Kirjoitan tätä sängyssä ja olo on sellainen, että tarvitsisin jonkin sortin lastan kaapiakseni itseni irti tästä patjasta. Ehkä jos syydän kaiken itsestäni näppiksen kautta ulos nyt heti alkuun, saan jonkun voiman rippeen taas nousta ja jatkaa eteenpäin.
Tiesinhän minä, etten minä viikonlopun reissulla plussalle pääse, mutta en minä sentään uskonut näin pahasti takkiin ottavani. Tuossa aiemminhan mainitsin, että kahden tonnin myynnillä olisin saanut nollattua kulut. En myynyt edes puolia siitä. Se on sama kuin keskivertoisessa yksipäiväisissä Käsityökortteleissa. Eli todella huonosti siihen nähden, millaisesta tapahtumasta nyt oli kyse.
Minä kun niin kovasti tykkäisin käydä messuilla. Se kun on kivaa. Olisi niin mukavaa, jos sen saisi jotenkin kannattavaksikin. Mutta tämä kauhukokemus vain vakuutti minut entisestään sitä, että ei ikinä enää.
Asiakkaat loistivat poissaolollaan ainakin meidän hallissa. Molempina päivinä oli alkutunteina ihan hyvä meininki ja vaikutti siltä, että kyllähän tämä tästä. Sitten se loppui. Normaalisti myyntitapahtumissa vihoviimeinen tunti on se aika, jolloin me myyjät jäämme keskenämme ja keräännymme juoruileviksi klimpeiksi käytäville. Sitä kutsutaan kitutunniksi. Nyt ne kitutunnit kestivät kolme tuntia. Kahden aikaan hiljeni kumpanakin päivänä aivan kokonaan.
Minä tietysti soimasin itseäni. Osastoni oli tökerön näköinen. En kykene edes laittamaan siitä kuvia tähän postaukseen. Oli typerin idea ikinä jakaa se kahtia Riepukioskiksi ja Tompan kaupaksi. Noiden messujen asiakaskunta vaan ei ole Tompan kohderyhmää, vaikka järjestäjä kuinka pyytäisi Tomppaa messiin. Olen idiootti, kun annan puhua itseni ympäri, vaikka vain minä voin tietää, mihin omat tuotteeni kannattaa kiikuttaa. Ja vaikka sunnuntaina lopulta tuli sitäkin väkeä, joka ilahdutti minua niillä ihastushuudahduksillaan, niin juuri kukaan ei ostanut mitään. Tompan puolelta myin yhden paidan englantilaiselle miehelle, joka sanoi vaimolleen "I will wear it with pride" ja yhden kassin kollegalleni. Pari rättiä, magneettisetin ja pari pinssiä. Ja sain vielä kauniiksi lopuksi kuulla erään homomiehen äidiltä, että tuotteeni eivät ole nättejä, vaikka juuri homot tykkäävät näteistä asioista. Todella kannustavaa, kiitos. Keitähän ne kesän Pride-tapahtumien miehet sitten olivat, jotka olivat ihan liekeissä Tompasta? Vaikka minusta on tosi mukavaa kohdata asiakkaita kasvokkain, niin jotkut kyllä osaavat panna minulle jauhot suuhun ja vetää maton alta tosi lahjakkaasti. Kuoreni ei ole vieläkään kyllin paksu, vaikka osaankin jo toipua näistä kommenteista paremmin.
Sikahintainen sähkö oli tietysti typerin investointi, mitä kuvitella saattaa. Vaikka omat spotit pehmensivätkin messuhallin yleistä kuvottavan vihertävää valon väriä, niin ei niillä kuitenkaan myynnin kannalta mitään merkitystä ollut. Sata euroa meni jo siinä taivaan tuuliin. Omaa tyhmyyttä sekin.
Mutta minun tyhmyyteni piikkiin ei voida laittaa sitä, että kanssayrittäjät ympärillä olivat aivan yhtä syvällä suossa, vaikka heidän tuotteensa olivat nättejä, taidokkaita ja kauniisti esillä. Tällaisissa tilanteissa olen suunnattoman kiitollinen siitä, että olen osa Käsityökortteli-porukkaa. Ihmeellisen sattuman ansiosta kaikki viisi lähintä naapuriani olivatkin tuttuja korttelilaisia. Vertaistuki oli se asia, mikä piti minut (melkein koko ajan) pystyssä tämän viikonlopun aikana. Kun yhteisestä huonosta kokemuksesta voi vääntää huumoria ja nauraa porukalla, se tuntuu vähemmän tappavalta. Kiitos siis huippunaapureille.
