keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kalenteriluukkujen ylläreitä


Joskus aiemmin minulta kysyttiin, mitä me oikein Sulon kanssa laitamme toistemme joulukalentereihin. Yllätykset ovat vaihdelleet vuosien varrella. On ollut legopaketti ositettuna 24:ään osaan, on ollut playmobileita, on ollut "tänään saat jalkahieronnan"-tyyppisiä lappuja ja kaikenlaista pientä roinaa sekä tietysti karkkia.


Tänä vuonna minä tein Sulon maatuskakalenteriin muistipelin, tai siis muistopelin. Kuvat ovat yhteisten vuosiemme varrelta. Samalla siinä voi opetella uusia venäjänkielen sanoja. Välillä pusseista saattaa ilmestyä lisukkeeksi karkkia tai muuta herkkua.



Sulo osti kirpparilta kalenterilokerikon, jonka luukkuja on täytellyt yllätyksellisillä jutuilla. Siinä ei siis ole johdonmukaista teemaa, kuten tuossa minun tekeleessäni, ja niinpä saan jännätä joka aamu, mitähän mahtaa luukuista putkahtaa. Tänä aamuna sieltä tuli runsaasti karkkia. Aiemmista luukuista on tullut Playmobil-tuoli ja Kenille tilpehööriä, muun muassa pienet jouluvalot!

Joulukalenterit ovat minulle se must-juttu jouluun liittyen. Kuusen lisäksi. Melkeinpä kaikesta muusta voisi luopua. Tänä vuonna en yhtään jaksaisi tehdä ruokia. Niissä on kaamea työ ja oikeastaan perinteiset jouluruoat eivät edes ole mitenkään tajuttoman hyviä. Olen yrittänyt kysellä Sulolta, emmekö voisi käydä kylpylän ravintolassa jouluruoalla tällä kertaa, mutta toistaiseksi en ole saanut siunausta tälle idealle.


12 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Teillä on kyllä maailman ihanimmat joulukalenterit!!

Mä ymmärrän oikein hyvin tuon ajatuksen, että kalenteri on joulun tärkeimpiä asioita. Minustakin olis, jos tuollaset meillä olis, koska se odotus ja valmistelu kuitenkin on isompi osa joulua kun itse aatto... Tosin, öh, en mä kyllä olen lastenkaan kalentereihin panostanut koskaan mitenkään kauheesti... Totesin joskus, että ihan älyttömän vaativa tehtävä keksiä neljälle muksulle joka päiväksi jotain (eikä ihan halpaakaan...) joten useimmiten ollaan päädytty sit ihan vaan niihin halppis-suklaakalentereihin... Mä itse asiassa aina marraskuussa mietin, että mitähän kivaa keksis kalenterijuttuihin, mutta no, en keksi yhtään mitään, joten sitten aina hätäpäissäni hommaan ees ne surkeat pahanmakuiset suklikset. Plääh.

Muista nyt sit esitellä kaikki kiva mitä Sulo sulle keksii, nää on niin ihania juttuja aina!!

Tuija kirjoitti...

Tuo on kyllä parasta, meillä oli jaettu yhden kalenterin luukut puoliksi, toinen täytti parilliset, toinen parittomat taskut. Tänä vuonna meillä ei ole joulukalenteria ollenkaan, enkä kyllä edes tiedä miksei, ei me mitenkään masentuneita tai aikuistuneita olla, mutta tänä vuonna päätettiin nyt näin. Katsotaan Ylen joulukalenteria areenasta ja näköjään on aika monessa lempiblogissakin ryhdytty iloksemme kalenderoimaan.

Katja kirjoitti...

Ihana idea tehdä kalenteri aikuisten välillä. Tekis muuten monelle parisuhteelle hyvää (eikä vähiten omalle). Mutta jostain syystä sitä panostaa kalenterit lapsiin.
Voisko jouluruokia ajatella tilata jostain? Saisi sopivan määrän eikä tarvitsisi tehdä itse. Meillä jouluruokaa on, ja pitääkin olla, me aikuiset tykätään, mutta sitä saa olla maksimissaan kaksi päivää. Sen jälkeen ei enää maistu. Joten pienet laatikot teen, vastapainoksi kinkku on valtaisi kun siitä taas tykkää kaikki muut paitsi minä.

Susanna kirjoitti...

Meillä oli useimmiten suklaakalenterit lapsena ja ne olivat ihan parhaat kalenterit. Voin siis kuvitella, että lapsesi ovat pelkästään tyytyväisiä tilanteeseensa!

Minä tykkään kalenterien halpissuklaasta. Sen kun laittaa aamulla herätessään ensimmäisenä suuhun, niin kyllä vaan on namia. :D

Susanna kirjoitti...

Masentuneita tai aikuistuneita! :D

Jostain syystä olen aina inhonnut niitä tv:n joulukalentereita, mutta pitäisikö minunkin nyt uskaltaa katsoa, kun sitä niin paljon kehutaan?

Susanna kirjoitti...

Jouluruokien paras puoli on se, että säästyy sitten koko seuraavan viikon ruoanlaitolta, kun ensin tekee niitä megamääriä valmiiksi.

Mutta kun se vaan on niin raskasta ja turvottavaa ruokaa... Katsostaan nyt, mihin ratkaisuun tässä päädytään. :)

mustakissa kirjoitti...

Hienot kalenterit teillä kummallakin:)

Liiolii kirjoitti...

Täällä on sellainen kauppa, joka myy seimiä, joulukalenterita ja katolista (lähinnä) roipetta. Siellä on ihania kuvajoulukalentereita, ja ne on Törkeän Kalliita. Joka marraskuu haaveilen, että käyn ostamassa sellaisen, enkä kuitenkaan osta. No, ensi vuonna taas! Pihi-Pirkko kuittaa.

E kirjoitti...

Niin söpöjä, ja hienosti, ajatuksella toteutettua. Ei semmoista, että vasta vikana iltana rynnätään lähimpään Citymarkettiin hakemaan "jotain" toiselle, kuitenkin elämän tärkeimmälle :)

Susanna kirjoitti...

:)

Susanna kirjoitti...

Vaikken tuoss akaupass aolekaan käynyt, niin olen pannut merkille, että HIENOT kuvakalenterit todella ovat huimissa hinnoissa. Jos kuvakalenteri on sen näköinen, että sen voisi ripustaa seinälleen, se todennäköisesti on niin hintava, ettei raaski. :D

Sulo osti Fingerporin kuvakalenterin. Ruma. Mutta annoin laittaa seinälle silti.

Susanna kirjoitti...

Vähän vikalle illalle meni kuitenkin. Minulle ei millään meinannut tulla ideaa ja kun se lopulta tuli, en kerinnyt tehdä tarpeeksi huolella, kun piti ehtiä tilata nuo korttien valokuvat!