lauantai 21. syyskuuta 2013

Kuinka "äitiys" muutti minua


Toissayönä kävi tapaus, jonka haluan jakaa kanssanne, sillä se hämmästytti minua. Tajusin nimittäin muuttuneeni huimasti Kertun ansiosta.

Kello oli kolme yöllä. Nukuin autuaasti, Sulo oli töissä. Yhtäkkiä havahduin kolinaan. Siihen kolinaan, joka syntyy, kun hiiri jää nalkkiin giljotiiniloukkuun ja loukku kimpoilee lauetessaan ympäriinsä.


Virkosin ja ymmärsin, että makuuhuoneen uunin vieressä on yhä loukku viime syksyltä, mutta viritetty se ei ole. Sytytin valot päälle ja näin, kuinka hiiri kipitteli pitkin makuuhuoneen lattiaa.

Mitä se entinen Susanna olisi tässä tilanteessa tehnyt?


No olisin tietenkin mennyt täysin hysteeriseksi, alkanut kiljua hädissäni ja tuntenut puistattavaa inhoa siitä, että kuvottava olento on tunkeutunut makkariin minun viattoman uneni aikana!

Sitten olisin rynnännyt hakemaan kumisaappaat ja hanskat (koska ne suojaavat henkisesti paremmin kuin villasukat ja yöpaita) ja olisin virittänyt kaikki mahdolliset hiirenloukut. Enkä olisi nukkunut silmällistäkään loppuyönä.


Mutta niin ei reagoinutkaan uusi Susanna, kääpiöhamsterin äiti. Minä vain katsoin, kuinka hiiri kipsutteli vaatekaapin alle ja ajattelin lempästi, että sehän muistuttaa kovasti Kerttua.

Mutta sitten minulle tuli huoli Kertusta! Loikkasin sulkemaan kiireesti makuuhuoneen ovet. En enää nähnyt hiirtä, mutta toivoin sen yhä olevan makuuhuoneessa.


Sitten menin katsomaan, onko lapsellamme kaikki hyvin. Kerttu istuskeli parhaillaan linnansa parvekkeella. Kerroin sille villihiirten saapuneen ja kehotin valppauteen. Sitten menin takaisin makuuuhuoneeseen suljettujen ovien taakse jatkamaan uniani. Eikä minua häirinnyt pätkääkään ajatus siitä, että hiiri saattoi yhä olla makuuhuoneessa. Pääasia oli, ettei se ollut Kerttua kiusaamassa.

Nyt meillä on taas loukkuja nurkat täynnä. Se tuntuu tänä vuonna erityisen ongelmalliselta. Olen siis valmis tappamaan villit hiirulaiset ja sylittelen silti iltaisin Kertun kanssa. Mutta ajatus siitä, että villihiiret haistaisivat Kertun herkut ja alkaisivat systemaattisesti järsiä tietään Kertun kotiin, on ihan sietämätön. Ne on vaan pakko lahdata - tänäkin syksynä.

27 kommenttia:

  1. :-D Tuollaista se juuri on! Joskus herään yöllä kissojen rääkymiseen, kun Musti ottaa Vippe-kollin kanssa yhteen. Siinä on sitten vaan juostava pyjama päällä ulos, toisinaan olen unohtanut ottaa silmälasit mukaan ja silloinhan minusta ei ole Mustille mitään apua. Mutta kyllä noihin ääniin kummasti herää. Herään myös aina kissanluukun kolahdukseen, kun Musti tulee siitä eteiseen, niin tiedän avata sille oven makkarin puolelle. Vaikka muuten olen erittäin sikeäuninen!
    Omiaan tulee suojeltua, meissä jokaisessa asuu pieni tiikeriemo. Tai hamsteriemo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ikimaailamssa uskaltaisi puuttua kissatappeluun! Siinähän tulee raavituksi silmät päästä.

      Varmaan kyllä tämäkin pelko unohtuisi heti, jos oma kissa siellä tappelisi, niin sinne vaan suin päin sekaan.

      Poista
  2. ...:D niin se äitiys ihmistä muuttaa...:D

    VastaaPoista
  3. Hihii...olipa mukavaa luettavaa.

    VastaaPoista
  4. Voi kuule. Minä koirien äitinä olen monet kerrat jo vuodattanut surun kyyneliä sen vuoksi, että jonain päivänä joudun rakkaista pikkuisistani luopumaan.. voi olla, että siihen menee vielä vuosikausia, mutta silti saan itseni murheen alhoon kun edes ajatus hivenen liippaa tuota hetkeä.

    Tämä sun postaus oli kyllä niin hauskasti toteutettu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin suren Kerttua jo valmiiksi. Se on kamalaa! Viimeksi kun ostimme purua Kertun kotiin, Sulo meinasi ensin ostaa kaksi säkkiä, mutta ostikin vain yhden siltä varalta, että Kertulla ei riitäkään elinpäiviä kahden säkin kuluttamiseen. :(

      Tällainen lyhytikäinen lemmikki on aika kurja juttu. Joka aamu kun istun tässä koneella, ja Kerttu alkaa rapista kodissaan, sanon sille "Huomenta, kiva että oot hengissä."

      Poista
  5. Sie oot ihana <3 Ja tää kuvitus on hervoton :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Playmobileita toivottiin näihin postauksiin lisää, niin ajattelin tunkea ne tähän. Muutenhan olisi jäänyt ihan kuvattomaksi. :)

      Poista
  6. Hauska kertomus! :)

    Btw. loppuuko ne hiiret sitten jossain vaiheessa? meillä aikoinaan oli syksyisin sama ongelma ja hiiriä vain tuli ja tuli..kunnes hankimme kissan.Ei tullut enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuu ne, jos niitä lahtaa huolellisesti heti syksyllä. Viime syksynä saatiin muutama kiinni heti paikalla ja sen jälkeen ei rapissut koko talvena.

