Näin sanoi nainen saunassa Mäntyniemen lomakodissa ja minä olin ihan samaa mieltä. Telttailin kyseisessä paikassa kolme yötä Kenkäveron käsityömarkkinoiden ajan.
Rauhallinen ja yksinkertainen majapaikka ja hirmuisen halvat hinnat houkuttivat minut Mäntyniemeen jo toiseen kertaan. Hienohan on aika subjektiivinen käsite. Minulle uiminen ja sauna riittävät hienoudeksi, eikä haittaa yhtään, että paikat ovat kovasti rempallaan ja palvelut puuttuvat.
Mutta kyllä niitä hoitamattomia rakennuksia katsellessa väkisinkin vähän suretti, että miten kauan lie jaksavat ilman kunnostamista enää pysyä pystyssä.
Oli ihanaa telttailla pitkästä aikaa. Oli ihanaa, että tuli kesä pitkästä aikaa. Oli ihanaa uida. Oli ihanaa paistua auringossa. Otin tällekin työreissulle mukaani lomailuasenteen ja jäin yhdeksi ylimääräiseksi yöksi leireilemään. Telttapaikka maksoi kympin vuorokaudelta ja ruokaa hain kaupasta, joten tämä oli todellinen budjettiloma.
Halvat majapaikat valitettavasti vetävät puoleensa myös sitä äänekästä, juopottelevaa sakkia. Telttani vieressä sijaitsevassa talossa piti majaa nuorten miesten lauma, joiden älämölöä riitti pitkälle aamuyöhön. Onneksi olin varautunut korvatulpin.
Tämän rähjäisen, mutta omalla tavallaan kuitenkin idyllisen miljöön vastapainona vietin päivät Kenkäveron designilmapiirissä. Vanhoja taloja siis molemmissa paikoissa, mutta imago täysin päinvastainen.
Kenkäveron vanhan pappilan kartanomainen päärakennus ja piharakennukset on kunnostettu viimeisen päälle ja niistä löytyy ravintolaa, kahvilaa, leipomoa, käsityöläisten ateljeita ja myymälä, jonne on ihan turha mennä matti kukkarossa. Koska en hirveästi viitsinut työpäivien aikana tutustua Kenkäveroon, poikkesin sinne vielä kotimatkalla turistina. Kauppa oli täynnä tavaroita, jotka saivat minut hinkumaan lottovoittoa. Erityisesti mekko, jonka Jukka Rintala oli ilmiselvästi suunnitellut aivan minua varten!
Hykertelin tyytyväisenä, kun huomasin, että rekissä oli lappu -50%. No minäpä siitä ostan itselleni designmekon synttärilahjaksi! Kyllä sitä viisissäkymmenissä oleva rouva yhden designmekon kaappiinsa tarvitsee, eikö? Casual chic, kerrassaan.
Mutta auts. Puoleen hintaankin mekko maksoi 250 euroa, joten sinne jäi rintala roikkumaan paikalleen. Harvoin minulle tulee himoa mitään vaatetta kohtaan, mutta nyt tuli. Se mekko vaan oli ihan täydellinen.
Viikko sitten Espoon WeeGeessä tuli samankaltainen hinku design-esinettä kohtaan. Silloin kyseessä olivat puutarhatuolit, jotka olivat kauneimmat ikinä ja ihan parhaat istuakin. Kotona guuglailin ja totesin, että kun yhden tuolin hinta on 350 euroa, niin pakkohan se vaan on myöntää, että en ole kohderyhmää. Millaista olisi olla ihminen, joka voisi ostaa sen hintaiset tuolit pihalleen? Tai kai minäkin voisin. Jättäisin playmobilit ja barbit hankkimatta, ja ostaisin kerran vuodessa yhden tuolin. Tai Rintalan mekon. Elämä on valintoja.
Koska Kenkävero ei todellakaan ole mikään halvan krääsän tyyssija, olin ajatellut, että siellä pidettävillä käsityömarkkinoilla en varmasti joudu kuulemaan hinnankauhistelua tai hymyilemään nöyrästi tinkijöille. Väärin luultu. Kertokaapa te, jotka olette töissä kauppojen kassoilla, yrittävätkö asiakkaat tinkiä vaate- tai ruokaostostensa hinnoista? Minä en ole koskaan missään liikeessä kuullut kenenkään alkavan neuvotella hinnoista, mutta ulkomyynnissä joudun jatkuvasti kuuntelemaan "paljonko annat alennusta" -kyselyitä.
