torstai 16. heinäkuuta 2015

Edes puolikas


Puolikas aurinkopäivä jo helpotti mieltäni huimasti. Makasin pihakeinussa talomme kuumalla eteläseinustalla ja luin Elämäni nomadina -kirjaa. Kun kävelin rannalle uimaan, alkoi sataa. Mutta se kuuden tunnin aurinkokylpy jo toi minuun sen verran energiaa että sain sen jälkeen siivoiltu kotona pari huonetta.

Alan valmistautua Tampereelle. Siellä on Pride-tapahtuma, ja vien Homomaatuska Tompat Koskipuistoon lauantaiksi.

Koko Tampere Pride hämmentää minua. Kaupungissahan on kaksi lähes identtistä Pride -tapahtumaa! Ensimmäinen oli jo kesäkuun alussa ja sen järjesti Seta. Tämä toinen on jonkin yhdistyksen järjestämä. Mitä ihmettä? Näin toiselta puolelta Suomea ja skenen laitamilta katseltuna tuntuisi siltä, että kahden eri tahon kannattaisi yhdistää voimansa ja luoda YKSI huipputapahtuma yhdessä, eikä kahta pientä. Nähtäväksi jää, riittääkö Pirkanmaalla osallistujia kahteen Prideen yhden kesän aikana.

Pieni pettymys oli, että vasta kun myytipaikkojen varausten deadline oli jo ohitettu, julkistettiin ohjelma. Kävi ilmi, että lauantain puisto"juhla", jonne kulkue päättyy, onkin ohjelmaton. Toivottavasti myyntikojut kuitenkin kiinnostavat ihmisiä, eikä porukka hajaannu kukin omille tahoilleen heti puistoon saakka päästyään.

4 kommenttia:

Liilapöllö kirjoitti...

Viikonlopun aamupala tarjoillaan sänkyyn maatuska tarjottimella, tahrat ja pölyt pyyhitään Susannan lempirievuilla, kauppaan lähdetään homomaatuska Tomppa- kassi olalla heiluen sekä kassalla rahat kaivetaan maatuska kukkarosta. Kesäterveiset kavereille lomalta lähetetään homomaatuska Tomppa postikorteissa sekä ystävän tupareihin lahjaksi lähtee homomaatuska Tomppa rievut. Nyt olen kuullut ylistystä bambupaidoista ja kysyisinkin olisiko niitä saatavana muulla kuvalla sekä oih, mä niin rakastan mun maatuska kukkaroa että pelkään sen joskus kuluvan puhki, sellaista kaipaisin varastoon odottamaan :)

Susanna kirjoitti...

Et arvaa, miten kivalta tämä viesti tuntui saada juuri nyt. Kiitos.

Voin kyllä painaa paidan rättikuvillakin, mutta sitten se kuva on aika pieni paitaan, kun seulat on tehty rättejä varten.

Teettäisin mielelläni lisää kukkaroita, mutta nyt ei ole yhtään rahaa hankkia mitään. Kamala pattitilanne. Olisi pakko, mutta ei voi, kun ei tule rahaa olemassaolevasta varastosta.

Oda K kirjoitti...

Auringolla on kyllä verraton voima. Aurinkoiseen aamuun on ihana herätä, pilvinen sää vetää vähän matalamielelle saman tien. Mieluusti sitä ottaisi D-vitamiinit luonnonvalosta eikä purkista. Myönnettävä on, että himpun verran kesäisempää olisi ollut toiveissa vaikka en olekaan helteen ystävä.

Susanna kirjoitti...

Aurinkoiseen aamuun heräämisen tuntee heti kehossaan, vaikkei edes näkisi ulos, että paistaako vai ei. Sadepäivänkin tuntee heti, ja se ei ole kiva tunne. Silloin ei jaksaisi nousta sängystä ollenkaan. Niinkuin nyt.