tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ikkunaremontin aika


Tämän kesän iso urakka remonttirintamalla on ikkunoiden korjaaminen. Luojan kiitos, meidän ei tarvitse osata sitä itse, sillä löysimme paikallisen puusepän, joka korjaa ikkunoita vanhaan malliin. Ja luojan kiitos, saamme ELY-keskukselta avustusta mahtavat 50 prosenttia kuluista! Se on noin 40 prosenttia enemmän kuin uskalsin villeimpinäkään hetkinä toivoa, ja se mahdollistaa sen, että saamme varmaankin aika monta ikkunaa korjautettua.


Homma aloitetaan pahimmasta eli eteläpäästä. Työhuoneen ikkunoista osa hajoilee käsiin. Puuseppä kävi eilen ja otti ensimmäiset pokat mukaansa. Lähiaikoina saamme kuulla, onko pokissa mitään säästettävää, vai joudutaanko ne rakentamaan kokonaan uusiksi.


Minulle ja Sulollekin jää toki paljon tekemistä. Me irrotamme pokat paikoiltaan ja poistamme niistä lasit ja metalliosat. Ehkä joudumme myös rapsimaan maalit, ellei puusepää totea sen käyvän helpommin koneellisesti. Ja kun ammattilainen on saanut puuosat taas kuntoon, me Sulon kanssa maalaamme ja kittaamme.


Joistain ikkunoista joudutaan myös vaihtamaan lasit aivan tyystin. Meitä ennen talossa asui keraamikko, jonka jäljiltä toimiston, työhuoneen ja makuuhuoneen lasit ovat ihan uskomattomassa jamassa. Ne ovat harmaita. Tähän on kai syynä kipsipöly ja/tai keramiikkauunion kuumuus.

Anoppi yritti pestä niitä (hän on siivoushirmu), ja oli aivan lyöty, kun ei selviytynytkään voittajana. Otti poloinen asian aivan henkilökohtaisena tappiona. Märkänä ikkunaruudut näyttivät kauniin kirkkailta, mutta heti kun vesi kuivui, ne muuttuivat taas sameiksi. Niin monta eri keinoa olemme testanneet, että nyt on aika siirtyä valitettavasti ruutujen vaihtamiseen.

Toimistossa ja työhuoneessa ikkunoista sentään näkee ulos, mutta makuuhuoneen ikkunasta ei oikeastaan lainkaan.


Onko kukaan teistä lukijoista koskaan kokeillut ruosteenpoistoa elektrolyysin avulla? Tästä linkistä löysin selkeimmät suomenkieliset ohjeet. Olen itse kerran nähnyt, miten ikkunoiden kauttaaltaan ruostuneet saranat muuttuivat tällaisessa käsittelyssä mahdottoman kiiltäviksi. Fyysisen työn määrä tässä tekniikassa on niin vähäninen, että se houkuttaisi minua testaamaan.

21 kommenttia:

Nanainen kirjoitti...

Ihanaa kun jaksatte pitää wanhasta talorouvasta hyvää huolta.
Tosta vikasta ruudusta sain idean...taidankin hieroa kipsipölyä keittiön ikkunaan, helpommin toteutettu ku se rullaverho jota ei löydy sitte mistään. Vastapäisen talon naapuritkin joutuis hommaamaan telkkarin, kun ei pääsis seuraa enään meidän elämää livenä... ;D
Ja sit kun alkaa oikein rupsahtaa, niin tietty tota täytyy koklata peilinpintoihin ja miksei vaikka miehen kakkuloihinkin.

Suvi kirjoitti...

Me kokeiltiin koulussa tota ruosteenpoistoa. En muista enää miten se tehtiin, mutta kyllä ruoste varsin hyvin lähti. Kokeilin sitä itse ruosteiseen lehmänkelloon ja ton käsittelyn jälkeen viä hierottiin sitä teräsvillalla ja (muistaakseni) parafiiniäljyllä. Se alkuperänen pronssinen väri tuli sit aika hyvin esiin :)

Anni kirjoitti...