Miksiköhän se, että myyt käsitöitä ulkosalla tarkoittaa sitä, että työsi arvoa saa kuka tahansa alkaa kyseenalaistaa? Entä jos sen toritinkijän pomo sanoisi perjantaiaamuna, että mitäpä jos tekisit tämän loppuviikon ilmaiseksi? Miltähän se hänestä tuntuisi?
Käsityömarkkinat menivät minulta onneksi ihan okei, joten tulin todella hyvällä mielellä eilen illalla kotiin. Torstain myynti oli oikein hyvää, mutta helteisen perjantain myynti melkoisen huonoa, joten keskiarvoksi tuli kohtalainen. Riepuja Kenkäverosta lähti enimmäkseen koteihin, joissa niistä ei oltu ennen kuultukaan. Toivottavasti nuo ihmiset tykästyvät hankintaansa.
Erityisesti kivaa minusta oli huomata, että mustavalkoiset rätit tekivät kauppansa ihan mukavasti. Ne kun eivät ole verkkopuodissa oikein liikkuneet. Vaikka niitä aina on toivottu, niin nyt kun niitä on ollut minulla siellä myynnissä, enimmäkseen asiakkaat ovat kuitenkin ostelleet ruskeita.
Lämmin ja aurinkoinen kiitos kaikille Riepukioskilla käyneille.
17 kommenttia:
Olen välillä töissä vaatekaupassa, ja silloin tällöin kysytään alennusta. Voi sanoa, että joka työpäivän aikana joku kysyy. Mutta torimyynnissä lienee se ongelma, että ihmiset ovat tottuneet helppoheikkeihin torimyyjiin, jotka myyvät massaa halvalla, eikä eroa käsityöyrittäjän ja "tavallisen torimyyjän" välillä osata nähdä. Tosi harmi! Mitenköhän saisi asiaa tiedotettua ja toitotettua.
En usko, että tinkimisessä on kyse tuotteen aliarvostamisesta, eikä sitä mielestäni laisinkaan kannata ottaa loukkauksena. Normikaupassa myyjä tai kassa ei voi päättää tuotteen hinnasta, toisin kuin sinä. Ehkä ostaja haaveilee ihanasta tuotteestasi, mutta hänellä ei ole varaa maksaa siitä täyttä hintaa :).
Vaatekaupoissa ainakin yritetään tinkiä jatkuvasti ja etsitään väkisin virhettä tai likaa tuotteesta, jotta saisi halvemmalla. Ja sotketaan jopa itse sovitettaessa meikkivoiteella alennuksen toiveessa...
Ei sitä tiedottamistakaan aina jaksaisi. Tuntuu niin nololta alkaa selitellä asiakkaalle, miksi hinta on se, mikä on ja miksi siitä ei voi antaa alennusta. Miksiköhän ne helppoheikit muuten voivat?
Jos tuotteen hinta on 7 euroa, niin ei se varattomuus taida minun tuotteideni kohdalla ainakaan olla syynä. Kun kuitenkin sitten ostetaan, kun sanon, että jos ostat kolme, saat kahdella kympillä. En tajua. Ehkä se vaan on tapa... en tiedä. :)
Hyi! Onpa tosi keljua! :(
No kyllä minä ainakin tingin esimerkiksi kodinkoneliikkeessä käydessäni. Ja yleensä alennuksen myös saan. Samoin on oikeastaan kaikkien arvokkaampien ostosten kanssa. En minä nyt tietenkään ruokaostoksilla tingi enkä varmaan tinkisi sinun riepukojullasikaan kun ei tuon kalliimmasta ole kyse. Joillakin on varmasti sellainen tapa että yrittävät kaikesta tinkiä. Siihen pitää vain osata vastata sitten joko kieltävästi tai juuri vastatarjouksella että osta kolme niin saat ne kahdellakympillä. Se on myyntityötä :)
Ihania, kesäisiä kukkakuvia.
