Voi miten rakastankaan näitä kuumia toukokuita. (Ja voi miten pelkään, että se taas tarkoittaa hirvittävän märkää ja kylmää kesäkuuta.) Vaikka koivuallergikkona silmäni muurautuvat umpeen, aivastelen niin, että pää räjähtää ja koko naama kutisee, en voi muuta kuin olla onnellinen. Allergia menee ohi, mutta niin menee tämä ihana hyttysvapaa kesäaikakin, joten nyt ollaan ulkona aamusta iltaan vaikka oireet olisivat millaiset.
Kaikenlaista mukavaa pientä puuhastelua pihalta löytyy, vaikka en mitään puutarhaa olekaan laittamassa. Istutin muratit sitten kuitenkin ruukkuihin, roikkumaan niinkutsutun kesäkeittiön räystäästä. Jos ne suvaitsevat alkaa kasvaa pituutta, ohjaan ne kiemurtelemaan verkkoaitaan, jonka on tarkoitus peittyä köynnöksillä. Aidan juureen maahan istutin kärhön ja anopilta saatuja villiviinin oksia. Näen jo silmissäni, miten ulkoruokailutilasta tulee tunnelmallinen ja suojaisa maja.
Nyt pihavisioni on jo aika selkeä. Ajan mittaan voidaan lisätä omenapuita ja marjapuskia, mutta siinäpä se sitten alkaakin olla. Olettaen, että sekä pajuaita että köynnösaita kasvavat menestyksekkäästi.
1 kommentti:
Suunnitelma näyttä selkeältä ja toi kivalta. :) Kyllä siitä tulee tosi viihtyisä ja sinun näköisesi kokonaisuus. Ja juu, mä olen myös nauttinut ihan suunnattomasti tästä lämmöstä ja kesäisyydestä ja pelännyt sitä, että kohta lotisee taas. (Toivottavasti olen määrässä ja kesä on kaunis. Tosin toki sen verran saa sataa, että luonto ja kasvit viihtyvät.
Lähetä kommentti