Kun nyt kerran on se kartano...

Kun 90-luvun loppupuolella aloin leikkiä Barbeilla, minulla oli haave. Suunnittelin, että SITTEN KUN minulla on kartano, siellä tulee yksi huone olemaan pelkkää Barbie-maailmaa. Rakentaisin sinne asuntoja, kauppoja, kahviloita, uimarantoja jne.

Eikös meillä ole melkein kartano nyt? Rautatieasema tai kartano, se on sivuseikka. Pääasia on se, että meillä on paljon tilaa. Ja toinen pääasia on se, että nukkeleikit ovat ryöstäytyneet käsistä aivan totaalisesti. Loppua sille ei ole näkyvissä, sillä ihana interaktiviisuus Instagramissa maailman muiden aikuisten nukkeleikkijöiden kanssa ruokkii omaa innostustani yhä enemmän. Tajusin, että nyt on aika toteuttaa yksi vanha haave.

Me emme juuri koskaan katsele telkkaria. Kesän aikana siinä ei ole pidetty edes töpseliä seinässä. Minä lopetin sen katsomisen täysin siinä vaiheessa, kun vanha kuvaputkitelkkarimme viime talvena pimeni ja oli pakko nöyrtyä hankkimaan kaamea littutelkkari, jonka kuvan laatu on surkeaa surkeampi. Se vähä, mitä meillä telkkaria on sen jälkeen katseltu, on tapahtunut sängyssä iPadin kautta. Olohuone onkin jäänyt aivan hylätyksi. Ymmärsin tilaisuuteni tulleen.

Lähetin Sulolle töihin tekstarin, jossa ehdotin, että pyhittäisimme olohuoneen leluille ja sijoittaisimme sieltä telkkarin salin puolelle. Koska Sulo oli juuri keikalla, jouduin odottamaan hänen siunaustaan liian pitkään. Sulo toki arvasinkin, mitä siitä seurasi ja kun hänen (onneksi myöntävä) vastauksensa lopulta tuli, olin jo siirtänyt tv:n.

Sitten aloin rakentaa Barbie-maailmaa, jonka olin jo aiemmin suunnitellut rakentavani vinttiin. Vintin saattaminen siihen jamaan, että siellä huvittaisi leikkiä, oli kuitenkin niin valtava urakka, että en ollut päässyt sen kanssa alkuunkaan. Tarkoitukseni oli rakentaa valtaisia nukketalokompleksi, joka pyörisi niin, että sen minkä tahansa sivun voisi kääntää ikkunaa ja luonnonvaloa kohti. Nyt tuon kompleksin oli aika rakentua olohuoneeseen.

Olin jo valmiiksi kesällä tilannut Lazy Susanin, jollaisia käytetään japanilaisissa pöydissä tarjoilua helpottamassa. Muuten pärjäilin kotoa löytyvillä materiaaleilla. Tein jostakin Ikean hyödyttömästä pikkulipastosta jalustan, jonka päälle sijoitin Lazy Susanin. Sen päälle tuli pala lastulevyä, jonka päälle tarkoitukseni oli kiinnittää megalomaanisen kokoinen pöytälevy.

Siinä kohtaa tulikin tenkkapoo. 1,5-metrisiä neliön muotoisia pöytälevyjä ei niin vain kipaistakaan kotoliiteristä hakemassa. Olin jo raahaamassa Sulon Pietarin Ikeaan, josta sellainen lähimpää olisi halvalla löytynyt, mutta Sulo kieltäytyi kuumeeseensa vedoten. Juuri Sulo oli kuitenkin pelastava enkeli keksiessään, että mainostauluissa käytettävää pahvista kennolevyä voisi käydä kysymässä paikallisesta alan liikkeestä. Kennolevy olikin hämmästyttävän edullista ja vahvaa. Se oli myös kevyttä kantaa ja helppoa leikata, eli aivan täydellistä nukketalomateriaalia.

Tässä vaiheessa kävi ilmi, että jos levyyn nojaa, koko systeemi kippaa ja ison levyn asettaminen takaisin Lazy Susanin päälle olisi mahdotonta. Oli pakko rakentaa häkkyrälle tukijalat. Sitä en olisi halunnut, koska jalat rumensivat rakennelmaa oikein kovasti, mutta tässä vaiheessa ei enää ollut aikaa ajatella parempaakaan ratkaisua.

Tarvikkeet: iso pöytälevy, Lazy Susan, kakkoskakkosta, joutilas lipasto, huonekalupyörät ja lastulevynpalanen.

Nyt meillä ei enää ole tv-huonetta ja salonkia, vaan yksi olohuone niinkuin normaaleilla ihmisillä. Plus tietysti yksi leluhuone, niinkuin epänormaaleilla ihmisillä!

Barbie-talohäkkyrä on keskellä lattiaa ja vie huiman suuren osan koko huoneen pinta-alasta. Seinille Sulo rakentaa hyllyt, joille hän saa koko ambulanssikokoelmansa esille. Huoneeseen jäi myös yksi pala olohuoneen sohvasta, eli levitettävä laveri. Se toimii vieraspetinä tarpeen tullen.

Ketään ei varmaan kauheasti kiinnosta pyörivän Barbie-talon rakennuspiirustukset, mutta kun minä olen sillä lailla hassu, että tykkään piirtää moisia kuvia, niin laitanpa ne kaikki nyt tähän vielä sieväksi lopuksi.