Joulumielen paluu

Kyllä se niin on, että minun maailmassani joulutunnelma tavoitetaan siinä vaiheessa, kun kuusi tuodaan kotiin.

Haimme eilen kuusen avuliaiden sukulaistemme mailta, ja se onkin tuuheampi kuin koskaan. Runkokin oli niin paksu, että jouduin käyttämään sekä kirvestä että väkivaltaa kuusen ujuttamisessa jalkaansa. En usko sen lähtevän siitä enää irti.

Tänä aamuna koristelin kuusen toissavuonna tekemilläni koristeilla. Olen niin tyytyväinen näihin omatekemiin koristeisiin, että tuskinpa niitä ruvetaan uusimaan vuosikausiin.

Kun olin lapsi, meidän joulukuusessa oli aina punaisia palloja ja sitä paksua röyhelöistä hopeanköynnöstä, jota siihen aikaan joulukuusissa aina oli. Sittemmin omaan kotiin muutettuani ja omia jouluja aloitettuani jotenkin kuvittelin, että ainoa oikea tapa koristella kuusi on se, mikä kotona oli opittu.

Mutta kuka osaa ripustella sitä karmeaa hopenauhaa niin, että kuusi näyttää arvokkaalta? En minä ainakaan. Surin monesti joulukuuseni takia, koska se tuntui niin häpäistyltä kimalluskoristeidensa alla. Hopealla köytetyltä ja kimalluksella piestyltä se näytti. Tunsin jopa syyllisyyttä siitä, että puuparka joutui kuolemaan mokoman takia.

Sitten ryhdyin radikaaliksi ja vaihdoin punaiset pallot sinisiin ja hopeahörhelöt hopeiseen helminauhaan. Siniset pallot kuitenkin katosivat silmistä tummanvihreän kuusen syliin ja helminauhan asetteleminen oli ihan yhtä hankalaa kuin sen hopeatursakkeenkin.

Yhtenä jouluna sitten hoksasin katkoa helminauhan pieniin osiin ja laittaa niitä roikkumaan sinne tänne. Kuusi ei näyttänyt enää ollenkaan niin köytetyltä. Ja liiallisesta kimalluksesta pääsin eroon, kun askartelin itse huovasta ja kartongista sydänkoristeet.

Nyt kuusi näyttää enemmän minulta ja vähemmän drag queeniltä. Se sopii hyvin meidän kotiimme.