Himppaista vaille täydellinen

Ja elämäni paras. Nimittäin meidän kesämme.

Nappasin kesäkuvahaasteen Kootuista muruista. Katselin läpi kaikki kuvat viime kesästä ja yritin löytää seitsemän kuvaa, jotka kiteyttäisivät meidän kesämme.

Iso juttu oli tietysti naimisiinmeneminen. Oli huikeaa kirjoittaa kirkon vieraskirjaan "rouva Susanna M". Nyt sitä ei enää edes muista ajatella, että rouviahan tässä ollaan. Elämä ei nimittäin muuttunut miksikään, enkä minä kasvanutkaan aikuiseksi yhdessä päivässä.

Koko kesä oli tolkutonta mässäilyä. Osittain siksi, että häävieraita kävi monena päivänä pitkin kesää ja kakkua piti olla pöydässä ihan yhtenään. Mutta pääasiassa varmaan kuitenkin sen takia, että koko kevään ajan olimme sinnitelleet Jutan diettillä. Kuurin loppuminen aiheuttikin järjettömän himon syödä syömisen riemusta eikä tuonutkaan meille uutta, terveellistä elämäntapaa. Keräsinkin kesän aikana vyötärölleni jälleen sen saman löllykkäkerroksen, josta jo pääsin kerran eroon. Minä niin tykkään herkuista.

Entäpä ilmat! Voi miten hyvät ne olivatkaan! Kuumaa, kuivaa, kaunista. Paljon uimista, paljon ulkonaoloa. Säiden ansiosta kesä oli pitkä, kunnollinen kesä, sellainen kuin kesän kuuluukin olla. Mustikkaa ja mansikkaa kertyi pakastin täyteen. Ja hyttysiä ei ollut lainkaan.

Kesäämme mahtui monta mukavaa päivää perheen ja ystävien kanssa. Niin täällä kotosalla kuin muuallakin.

Ja onneksi myös yksinäisyyttä ja rauhaa. Kumivene oli kesän paras ostos. Se vei meidät pakoon arjen huomaamattomia paineita ja kotona vallitsevaa työntäyteistä elämää.

Sillä työtä tähän kesään mahtui varsin paljon. Ansiotyön lisäksi tietysti ikkunaremonttia, joka oli kyllä tänä kesänä jo sujuvampaa ja vähemmän rasittavaa kuin viime kesänä. Ja sitten oli sitä polttopuuhommaa, jota emme olleet tälle kesälle suunnitelleet, mutta johon jouduimme, kun rautateiden varret pakkoparturoitiin.


Myös Kertun elämän ensimmäinen kesä oli menestys. Tämä ensimmäinen puoli vuotta hamsterin äitinä on ollut suloista aikaa. Olen ylpeä siitä, että lapsellamme ei ole minkäänlaista häiriökäyttäytymistä, vaikka sellaista minä aluksi pelkäsin. Se ei järsi kaltereita, ei yritä tunkeutua pois kodistaan, ei pure sormiamme, ei ravaa juoksupyörässä neuroottisesti, eikä kertaakaan ole osoittanut olevansa vihainen. Se on rento ja utelias pikku kaveri. Toistaiseksi vaikuttaisi siis siltä, että olemme onnistuneet vanhemmuuden vaikeassa tehtävässä.

Kaiken kaikkiaan siis ihan upea, täydellinen kesä.

Siis melkein. Jos hirvittävää, silmiä kirvelevää, nenää kutittavaa, oksettavaa ja päätäsärkevää bituminhajua ei olisi ollut, tämä kesä olisi ollut uskomattoman hyvä. Siksipä en ihan kauheasti kiukuttele, vaikka talvi jo alkaisikin. Mitä nopeammin lumi saapuu, sitä nopeammin bitumiasema katoaa.