Leluhuoneen loputon järjestelyurakka ei vaan tunnu yhtään lähenevän loppuaan, vaikka sortteeraan roinia ilta toisensa jälkeen. Siinä on ihan muutaman kerran käynyt mielessä, että käsityöt, askartelu ja keräily ovat varmaan tyhmintä, mitä ihminen voi harrastaa!
Miten fiksua olisikaan olla tyyppi, joka harrastaisi liikuntaa! Saisi ilon ja tyydytyksen sillä, että käy kuntosalilla puhisemassa tai pelaamassa sählyä kaveriporukan kanssa. Kotiin tarvittaisiin tilaa vain lenkkareille ja mailalle. Tai jos harrastaisi intohimoisesti lukemista! Voisi lainata kirjat kirjastosta, eikä ollenkaan tarvitsisi edes kirjahyllyä. Tai elokuvat! Nykyisin kun nekin näkyvät netissä, eikä tarvitse enää keräillä VHS-kasetteja tai DVD-levyjä. Jos olisi liikuntaa ja kulttuuria harrastava ihminen, voisi asua trendikkäästi ja ekologisesti pienessä talossa! Ei olisi kahtasataa asuinneliötä, jotka on pakonomaisesti survottava täyteen tavaraa. Minä ihan oikasti kammoan sitä ajatusta, että tämä kaikki tolkuton määrä tavaraa jää jonkun muun niskoille sitten, kun minä kuolen.
Koko leluharrastuksesta puuttuu järjen valo. Olen nyt lyhyessä ajassa upottanut jokusen sata euroa siihen, että saisin kalusteita, joiden sisällä säilyttäisin leluja! Ja toiset mokomat sataset niihin tulevat vielä uppoamaan. Hulluutta!
Ja sitten tarvitaan vielä niitä kalusteita, joissa säilyttää kankaita, maaleja, värejä, kyniä, papereita, puunpalasia, kartonkia, nauhoja, nappeja, lankoja, solkia, muovailumassoja ja kaikenlaista ihmeellistä ryönää, jota joskus voisi tarvita askarteluun. Siitä kaikesta tavaramäärästä tekisi jo oikein komean kokoisen juhannuskokon. Hulluutta, sanoinko jo?
Ison vintin omistaminen on keräilijä-askartelijan pahin kirous, sillä sinne on ihan liian helppoa kuskata ne kaikki ylimääräiseksi jääneet kipsit, nukkemuotit, valutyövälineet, hopeakorutyökalut ja kirjansidontatarvikkeet, joita joskus 10 tai 15 vuotta sitten on tarvinnut, ja joita ehkä joskus vielä voi tarvita, jos vaikka alkaisi taas uudestaan innostua paperimassanukeista tai korujen tekemisestä! Hulluuuuuuutta!
Ei kannata ehkä edes puhua kaikesta siitä, mitä tämän harrastamisen tuloksena on syntynyt. Eli niistä nukeista, piirustuksista, tyynyistä, tilkkupeitoista, nukkekodeista, vaatteista, savikipoista ja päiväkirjoista, jotka on pelkästä käsillätekemisen ilosta tullut vuosien varrella luoneeksi.
Mikä kirottu tuuri, että minä satun olemaan ihminen, jolle nautintoa tuo käsillä tekeminen, eikä punttien nostelu! Ei askartelevan keräilijän oikein kannattaisi haaveilla asuvansa minikokoisessa, kompaktissa tiny housessa, mutta siitä minä silti enenevässä määrin uneksin. Trendikkyyteen kivunnut tiny house movement ruokkii kiusallisesti haavettani pienestä asumisesta ja mahdollisimman pienen tavaramäärän omistamisesta ja aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. Jos omistaisimme vain pienen järvenrantatontin, jonne vetäisimme pyörien päällä olevan pikkutalomme kesäksi ja sitten, kun syksy alkaa tuntua, vetäisimmekin sen vaikka kohti aurinkoa tai sinne, missä talvet vielä ovat talvia.
Jo melkein 40 vuotta sitten pienenä tyttönä minä rakastin suunnattomasti Pelle Hermannin vankkurikotia ja sen hassun ruotsalaisen naisen junanvaunukotia. Ei se pieni tyttö ole miksikään muuttunut, sillä sama palo minulla yhä syttyy, kun noita asumuksia katselen.
