maanantai 7. syyskuuta 2015

Hermanni ja muita raatoja


Onnistuin sitten tietysti tappamaan lihansyöjäkasvini Hermannin. Se alkoi mustua, kun aurinko elokuun alkupuolen päivinä vihdoin alkaa paistaa. En siis ollut Hermannin kanssa ollenkaan samalla aaltopituudella. Minun olisi pitänyt tajuta siirtää se johonkin hämärään huoneeseen samalla, kun itse nautin siitä, että punainen salonki lopultakin kylpi valossa.

Kun tarpeeksi monta kertaa lyön päätäni seinään, alan minäkin jotain oppia. Minusta ei vaan ole hoivaajaksi. Ei ihmisten, eläinten eikä kasvien. Eikä varsinkaan niiden kasvien.


Taannoin tuhosin viimeisenkin kukkapenkkiviritelmäni. Kun siinä ei kasvanut kukkia nimeksikään, niin mitäpä sitä säästelemään. Päätin myös tuhota mansikkapenkkini. Jos oman sadon mansikat voi laskea yhden käden sormilla, niin aika turhaa sellaistakaan viljelmää on varjella. Paremmat marjat voin käydä ostamassa puutarhayrittäjiltä. Ja käynkin.

Kukkivat pihat ovat ihania. Ihailen niitä ja haluan samaa meille. Ihailen myös niitä ihmisiä, jotka kasvattavat omat retiisinsä ja perunansa. Haluaisin olla samanlainen.

Mutta enhän minä ole. Kasvattaminen ei ole minulle luontaista. Ei minua yhtään kiinnosta ottaa selvää, miten mitäkin kukkaa tai vihannesta pitäisi hoitaa. Ainoa puutarhatyö, josta oikeasti nautin, on ruohonleikkuu. Ja senkin ilon ne kukkapenkit hankaline reunakiveyksineen meinaavat pilata.


Nyt olen lopultakin siinä pisteessä, että hyväksyn sen, ettei minusta tule viherpeukaloa. Eikä se haittaa mitään. Piha voi olla kaunis ilman hortensioita ja pasuunakukkiakin. Ja pakastimen saa täyteen muiden kasvattamilla herkuilla. Kun vapautan itseni kukista ja hyötykasveista, vapautan itseni myös siitä syyllisyydestä, jota ne huonosti voivina ja hoitamattomina minulle aiheuttavat.

Hassu juttu kuitenkin, että juuri tänä kesänä minun istuttamani omenapuu päätti lopultakin tehdä hedelmiä. Melkein kolmekymmentä punaista omppua kypsyy juuri nyt sen ohuilla oksilla. Kyllähän se sielua lämmittää.


Tähän loppuun vastailen haastekysymyksiin, jotka kulkeutuivat tänne bussista Australiasta, kiitokset Jonnalle!

1) Lasketko blogisi saamaa palautetta? Jos, niin mistä syistä?
Nyt en oikein ymmärrä kysymystä. Mitä palautetta? Joskus saan sähköpostia tai oikeaa postia lukijoilta ja sellaiset yhteydenotot tuntuvat aina tosi hyviltä. Mutta miten niitä lasketaan? En enää edes jaksa kytätä lukijamääriä niinkuin ennen.

2) Onko elämässäsi ollut yhtä suurta käännekohtaa, johon suhteutat elämääsi ennen/jälkeen-vertauksin? Mikä?
On. Sulon saapuminen elämääni. Niin moni asia muuttui sen seurauksena ja erityisesti minä itse olen muuttunut paljon Sulon myötävaikutuksella. Ne muutokset ovat olleet hyviä. Olen saanut enemmän itseluottamusta, aloin kyetä taas työntekoon, itkeminen on muuttunut hymyksi.

3) Millä kielellä haluaisit oppia ilmaisemaan itseäsi sujuvasti?
Monellakin. Puhun englantia tyydyttävästi ja olisi ihanaa osata puhua sitä keskustellen. Mutta eniten haluaisin puhua sujuvaa espanjaa. Se on kieli, josta todella tykkään. Se myös yrittää tunkea sekaan aina, kun tarkoituksenani olisi puhua venäjää, ruotsia tai saksaa.

13 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon upeista ompuista! Se on tänä vuonna suorastaan ihme, sillä läpi Suomen on sato käytännössä katsoen pilalla pihlajanmarjakoin takia. Omista puistani joudun kantamaan kymmeniä kiloja omppuja suoraan kompostiin. Sun puutarha hehkuu hyvää karmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh. Meiltä kun tuhoutui pihlaja pari vuotta sitten vahingossa, niin ehkä ne pihlajakoitkaan eivät sitten ole täällä viihtyneet.

      Poista
  2. Mää alan kans kohta luovuttaa kukkapenkkien kanssa. Sisäkasvit ja jotkut ulkokukat hoituu, mutta ei mikään joka pitäis kylvää/istuttaa maahan. Omenoitakaan ei oo näkynyt, nauti sää omistas. :-)

    VastaaPoista
  3. Voi Hermanni!
    Elä itseäsi Hermannin kohtalosta syytä! Esikoisemme rippilahjaksi saama lihansyöjäkasvi on myös juurikin tuon näköinen tällä hetkellä. Vaikka esikoisemme on tehnyt kaiken ohjeiden mukaan. Ja vaikka on saanut lisääkin ohjeita. Ja vaikka minäkin olen sitä kärpäsillä syöttänyt. Ja kosteana pitänyt. (Vai kuolikohan se juuri minun hoidon takia?!)

    Minä jätän meillä kasvit muiden hoidettavaksi. Koska ne minulla joko homehtuu tai kuihtuu. Pihalla saa rehottaa ne mitkä parhaiten minun hoidolla menestyvät... Voikukat! Minä keskityn ihastelemaan muiden loistavia puutarhoja.

    Mutta sinun omenasti ovat loistosaavutus tälle syksylle! Minulla ne on hoidosta tai hoitamattomuudesta huolimatta aivan rupisia ja kuppaisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, tuo helpottaa jo paljon! Koko ajan ajattelin, että mitenköhän kukoistava se teidän hermukkanne on! :D

      On meidänkin ompuissa jokunen rupi, mutta ne voi sylkeä pois suusta.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli kieliopillinen virhe! :|

      Poista
    2. :D On kovin tärkeää, ettei moinen synti jää todisteeksi tänne jälkipolville.

      Poista
    3. No todellakin! :D
      On vain niin, että aina pyrkii käyttämään suomea oikein, vaikkei ole äidinkieleni. Olen kuitenkin opiskellut sitä pääaineena yliopistossa yli viisi vuotta ja on vähän noloa, että teen vieläkin typeriä virheitä ;)

      Poista
    4. Minä olen ihan yhtä kauhuissani aina kun joku kielioppivirhe pääsee pujahtamaan julkisuuteen. :D Ja olen ihan kaamea yhdyssanavirhenatsi!

      Poista
  5. Sä oot niin hassu! :)
    Ja kivaa, että olet taas paremmalla tuulella viimeisistä postauksista päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todellakin. Aurinko ja valo ovat olleet läsnä jo kokonaisen kuukauden ja kyllä se mielialaan vaikuttaa ihan hurjasti. Muutama sadepäivä silloin tällöin ei vielä ehdi mieltäni mustentaa. Toivottavasti kirkkaat ilmat jatkuisivat vielä pitkään. Sekin on auttanut, että järkkäsin tämän työelämäni akataulujen mukaan, enkä sekoile siellä täällä kaiken aika.

      Poista