maanantai 16. toukokuuta 2016

5 km!



Nyt on hehkutettava! Juoksin (no, hitaasti, mutta kuitenkin) hiukan yli 5 kilometriä eilen illalla! Se on enemmän kuin ikinä!

Kun pari vuotta sitten viimeksi aloittelin juoksentelua, pääsin kesän lopulla jo kolmeen kilometriin. Sitten tuli talvi, sitten meni käsi poikki ja siihen se sitten loppuikin hyvä harrastus. Käden tervehdyttyä kuvittelin noin vaan jatkavani siitä kolmesta kilometristä, mutta kun niin ei käynytkään, katosivat viimeisetkin ilon rippeet. Alusta uudelleen aloittaminen tuntui todella surkealta. Helpompi oli vain käpertyä sohvalle katsomaan elokuvia ja syömään herkkuja.


Sulo oli talven aikana hoksannut Hesarissa artikkelin sohvaperunan juoksukoulusta ja ottanut sivun talteen. Sopivan hetken tullen hän sitten otti esiin tuon sivun ja ehdotti, että aloittaisimme yhdessä. Satuin sinä päivänä olemaan jotenkin erityisen vastaanottavaisella mielellä ja niinpä aloitimme yhteisen harrastuksen. Alku tuntui ihan älyttömän helpolta ja jotenkin tarpeettomalta. "Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla." Vaivaiset viidentoista minuutin iltakävelyjuoksut tuntuivat vähän hassuilta, mutta päätimme mennä kurinalaisesti ohjeen mukaan, koska ohjelma väitti, että tällä tavalla saavuttaisimme ensin 5 km ja lopulta jopa 10 km.



Kuusi viikkoa on nyt takana ja eilen me toden totta juoksimme viisi kilometriä! Se oli ihan huimaa! Sulolla on sellainen kellon näköinen vekotin, joka mittaa kuljettua matkaa. Aloin olla aika kuollut jossain vaiheessa ja jos olisin juossut yksinäni, olisin varmasti luovuttanut. Mutta Sulo kannusti jatkamaan. Kun sain kuulla, että olimme juosseet jo 4,3 km, mielialani muuttui salamannopeasti! Enää 700 metriä jäljellä! Yhtäkkiä tiesin jaksavani ihan helposti loppuun saakka. Ja jaksoinkin. Parisataa metriä kipaisimme vielä ekstraakin, kun päätepiste ei ihan ylettänyt uimarantaan saakka! Siinä voiton huumassa hyppäsin kylmään veteen ja olin onnellisempi kuin osaan kuvaillakaan. Ihana tunne.

Varsinkin kun viimeiset kaksi viikkoa olen hokenut sekä itselleni että Sulolle, etten mitenkään pysty selviytymään vitosesta. Nyt alan kai sitten hokea, etten millään tule selviytymään kympistä.



Haaveissani näen itseni kirmaamassa metsäpoluilla kevein, lentävin askelin, tuntien yhteyttä luontoon, unohtaen kaikki murheet. Voi sitä vapautta! Siihen on vielä matkaa, mutta mielikuva kannustaa jatkamaan. Ja ensi marraskuussahan minä juoksen sitten Fuerteventuran rantatiellä. On upeaa, kun on tähtäimiä!


PS. Lauantaina tähtäin Helsinki, Kamppi, Narinkkatori, Käsityökortteli, klo 10-18.

13 kommenttia:

  1. Loistavaa!! Täältä tulee isosti rispektiä, koska mulla jäi vastaava projekti kanssa siihen kolmen kilsan huitteille :). Vaikka sekin oli mulle paljon, koska en kertakaikkiaan osaa juosta (tai siis hengittää niin, että pystyn juoksemaan), olen vakaasti päättänyt jonain päivänä kirmata viis kilsaa. Siitä tulis kyllä todellinen voittajafiilis.

    Peukut kympille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en osaa hengittää. Eilen vedettiin taas 5 km, ja se oli henkisesti helpompaa, mutta fyysisesti ei. Lopussa tuntuu kuin keuhkot repeytyisivät.

      Poista
  2. Onnea!!!

    Minä oon kans ihan surkea juoksija, mutta haaveilen jatkuvasti (näen jopa unia) siitä, että jaksaisin juosta pitkän matkan. Eli vaikka tuollaisen 5km, olisi ihan mahtava etappi! Ensimmäiseksi pitäisi vaan saada hierottua nuo penikkajänteet irti sääriluista ja siihen se homma on sitten kaatunutkin... Mutta joku päivä, minäkin!

    VastaaPoista
  3. Tuo juoksuohjelma on ihan mahtava! Oon joskus löytänyt sen nimellä Porin vapaa-aikaviraston juoksukoulu ja ensimmäisellä kerralla pääsin kymppiin asti (kerran), jolloin rikoin itseni niin pahasti, että juokseminen jäi kokonaan sinä ja seuraavana vuonna. Toissavuonna juoksin vitosta moneen kertaan kesällä ja se tuntuu tosi mielekkäältä matkalta, mutta kun muutettiin tänne uuteen kotiin ja suihkussa käyminen riippuu (vieläkin) siitä, onko VR:n tiloissa ukkoja paikalla vai ei, niin juokseminen jäi. Tänä kesänä ajattelin ottaa liikunnan viikonlopputavoitteeksi, koska silloin vuokralainen ei ole yleensä paikalla.

    Tsemppiä ja onnittelut! Hyvin oot vetänyt! Jos jossain vaiheessa lähdet kokeilemaan sitä kymppiä, älä tee niin kuin minä, eli jos tuntuu pahalta niin ota uudestaan sellaisena päivänä kun kroppa on menossa mukana (äläkä revi itseäsi rikki). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suihkussa käyminen ankeuttaa liikuntaharrastusta. Hölmöä kun pitää yhtenään ravata suihkussa.

      Miten sinä itsesi rikoit?

      Poista
    2. Mulla kävi niin, että jo ennen viittä kilsaa alkoi sattua lonkkaan ja sen jälkeen polviin. Luulen että silloin olisin hyötynyt viimeisen viikon kertaamisesta ennen kympin kokeilua ja olisi pitänyt mennä juoksemaan vasta illalla, kuten normaalisti (ja normaalille reitille hiekkatielle/savimaalle, eikä asfaltille). Joka tapauksessa juoksin kympin kivusta huolimatta, jonka jälkeen olin tosi pahasti hapoilla (venyttelystä huolimatta) pari viikkoa ja lonkkien sekä polvien paranemiseen meni melkein toista kuukautta.

      Turhaa intoilua ja sitä huonomman sortin sisua siis omalla kohdallani. :) Toisella kerralla en tosiaan edes yrittänyt juosta yli vitosta, koska se tuntuu niin mukavalta matkalta juosta (enkä halunnut ottaa taas suorituspaineita kympistä).

      Poista
  4. Vau, tosi mahtavaa! Kyllä se kymppikin sieltä vielä onnistuu ihan varmasti! Tosi kivaa, kun teette ton yhdessä, toinen siinä rinnalla on suuri apu kun ei ite jaksais...

    Mä otin ton juoksuohjelman itsellenikin talteen ja kenties kokeilen sitä kesän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukkuja, jos päätät kokeilla! Ainakin siinä on tosi matala kynnys aloittaa. :)

      Poista
  5. Hieno suoritus! Minulta onnistuisi niin pieni matka etten kehtaa edes mainita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sataa metriä minäkin tavoittelin ihan ensi alkuun. :D

      Poista