Myyntitapahtumareissut ovat aina etukäteen jänniä ja stressaavia ja aiheuttavat tosi paljon lisätyötä normaaliin arkeen verrattuna. Tällä kertaa käsiongelmani veikin kaiken stressin ja ylimääräisen työn mennessään. Kun tilanne nyt on se, mikä on, niin ainoa, mitä voin tehdä, on ottaa lunkisti.
Onneksi olin tehnyt paljon varastoa jo etukäteen, joten myytävää minulla sentään on ensi lauantain Käsityökortteliin. Mutta paljon jää tekemättä sellaista, mitä olin tälle viikolle aikatauluttanut. Tilanne ei toki kiukkuamalla muutu, mutta kyllähän se hiukan harmittaa.
Minun piti ommella mallinukkeni kokoinen Sussu-tunika mukaan näytille ja koota tsi-pakkauksia kaavoineen, ompeluohjeineen ja kankaineen. Se suunnitelma pitikin hylätä. Vaikka Sulo on ihanan avulias, tunikaa hän ei ala saumuroimaan! Pelkillä räteillä on siis nyt pärjättävä.
Yritysilmeeni uudistamisen vuoksi tilasin bannerit ja mainoskyltit, mutta niiden valmiiksi asti askartelu ja kiinnitysratkaisujen kehittäminen on nyt mahdotonta. Olin myös aikonut vaihtaa tummanruskean pöytäliinan muotoonommeltuun, omilla piirroksillani painettuun valkeaan liinaan, mutta sitäkään en saa tehtyä. Koju on tälläkin kertaa siis juuri sellainen kuin se ollut tähänkin asti, vaikka se nyt tuntuukin minusta tosi nuhjuiselta.
Olin myös suunnitellut ompelevani itselleni yritykseni tunnusväriin sopivan oranssin, tuulenpitävän takin, koska tähän aikaan vuodesta en voi lähteä tavanomaisissa, omista kankaistani valmistetuissa torimekoissani. Mutta enpä ompele takkia. Joudunkin pukeutumaan todella rumaan, hehtaarin kokoiseen harmaaseen tuulitakkiin, koska kipsini ei mahdu muihin. Ja tuulelta suojautuminen on minulle ehdottoman tärkeää. Saatan näyttää tuulitakkeineni, kipseineni ja oransseine telttoineni erehdyttävästi silakkakauppiaalta.
Ja nyt vihdoin asiaan! Olisi kiinnostavaa kuulla asiakkaiden, siis teidän, jotka olette siellä myyntipöytien toisella puolella, kantoja tähän teemaan, jota meidän yrittäjien salaseurassa usein pohditaan.
Kuinka tärkeää teille on se, miltä käsityöläinen itse näyttää kojussaan? Millainen myyjä karkottaa teidät syrjemmälle ja millainen houkuttaa tutustumaan tarkemmin? Vai katsotteko te myyjää ensinkään ja kuljette eteenpäin katse kiinni pöytien tarjonnassa?
Mikä on pahin moka, jonka myyjä voi tehdä? Joillekin asiakkaille se tuntuu olevan pelkkä päivään sanominen. Saako myyjä istua pöytänsä takana? Saako kojussa syödä ruokaa tai napostella pähkinöitä? Tai mussuttaa purkkaa? Saako hörppiä vettä kahden litran pullosta? Saako hiplata kännykkää?
Vaikuttaako myyjän ulkonäkö ostohalukkuuteenne? Saako hänellä olla aurinkolasit päässään? Haittaako, jos jalassa on crocsit? Pitääkö olla meikit naamassa ja viimeisen päälle näteissä vaatteissa kelissä kuin kelissä? Sopiiko tupakoida kojun läheisyydessä? Kuinka pitkälle pelkällä hymyllä ja iloisella asenteella pääsee?
Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Terhi Muukkosen
kuvaamia viime kesän Kampin Käsityökorttelista.
17 kommenttia:
Olipa kysymyksiä! Ostan usein ja mielelläni erilaisilta käsityömessuilta ja tapahtumista kauniita juttuja, mutta ei tule mieleen yhtään myyjällä ollutta asua! Ei vaikka olen sinultakin pari tiskirättiä ostanut Jyväskylän tapahtumassa yhtenä vuonna. Kuljen siis nenä kiinni ihanissa väreissä ja muodoissa mitä pöydiltä löytyy. Mutta aina on kiva jutella myyjien kanssa, varsinkin, jos siinä on myyjänä itse tekijä ja hän kertoo jotain myytävistä tuotteista.
No joo, jos myyjä syö tai tutkii kännykkää, niin tulee olo, että hän on tauolla ja silloin ei halua mennä häiritsemään. Ja toki pitkänä myyntipäivänä taukoja tarvitaankin.
