sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Ulos kaapista, osa 2


Tänään tutustutan teidät taas muutamaan nukkemaailmani hahmoon ja aloitan esittelyn brittiläisestä Blainesta. Hän on komea surffaripoika, joka tällä hetkellä asuu Fuerteventuralla. Ken tapasi hänet ensimmäisen kerran Teneriffalla nuoruusvuosinaan ja heillä oli lyhyt, mutta kiihkeä lomaromanssi. Blaine jäi Kanariansaarille, mutta Ken palasi kotiin ja yhteydenpito jäi, niinkuin lomaromansseilla tapana on. Mutta viime talvena Fuerteventuran ihanilla kuumilla hiekoilla he kohtasivat sattumalta uudestaan! Kummatkin olivat vanhentuneet, mutta kipinä syttyi heti.


Blaine on perinyt sen verran rahaa, ettei hänen enää koskaan tarvitse miettiä työntekoa. Hän elää elämäänsä huolettomana, aurinkoa ja aaltoja rakastaen. Hän ei omista juuri muuta kuin futon-patjan ja surffilautansa, sillä pienen vuokra-asuntonsa hän on kalustanut kierrättämällä toisten hylkäämiä tai rannoilta löytyneitä esineitä. Ruokapöytänä on tynnyri, jonka kantena on värikkäitä jätelautoja rakennustyömaalta. Sängyn virkaa hoitaa kasa kuormalavoja. Jos Blaine päättää vaihtaa maisemaa, muuttaminen ei ole ongelma. Kaiken materian voi jättää taakseen silloin, kun paremmat rannat löytyvät.



Ihan oikeassa elämässä olen todellakin koonnut Blainen asunnon Fuerteventuralla. Matkamuistomyymälöistä löytyi paljon hyödyllisiä pikkuesineitä, kuten buddha-patsas, minikaktus, surffilautoja, kalenteripostikortteja, paellapannu-jääkaappimagneetti ja avaimenperärumpu. Hotellini lähellä olevasta halvasta kiinamarketista ostin askartelutarvikkeita ja vasta kotona olen lisännyt asuntoon kiinteät keittiönkalusteet.



Blainen vanha rakkaus Keniä kohtaan vahvistui heidän jälleennäkemisensä aikana, mutta vaikka myös Ken tunsi suurta houkutusta langeta, hän pysyi uskollisena kihlatulleen Hectorille, joka oli tuolloin kotona tekemässä lumitöitä. Ken menetti sydämensä Fuerteventuralle ja lähtö kotosuomeen olikin katkera. Myös Blaine tietää, että Kenin sielusta suuri osa jäi saarelle ja hän takuulla vielä palaa. Siksi Blaine ei aio muuttaa, vaan pysyy yksiössään Corralejossa. Kun Ken joskus on valmis jättämään taakseen kaiken, hän tietää, mistä löytää Blainen; Temptation Islandilta!


Aivan toisenlaiset houkutukset viettelevät Muijaa, joka on suoraan sanottuna todella tyhmä tyttö. Hän on yli kahdenkymmenen, mutta käy sinnikkäästi yhä ala-asteen toista luokkaa. Muijalle maistuu alkoholi ja hän on ehdottoman kaikkiruokainen sen suhteen. Ennakkoluulottomasti hän maistelee uusia drinkkejä ja jos juhlissa ei tarjota alkoholijuomia, löytyy hänen käsväskystään ilman muuta omat eväät.


Muijan riemulla ei ollut rajoja, kun kylään avautui ensimmäinen baari. Se on tyypillinen kulmakuppila, suomeksi räkälä, jossa Muija nykyisin viettää turhankin paljon aikaa. Baarimikko Mikko tietää, milloin on aika soittaa Muijan poikaystävälle Reiskalle, jotta Muija pääsisi turvallisesti kotiin. Reiska noutaa Muijan mieluiten silloin, kun hän ei vielä ole sammunut, mutta valitettavan usein hän joutuu nostamaan tiedottoman naisensa olkapäälleen ja kantamaan hänet kotiin.



