tiistai 8. huhtikuuta 2014

Yhteispelistä


Olin kolmannella luokalla, kun ostin elämäni ensimmäisen äänitteen ihan omilla rahoillani. Se oli Yön Varietee c-kasettina. Fanitin ala-asteikäisenä myös Dingoa, Sigiä ja Hanoi Rocksia. Dingo ja Yö olivat toistensa kilpailijoita. Minulle on jäänyt mieleen, miten he toivat sen julki haastatteluissaan, että kilpailivat toisiaan vastaan, olivat melkein toistensa vihollisia tavoitellessaan saman kohderyhmän suosiota. Tämä vähän hämmensi pientä fania, jonka mielestä molemmat bändit olivat tosi ihania. Samaa kilpailuasetelmaa oli Porin ja Tampereen välillä. Kun Yö ja Dingo olivat Porista ja Popeda ja Eput Tampereelta, oli vastakkainasettelu hyvin selkeää porirockin ja manserockin välillä.

Jotenkin minulla on ihan aikuiseksi saakka ollut sellainen käsitys, että saman alan ihmiset ovat toistensa kilpailijoita. Kilpailijalle toivotaan tietysti pahaa, ja itselle menestystä. Siksi minua on ihastuttanut ja jopa yllättänyt aika paljonkin se, miten muusikot nykyään tekevät yhteistyötä sen sijaan, että mollaisivat toisiaan tai toistensa kotikaupunkeja. He vierailevat toistensa levyillä ja konserttilavoilla, tekevät biisejä toisilleen ja puhuvat toisistaan arvostaen. 1980-luvussa ja 2000-luvussa on iso ero.


Kun aloitin käsityöyrittämisen, minulla oli porirock-asenne muita käsityöläisiä kohtaan. Kun jonkun käsityöläisen tuote oli päässyt lehteen, minä nyrpistelin nokkaani kateellisena. Eikä varmasti olisi tullut mieleenkään kertoa kenellekään toiselle yrittäjälle, mistä ostan kankaani, mutta samalla kiukuttelin itsekseni sitä, miten kaikki muut pimittävät tämänkaltaista tietoa.

Kun hain mukaan Otto Aanmaan perustamaan käsityöyrittäjien ryhmään Facebookissa, ajatuksenani oli vain saada hyötyä muista ja onkia tarpeellisia sisäpiiritietoja. Mutta nykyisin ajatukseni on täysin päinvastainen. Minustahan onkin ollut siellä hyötyä muille ihan siinä missä niistä muista minulle. Se on vertaistukea parhaimmillaan. Kun saa apua ja neuvoja toisilta, niitä haluaa myös itse jakaa muille.


Pikkuhiljaa jouduin vahingossa ylläpitotiimiin mukaan ja pian huomasin tekeväni tosi paljon hommia yhteisten asioiden eteen. Totta puhuen minulle tulee aina välillä hetkiä, jolloin se v*tuttaa minua aika kovasti. Mutta 90 prosenttia ajasta teen hirmuisen mielelläni käsityöyrittäjien yhteisiä "töitä" ja nautin niistä.

Me olemme tosi pieniä jokainen yksinämme. Meillä on kaikilla ihan täsmälleen sama kamppailu käynnissä koko ajan: miten pystyä elättämään itsensä ja perheensä? Miten tulla huomatuksi? Miten markkinoida itseään ilman rahaa? Miten pärjätä teollisen halpatuotannon keskellä? Ne ovat aika toivottomia teemoja, kyllä te sen tiedättekin. Mutta kun meitä on 500 pientä, yhdessä me olemme mahtava joukko. Sen takia haluan olla mukana ahkeroimassa näitä yhteisiä tempauksia, vaikka ne välillä syövät aikaani ja hermojani ihan mahdottomasti.


Monesti joku tuosta porukasta saa idean, jota lähdetään yhdessä miettimään ja lopulta toteuttamaankin. Yksi esimerkki on Kotimainen onkin kotimaista -kampanjamme, jonka jokunen viikko sitten polkaisimme alkuun. (En jaksa selittää sitä tässä tarkemmin, sillä se on tuossa linkin takana tutkittavissa.) Tuota kampanjaa yritimme tykittää eri medioihin ja sitten yksi ottikin kopin. Pääsimme mukaan MTV:n uutissivulla julkaistuun artikkeliin. Vaikka saavutus oli ehkä oikeasti aika pieni, se tuntui valtavan hyvältä. Yhteinen työmme noteerattiin.

Muita viime aikojen panostuksiamme yhteismarkkinoinnin alueella on ollut Kevätkuvaston julkaiseminen ja tulevan Käsityökorttelikiertueen järjestäminen. Minä uskon, että meidän pitää nyt puurtaa yhdessä toisiamme kannatellen tämän lamalamalaman yli ja sitten joskus vielä tulee se päivä, että uurastuksemme kantaa hedelmää.