Uskotko, että jokainen noista kysymyksistä on ihan oikeasti noussut esiin meidän yrittäjien foorumilla ja joistain on vähän meinattu saada sanasotaa aikaiseksi? Siksi halusin tuoda aiheen tänne, pois yrittäjien pienestä piiristä, jossa kritiikki itseä ja kollegoita kohtaan saattaa joskus olla ihan aiheellista ja joskus aivan liian ankaraa.
Itsehän murehdin omaa ulkomuotoani siitä huolimatta, että asiakkaana kulkiessani katson vain tuotteita, enkä myyjää ollenkaan.
Minusta myyjän ei tarvitse olla tip top ja todellakin ymmärrän jos pitää syödä ja juoda ja istua, kaikki (?) tajuaa että se on pakko tehdä siinä paikan päällä eikä se minua ainakaan häiritse. Itse ehkä tykkäänkin vähän tämmöisestä rennomman oloisesta meiningistä. En halua asioida kiinteistövälittäjän tai pankkineidin oloisen ihmisen kanssa jos olen käsityömyyjäisissä vaan ihan niiden käsityöläisten näköisten tyyppien kanssa. Ystävällinen asenne ja tuotteisiin sopiva pukeutuminen/tyyli on ne tärkeimmät. Joskus näkee selkeästi, että joku on vaan myymässä tyttärensä tai kaverinsa juttuja eikä itse istu pöydän taakse ollenkaan. Katson ensin tuotteita, sitten myyjää. Supertuotteen ostan tietysti keltä vaan, mutta jos epäröin on myyjällä merkitystä. Eniten ärsyttää tuotteiden tyrkyttäminen tai toisaalta katsekontaktin välttäminen. Minulle riittää, että myyjä tervehtii ja näin tiedän että hän on minut huomioinut ja vastaa jos minulla on kysyttävää. Tässä on varmaan alueellisia eroja. Joskus itse huomasin että myyjänä saa kivaa juttua alulle vaikka kehumalla asiakkaan takkia tai voivottelemalla säätä ja sitten syntyykin kaupat ilman sitä tuotteen tuputtamista.
Niin siinä usein käy, että ainakaan ensimmäiseksi ei katse eksy myyjään. Kun sitten ostoksiin asti päästään on iloinen hymy ihan riittävä laittautuminen. Ei tarvii olla tip ja top. Sekin on plussaa, että tuntee myymänsä tuotteet ja osaa vastata kysymyksiin. Liika tyrkyttäminen tökkii.
Käsityöläisessä saa näkyä ammatti, sehän on kuin mainosta.
Mukavaa vappua!
Myyjän vaatteilla on enemmän väliä jos myy vaatteita. Kivasta vaatteesta, korusta tms saa myös keskustelunaiheita jos ostaja haluaa ottaa enemmän kontaktia. Myyjä saa ruokkia itseään ja huilia istuen, hymy on kiva ja avoin katse. Sellainen myyjä karkottaa joka on happaman näköinen.
Silakkakauppiaalta :D
Vastaisin kyllä ihan samoilla linjoilla edellisten kanssa. En ole koskaan tullut katselleeksi myyjien asuja. Odotan tosin, että vaatemyyjällä on omat vaatteet päällä (kenen muunkaan :D ) ja muillakin olemus on siisti, iloinen ja läsnäoleva. Minä kyllä yleensä kierrän vain antiikkitapahtumia. Tupakointi karkoittaa minut saman tien. Samoin mörähtely. Jos kysyn tavaran hintaa, ja myyjä (yleensä vanhempi mies) vastaa "Satanen. No ostatko", niin en taatusti osta. Yhdellä myyjällä oli pöydän alla pääkallo, jonka kaulassa roikkuvassa lapussa luki jotakuinkin, että näin käy tinkaajille. Se on oikeastaan ainut asia, mikä on jäänyt mieleeni toritapahtumista. Hauska, mutta sen verran pelottava, että kuljin mieluummin ohi. Koska minähän tinkaan aina (kun kyse on vanhasta tavarasta) ja se kuuluu kaupankäyntiin :)
Minä kuljen tapahtumissa aina paniikissa vältellen ihmiskontakteja, joten se siitä ostosten teosta :D
En minäkään kiinnitä sen kummemin myyjän vaatetukseen huomiota. Niinkuin joku tuossa ylhäällä kirjoitti, aurinkoinen mieli ja hymy riittää :-)
Tietenkin täytyy istua ja syödä ja juoda, ja voihan sitä kännykällä tehdä jotain, jos on hiljaista. Mutta mikä tosiaan tökkii, niin on se kännykän räpeltäminen kun on asiakkaita. Minä kerran kiersin yhtä kojua ties kuinka monta kertaa, olisi ollut kysyttävää, mutta kun myyjä oli kiinni keskustelussa (rupattelu se ennemminkin oli) jonkun muun myyjän kanssa, en halunnut häiritä, eikä minua huomioitu, niin kävelin pettyneenä eteenpäin.
Minulle ainakin pitää suoda aikaa katsella ja miettiä, mutta jos sitten haluan kysyä tai ostaa, niin kyllä minä asiakkaana voin vaatia huomiota.
