemäänkin. Tsemppiä siihen mitä rakastat tehdä! Ps. Laita minulle sähköpostiosoitteesi niin saat yllärilahja www.mealmyday.com osoitteesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, no tämäpä hauska yllätys. Teidän palvelunne on oikeasti aivan mielettömän hyvä. En ole koskaan osannut/tykännyt laittaa ruokaa, mutta teidän viikko-ohjelmanne ovat saaneet minut viihtymään keittiössä. Ollaan otettu sekä valmiita ruokalistoja että tehty itse ja ihan supertyytyväinen olen ollut. Paino putosi ilman stressiä ja kärsimystä viisi kiloa, ennenkuin se rahattomuus + pääsiäinen tuli ja pilasi kaiken. Nyt on taas kuukausi onneksi maksettu, joten päästiin taas palaamaan hyväksitotuttuun systeemiin.

      Mihinkäs minä sen sähköpostiosoitteeni laitan... Google-profiilistasi ei löytynyt osoitetta, joten panen ihan tähän vaan susanna@susannantyohuone.net :)

      Poista
    2. Onpa ihana kuulla! <3 Todella unohdin laittaa sähköpostiosoitteeni.... sini@mealmyday.com

      Laitan kuitenkin lahjan sinulle tulemaan antamaasi sähköpostiosoitteeseen! :)

      Poista
    3. Anteeksi Susanna, että pistän kommentin tähän, kun ei se kuulu oikeasti tähän keskusteluun - mutta kun nyt välähti, miten tämä mealmyday on tuttu ... Pieksustapa tietty :-)

      Poista
  8. Mukava kuulla, että mieli on kuitenkin pysynyt suht´valoisana!

    VastaaPoista
  9. Voiko tämän parempaa vertaisterapiaa olla. Kurjan kevään jälkeen näkyy jotain valoakin, eikös ...

    VastaaPoista
  10. Kaikkien hauskojen ja fantastisten joukkoon voitaisiin tehdä "Kerro 20 asiaa, joista olet luovuttanut (v)ime kuussa)" Itse olen aloittanut tuhansia ja taas tuhansia asioita, vain huomatakseni niiden jäävän kesken, koska en ole pystynytkään saattamaan niitä loppuun. Syitä on monia; puutteellinen itsekuri, epärealistiset aikataulut tai vaikkapa vain liian optimistiset odotukset omaa osaamista kohtaan. Parasta on kuitenkin, että aina voi myöhemmin aloittaa ja kokeilla taas jotain uutta - ehkä se onnistuu, ehkä ei. Ei voi tietää, jos ei yritä - eikä se luovuttaminen tosiaan ole niin vaarallista. Mutta itsensä ruoskiminen on. Siihen menee aina aivan liian paljon energiaa, eikä sillä edes saavuta mitään. Sen sijaan levolla ja hetkellisellä(tai pidemmällä) tauolla voi elpyä ja inspiroitua tekemään jotain sellaista, mikä sopii meneillään olevaan elämäntilanteeseen paremmin. Elämä on välillä tällaista rämpimistä mutta aina sen kiinnostavan suunnan löytää uudelleen, jos vähäsen aikaa istuskelee mättäällä hengähtämässä. Valoa! <3

    VastaaPoista