Sen sijaan, että kammoksuisimme toinen toistamme, koska olemme muka kilpailijoita, olemmekin huomanneet, että meidän on syytä tukea toisiamme. Jos minä tykkään jonkun toisen yrittäjän tuotteista, minunhan kannattaa kehua niitä omille asiakkaille. Hyvässä lykyssä minun asiakkaani tykkääkin samasta kuin minä ja se toinen yrittäjä ehkä saa yhden uuden asiakkaan. Pienistä puroista isoja virtoja, eikö niin?

33 kommenttia:

  1. Pienistä puroista kasvaa isoja virtoja, ryhmässä on voimaa :)

    VastaaPoista
  2. Yhteistyössä todellakin on voimaa :)! Olen iloinen, että mulla on työkavereita, joiden kanssa autetaan toinen toistamme, jaetaan tietoa ja vinkkejä puolin ja toisin. On paljon mukavampi mennä töihin, kun saa tehdä töitä loistotyyppien kanssa :). - Päivi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ihminen viettää töissä niin ison osan ajastaan, että kyllä se on tärkeää, millaisessa seurassa saa olla. Minulle sopii ihanasti tämä, että ne "työkaverit" pysyvät tietokoneen näytöllä.

      Poista
    2. Livenä tai ruudulla, mutta yhteistyössä toisten kanssa kuitenkin :).
      - Päivi -

      Poista
  3. Tää oli niin mahtava kirjotus, että mulle tuli sellanen olo, että tarttis ruveta kiirusti tekemään taas hopeehommia. Olis mukavaa kuulua tommoseen porukkaan. Vaikka toisaalta, oon niin arka etten ikinä uskaltais yrittää päätyönäni. Mut ehkä sivutyönä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän porukkaan otetaan myös sivutoimisia yrittäjiä. Me vaaditaan vain y-tunnus ja se, että tuotteet on käsitehty Suomessa.

      Poista
    2. Minä jätin pyynnön päästä mukaan Suomen käsityöyrittäjien fb- ryhmään jo pari kuukautta sitten, mutta jostakin syystä jäsenyyttä ei herunut. Ei kyllä tullut minkäänlaista yhteydenottoa. Peruin pyynnön äsken.

      Poista
    3. Lähetitkö myös yrityksesi tiedot Otolle sähköpostilla? Jos laitoit pelkän pyynnön Facebookissa, sitä ei noteerata.

      Poista
    4. Ai, enpä tietenkään huomannut että tuokin olisi pitänyt tehdä. Juuri nyt olen muutenkin ihan totaalisen kipsissä, sillä huomenna täällä on paikallisten käsityöyrittäjien järjestämä tapahtuma, johon minä tampio olen ilmoittautunut mukaan. Kaikkein eniten haluaisin nyt ryömiä johonkin ladon alle katumaan sitä, että koskaan kerroin kenellekään alkaneeni käsityöyrittäjäksi. Jännittää ihan sikana enkä usko että kukaan haluaa ostaa minulta mitään eikä minulla edes ole paljon mitään myytävää, koska sahaan edes takaisin maailmalla ja teen vähän sitä, tätä ja tuota työtä, enkä taivu keskittymään mihinkään ihan perinpohjin (lue kunnolla kuten kunnolliset ihmiset)! Aaagh, miksi tämä on näin pelottavaa?

      Poista
    5. Voi että, niin tuttuja tuntemuksia! Tuota kauheaa pähkäilyä ja ahdistusta s eon minullakin AINA kun pitää jonnekin mennä myymään. Nykyisin onneksi lievempänä kuin ennen, mutta silti.
      Se helpottaa siinä vaiheessa, kun pääset sinne paikan pälle ja alat laittaa tavaroitasi esille. Ainakin minulla. :)

      Poista
    6. Nyt alkaa pahin kramppi mennä ohi! Olen näköjään kirjoitellutkin ihan mitä sattuu. En tarkoittanut tuolla ylempänä tietenkään käskytellä sinua lukemaan kunnolla vaan selventää tarkoituksiani.. Jos jään huomisesta henkiin, laitan uuden liittymispyynnön tuohon fb-ryhmään tarvittavine lisätietoineen. Kiitos kun vastasit ja vielä lohdutitkin :)

      Poista
    7. En minä mitään käskyttelyjä edes huomannut. Tosi monet hakevat sinne ryhmään ilman, että hoksaavat, että hakeminen vaatii sähköpostiyhteydenottoa. Noissa fb-ryhmissä kun pitää osata klikata "tietoja" jotta edes näkee ne tiedot, mitä ryhmästä on haluttu tuoda esiin. :)

      Hyviä myyntejä huomiselle!