Toisaalta rakastin silloin myös Peppi Pitkätossun Huvikumpua. Hassua, miten lapsuudessa sieluun syöpyneet unelmat ovatkin kestäneet kyydissä näin pitkään. Viimeisimmäksi mainittu haave taisi toteutua jo tämän Immolan muodossa, ja ehkä ne kaksi muutakin toteutuvat vielä joskus jossain muodossa. Koska tiedän kokemuksesta, että kaikki intohimoni ovat elämäni aikana aina vaihtuneet toisiksi, tiedän senkin, että tulee vielä aika, jolloin askartelun, käsitöiden ja lelujen tilalle tulee jotain ihan muuta. Bikini fitness -seniorit ehkä?
15 kommenttia:
Bikini-fitness-seniorit :-D
Juu kyllä olisi ihanaa omistaa vain hippunen ja asua pienesti. Ja olisi ihanaa elää ilman askartelumateriaaleja, mutta mitä ihmettä ihminen sitten tekisi... Niiden materiaalien kaapissa (tai vintillä) olosta tulee se kiva tunne, että koska tahansa voi taas alkaa sitoa kirjoja jne...
Voi Susanna... hihittelen täällä sulle!
Mulla tursuaa myös nurkat noista askartelu- ja käsityötarpeista. Reippaalla kädellä olen kyllä aloitellut niiden karsimista. Koulut/päiväkodit/asukaspuistot ottavat mielellään tarpeita vastaan. Siitä tulee myös kiva fiilis kun saa tavaraa kiertoon. Että yllätäpä itsesi ja luovu jostain!
En ole tuntenut yhtään intohimoista lukijaa, joka lainaisi vain kirjastosta. Enkä yhtään urheilijaa, jolle riittäisi vain yhdet lenkkarit (vähintään eri säille tarvitsee omat). Monessa harrastuksessa on mahdollisuus keräilylle.
Karsinta on kamalan hidasta hommaa, meidän neliöissä sitä pitää tehdä vähän väliä. Ja jos jättää tekemättä, ei mene kaappien ovet kiinni.
Pitää vain hyväksyä että on ihminen jolle kertyy tavaraa :) Käsillään tekevä tarvitsee monenlaista eikä ole syytä luopua jos ei hetkeen tarvitse. Ollaan me rehellisesti vastapaino konmaritukselle ja muulle vastaavalle tavaran tärviölle!
Itsekkin olen käsityöharrastaja mutta nyt olen kanssa yrittänyt karsia tarvikkeita joita aiiiikoihin ei ole tarvittu ja tytölle jemmatut tarvikkeet olen antanut hänelle vapaaseen käytöön, koska siihenhän ne on tarkoitettu. Omissa töissä olen ensisijaisesti yrittänyt käyttää kaapista löytyviä lankoja ja kankaita, aika hyvin olen siinä onnistunut ja etenkin lankavarasto on pienentynyt. Hoitovapaalla olo ja minitulot on ollut tähän hyvä motivaattori.
Omien tavaroiden karsimiseen minut on saanut se, etten halua joka nurkan täyttyvän tavaroista niin kuin vanhemmillani. Isän kuoleman jälkeen on ollut ihan loppumaton urakka tyhjätä suuuurta taloa, jossa on säästetty ihan KAIKKI vuosikymmenten aikana. Helppo säästää ,kun on tilaa - yksistään vinttitilaa se parisataa neliötä... Niiin paljon roskaa, toki on löytynyt vanhoja aarteitakin, huonekaluja ja astioita, kun paljon on mennyt niin huonoon kuntoon, ettei voi enää pelastaa. Eikä ihan helpoin urakka vauvan/taaperon kanssa... Pikkuhiljaa on edennyt ja nyt alkaa pikkuhiljaa mahtua itsekkin olemaan ja tilaa hengittää. Omaa kotia en aio päästää samaan jamaan ja tenkin lasten tavaroiden kanssa se on jatkuvaa kierrätystä.
Niinpä! On se kyllä hyvä asia, että mitä vana tulee mieleen tehdä, niin lähes aina materiaalit löytyvät omasta takaa. :D
Täällä Imatralla on nytkyisin niin ihana asia kuin Tekstiilipaja Partex, jonne voi viedä kankaat hyötykäyttöön. Heitä varten olen jo saanut sortteerattua kolme jätesäkillistä! Huonoista tekstiileistä tulee silppua teollisuuden käyttöön, paremmat myydään tai lahjoitetaan tai uusiokäytetään.
Minä olin nuorena inhtohimoinen lukija, joka lainasi kirjastosta. Minulla oli vain ne muutama kaikkein vaikuttavin kirja, jotka sitten ostin itselleni, kun tuntui tärkeältä omistaa ne.
Ollaan vaan. :D
Vaikka saankin tässä urakoidessani roipetta pois vaikka kuinka paljon, ei täällä silti vielä minimalismiin päästä.
