tiistai 22. lokakuuta 2013

Vessapaperivinkkejä?


Blogini mainittiin tänään Radio Novassa. Keskustelu käsitteli sitä, paljonko käsinneulotuista villasukista pitäisi maksaa, ja toimittajat lukivat alustukseksi minun vanhaa postaustani hinnoittelusta ja harrastelijoista. Siskoni soitti minulle ja kertoi, että blogiani luetaan juuri radiossa. Minä ryntäsin kuulemaan, mutta kerkesin kuulla vain lopun. Ehdin silti tuntea hassutusta kuullessani omaa tekstiäni ihan oikean radiotoimittajan suulla luettuna.

Tämän päivän aiheeni ei ehkä ylitä radiokynnystä, sillä haluan puhua kakasta.


Meillä on ulkovessa, joka on satunnaisessa, mutta jatkuvassa käytössä. Se toimii hienosti: se on aivan hajuton ja kun tulee saavien tyhjennyksen hetki, en löydä kakkaa, vaan pelkkää mainiota multaa.

Mutta yksi ongelma minulla on ja se on nimeltään wc-paperi. Paperi ei nimittäin ehdi maatua sen puolen vuoden aikana, jonka annan saavien hautua ennen tyhjennystä. Olen hyvin hämmentynyt siitä, miksi vessapaperit ovat niin kestäviä. Kuka oikeasti tarvitsee kestovessapaperia, joka ei meinaa kadota maailmasta?


Koska tiedän, että teiltä löytyy aina vastaus mihin tahansa kysymykseen, kysynkin nyt, osaisiko kukaan teistä vinkata sellaista wc-paperimerkkiä, joka maatuisi nopeasti?

Toinenkin kysymys minulla on, mutta se liittyy huonekasveihin.

Mikä on seuraavan kuvan kasvi?


Olen saanut sen naapuriltani monta vuotta sitten. Siinä on normaalisti aivan tummanpunaiset lehdet, eikä se kuki. Tämän kesän hontelo kasvi vietti pihalla ja kasvatti itsestään tuuheamman kuin koskaan. Tänään hoksasin, että se on tehnyt kauhean määrän kukkia minun huomaamattani nyt syksyllä. Poimin kymmeniä kuihtuneita kukkasia pois ja minua harmitti, että en ollut ehtinyt nähdä sitä kunnolla kukkivana. Sen lehdetkin ovat tällä kertaa vihreät. Se on yhtäkkiä kuin eri kasvi, ja minä luulen, että tältä sen olisi aina pitänyt näyttää.

56 kommenttia:

  1. Osta Lotus Embo vessapaperia...siinä se vessapaperin hylsy ainakin liukenee pieneen vesimäärään...no,en kyllä tiedä kuinka se paperi toimii maatuessaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin fiiniä... arvelisisin, että mitä fiinimpää, sen kestävämpää. :D

      Poista
  2. Pitääpä huomenna kuunnella josko saat vaikka radiossa vinkkejä vessapaperista...:)

    VastaaPoista
  3. Äh, kumpaankaan asiaan en osaa olla avuksi. Luulisin, että mahdollisimman ohut ja hapero paperi maatuisi nopeiten? Eli sellainen ns. halpispaperi?
    Kukkaa veikkaisin posliinikukaksi vailla minkään valtakunnan tietämystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin kuvittelisin. Mutta tuntuu, että nykyisin kaikki halvatkin paperit ovat niin mahdottoman paksuja ja valkoisia. Pitänee tehdä empiirinen tutkimus.

      Poista
    2. Ihan vinkiksi, että euroshppper ( k-kaupan ) paperi on ohutta ja vähän liiankin ohutta, mutta hajoaa nopeasti.
      T. Kira

      Poista
    3. Kiitos! Se siis testaukseen. Taitaa olla myös edullisimmasta päästä.

      Poista
  4. Parkkeerasin auton kaupan pihaan kun juttu alkoi kuulua radiosta.. Jäin sitten kuuntelemaan toinen jalka jo ulkona autosta. Ihmiset vähän katto pitkään mua (jostain kumman syystä), kun ei pääse autosta ulos eikä autoonkaan. No onneksi juttu ei kestänyt kovin kauaa <- siis onneks vain mun takia. ;) Sun kirjotusta olisi voinut pitempäänkin kuunnella.

