sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin!


Mielistyin niin Ristipistoja-printtiin, että halusin painaa sitä jollekin muullekin materiaalille kuin bambulle. Varastossani oli sattumoisin runsaasti pinkkiä pellavakangasta, joten päätin käyttää sitä.
Koska olen tunnetusti laiska ompelemaan, päädyin tarjoamaan teille taas kasseja tee-se-itse-versioina. Viime joulunakin minulla oli tsi-kassipaketti myynnissä ja ne loppuivat ihan kesken. Tästähän on tulossa perinne.

Pellava on ohutta ja siksi tämä kassi sopii mainiosti sellaiseksi varakassiksi, joka on hyvä aina pitää käsilaukussa mukana ja välttyä sen avulla ostamasta tarpeettomia muovikasseja. Ompeleminen on tälläkin kertaa varsin helppoa ja ohjeet tulevat tässä.





Aloita kassin kahvoista. Leikkaa 45 cm x 8 cm -kokoiset suikaleet ja taita ne pitkittäin kaksinkerroin. Silitä taite ja surauta ompelukoneen siksak-ommel reunaan. Mittaa kahvan mittaiset pätkät vinonauhaa, taita ne ja ompele kahvojen reunaan suoralla ompeleella.

Leikkaa kankaasta kassin muut osat: 2 kappaletta 45 cm x 55 cm -kokoisia paloja.
Siirry operoimaan taskua. Taskun pala on kooltaan 23 x 32 cm. Siksakkaa sen reunat. Taita reunoilta noin 1 cm nurjalle puolelle taskun sivuilta ja pohjasta. Silitä taitteet ja ompele suoralla tikillä taitteille tikkaukset noin 0,5 cm:n päähän reunasta. Taita taskun yläreunasta noin 2 cm nurjalle ja silitä.




Ompele pitsi taskun yläreunaan siksak-ompeleella pitsin päältä. Käännä pitsin päät taskun taakse ja tikkaa tasku toisen kassikappaleen päälle jotakuinkin sen keskelle. Siksakkaa kassin molempien kappaleiden yläreunat.



Laita kassin kappaleet oikeat puolet vastakkain ja ompele ne yhteen sivuilta ja pohjasta suoralla ompeleella ja siksakkaa reunat. Taita sitten kassin pohjasta noin 5 cm kaksinkerroin.



Tikkaa muutaman kerran edestakaisin suoraa ommelta taitoksen reunoihin vahvikkeeksi.

Käännä sitten kassin suulta noin 1 cm:n verran nurjalle. Käytä silitysrautaa apuna. Ompele taite paikalleen suoralla tikillä.

Käännä kassin suuaukolta toisen kerran noin kolme senttiä nurjalle. Sujauta kahvojen päät taitteen sisään ja kiinnitä ne nuppineuloilla. Ompele sitten suora tikki taitoksen reunaan. Kahvat jäävät samalla kiinni taitteen sisälle.





Käännä kassi oikein päin ja ompele X:n muotoiset vahvistusompleet kahvojen juureen. Silitä kassi ja ota se käyttöön!

Minulla oli suuria vaikeuksia valokuvata tätä kangasta. Kamerani ei selvästi tykkää kirkkaasta pinkistä. Kangas on kyllä hyvin iloisen värinen, mutta ei se nyt sentään mitään neonpinkkiä ole. Harmittaa, etten saanut teille aikaiseksi tämän realistisempia valokuvia. Kassin ompelupakkaukset nyt kuitenkin ovat verkkokaupassa. Hinta on 12 euroa. Ompeluun tarvitset lisäksi pinkkiä ja mustaa ompelulankaa, sakset, viivottimen, silitysraudan ja ompelukoneen.



Tavujahtihan senkun kiihtyy! Kuudes tavu ilmestyy kauppaan nyt!

10 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Sää oot ihan liekeissä! \o/

Susanna kirjoitti...

Sä et voi arvata, miten monta kuukautta tätä viikonloppua on väännetty. Mulla on paperilla tuntiaikataulu, että muistan, mitä pitää julkaista milloin ja missäkin. :D

Tiina kirjoitti...

Oon nyt etsiny *graaaaah* tavuja ja onko sulla vahingossa tullut tuohon, että siellä on jo kuudes?

Susanna kirjoitti...

On siellä kuusi tavua jo. Tsekkaan vielä, ettei se satu olemaan sellaisessa tuotteessa, jonka olen jo poistanut, kun se on loppunut. Apua! :o

Susanna kirjoitti...

Noloa! Oli se! Noloanoloanoloa!

Tiina kirjoitti...

HA! Eli mää en oo maailman huonoin etsijä! :D

Susanna kirjoitti...

Öh, en löydä itse viidettä tavua mistään... vaikka se on jossain siellä.

Sammaleija kirjoitti...

Kuusi siellä on, löysin!

Susanna kirjoitti...

No et, mutta mä olen. En löydä sitä itse piilottamaani viitosta. :o

Susanna kirjoitti...

Huh, hyvä!