Minulla kävi myös niin, että isin kuolema pani miettimään tosi paljon tätä tavaran omistamista. Vaikka isiltä ei "jäänyt mitään", niin se arvottoman omaisuuden määrä oli kuitenkin aika musertava. Oli ihan toivotonta edes yrittää myydä jotain työkoneita, joiden arvosta tai pahimmillaan edes käyttötarkoituksesta ei ollut itsellä mitään tajua. Äidin hommaksihan se sitten lopulta jäi, enkä edes tiedä, miten paljon hän koskaan eteni siinä.
Meillä Sulon kanssa kun ei ole jälkeläisiä, niin kuka tämän kaiken perkaa meidän jälkeemme? En halua jättää sitä taakkaa sisaruksilleni enkä Sulon sisaruksille. Jos kaikkein parhaiten kävisi, niin ehtisimme eläkkeelle ja muuttamaan miniasumukseen ja kerkiäisimme itse hankkiutua ryönästä eroon, ennenkuin kuolema kutsuu.
Itsekkään en siis mikään minimalisti ole, hamstrausta harrastanut jonkin verran mutta tämä kokemus on kyllä aukaissut silmät. Meillä isä oli yrittäjä ja työ sen luontoista, että koneita ja muuta romua on myös kertynyt piha täyteen. Veli on auttanut osin niiden tyhjäämisessä, loppu jäi meille ja sitä hommaa tehdään edelleen... Talon tyhjäys Äidin muutosta lähtien jäi minulle ja miehelleni, äiti kun on invalidi. Todellakin valtava urakka ja lähestulkoon omin voimin. Kun saamme tähän remontoitua isomman kodin haluan kyllä rakkaita tavaroita esille ja isompaan kotiin niitä toki mahtuukin enemmän, mutta "järki" täytyy pitää hommassa. Ostamista olen kanssa yrittänyt vähentää, lapsille tietysti vaatteita ym pakollisia juttuja muttei mitään turhaa. =)
I hear you! Tehääks tänä juhannuksena kokko pihalle?
Ei se liikunta, urheilu tms. välttämättä minimalistin hommaa oo. Mieheni harrastaa pyöräilyä, leijalautailua ja purjehtimista :D Kaikkiin lajeihin saa uppoamaan rahaa ja säilytystilaa. Venettä meillä ei tällä hetkellä, luojan kiitos, ole. Sitten meillä on toki vielä pohjoisessa asuville pakolliset sukset ja retkeilykamppeet. Kyllä mää väitän, että se on ehkä myös vähän luonteesta kiinni, minkälaisia lajeja alkaa harrastaa :) Jos on välineistä ja kaikenlaisesta rassaamisesta tykkäävä tekninen tyyppi, ei välttämättä hurahdakaan juoksemiseen tai salitreeniin, vaan esimerkiksi polkupyöräilyyn ja niiden rassaamiseen. Mutta minusta on vain ihanaa, että ihmisillä on jotain harrastuksia, mihin uppoutua ja joista saa iloa elämäänsä :)
Komppaan tässä ihan täysillä. Jos vaikka alottaisi... huomenna?
No täällä yksi intohimoinen lukija, joka lainaa kirjastosta. Omistan varmaan alle kymmenen kirjaa itse, mutta luen kirjoja kymmenittäin vuoden aikana.
Ihan totta, että jos harrastaa jotain vähän tilaa vievää, voi asua pienessä tilassa. Tuo on niin mun haave! Nyt on omakotitalo, jossa ehkä jotain 120 neliötä ja lapsilla omat huoneet, mutta sitten kun he lähtee kotoa, todella todella haluaisin myydä tämän ja hommata ihan pikkuisen talon vaan. Makkari, tupakeittiö ja kylppäri riittäis. Miehen harrasteet kyllä sitten vaatii tilaa (autot...), mutta niille voisi olla sitten oma tilansa.
Minusta on älyttömän tyhmä ajatus, että lasten lähdettyä asusteltaisi vielä tässä, kun tilaa on sitten aivan liikaa. Meillä on talon lisäksi 2-kerroksinen aitta, jonka voi pitää lämpimänä (mutta en suostu siihen enää, koska sähkölaskut on aivan kauheat jo muutenkin), saunarakennus (ei saunota oikein koskaan) ja se iso autotalli (70 neliötä), sekä iso tontti (puoli hehtaaria), jolla myöskään ei varsinaisesti tee mitään, koska en ole yhtään kiinnostunut puutarhasta... Eli jollekulle ihana paikka isolla pihalla, aitalla, saunalla ja autotallilla omassa rauhassa... Enää ei tarttis kuin saada mieskin vakuuttuneeksi tästä mun ajatuksesta...
Lähetä kommentti