      Parina vuonna on käynyt niin, että olemme olleet viikon reissussa juuri kriittiseen aikaan lokakuun alussa ja silloin niitä hiiriä sitten on rapissut pitkin talvea vintissä.

      Poista
  7. Olipa hauska ja iloinen yllätys! Ei se villihiiri makuuhuoneessa tietenkään, vaan Playmobiletyypitetty tarina! Loistava kerrassaan!

    Täällä Jovelassa, jossa olemme parhallaan, on hiiriä myös. Ne ei tule sisälle oleskelutiloihin, koska meillä on elektroninen jyrsijäkarkoitin päällä, mutta tuolla ullakolla ne ravaa. Tuo elektroninen karkoitin on ollut tosi hyvä, mutta teille se ei tietenkään kävisi, koska se satuttaisi Kertun korvia 24/7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toiveet toteutuvat. ;)

      Meillä on sellainen karkotin, mutta ei ole enää käytössä. Se oli yhtenä talvena, mutta totesimme, että hiiret eivät siitä välittäneet vaan tunkivat silti sisälle. Ehkä minimanista ostettu karkotin ei ollut ihan parasta laatua...

      Poista
    2. Meillä sellainen tosiaan on toiminut oikein hyvin. Merkkiä en muista. Sen kuulin, että elektroninen karkoittaja tulisi pitää päällä samassa paikassa ainakin 3-4 viikkoa ennen kun voi toivoa sen alkavan vaikuttamaan. Jos sen paikkaa vaihtelee tai välillä irroittaa laitteen, hiiret luulevat päihittäneensä ärsykkeen ja pitävät pintansa kahta kovemmin ääntä vastaan. Ne pitää siis tuurruttaa uskomaan, ettei ärsyke tule loppumaan ja ajan myötä hiiret katoavat. Meillä ei ole ollut kevään jälkeen yhtään siimahäntää sisällä. Ei edes nyt, kun ne hakevat talviasumuksia. Varmaan meillä hieman vaikuttaa sekin, että talossa on viikonloppuisin kaksi rottaterrieriä, joiden oma haju ja äänet tekevät hiirille olon epävarmaksi. Ullakolla hiiriä on, koska sinne pääsee suoraan seiniä pitkin ulkopuolelta ja ullakko on täysin hylätyssä tilassa. Kun ullakko putsataan ja eristetään, sinnekin tulee nuo elektroniset karkoittimet.

      Vaan teille sellaisista ei ylipäätään ole iloa, kun teillä on Kerttu ;)

      Poista
  8. Niin sitä elämä muakkaa ihmistä. Toiset yhteiskunta muuttaa pullamössöiks ja toiset taas muavautuu olosuhteitten pakosta ronskeiks tappajiks. Noi puhekuplat on ihan parhaat. :-D

    VastaaPoista
  9. Iiiiik! Inhoon ja pelkään hiiriä :( vaan kyllähän ne täällä maalla sisälle pyrkii, kun ilmat kylmenee...ja nakit laulaa :)
    Ihana juttu, josta tulikin mieleeni, että kävin Helsingissä perjantaina. Esikoiseni kanssa MALMIN huonekalukirppiksellä...siinä yhteydessä on muutenkin ihana kirppis. Ja siellä oli kaapillinen noita hahmoja :) Laitoin ihan blogiin kuvan, jos haluat kurkata. Tulit siellä minun mieleeni ja arvelin Esikoiselle, että Susanna tulisi "hulluksi" tuon kaapin edessä... Jos Hesaan on asiaa, kannattaa tuolla poiketa, varsinkin, jos jotain erikoishahmoa hakee :)
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuksu, olet aarre! Minulle on kerran eräs ihminen kertonut siitä kirppiksestä Playmobil-kaappeineen. Kirjoitin sen lapulle muistiin ja hukkasin lapun. Harmitti!

      Ja todellakin olisin seonnut siellä. Jonain päivänä varmasti menen sinne käymään, nyt kun tiedän, missä se on.

      Poista
  10. Ihana ihana ihana kuvitus!!! Tarinasi oli hulvaton ja hellyttävä. Todistaa myös sen, että kaikki, mille avaamme sydämemme, muuttaa ja kasvattaa meitä. Paljon ihania yhteisiä hetkiä teille pikku silakkapihvinne kanssa ja lyhyttä villihiirikautta taloon! Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua naurattaa, kun joku toinen sanoo Kerttua silakkapihviksi. :D Se kuulostaa niin hassulta.

      Poista
  11. Olipas taas mukava tarina vaikka pikkasen säälittää ne villihiiret. Oot kyllä hyvä äiti Kertulle, oikea leijonaemo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin säälittää. Mutta myös panee vihaksi, sillä vaikka loukut on nyt viritetty herkullisilla cashew-pähkinöillä, ei niihin ole kukaan nalkkiin jäänyt. Käyn tänään ostamassa maapähkinävoita. Se houkuttelee satavarmasti pahat hiiret koloistaan.

      Poista
  12. Hihi, hauska tarina "äitiydestä"! Playmobil tarinat on parhaita!

    VastaaPoista
  13. Hauska tarina ja tosiaan kannattaa pitää Kerttu erossa villeistä serkuista. Paitsi, että ne ovat fyysinen uhka, voivat ne levittää myös Kertulle kohtalokkaita tauteja ja loisia.

    VastaaPoista