En miekään kauheasti siitä tinkimisestä piittaa. Muistan kuinka lapsena häpesin kun viipurilainen äitini tinkasi aina tilaisuuden tullen. Mie ajattelin, että ihmiset luulevat, ettei meillä ole varaa ostaa jotakin tuotetta kun äiti tinkii. Ei äidille ollut tärkeää saiko alennusta pennin vai kaksi. Tinkaaminen kuului hänen mielestään kaupantekoon ja se oli kaupanteon suola.
Tuo mekko kieltämättä ON ihan siun näköinen! Käsityöläisiltä en kehtaa torimyynnissä tinkiä, krääsämyyjiltä kyllä. Jos tyypit tuo muovirojua Aasiasta sentillä ja myy niitä kympillä, voin mielestäni tingata hinnasta, sikäli mikäli koen tarpeelliseksi ostaa moista. Ja rautakaupassa sekä kodinkone- ja huonekaluliikkeissä tinkaan aina, ja saan alennuksen milteipä aina.
Minä en tingi ikinä missään. En ole ollenkaan ymmärtänyt, että se voisi edes olla mahdollista. Minusta tinkiminen vaan on niin röyhkeää, että sen takia en ikimaailmassa matkuistaisi vaikkapa johonkin Turkkiin, jossa se on jopa pakollista. :D
Kenkäveron kukkapuutarha on ihan näkemisen arvoinen paikka!
Minä päinvastoin yritän toppuutella, jos joku yrittäjä rupeaa myymään minulle alennuksella. Nuohoojallekin piti ihan hermostua, kun "pyöristeli" alaspäin ihan omin luvin.
Minusta tinkiminen on osa normaalia kaupankäyntiä, ellei ole niin, että myyjä ei itse voi päättää hinnoista. Esim. Susun mainitsemissa kodinkoneliikkeissä myyjille on annettu jonkin verran joustovaraa ja tinkaaminen yleensä kannattaa. Itse taisin oppia tinkaamaan kunnolla vasta ekalla Tansanian-reissulla ;) Enkä Suomessa siltikään kehtaa aina, mutta tinkaustaidosta on hyötyä mm. remonttia tehdessä. Kun kyselee jostain tavaraa, niin kannattaa käyttää sanaa "tarjouspyyntö". Sillä heltiää aika usein vähän alennusta, eikä tarvitse edes erikseen vääntää kättä hinnasta.
Tuo mekko on kyllä ihana! Siitä tuli heti mieleen yksi Elloksen mekko, joten mitenkäs ois tällainen "hiukan" edullisempi: http://www.ellos.fi/ellos-collection/raidallinen-mekko/458629?N=1z141poZ1z141sbZ1z141o7&Nao=45&Ns=RankValue3|1&selArt=360871&pr=0C1B2S3T
No onpa vaan hälyttävän samannäköinen, mutta tuo on trikoota. Rintalan mekossa yksi tärkeä juttu oli nimenomana kangas. Se oli paksua, ryhdikä'stä puuvillasatiinia. Mun mahamakkaroilla ei trikoomekkoja pidetä. :D
Ihan rehellisesti sanottuna kyseinen mekko on äärimmäisen yksinkertainen malliltaan ja sen ompeleminen onnistuisi itseltäni ihan helposti. Periaatteessa se vaan on minusta aika noloa kopioida jonkun toisen malli. Vaikka se onkin kyllä ihan laillista omaan käyttöön kun tekee.
No mikä kirjoittamaton sääntö se sitten on, että missä liikkeissä voi tinkiä ja missä ei?
Kirjoittamatonpa hyvinkin :) Tingin herkemmin, jos olen ostamassa jotain kallista ja jos kaupassa on sellaisia myyjiä, jotka tulevat myymään minulle jotain (verrattuna siihen, että kaikki myyjät ovat kassoilla). Torikokemukseni ovat aika vähäiset ja siellä on käynyt usein niin, että myyjä on oma-aloitteisesti tarjonnut paljousalennusta. Olen siitä kuitenkin päätellyt, että tinkiminen on torilla tapana. Tämä havainto saattaa mennä ihan metsään, mutta kuvittelisin tinkimisen olevan yleisempää niissä liikkeissä, joissa asioi enemmän miehiä tai myytävät tuotteet ovat muka miehisempiä. Toisin sanoen en välttämättä tinkisi vaateliikkeessä, mutta autotarvike- ja maaliliikkeessä yrittäisin aika varmasti.
Lähetä kommentti