En tiedä, miksi messut eivät houkuttaneet ihmisiä tällä kertaa ja paikalle saapuneistakin vain pieni osa näytti tekevän ostoksia. Kun katselin messujen tuotevalikoimaa, ei ainakaan siinä ollut syytä. Upeita tuotteita, mieletöntä taitoa. Lähetänkin erityisen lämpimät kiitokset jokaiselle messuilla käyneelle, joka osti jotakin joltakin käsityöyrittäjältä. Voitte uskoa, että se pieninkin ostos lämmitti nyt mieltä aivan erityisen paljon.
Ovatkohan kaikki päällevyöryvät lamapuheet, hallituksen suunnittelemat leikkaukset, pakolaistulvat ja yt-neuvottelut saaneet ihmiset niin varuilleen, ettei kukaan uskalla ostaa enää mitään? Lainaan kollegan sanoja: "Suomi pitäis pelastaa ja jengi lopettaa kuluttamisen. Eih, näin se ei pelastu."
Ei niin. Kuluttamisen lopettaminen upottaa yrityksiä ja sitä kautta lähtee lisää työpaikkoja ja verotuloja valtiolta ja hyvinvointiyhteiskuntamme palvelut rappeutuvat. Vaikka suurin osa meistä kädentaitajista on yksinyrittäjiä, me tuomme välillisesti töitä muille ostamalla materiaalia, käyttämällä alihankkijoita ja käymällä messuilla ja muissa tapahtumissa. Me olemme halpoja kansalaisia, sillä meillä ei ole lomia, lomarahoja eikä työterveydenhuoltoa. Yrittäjiä ei kannata ajaa konkurssiin, koska sitten meistä tulee työttömiä eli kalliita taakkoja duunareiden elätettäväksi.
Mutta on tässä jotain positiivistakin. Minä olen perusnegatiivinen ihminen, mutta pystyn kyllä puristamaan tähän hetkeen jotain ilon aihettakin. No, ensinnäkin minulla on nyt aika hyvä varasto joulumyyntiä ajatellen, kun sain kyörätä samat tuotteet takaisin kotiin. Eipä tarvitse heti rynnätä rättitehtaalle.
Ja toiseksi te siellä ruutujen toisella puolella olette olleet pelastavia enkeleitä, kun olette tarttuneet verkkokauppani alemyyntiin ihan mahdottomalla innolla! Viikonlopun myynti siellä on ollut lähes eurolleen sama kuin messumyyntini, eli sillä melkein kuittaantuvat ne loput messujen aiheuttamat ylimääräiset kulut. Mitään en tienaamaan päässyt, mutta enpä mennyt tuhatta euroa miinukselle kuitenkaan. Kiitos kiitos kiitos kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitooooooooooooooos!!!!!!!!!!!
Jatketaanpa positiivisella linjalla. Syy, miksi alunperin edes olimme menossa Helsinkiin tänä viikonloppuna oli Showhat. Jarkon ja Oskun drag show teki paluun teatteriravintola Kahteen Kanaan, jossa minä heidät ekan kerran näin 12 vuotta sitten. Silloin olin hysteerinen fani, joka ei yhtään pystynyt hallitsemaan itseään idoleidensa läheisyydessä. Kävin sen aikaisen parhaan ystäväni kanssa lukemattomilla keikoilla monta kertaa vuodessa. Ajoimme Tampereelta pääkaupunkiin ja jätimme auton Ruskeasuon Teboilin pihaan, koska emme uskaltaneet ajaa kaupungissa. Huoltoaseman vessassa vaihdoimme siistit vaatteet ja laitoimme väriä ripsiin, ennen kuin matkustimme raitiovaunulla perille. Ravintolan konseptiin kuuluu dinner+show, ja työttömänä se dinner-osuus oli aika haasteellinen. Muistan aika monena kertana nolona pyytäneeni vain alkuruoan, kun siihen juuri ja juuri riitti rahat. Täydellisen hepulin aiheuttaman shown jälkeen juoksimme sitten pitkin pimeää Helsinkiä kiljuen ja ajoimme aamuyön tunteina takaisin kotiin Pirkanmaalle.