      Poista
  4. Olet tuttuun tapaan niin rehellinen, että eihän tästä voi kuin tykätä! Hyviä oivalluksia ja elämänviisautta.:)
    Kuulin muuten yhdeltä työkaverilta hiljattain, että Tampereen rokkarit olivat vähän niin kuin "sotajalalla" Helsingin rokkareiden kanssa 80-luvulla, esim. Vuonna 85-biisi olisi pilkkalaulu Hanoi Rocksille. Sanat ainakin sopis...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, joudun nytetsimään sen Tubesta ja kuuntelemaan sanat tuolta kantilta. Minä niin inhoan Eppujen musiikkia. Ja Popedaa. Pori rules. :P

      Poista
  5. Ihana teksti ja niin kivoja ja kauniita tuotteita esittelet. Lasketaankohan minun työni kotimaiseksi käsityöksi? ;) En koe itseäni chileläiseksi käsityöläiseksi....Enkä varsinkaan ammattilaiseksi missään mielessä. Jos joskus pystyisin elättämään edes itseni käsitöillä, niin silloin voisin ajatella olevani ammattilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä, laskettaisiinko. Olen itsekin miettinyt, että jos muuttaisin Espanjaan talveksi ja tekisin tätä samaa hommaa siellä, olisiko se suomalaista läsityötä. Kyllä se minusta olisi. Mutta jos asuidin siellä aina, niin sitten en oikein tiedä.

      Poista
    2. Olenkin sanonut näin: Suomalaista käsityötä Chilessä tehtynä :) Eikö se pidäkin paikkaansa? Minähän olen Suomen kansalainen!...mutta tuskin minulle joutsenlippua heruisi :D

      Poista
    3. No ei niistä merkeistä muutenkaan kannata kauheasti välittää. Avainlippukin on vain suuntaa-antava. :)

      Poista
  6. Ihana teksti! Mahtava asenne sulla. Tunnen muitakin nuoria (öö, nuorehkoja?) naisyrittäjiä, joilla on samanlainen toimintafilosofia. Alkuun se oli hämmentävää, niin hyvin olen itsekin sisäistänyt tuon kilpailumentaliteetin. Mutta uskon siitä olevan hyötyä, ja ulospäin se viestii positiivisuudesta, joka vetää puoleensa. Niin että kyllä moni asia on nyt paremmin kuin silloin 80-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että sama filosofia on nykyään vallannut kaikilla aloilla sen entisen kyräilyn ja kaunailun ilmapiirin. Ja hyvä niin.

      Poista
  7. :D Kyllä minäkin koen kanssayrittäjät enemmän työkavereiksi kuin kilpailijoiksi, he ovat tosi tärkeitä yhteistyökumppaneita tässä yksi puurtaessa.

    VastaaPoista
  8. Sivutoimiyrittäjänä aika on todellakin mennyt tarkkaan varsinaisen työn tekemisen lisäksi juuri tuohon tarvikkeiden ja materiaalien metsästämiseen ja osaltaan surkeat työtilat hidastaa toimintaa. Vain muutamia pieniä myyntitapahtumia lähistöllä olen käynyt ja nekin ovat olleet melkoisia voimanponnistuksia ja koettelemuksia;) Hirveä roudaaminen ja osaston rakentaminen muutaman tunnin (ja asiakkaan..) vuoksi. Teiniapuvoimatkin katoaa yleensä kriittisimpään aikaan.
    Tilimyyntipaikoista saa tilityksiä odottaa kuukausia, ja kysellä niiden perään kun siltikään ei meinaa kuulua. Melkoista kunnioitusta laadukkaiden tuotteiden tekijää kohtaan:( Olisi tietysti pitänyt uskaltaa kokeilla netti myyntiä jo ajat sitten, mutta miten minä siihenkin repeän? : D
    Minullakin siis voisi ehkä olla mahdollisuuksia kuulua teidän ryhmäänne..
    Terveisiä vaan täältä eräältä pieneltä paikkakunnalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kyllä käsitä, miten kenenkään aika riittää "oikeisiin" töihin ja sivutoimiseen yrittämiseen. Melkoinen teräsmies/nais siinä varmasti saa olla! :D Tsemppiä sinulle!

      Poista
  9. Plussat sulle, jos bambukangas onkin kotimaista! Kiva kun olette huomanneet, että ette tosiaankaan kilpaile toisianne vastaan vaan yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on kotimaisen tehtaan valmistamaa. Vain lanka tulee tietysti Aasiasta. :)

      Poista
  10. Sun blogisi kautta kuulin alunperin Sojan kiilaferreistä ja nyt muutaman päivän asiaa harkittuani (lue: himon liekissä palettuani) tulin siihen tulokseen, että myös minun on sellainen välttämättä saatava. Laitan tilauksen menemään ensi kuussa, kun saan rahaa. Kiitos vinkistä! Ja terkut Sojalle, jos sattuu tämän lukemaan, sähköpostia tulossa toukokuun alkupäivinä.

    Ja Susannan rättilöitä ostan taas sitten, kun tulet Helsinkiin eli toukokuun lopulla! Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Olen iloinen tuosta Sojan puolesta! Kiitos!

      En nyt ollenkaan malta olla vihjaamatta, että kiilaferreihin tulee piakkoin liittymään pientä yhteistyötä Sojan kanssa.

      Poista
  11. Kirjotitpa taas asiaa. Mie oon aina ollu sitä mieltä, et käsityöläisten pitäs ymmärtää ystävyys- ja avunanto todella tarpeelliseks meille kaikille käsityöläisille keskenämme. t. eläinhattu Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi minäkin nykyään jo ymmärrän. :)

      Poista
  12. Olispa kiva Jos tulis joulukataloogi ;)

    VastaaPoista