Elektrolyysi on ikkunan hakojen ja kulmarautojen puhdistukseen ihan ehdoton! =) lähtee vanhat maalit ja ruosteet. Hyvän ruostesuojan elektrolyysin jälkeen saa käsittelemällä rautahelat pellavaöljypoltolla, tai kuumentamalla puhdistettuja hakoja/kulmarautoja kaasuliekin/kuumailmapuhaltimen avulla, jonka jälkeen ne kipataan kuumina pellavaöljyyn. Ikkunan kunnostamisesta äskettäin julkaistu Ikkunakirja (Juulia Mikkola & Netta Böök)antaa valtavasti vinkkejä kotikunnostajalle =) Tsemppiä ikkunoiden laittoon!
t. rakennusrestauroija

Sari kirjoitti...

Tekö saitte sen tuen kans, jee! Hyvä tulee!

Keittäjä kirjoitti...

Ja jos pokat loppuu kesken, voin täältä Länsi-Suomesta laittaa lisää tulemaan. Maksan kyllä myös paluukuljetuksen.
Miten ihanaa, että olette saaneet taloudellista tukea asiaan. Meidänkin eteläpään pokat ovat aika hauraat. Osa ruuduistakin on paikattu ilmastointiteipillä. Intoa ikkunapuuhiin!

E kirjoitti...

Entä jos ne saranat keittäis kidesoodassa. Terveisin Pikkukemisti.

Katja kirjoitti...

Sinnikkyytä ikkunaremppaan! Se on puuha josta en pidä yhtään, mutta köyhänä pakko tehdä itse. Hieno homma että saitte avustuksen!

Rouva Kukko kirjoitti...

Yksi hyvä ruosteisten saranoiden puhdistuskeino on sitruunahappo eli 10€ sitruunhappoliuokseen jätetään saranat ja kulmaraudat likoamaan ja jaos saat vielä ne aurinkoon lämmittelemään ni hyvä tulee. sitten vain vähän putsataan ja liotetaan uudelleen jos ruostetta vielä näkyy ja hyvät tulee. Lopuksi vielä Annin mainitsemat pellavaöljykäsittelyt niin ei sitten ruostekan tuu takas. Sitruunahappoa saa apteekista, mutta myös maatalouskauppiailta, sitä kun käytetään sikaloissa. Siis jos isomman satsin haluaa ja taisi olla halvempaakin kuin apteekista. Lähtee myös maali.

Jannen Kuulumiset kirjoitti...

Terkut täältä Hesasta ! Voimia remonttiin... Luin yks yö kaikki sun päivitykset kun sairastin selkääni :) Olen koukussa.. Sulolle Terkut ! -janne-

Ankkurinappis kirjoitti...

Onnea Ely-päätöksestä! Mekin laitettiin hakemus viime syksynä, mutta ei oo mittään kuulunut.. Muutamasta blogista oon myönteisiä päätöksiä bongannut, joten nyt alkaa jo vähän ahistamaan. No toivossa on hyvä elää :)

Tsemppiä ikkunoihin, oon sivusta seurannut miehen korjausurakkaa ja ei näytä kamalan helppoa olevan. Yksi kerrallaan meillä :)

Susanna kirjoitti...

Hah, Nanainen, siitä vaan kipsaamaan kodin kaikki lasipinnat! :-D

Anni ja Suvi, nyt kyllä ihan jo syyhyttää päästä kokeilemaan, kun teiltä tuli noin positiiviset kokemukset!

Sari, saatiin! kauan antoivat odottaa päätöstä!

Keittäjä, miepä informoin sitten, kun ruvetaan kaipaamaan lisää pokia! :-D

Elise, en tiedä. Tämä on ainoa konsti, josta olen kuullut.