Sittemmin Showhat kasvatti suosiotaan huimiin mittoihin ja homobaarit ja pienet ravintolat vaihtuivat valtaviksi konserttisaleiksi ja suurten teatterien lavoiksi. Vaikka showt muuttuivat näyttävämmiksi ja massiivisemmiksi, isoilla lavoilla menetettiin se ihana intiimiys, joka pienissä tiloissa vallitsi. Olen silti pyrkinyt kerran vuodessa käymään poikia katsomassa noilla suurilla areenoilla ja myös tämä nykyinen paras ystäväni Sulo on tykännyt Showhatista kovasti.
Paljon on muuttunut näiden vuosien aikana. Se paras ystävä on jäänyt historiaan, Ruskeasuon Teboilin siivottoman vessan voi kiertää kaukaa ja parkkeerata oman auton ihan ravintolan ovelle. Yöllä ei tarvitsekaan ajaa kotiin, vaan voi kävellä kadun yli hotelliin nukkumaan. Ja sen dinnerinkin pystyy hammasta purren tilaamaan kokonaisuudessaan, vaikka tuollaisessa paikassa hinta korvaakin ruoan määrän. Kommunikointi idoleiden kanssa on muuttunut vähemmän hikiseksi ja hysteeriseksi, kun palvonnan seuraksi on tullut tuttuutta ja lämpöä. Jos silloin ekalla keikalla 12 vuotta sitten joku olisi tullut minulle sanomaan, että vielä tulee se päivä, kun Osku taluttaa minut lavalle ja esittelee yleisölle hänelle rakkaana ihmisenä, en olisi sitä tietenkään uskonut saati pysynyt pöksyissäni. Mutta vaikka en enää mene hikiseksi sekopääksi pelkästä katsekontaktista, niin yhä se show saa minut nousemaan pilviin ja pyyhkii pois kaikki murheet mielestäni. Kämmeniä koskee taputtamisen jälkeen ja posket ovat kipeät nauramisesta, ripsarit leviävät ilon kyyneleiden mukana mustiksi rinkuloiksi silmien alle ja kaloreita kuluu enemmän kuin kuntosalilla. Toden totta, tämä keikka Kahden Kanan minikokoisella esiintymislavalla muutaman kymmenen ihmisen yleisön edessä oli kaikkea sitä, mitä olen niissä isoissa teattereissa kaivannut.
Hah, mieleni piristyi Showhatin tunnelmista kirjoittaessa. Hymyilyttää. Meinaankin nousta ylös sängystä. Minullahan on kiva työ odottamassa. Kiitos taas, Osku ja Jarkko.
30 kommenttia:
Messulipun hinta pitää ainakin minut poissa noilta messuilta (vaikka siellä varmasti olisi kaikkea kivaa) ja kaunis sää tässä vaiheessa vuotta varmaan vie osan porukoista maalle/mökeille/metsään. Lisäksi ainakin itse olin buukannut itseni koko viikonlopuksi tapahtumaan. Käsityökorttelikonsepti on kyllä ihan mahtava. Tsemppiä syksyyn. Pitäisi varmaan itsekin ennättää taas täydentää lahjavarastoja (olen mennyt ottamaan lahjaksi varaamani tiskirätit omaan käyttöön...)
Niin, ei minustakaan olisi kivaa maksaa kymppiä siitä, että saa oikeuden tehdä ostoksia. Näillä messuilla ei edes näytteilleasettajat saaneet ilmaislippuja asiakkailleen annettaviksi, kuten yleensä tapana on.
Ja kaiholla katselin auringon säteitä hallin kattoikkunasta, kun happi oli meillä vähissä. :)
Ehkä isot messut ovat tässä maailmanvaiheessa jotenkin jo lähtökohtaisesti vääränlainen keksintö. Pitäisi kyetä uudistumaan. Keksiä, mitä ihmiset oikeasti haluavat ja mihin he niitä vähiä varojaan mieluiten syytäisivät.
Ja sitten on sekin, että kaikilla on jo kaikkea. Kuka oikeasti tarvitsee lisää tavaraa?