    Jeee, kiva kuulla blogijuttuja myös radiosta. Lisää Susannan työhuoneen tekstejä radioon!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin menossa justiinsa postireissulle, kun siskoni soitti. Äkkiä takaisin tietokoneelle ja Novan nettiradio auki. Siinä sitten pönötin kaikissa pipoissani ja toppatakeissani ja olin vähän ihmeissäni. :D

      Poista
    2. Onneksi meitä pönöttäjiä sitten oli ainakin se kaksi. :D

      Poista
    3. Nova yhdisti pönöttäjät.

      Poista
  5. Voisiko kukka olla jonkin sortin Ahkeraliisa (niitä taitaa olla tosi monta tyyppiä)? Entä kävisiköhän venäläinen vessapaperi paremmin maatumistominaisuuksiensa ansiosta huussikäyttöön? Niin paljon kysymyksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläinen! Siinä voisi olla ideaa. Saan viisuminkin ensi viikolla, voin lähteä Sulon kanssa naapurimaahan vessapaperikaupoille. Sinänsä hauska ajatus, sillä vessapaperia venäläiset hakevat täältä.

      Poista
  6. Järjellä aatellen tosiaan joku hapero mahollisimman vähän valkaistu paperi varmaankin maatuu helpoiten, mutta en oo testannu kyllä...

    VastaaPoista
  7. Minäkin veikkaan Ahkeraliisaa, sitä kun on monia väriversioita. Luonnonystävän wc uusiopaperi on ainakin ollut erittäin ohutta ja luulisi siten häviävän helposti. Haluaisin käyttää sitä mutta siitä kun menee sormet läpi jos ei laita kymmentä paperiarkkia päällekkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormetläpipäästävä vessapaperi vaikuttaisi ainakin aika haperolta. Testaanpa sitä sitten ensimmäiseksi.

      Poista
  8. Olen joskus vieraillut ulkohuussissa, jossa vessapaperin virkaa toimittivat vanhat sanomalehdet. Niiden maatuvuudesta en kyllä tiedä mitään. Halusin vain jakaa tämän perisuomalaiseen nuukailuun perustuvan kierrätysidean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennenvanhaan käytettiin tosiaan sanomalehteä. Olen itsekin joskus joutunut sillä paremman puutteessa pyyhkimään. Maatumisesta en minäkään tiedä, mutta pyyhkiminen oli epämiellyttävää. :D

      Poista
    2. Mulle tuli kans miäleen heti se, että isä puhu käyttäneens piänenä sanomalehtee. Sitä piti istunnon aikana rypistellä pehmeemmäks. Se kävi aina naapurin huussista varastamasa vessapaperia (joka sekin oli niihin aikoihin ennemmin silkkipaperia ko vessapaperia).
      Meillä ainakin biojätekompostisa sanomalehdet maatuu tosi äkkiä, viädään jätteet aina paperiin käärittynä sinne kompostiin.

      Mahtavaa että sua luettiin ratiosa! Harmi ko en kuullu. Vaikka tosin en oo Novaa ikinä kuunnellukkaan. Mut luin miälesäni pätevällä äänellä ton sun hinnottelutekstis.

      Poista
    3. Sulo kertoo, että Venäjällä vessapaperi on yhä silkkipaperimaista.

      Uskon, että se tekstini oli erityisen pätevä sinun äänelläsi luettuna.

      Poista
  9. Posliininkukka se ei ole. Minullekin tuli mieleen ahkeraliisa (eli uudenguineanliisa) mutta kuitenkin aika erikoinen ollakseen liisa, että ehkä ei ole. Eikö naapuri itse tiedä mikä kukka on kyseessä? Mielenkiintoista sen värin vaihtuminen!
    Maatuvasta paperista en tiedä, mutta teillä on söpö wc-paperiteline, joka näyttää ruostuneen eli "maatuvan" seinällä vaikka paperi ei maadu kasassa, heh heh!
    Se juttusi käsityön hinnoittelusta oli niiiin hyvä, että hienoa se, että se on noteerattu laajemmalla foorumilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiennyt naapuri itse. Ahkera liisa ei varmaankaan ole, koska kyllä hän kukkaihmisenä olisi sen tiennyt.

      Tuo teline oli täällä talossa, kun muutimme. Se taitaa oikeasti olla kukkapurkille, ja oli tuossa kuistin seinässä. Minusta se sopi mukavasti huussiin.

