keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hei follaa mua, pliis!


Kun tein Kenille oman Instagram-tilin, se alkoi yllättävän nopeasti saada seuraajia.

Itse löysin myös valtavan määrän niitä aikuisia barbieharrastajia, jotka esittelivät siellä nukkekokoelmiaan tai ompelemiaan vaatteita.


Jotkut kehittävät jatkuvajuonisia tarinoita nukeilleen.

Joillain on aivan mielettömän hienoja valokuvia.


Ja sitten on niitä tolkuttoman taitavia, jotka uudelleenmaalaavat nukkejensa kasvot ja luovat niistä käsittämättömän realistisia mini-ihmisiä.

Vaikka Ken oli minulle ehkä isolta osalta terapiaa hankalalla hetkellä, en halua sitä enää hyljätä hyllylle patsastelemaan, sillä se on avannut minulle aivan ihanan maailman sosiaalisessa mediassa. On niin mukavaa, kun Kenin kuvat Facebookissa saavat tykkäyksiä ja te kommentoitte niitä kannustavasti. Mieletöntä on se, kun Ken välillä saa postitse yllärikirjeitä ihan omalla nimellään. Minun sydämeni heittelee silloin kuperkeikkaa.


Instagramissa Keniä seuraa myös moni lapsi. Sen takia joudun pikkuisen miettimään, mitä sinne latailen. Hector viihtyisi mainiosti Tom of Finland -tyyppisissä nahkareleissään, mutta pelkään sen jo menevän hyvän maun tuolle puolen. Eräs aikuinen barbie-instailija kertoi blokkaavansa lapsiseuraajat, koska hänen nukkensa puuhaavat jos jonkinlaista kyseenalaista toimintaa: harrastavat seksiä erikoisin tavoin, käyttävät huumeita, juhlivat ja rellestävät. Kaikki nuket kun eivät ole kovin kilttejä tyyppejä ja aika usein K-18.


Minusta lapsiseuraajat ovat Kenillä ihan ok, sillä Kenin sanomahan on se, että miehet mekoissa tai miespariskunnat ovat loppujen lopuksi ihan tavallista porukkaa, enkä pane ollenkaan pahakseni, jos myös lapset sisäistävät tämän ajatusmallin Kenin avulla. Mutta se minua aina huolestuttaa tosi paljon, kun ne samaiset lapset pyytävät Keniltä: "Follaa mua, pliis!" Minusta se on kauheaa. Eiväthän ne lapset tiedä, mikä kaamea perverssi minä tosiasiassa olen, vanha pedofiiliäijä, joka houkuttelee lapsia kivoilla nukkekuvilla? Lapset lataavat jatkuvasti kuvia itsestään Instagramiin.

Vai olenko minä nyt taas ihan tarpeettomasti kukkahattutätinä täällä?





PS: Mut follatkaa hei te mua, pliis XD XD XD

Ken Instagramissa @kenseikkailee
Ken Facebookissa
Susannan Työhuone Instagramissa @susannantyohuone
Susannan Työhuone Facebookissa
Minun Playmobil-nukkeni Instagramissa @susannaplays



Ja PS vielä. Pari tuntia aikaa voittaa liput Tampereen kädentaitomessuille! 

8 kommenttia:

  1. Minä katsoin eilen ekan kerran Kenin instakuvia, ja yritin tirskua mahdollisimman hiljaa talossa vallitsevan hiljaisuuden takia. Upeita, ja hauskoja juttuja.
    Sen verran tämän maan kamaralta löytyy vielä ahdasmielistä porukkaa, että nuo kuvat voi olla aika monelle lapselle ihmetys, ja jopa kiellettyä. En usko että ihan joka kodissa avoimesti puhutaan kun poika tykkää toisesta pojasta, saatikka että rakastaisi ja olisi kumppani. Minusta kuvasi ovat fiksuja ja lapsenkin seurattavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että moni niitä saattaa ihmetellä. Siksi minä pyrinkin kuvaamaan poikien ihan tavallista elämää. :)

      Poista
  2. Ken; mikä ihana tapa avartaa lasten maailmankuvaa! :) Mutta hei mitä ihmettä, eihän tuo oo todellista tuo @noelcruzdolls!! Ihan järkyttävän hyvä! Tuntuu melko uskomattomalta,että se käsin maalaa noin aidon näköisiä. Ihana Pahatar <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se olekaan todellista. Sen täytyy olla yliluonnollista. Jos siellä ei olisi niitä vaihekuvia ja kuvia tyypistä mitättömän siveltimensä kanssa, niin olisi kyllä vaikeaa uskoa todeksi. Ja on silti.

      Poista
  3. Kukkahattulinja on jees :) Mä en oikein ymmärrä mistä se tulee että olis niin siistii jos toi ja tää follais mua takas. Vaikka ois kai se hienoa jos cheekki seurais mua? Mut Ken on ihana. Ja jos jonkun maailmankuva avartuu, hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ehkä vähän ymmärrän sen, että on siistiä, jos joku ISO follaa. :D Olen itsekin ihan täpinöissäni silloin, kun playmobil tykkää minun Playmobil-kuvista. Tai kun Jarkko Valtee tykkää Kenin kuvasta.

      Toivottavasti ne lapset eivät vaan pyytele ihan ketä tahansa seurailemaan. Ja sitten minua kauhistuttaa se #finnishgirl -tägi niissä pikkutyttöjen spagettiolkainpusuhuulikuvissa. :o

      Poista