Jotakin yleisökatoa aiheuttavaa on varmaan leijunut ilmassa (se aurinko?) koska viikkoa aiemmin pidetyllä sisustusbloggaajien kirppiksellä oli ihan sama ilmiö. Todella vähän ihmisiä, ja edellisillä kerroilla on ollut piiiitkät jonot pihalla ja ihmiset ovat oikeasti jaksaneet jonottaa sisään. Ja nyt tosi hiljaista! Onneksi sait kurottua myyntiä nettikaupalla! :-)
Voi ei, oliko sielläkin yleisökato!? :o
Tuolla Wanhassa Satamassakin on kuulemma aian ennen ollut jonossa ihmisiä odottamassa ovella jo ennen avaamista, mutta tällä kertaa oli lauantaiaamuna vain yksi mummeli rollaattorinsa kanssa. Kolme muuta istui penkillä vieressä. Se oli aika liikuttavaa.
Luulen että syynä oli sää ja vielä suurempana yleinen taloustilanne. Itse ainakin voin sanoa rehellisesti että rahahanoja on jouduttu laittamaan kiinni tippuneiden tulojen takia. Ja jos tässä vielä tulot tippuvat niin pakko on kiristää omaa taloutta lisää. Kotimaan kulutus on kohta tapettu hautaan ja seurauksia pelkään minäkin. Pahin mahdollinen kierre tällä saadaan aikaiseksi vaikka nyt pitäisi laittaa rahaa kiertoon. Mutta mistä sitä laittaa jos rahaa ei ole.
Minusta valtion/hallituksen on ihan turha käydä tavallisen kuluttajan kukkarolla sunnuntaikorvausten tms. muodossa niin kauan kuin meillä yritykset voivat vapaasti suunnitella veronsa veroparatiiseihin. Omaisuusveron voi tuoda takaisin jne. Keinoja on, mutta mitä keinoja halutaan käyttää se on eri asia.
Tsemppiä Susanna <3
Samoilla linjoilla olen. Niin kapitalistia minusta ei viiden yrittäjävuoden aikana ole tullut, että voisin hyväksyä nuo tavallisille työläisille kohdistuvat leikkaukset. Se on uskomattoman epäreilua ja siinä vielä korostuu epäreiluus, kun leikkaukset osuvat kipeimmin niille, jotka tekevät sitä kaikkein tärkeintä työtä. Poliisit, palomiehet, sairaanhoitajat, ensihoitajat, lastentarhanopettajat... ne, jotka jo nyt tekevät kohtuuttoman pienellä palkalla todella vastuullista työtä ja sietävät vuorotyön kamaluudet. Hullu täytyy päättäjän olla, että tulee edes mieleen sitä porukkaa laittaa ensisijaiksi maksumiehiksi. Ai että suututtaa.
Harmi, ettei messuilla ollut väkeä. :-/ Ostamista ajatellen messut olisivat voineet olla hiukan lähempänä joulua. Vielä ei taida olla ihan lahjojen hankkimisen aikaa. Ja kyllä taisi se aurinko viedä oman yleisönsä ulkoilmaan.
<3 <3
Harmi, että messuilla on ollut nyt kävijäkato :-(, mutta onneksi paljon muuta mukavaa mahtui viikonloppuun. Itse mietin ja samaa messujen korkeaa llipun hintaa, joka nostaa kyllä ostosten loppuhintaa ja yleensä siellä on ollut aika huono happi ja hirveä tungos ja konsepti on kenties ollut liian samanlainen pitkään, kun messut vielä ovat kaksi kertaa vuodessa. Omalla kohdalla jäi siksi tällä kertaa väliin, ei vain tarpeeksi houkuttaneet, ja työ- ja taloustilannetta saa omalla kohdalla myös tällä hetkellä miettiä. En tiedä houkuttelisiko workshopit, jossa itse pääsisi tekemään jne. paremmin osana messuja ja että pääsisi kenties myös jotenkin näkemään käsityöläisten työprosessia?? Siten sille 10 eurolleen saisi myös enemmän vastinetta.
Ei Habitaressakaan tunkua ollut.
Osku ja Jarkko ovat ihania!
Hyvä juttu, että viikonloppuun osui myös ihanaa juttua. Voi hitsi, harmin paikka. Olisiko kaikki olleet mökeillä? Täällä oli ainakin saari äyräitään myöten täynnä, kun oli luvattu niin hienoa säätä - ja olikin upea sää.
Voimia!
Juu, joku marraskuu olisi varmasti paljon parempi ajankohta.
Allekirjoitan tuon kaiken. Korkea hinta, erittäin huono happi, samanlainen konsepti ja jopa pitkälti ihan samat myyjät.