      Poista
  10. Kasvi on ruellia. Mulla on ollut tuollainen ja yhdestä kasvikirjastani sen tunnistin aikanaan :) Googlen kuvahaulla tulee aika monennäköisiä kasveja mutta esim tää on oikeanlainen http://www.cambridge2000.com/gallery/html/P3145326.html
    Tosi nätti kasvi kyllä, harmi, kun se taisi joskus jossain muutossa menehtyä minulta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruellia!!!! Kiitos! Tuo se nimenomaan on, kuvassa on justiinsa oikea kasvi. Voi, kiitos tosi kovasti. En ole koskaan kuullutkaan tuota sanaa.

      Poista
    2. Hih, ollos hyvä, kivaa olla avuksi :)

      JohannaH

      Poista
  11. hei!veikkaan kirjojuorua.on ollut ulkona,saa hyvin valoa ja lämpöä.sisällä muuttaa väriä,eikä oikein kukikaan.vanhan ajan kasveja.juoruja on paljon erilaisia.terv.anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Guuglasin ja näyttää eri kasvilta, vaikka yhtäläisyyttäkin on. Tuo JohannaH:n ruellia sen sijaan on täsmälleen saman näköinen.

      Poista
  12. me käytetään pääsääntöisesti lotus emboa, ja huussia tyhjennetäänuseampi kerta kesän aikana ja on kyllä maatunut... käytetään aika reippaasti sitä kuorruketta ja sitten tietty myös tarpeeksi kosteaa pitää olla. biolanissa ainaskin nesteet valuu siihen säiliöön, ja meillä nesteytetään kompostivessaa vähän ylimääräisesti kun parin yö-pottailijan potat tyhjennetään ja huuhdotaan sinne huussiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on hyvin kuivakkaa se saavin sisältö, sillä nesteet valuvat siitä läpi alla odottavaan haihdutusastiaan.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Guuglasin tuonkin. SIinäkin on yhtenevyyksiä, mutta yhä olen sitä mieltä tuo ruellia on oikea vastaus. :)

      Poista
  14. Hyyskäpaperivinkki veneilyn/matkailuvaunuilun puolelta: Dometic Comforf Care, Katrin Plus Toilet 300 EasyFlush tai Aqua Soft-paperi. Avainsana nopeasti hajoava.
    Toinen vinkki on lisätä käyntikerran jälkeen ruohosilppua. Maatuminen nopeutuu. Nimimerkillä Komposti-intoilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo ruohosilppuvinkki on ihan uusi, sitäkin voisi kokeilla.

      Poista
  15. Meillä on käytössä Serlan sellaista keltaista, missä on orava. Se kyllä ainakin vuodessa ehtii maatua. Mutta väri on se, miksi oravan valitsen. Keltainen paperi kun ei näy kompostimassan seasta niin pahasti silmään pistävästi kuin valkoinen. Ja uskoisin myös, että mitä valkeampi ja fiininpi paperi, sen huonommin maatuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun käyn aina Lidlissä, niin en edes tiennyt, että keltaista vessapaperia yhä on olemassa. :D

      Poista
  16. Tuosta vessapaperiasiastahan voisi kysyä valmistajilta. Ehkä siellä osattaisiin kertoa ainakin kunkin merkin parhaiten hajoava paperi. :)

    VastaaPoista
  17. Orava-paperille pointsit täältäkin :)

    VastaaPoista
  18. Me käytetään ihan tavallista Serlan keltaista WC-paperia. Ulkohuussiin laitetaan "huussituotteiden" lisäksi kaikki muukin komposoituva jäte sekä kuivikkeeksi vaihtelevasti haravoituja lehtiä tai oksasilppua tms. omalta tontilta kerättyä. Huussi tyhjennetään kolme, neljä kertaa vuodessa jatkokompostoitumaan pellon reunaan. Ikinä mies ei kuulemma ole siellä tyhjennyksessä nähnyt yhtään WC-paperia - mut kyllä mä justkin kannoin 24 rullan säkillisen kaupasta, joten kyllä sitä todistettavasti huussiin työnnetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serlan keltainen saa nyt kannatusta tosi paljon. Hyvähyvä.