Tänään Reiska näyttää jääneen itsekin tuopilliselle, vaikka enimmäkseen hän viihtyy vapaa-ajallaan rassaamassa jotakin moottoriajoneuvoa. Reiska työskentelee rakennusalalla, joten häneltä hoituvat mitkä tahansa remonttihommat käden käänteessä. Reiska on karskin näköinen, mutta lempeä ja hyväsydäminen mies ja hänellä on todella komea lauluääni.


Baarissa viihtyvät myös läheisen varuskunnan pojat iltalomillaan sekä myös kapiaiset. Kun Muija on kiskonut kitaansa muutamankymmentä drinksua, hän saattaa hyvin hemaisevaan tapaan lähestyä näitä univormuasuisia nuorukaisia.



Sulo teki baarin minulle viime vuonna joululahjaksi. Sen erityinen hienous piilee valaistuksessa. Jopa jääkaapissa ja baaritiskin alla on valot. Baarissa on hienoja yksityiskohtia ja myöhemmin minä olen hiukan laajentanut tilaa, koska biljardipöydänkin piti mahtua mukaan.

EBay on miniatyyriharrastajan taivas. Mitä vaan keksii tarvita, Kiinassa se on jo tehty. Tunnen aina piston omassatunnossani, kun tilaan hilpunpilppua naurettavan halvalla maapallon toiselta puolelta, mutta minkäs teet, kun ei ole vaihtoehtoja. En minä ainakaan osaa itse valmistaa viinipulloja tai kuohuvia oluttuoppeja, mutta kiinalaiset osaavat.



Enimmäkseen baari on kuitenkin syntynyt täysin Sulon käsityönä. Hän on hyvin kekseliäästi rakennellut baarijakkarat ja muut kalusteet ja tehnyt myös varsin onnekkaita kirpparilöytöjä.

Ensi viikonloppuna näette Kenin ja Hectorin kodin, joka tässä vaiheessa on autotallin lattiaa vaille valmiina.

Sen jälkeen joudunkin pitämään pidemmän tauon tässä Ulos kaapista -juttusarjassani, sillä muut tilat eivät ole vielä esittelykunnossa. Brigitten ja Taylorin kylpyhuone valmistuu luultavasti piakkoin samoin kuin Mama Filian ruokasali, mutta kenkäkauppa, ruokakauppa, kahvila ja Geordien lemmenpesä ovat vasta alkutekijöissään.



7 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Kiitos! Kuppila on upea!

Sante Rana kirjoitti...

Nämä on todella hienoja. Hauska lukea myös henkilöiden taustoista. Tuo Blainen kämpän syntyminen lomareissulla on kyllä vaatinut kekseliäisyyttä. Värimaailma on siinä niin kiva. Baari on kyllä omaa luokkaansa. Tosi tunnelmallinen noiden valojen kanssa.

Ingi kirjoitti...

Huolettoman rento tuo Blainen asunto! Ihania yksityiskohtia, mm. kuormalava. Baari on upea! Teen myös nukkekoteihini mahdollisimman paljon itse, mutta totta, on paljon sellaista, mitä kiinalaiset ja thaimaalaiset osaavat paremmin!

JohannaS kirjoitti...

Miten onkin mukava Reiska kimpassa noin mahdottoman naisen kanssa. Jumissa kerrassaan. Muija katkaisuun ja Reiska vapaaksi!

T&V kirjoitti...

Nää nukkepostaukset on ihan huippuja! Odotan täällä kieli pitkällä seuraavaa osaa! Upeita huoneita kaikkine yksityiskohtineen ja hauskat taustatarinat. 😊

Susanna kirjoitti...

Reiskalla on joku kieroutunut hoivavietti.

Susanna kirjoitti...

Kiitos taas kaikille, jotka jaksoitte innostua. Ne, jotka eivät kiinnostu leluista, joutuvat kääntämään katseensa muihin blogeihin, sillä nämä tarinat nyt vaan jatkuvat ja jatkuvat.