Tungos puuttui tällä kertaa. :D
Ja nyt oli työnäytöksiäkin. Esimerkiksi Elvarin Sanna istui siellä tyhjällä työnäytösalueella leipomassa kakkukoruja koko viikonlopun, vaikka katsojia ei juurikaan ollut.
Pelottaa kaikkien puolesta, jotka ovat varanneet loppuvuoden messuja täyteen. Toivottavasti seinäjoet, tampereet ja vanhat ylioppilastalot ja naisten joulumessut sujuvat paremmin.
Niin taisi olla upea sää. Varmasti oli viksumpaa käyttää se mökkeilemällä tai muuten ulkoilemalla. :)
Jonkun verran käsityömessuja kolunneena ja sekä messuilla vierailijoita että myyjiä sivukorvalla kuunnelleena olen pannut merkille, että nykyään messuilla menee kaupaksi pääasiassa tarvikkeet eikä valmiit tuotteet. Ja messujen kohdemarkkinointi käsityöharrastajille, jotka tykkäävät itse väkertää kaikennäköistä, ei todellakaan auta niiden valmiiden tuotteiden myyntiä -> vaikka messujen viralliset nimet ovatkin KÄDENTAITOmessut, niin käsityömessuistahan ihmiset puhuvat ja käsityöt mielletään kivaksi pipertelyharrastuksesksi. (Muutaman tuttu käsityöläinen ei ole kuulemma juuri koskaan jäänyt plussalle Wanhan messuilla…)
Ja kuten joku jo mainittiinkin niin ison loven kukkaroon aiheuttaa sisäänpääsymaksut. Koko konseptihan on oikeasti ihan idioottimainen: maksat itsesi sisään, että pääset ostamaan tuotteita! Ihan älytöntä. Lipun hinnalla saisi esim. sinulta ostettua 1-2 rättiä! Veikkaan että messujen kävijämäärät ja myynnit olisivat jotain ihan toista luokkaa ilman sisäänpääsymaksuja.
Kotikaupungissani järjestettävien käsityömessujen lippu maksaa 12 € päivä. Mieheni tekee vuorotöitä, joten todennäköisimmin joutuisin ottaa lapset mukaan, ja heidän lippunsa kustantaa 5 euroa kpl eli yhteensä maksaisin 22 euroa pelkästä sisäänpääsystä. Joulu- ja syysmarkkinat samassa hallissa taas ovat täysin ilmaiset. Ja molemmissa on esillä paljon käsityöläisyrittäjiä, varsinkin maakunnasta. Suoraan sanoen itseäni ei huvita maksaa yli 15 euroa siitä hyvästä, että pääsen katselemaan "mainoksia". Lisäksi ne ovat usein sen hintaisia (ymmärrettävästi), ettei pienituloisella ole varaa kuin pariin pikku juttuun. Lippujenkin hinta jo kirpaisee. Mieluummin siis ostan riepusi nettikaupasta :) Ja on kyllä uskomatonta miten paljon te myyjät joudutte maksamaan paikkavuokraa. Olen kuullut erään 3. sektorin tahon järjestävän vuosittaista myyntitapahtumaa, jossa pelkällä paikkamyynnillä tekevät aikamoiset voitot joka vuosi. En tiedä kääriikö järjestäjä joka ikisessä tapahtumassa valtavia summia taskuunsa, mutta kyllä ihmetytti kun kuulin tuosta.
Mutta niin, uskon että vika ei ole todellakaan tuotteissa, se on vain tämä aika tällainen. Kurjaa että myynti jäi pieneksi. Riepusi ovat kyllä ihania :)
Tosi ikävää tuo kävijäkato :-( . Kuulin yksityisyrittäjätuttavaltani, että hänen mielestään lama-pelottelut ovat vaikuttaneet ihmisiin. Toivottavasti rohkeus voittaa pelon. Sillä tavoin maa alkaisi elpyä han itsekseen.
Olen ollut ymmärtävinäni saman. Monella käsityöläiselläkin on myynnissä messuilla myös materiaalia niiden valmiiden tuotteidensa lisäsi ja vähän se siltä näyttää, että tarvikekauppa se on joka kannattaa. Sinänsä se on hirmuisen kiva asia, että nykyisin paljon tehdään itse käsitöitä ja askarrellaan. Hyviä harrastuksiahan ne ovat!
