Tuo, että sain vihdoin olohuoneen silmää miellyttäväksi, toi ihanan rauhan mieleeni. Huomaan kyllä, että niin kauan kun mieleni sopukoissa vaanii jokin keskeneräinen isompi ongelma, en oikein saa siltä rauhaa. Tämä remontin ja yrittäjyyden yhteensovittaminen ei ole ollut minulle kovin helppoa. On vaikeaa paneutua molempiin, ja sitten tietysti voiton vie se, jota kohtaan minulla on suuremmat intohimot. Minun on hyvin hankalaa miettiä, miten saisin tuotteideni myyntiä lisättyä, jos olohuoneen rumuus vaanii aivonnurkassa kaiken aikaa.
Siksi onkin hirmuisen helpottavaa tajuta, että sisätilojen suhteen olemme jo ihan kunnolla voiton puolella. Isoista projekteista jäljellä on enää vierashuone. Sen kimppuun voimme käydä vasta lämmityskauden loputtua, sillä huone on tyhjennettävä ja ovet suljettava visusti. Purkaminen aloitetaan vintistä, josta pitää kaivaa välikatossa olevat märät turpeet ja muut eristeet. Sitten on auottava vierashuoneesta levyseiniä, otettava pois kastuneet lasivillat ja katsottava, mitä sitten tapahtuu.
Toivon, että homma saadaan hoidettua kevään aikana. Kesäkuulle asti minä saan vielä strattirahaa, mutta siitä eteenpäin minun on ihan kerrassaan pakko keskittyä enimmässä määrin työntekoon ja vähemmässä määrin remonttiin.
5 kommenttia:
Ihanan värikästä! vaik ite oonki musta-valko-harmaa ihminen.. :)
Hei!
Ymmärrän sinua, kun kirjoitit että on vaikea keskittyä. Itselläni on ollut sama tilanne. Teen kotona työtä tutkimustyötä apurahalla, kukaan ei hengitä niskaan ja olen itse itseni pomo. Silloin kun remontti oli kuumimmassa vaiheessa oli tosi vaikeaa keskittyö varsinaiseen työhön, kun remontti veti puoleensa. Nyt olen jo oppinut myös sietämään ja vihaamaan keskeneräisyyttä. Moni asia on kesken rahanpuutteen vuoksi (esim. sähköistys ja jotkut muut erikoisosaamista vaativat hommat). Myös perheen kasvaminen (3 lasta) ovat hidastaneet remonttia. Mutta toiveissa on, että jonakin päivänä remontti on valmis ja yläkerta rakennettu.
Keskeneräisyyttä vain yhtäkkiä huomaa sietävänsä, aiankin kun on olosuhteiden pakosta siedettävä. Ihminen kuitenkin valitettavasti tarvitsee untakin tietyn määrän vuorokaudessa.
Itelleni kävi niin, että oon ikäänkuin työntäny keskeneräiset projektit 'tuonne jonnekkin' pääkopan takamaille ja ovi visusti kiinni ja nyt kolmen vuoden keskeneräisyyden jälkeen alkaa tosissaan kaatua päälle kaikki mikä viittaakaan sinne päin. Ei taida ovi mennä enää kiinni. ;)
Onneksi lapset kasvaa ja voi tehdä pitempää päivää ja lyhempää yötä.
Minä olen niin äkkinäinen, että vuosikausien remontti ei tunnu omalta jutulta. Pientä keskeneräisyyttä minun ei ole vaikeaa kestää. Puuttuvat listat, heiluvat sähköjohdot, puuttuvat kahvat ovat asioita, jotka eivät vaivaa. Mutta kun kokonainen huone on rumuuden kyllästämä ja silti koko ajan asuinkäytössä, se on vaikeaa sietää.
Niinhän se on, mutt jos ei ehdi remontoimaan niin sitten on vain pakko sietää. Kun remontti oiskin vain pientä pintojen uusimista tai kalusteiden vaihtoa, mutt kun se lähtee seinähirsien vaihdosta ja katon ja lattian, niin siinä on aika paljon työtä. Meillä on kaikki huoneet rumuuden kyllästämiä, mutt siihen on jo niin tottunu, että vasta valokuvissa huomaa miten paljon täällä on rumia seiniä.
Lähetä kommentti