Anoppi kysyi, haluaisinko hänen äitinsä virkkaaman päiväpeiton. Tietysti halusin! Ja minulla oli sille paikkakin jo valmiina! Olohuoneessa olevasta vanhasta laverista kun piti tehdä sohvamainen.
Peitin kaksi vaahtomuovipatjaa vihreillä lakanoilla. Ompelin lakanat kiinni juuri sen verran, että ne pysyvät paikoillaan, mutta ne voi helposti myös irrottaa tarvittaessa pesuun.
Toinen patja sängyn päälle ja toinen selkänojaksi pystyyn sängyn taakse. Ylimääräinen vieraspatja on nyt mukavasti käden ulottuvilla, eikä enää vintillä hiirten armoilla. Ja kaiken päälle levitin anopin pitsipeitteen. Muutama pehmoinen tyyny pitää vielä ommella.
11 kommenttia:
No onpahan todella, hieno ja tuon hirsiseinän ja keinutuolin kanssa piste iin päällä! Tunnelmallinen, lämmin ja vielä ihanampaa, kun peiton on sukulainen tehnyt. Se onkin ollut tarkkaa ja hidasta työtä. Upea. Tekijä ei ole lähtenyt menemään sitä mistä aita on matalin, vaan tehnyt suurta työtä ohuesta langasta ja kauniin kuvioin, vau!
Minulla on kans kaupunkikodissa heteka sohvana samoin ratkaisuin: toinen patja selkänojana, siinä ovat heti kun tarvitsee. Kaupungissa kun ei edes ole vinttiä hiirineen :-D
Sinäpä sen sanoit! Minulla ei jotenkaan edes riitä sanat siihen, miten upeaa on omistaa tämä peitto. Työn määrä, virkkausjäljen hienous, ja se, että se on suvussa kulkenut, ovat niin ihmeellisen hienoja asioita.... ja olen tosi otettu siitä, että anoppi piti minua peiton arvoisena.
Varmastikin olet peiton arvoinen ja varsinkin kun se tuli noin kauniisti käyttöön :)! Meillä mies muisti muutama vuosi sitten, että mummu oli antanut hänelle ylioppilaslahjaksi virkatun sängynpeiton ja koimme sitten olevamme niin aikuisia, että laitoimme sen sängynpeitoksi. Pidämme siinä alla ikean ruskehtavaa intianpuuvillapeittoa, niin ei sitten näy lakanat läpi ja kuviokin tulee kivasti esille. Ja on muuten tosi kestävän tuntuinen! Tyttären mielestä kylläkin rapea... Ja mukavaa, kun olit plikannut itsesi lukijaksi blogiini!
wau miten tunnelmallinen kokonaisuus. kyllä teidän vieraiden kelpaa!!! toi pitsipeitto on kerrassaan upea ja kivasti tuo vihreä kuultaa alta.
Oispa teidän tyylisiä koteja enemmän lehdissä ja ohjelmissa. Kaikki tuppaa olemaan nykyään vaan valkoista ja harmaata ja beigeä..Onneksi löysin tän blogin ja saan ihailla tunnelmallista,värikästä ja lämminhenkistä kotianne!!!
Kaunista on ja kätevää myös! On hienoa, kun pitsipeittoja käytetään nykyään taas enemmän ja ihaniahan ne ovat. Olen joskus Huutonetistä katsonut peittoja ja hinnoissaan ovat, tosin ihan syystäkin, kova työ peiton tekemisessä on.
Ihana. Juuri tuollaisen minäkin haluaisin. :)
Kaunis peitto ja miten hyvin se sopiikaan teille hirsiseinän pariksi:)
No siinähän se nyt tuli ku oon itekki "verhoillu" lastenhuoneen sohvalle patjan noin. mutta siis eritavalla :D
Ja mietin et miten sen tekis että se pysys paremmin ja helppo ottaa pesuun, mutta nyt siis sen älysin KIITOS. :D
Kaunis! Ja kiva noin kun alla on jotain eriväristä. Minun mummon virkkaama peitto vähän "hukkuu" kun alla on valkoinen lakana.
Sara, rapea on aika hyvä sana. Sulokin muisteli, että lapsena peitto tuntui kovin karkealta. Nämä kalalangasta virkatut peitot tosiaan ovat kestäviä. Ja painavia!
Anonyymi, minäkin kaipaan lehtiin meidäntyyppisiä koteja. Uskon, että valkoinen kausi kyllä pian alkaa antaa tietä väreille.
Pauliinalotta, minäkin käyn aina kirppareilla tällaisten peittojen kimppuun, mutta peräännyn, kun näen hintalapun. Olen tosi iloinen, että tämä pitsipeitto nyt päätyi meille.
Heh, Purnukka, ole hyvä vaan... toivottavasti tämä sukkalankaviritys kestää.
Katja, ihan siksi laitoinkin värikkään lakanan alle, että kuviot näkyisivät. Olisin halunnut tummanpunaista, mutta meillä nyt ei sattunut olemaan sellaisia lakanoita. Oliivinvihreisiin oli tyytyminen.
Lähetä kommentti