Minusta olisi mukavaa, että messut jaettaisiin erikseen tarvikemessuiksi ja valmiiden tuotteiden messuiksi, mutta voi olla, että sitten meillä ei olisi senkään vertaa asiakkaita. :D
Noita sisäänpääsymaksuja minäkin harmittelen, mutta jos niitä ei olisi, niin sekin raha otettaisiin paikkamaksuista. Ajatellaanpa, että messuilla olisi 5000 kävijää. Lippu maksaa 10 euroa. Se tekee 50 000 euroa. Jos messuilla on 300 myyjää, ja tuo 50 000 pitäisikin saada heiltä paikkamaksuina, se tekisi 170 euroa ekstraa jokaisen paikkamaksuihin. Uihhuih. Päässä alkaa heittää jo ajatuskin! :D
Riippuu järjestäjästä. Isoja messuja järjestävät isot yritykset ja tavoitteena on tehdä voittoa. Messujärjestäjät ostavat esimerkiksi sähköistys- ja rakennustyöt toisilta yrityksiltä, jotka myös pyrkivät tekemään voittoa. Mielettömän isoja produktioitahan tällaiset tapahtuma ovat ja mukana järjestämässä on niin monta eri tahoa, että en sinänsä ihmettele isoja paikkamaksuja ja sisäänpääsymaksuja.
Mutta sitten siellä toisella äärilaidalla on Käsityökorttelit, joissa kukaan ei jää voitolle vaan kaikki tehdään talkoilla ja paikkamaksut ovat omakustannehintaisia. Niitä kun on ollut järjestämässä, alkaa pikkuisen hahmottua se, miksi joskus on ihan kiva maksaa vähän isompaa paikkamaksua, jotta joku muu hoitaisi kaiken valmiiksi markkinointi myöten. :)
Ihan takuulla on rummutus vaikuttanut. Sitä lamaa on nyt toitotettu useamman vuoden ajan, joten ilman muuta se vaikuttaa korvien väliin niilläkin, joita lama ei konkreettisesti olisikaan koskettanut.
On todella kurjaa, ettei nämä käsityömessut vedä väkeä. Ikävä kyllä tuli itselle edullisemmaksi tilata riepuja nettikaupasta, kuin maksaa matkalippu ja pääsylippu Helsinkiin. Harmitti, kun en saanut Tomppa-riepua :D
Mutta ensi kerralla! :)
Harmin paikka, että väenkato koetteli messuja. :-( Olen samaa mieltä sen suhteen, että yleinen epävarmuus sulkee kuluttajien kukkaronnyörit. Suomalaisilla kun on sellainen parempi-katsoa-kuin-katua -ideologia.
Käsityöharrastajan näkökulmasta voin todeta, että ensisijaisesti toivon, että tapahtumassa, jota käsityömessuiksi kutsutaan, olisi tarjolla sekä materiaalia, että niitä valmiita tuotteita. Erityisesti sellaiset tuotteet, joita on kaupoissa huonosti tai ei lainkaan tarjolla, kiinnostavat, kuten vaikkapa käsinkehrätyt langat tms. Materiaalien lisäksi olen ostanut kyllä valmiita tuotteitakin, esim. puusta tehtyjä keittiövälineitä ja hopeakoruja. Ja hyvästä käsityöstä maksaa mielellään. Kiinalaista halpatavaraa, jota on vähän tuunattu jollain maalilla, en todellakaan osta.
:D En minä oiekin olettaisikaan, että kukaan matkustaisi erikseen Helsinkiin hakemaan messurievun. Mutta yleensähän noilla messuilla on tungokseen asti väkeä. Ihmetyttää, mihin se porukka oli kadonnut.
Olen melko samanlainen kuluttaja itsekin. Harrastajia on varmaan juuri kahden sorttisia. On niitä, jotka hakevat materiaalia ja ideoita ja tekevät kaiken itse, ja sitten niitä, jotka ostavat myös toisten tekemiä tuotteita, ksoka kaikkea nyt ei vaan voi tai ehdi itsekään tehdä.
Tuo on kiinnostava pointti, mitä lopuksi sanoit. Käsityö on tosi häilyväinen käsite. Jos ostaa kiinalaisia korunosia ja pujottelee ne siimaan, onko se suomalaista käsityötä? Jos minä ostan turkkilaisen teepaidan ja painan siihen Tompan kuvan, onko se suomalaista käsityötä? Minusta ei.