      Poista
  19. Asuntovaunussa meillä on käytössä vessapaperia, joka maatuu tavallista nopeammin. Ostetaan asuntovaunuja ja -autoja myyvistä + vuokraavista liikkeistä. Saanee muualtakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkin pitää sitten alkaa metsästää! Kiitos. :)

      Poista
  20. Meilläkin oli monta vuotta tuommoinen kukka ja kova oli kukkimaan. Ostin sen aikoinaan kirppikseltä ja lapussa luki punatalvi(o) ja sillä nimellä sitä kutsuinkin, kun en osannut nimeä epäilläkään. Nyt piti sitten kuuklata kuvia ja eihän se täsmää.
    Onkohan tuolle ruellia makoyanalle mitään suomenkielistä nimeä... Kova se on ainakin sotkemaan kun innostuu monta kertaa vuodessa lehtiä tiputtamaan ja kukkimaan :) Saisinkohan sinulta pari oksaa, jos rupean kaihoamaan kyseistä kasvia takaisin ikkunalleni?
    -Heidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivoinkin ihan perinteisen kukkakirjan hyllystäni ja sieltä löytyi tämä kasvi; Dipteracanthus makoyanus eli ruellia :) . Siis on se ihan vaan ruellia suomeksikin :) Ja taas opittiin jotain uutta :)
      -Heidi-

      Poista
    2. Monta kerta avuodessa kukkimaan? Kääks... Minulla on ollut tuo nyt ainakin 6 vuotta ja tämä oli sen ensimmäinen kukinta. Mitenköhän sitä PITÄISI oikeasti hoitaa?

      Ruellia on kyllä erikoinen sana.

      Poista
    3. Heh, no monta kertaa oli ehkä hiukan liioitellusti sanottu, mutta kyllä se muistaakseni pari kertaa vuodessa täräytti täyden kukkaloiston ja roskasi sitten urakalla. Minun hoitoni kaikille kukille on vettä silloin kun muista. Tuosta ruelliasta kyllä näki helposti milloin se halusi vettä, lehdet meni ihan lotkaan.
      Kasvikirjani vuodelta 1981 kertoo, että ruellia on helpoimpia ruukkukasveja. Varjossa kasvaa "rotevasti", mutta kukkii heikosti. Rehevöityy latvomisesta, tykkää lämmöstä, mutta talvella riittää 15 astetta. Keväisin suositellaan leikattavan tyngäksi ja nuorista versoista pitäisi ottaa pistokkaita.
      Jännä, ettei googlettamalla ruelliasta löydy suomeksi juuri mitään, vaikka on ilmeisen "vanha" huonekasvi. Liian vanhako?
      -Heidi-

      Poista
    4. Hei! Ruellia makyoanalle löytyy suomenkielinen nimi Tummasiivikki. T. Maija

      Poista
    5. Minun hoitokeinoni ovat samat: vettä silloin kun muistaa = ehkä hyvässä lykyssä kerran kahdessa kuukaudessa. :P

      Nyt ruellani ilmeisesti tykkäsin, kun keväällä latvoin sitä tosi urakalla ja istutin samaan ruukkuun ne juurrutetut oksat.

      Ja kyllä, Heidi, toki saat minulta pari oksaa. Asutko jossain hollilla, että voit tulla noukkimaan?

      Poista
    6. Niskalla, olet joskus minulle tiskirättejä kiikuttanut :) Kiva juttu, jos oksia liikenee. En ehkä ihan lähipäivinä jouda hakemaan, mutta joskus lähitulevaisuudessa voisin päräyttää paikalle. Kyselen kyllä sitten ensin sopiiko tulla :)
      -Heidi-

      Poista
    7. Yleensä olen aina kotosalla, joten ilmoita vaan sitten, kun satut olemaan liikkeellä. :)

      Poista
  21. Hei, kiinnostaisi sun teksti huussin käyttöohjetaulussa. Voisitko ottaa kuvan missä se näkyisi? Meillä käytetetään huussissa milloin mitäkin wc paperia, suurimmaksi osaksi maatuvatkin, mutta ne mitkä ei ole ehtineet maatua poltan rauta-astiassa. Käytämme myös ruohosilppua kuivikkeiden lisäksi ja se maaduttaa todella nopeasti ja pitää huusin hajuttomana. Kuivikkeena käytetään Vapon hevosen kuivitusturvetta, mikä on halpaa ja erittäin hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä käyttöohjetaulussa vaan neuvotaan laittamaan kauhallinen kuiviketta tarpeiden perään, pesemään kädet ja laittamaan siteet ja tamponit ja roskikseen.

      Kiitos vinkeistä! Ruohosilppua pitääkin kokeilla.

      Poista
    2. "ne mitkä ei ole ehtineet maatua poltan rauta-astiassa"
      Eikö kannattaisi käyttää maatumattomat vessapaperit kuivikkeena uuden satsin pohjalla. Missään tapauksessa kosteita vessapapereita ei pidä polttaa. Epätäydellisen palamisen seurauksena syntyy epäterveellisiä kaasuja

      Poista