Katja, meilläkin on tämä ikkunaremppa se viimeinen juttu, johon voidaan palkata oikea ihminen tekemään. Sitten on asuntolaina käytetty loppuun. Enempää lainaa ei aiota ottaa. Ikinä. Toivottavasti. (Koko ajan pelkään, milloin pönttöuuneja pitää alkaa uusia...)

Rouva Kukko, ilmeisesti tuotakin pitää sitten testata!

Janne, onneksi tämä ei ole se kaikkein epäterveellisin addiktio. Tsemppiä selkäsi kanssa.

Susanna kirjoitti...

SuperSanna, meille luvattiin päätös huhtikuussa. Se tuli kuitenkin vasta aivan toukokuun viime päivinä. Pitkään pitivät meitä hulluja tuskissamme. Niin että varmasti se teidänkin lappunne sieltä lopulta tulee!

Susanna kirjoitti...

Anni, voisitko vielä kertoa, että mitä ampeereja ja voltteja tai jotakin sellaisia siitä akkulaturista valitaan? Suloa epäilyttää, eikä minulla ei ole vastauksia hänen kysymyksiinsä!

Ja Rouva Kukko, miten paljon sitruunahappoa ja miten paljon vettä?

Karkkis kirjoitti...

Huh, hyvä ettei teidän tarvitse tehdä koko hommaa itse! Appivanhempien ikkunakunnostusten seuraaminen on saanut tajuamaan homman laajuuden (vaikkeivät hekään tainneet ihan keskenään hommaa hoitaa).

Minäkin haluaisin meidän ikkunat kuntoon, kun nyt osa on maalattu kiinni, niin ettei kaikkia saa auki tai irti ollenkaan. Mutta ei ehkä vuokralla kuitenkaan aleta moisia vaatia.

Laurakaisa kirjoitti...

Onnea avustuksesta! Meillä on tänä kesänä sama projekti - siis ikkunaremontti - ja samaisen avustuksen turvin. Meillä tosin on ihana puuseppä, joka myös skrabaa, kittaa ja maalaa. Itse pitäisi saada karmit laitettua mutta en tiedä missä välissä kun ei tässä mökissä ole tällä hetkellä kattoakaan...

Susanna kirjoitti...

Karkkis, se tosiaan on iso urakka... luulen, että mekin tajuamme sen suuruuden vasta työn edetessä.

Laurakaisa, kiitos! Ja onnea teillekin avustuksesta! Meilläkin se puuseppä olisi tehnyt koko homman, mutta sitten meidän rahat eivät olisi riittäneet alkuunkaan. Hidas homma tulee aika kalliiksi, kun tuntityönä tehdään.

Jannen Kuulumiset kirjoitti...

Susanna !! Akkulatureissa ei riitä amppeerit, niitä tarvitaan tohon hommaan, hitsaukseen tarvittava muuntaja on parempi !!! Semmonen mikä antaa 100 ampeeria, normi akun laturi antaa 4 ampeeria..

Susanna kirjoitti...

No voihan rähmä. :-(

Ankkurinappis kirjoitti...

Toivotaan näin!

Rouva Kukko kirjoitti...

Nämä ikuiset kirjoitusvirheet, siis tarkoitus oli kertoa että 10% sitruunahappoliuos. Eli laitat vettä niin paljon astiaan että saranat ja kulmaraudat yms. peittyy kokonaan. Sitruunahappo liuotetaan lämpimään veteen ja jos tosiaan voi pitää liotusastiaa esim. auringospaisteessa eli vesi pysyis lämpimänä koko ajan se nopeuttaa prosessia. Tuolla lähtee myös maali, mutta silloin käsittelyn joutuu toistamaan useammin koska ensin hapon pitää liuottaa maali että pääsee käsiksi ruosteeseen. Helppo prosessi tuo sitruunahapossa luiottaminen silti on.

Susanna kirjoitti...

Kiiiiitos!