Pieni lohdutus; mä oon eläkkeellä, ja jos en tekis töitä mistä menee 47% veroo olisin sossun asiakas, ja nyt jos ne vie eläkeläisen asumistuen, joudun siellä käymään vaikka teen töitä niin paljon ku pystyn..
Olen noill Wanhan Sataman messuilla muutaman kerran käynyt ja tykännyt kyllä aina kovasti, kun olen paikalle päässyt. Harmi, että nyt väki oli vähissä. Noiden messujen kohdalla olen kyllä nimenomaan ihmetellyt niin nyt kuin aikaisempien vuosienkin kohdalla markkinointia. Miksi ihmeessä kädentaitomessuja, joiden kohdalla kuitenkin ihanat tuotteet ovat pääosassa, nettisivuilla ja lehtimainoksissa on pelkkää tekstiä ja väripalkkejä 90-luvun ilmeellä? Kyllä näissä asioissa mielestäni kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, luo vahvoja mielikuvia ja tunnelmia ja sellaista konkreettisuutta.
Kuulun itse juuti siihen messukävijöiden porukkaan, joka tykkää ihailla ja hankkia sekä valmiita, hyvin tehtyjä ja laadukkaita tuotteita että tarvikkeita omaan näpertelyyn. Aika usein sitä saa itsensä kiinni ajatuksesta, että onpa kaunis tuote, mutta osaan tehdä tuollaisen itsekin ja se jää ostamatta. Sitten seuraavan vuoden messuilla sitä ihastelee jälleen samaa tuotetta ja toteaa, että eipä ole tullut tehdyksi/ei ole ollut aikaa. Joten kaikkea ei tosiaankaan tarvitse tehdä itse vaikka osaisikin, vaan voi tukea toista tekijää.
Messulipusta vielä muutama sana. Jännä, että esimerkiksi Tampereen kädentaitomessujen kohdalla ei yleensä kuule valituksia hinnasta, vaikka tapahtuman konsepti on osapuilleen sama: ihmiset menevät messuille katselemaan ja tekemään ostoksia. Toki noiden messujen tarjonta on paaaaljon laajempi ja siellä on niin näytteilleasettajia, työ- ja muotinäytöksiä, tekijähaastatteluita, bloggaritapaamisia kuin muutakin ohjelmaa paljon enemmän, mutta enpä ole kuullut kenekään kommentoivan, että sinne pitäisi päästä ostostelemaan maksutta. Tosin lipun hinta on päivästä riippuen vain 2-4 e korkeampi kuin noille Wanhan Sataman messuille, eli sinänsä jälkimmäinen lippu on suhteessa kallis.
Ei ole herkkua sinulla. Lakkaan valittamasta.
Tampereen messut on saavuttanut sellaisen aseman, että se on kuin kruunun jalokivi muiden messujen joukossa. Ja onhan se toki valtava tapahtuma ja asema ansaittu. Ohjelmaa on paljon ja myyjiä ihan mielettömästi. Minä olen kyllä kuullut lippujen hinnasta valittamista senkin osalta, mutta tosiaan siellä saa jotain vastinettakin kaiken ohjelman muodossa. Lavalla tapahtuu melkein koko ajan jotakin ja halleja on niin paljon, että sinne kannattaa varata parikin päivää, jos todella haluaa tutustua rauhassa tarjontaan. Jännittävää nähdä, tuntuuko lama myös siellä marraskuussa. Iso liuta tuttuja yrittäjiä sinne on tänäkin vuonna menossa.
Kiva, että otit esiin tuon Wanhan sataman markkinoinnin. SIvusto on tajuttoman huono. Facebook-sivun päivittäminen on naurettavalla tasolla. Hesarissa ollut ilmoitus oli ihan kauhea esitys. Kaikesta näkee, että siellä luotetaan siihen, että ne samat asiakkaat, jotka ovat 30 vuotta siellä käyneet, tulevat aina uudelleen. Järjestäjä kaivaa omaa hautaansa sillä, ettei markkinoi kunnolla. Siitähän me niitä paikkamaksuja maksamme, että markkinointi hoituu. Jos ei ole asiakkaita, ei ole kohta enää myyjiäkään ja jos ei ole myyjiä, ei ole sitten messujakaan.
Lähetä kommentti