Niitä pyntättyjä missejä näkee joskus messuilla, mutta harvemmin toritapahtumissa. :)
Alueellisia eroja tuntuu olevan kyllä siinä, uskaltaako asiakasta tervehtiä. Tampereella se on enemmän karkoittavaa kuin täällä idässä. Ja sitten olen huomannut, että joskus pitkän päivän jälkeen, vaikka yritän tervehtiä asiakasta, suu ei enää vaan suostu aukeamaan. Se on tosi inhottavaa.
Näillä linjoilla itsekin olen!
Vaatteita myyville se oma kroppa on kyllä ihan paras mallinukke. Tämä on tosi kivaa, että syömiseen ja istumiseen eivät asiakkaat suhtaudukaan näemmä niin jyrkästi kuin me itse. Noista tuolilla istujista ja eväiden syöjistä tulee aina sanomista ryhmässä.
Kuulostaa just siltä, millainen kokemus minulla on rompetoreilta! Äijät kessu kädessä ja hintoja ei vahingossakaan esillä ja jos jostain kiinnostuu, tulee olo, että ei se siitä halua oikeasti luopua. :P
Minä olen tässä myyjän roolissa oppinut vähän paremmin olemaan siellä asiakkaan roolissakin. Aiemmin kaihistutti, jos joutui kommunikoimaan myyjien kanssa. Nykyisin osaan jo tervehtiä myyjää ja jopa jutella jotain ja silti tiedän, että minun ei ole pakko ostaa mitään, vaikka pysähtyisinkin katselemaan ja hiplaamaan.
Tuo toisten myyjien kanssa juoruilu on kännykän hipelöinnin lisäksi se synti, johon itse sorrun.
Myyjän olemus tulee huomioitua siinä vaiheessa kun tarvii ottaa kontaktia; kysyä tuotteesta tai hieroa kauppoja. Siistin ulkonäön pitäisi riittää, mutta on myönnettävä että todella huonon kuvan käsityöläisen omasta ja kollegoiden arvostuksesta antaa tunnistettavat halparättikauppojen tusinatavarat…
Kojun nurkassa kyhjöttäminen on ehdoton iso EI! Kauppoja ei todellakaan synny, jos myyjä tarvii kutsua esiin piilostaan. Jalat tietysti väsyy pitkänä päivänä, mutta olen muutamankin kerran nähnyt aivan loistavan ratkaisun jalkojen lepuuttamiselle: keittiöjakkara/baarituoli ja nimenomaan heti siinä ”tiskin” vieressä niin että myyjä on koko ajan hyvin näkyvillä. – Mua ei haittaa vaikka myyjä joutuu syömään/juomaan siinä kaiken kansan katsottavana, kunhan ymmärtää pistää sivuun asiakkaan ilmestyessä paikalle.
Toinen ehdottoman iso ei on tupakka! En todellakaan osta tuotteita, jotka valmiiksi haisevat! Ja se hajuhan tarttuu jo myyjän vaatteista eli edes matkan päässä käryttäminen ei ole hyväksyttävää.
En käy myyjäisissä tai vastaavissa juuri koskaan, mutta kun sellaiseen tulee jouduttua, niin tykkään pääsääntöisesti katsella kojujen tarjontaa rauhassa. Varmimmin minut karkottaa tuotteista puuttuvat hinnat ja liian innokas myyjä. Jos jotain inhoan, niin tuputtamista. Hintoja en mielelläni kysele, koska a) se edellyttää sosiaalisuutta (iik) ja b) siitä kehkeytyy lievä (ja täysin tarpeeton, tiedän) paine ostaa tuote, vaikka hinta olisi minulle liian korkea.
Kerron ihan toisesta asiasta. Et Susanna arvaakaan, miten usein ajattelen sinua tässä meidän uudessa kodissamme! Osaatkohan arvata miksi? Noh siksi, kun meillä on kaikki harmaata, mustaa tai valkoista. Monessa kohtaa (päivittäin siis) ajattelen, että mitenkähän huonovointiseksi tulisit tällaisessa kodissa... Tai joku muu, joka haluaa ympärilleen väriä. Tänäänkin laitettiin pois rautapata - siksi, kun se oli kirkkaan punainen. Noeivaiskaan, ei sitä ole tullut käytettyä. Mutta jokainen taaplaa tyylillään, vaimitensemenikään.
Mulla ainakin vaikuttaa myyjien asenne. Jos meidän juttu rullaa hyvin niin kyllä se painaa mieleen vaikka ei nyt sillä hetkellä osta. Mulla ainakin Tampereella viime keväällä tuli tutustuttua se maatuska-kankaaseen ja Teidän Sulon iloiseen esittelyyn. Hänen asenne oli aivan loistava- puhui selkeästi ja kun kerroin olevani kuuro niin puhe muuttui selkeästi- oli ilo asioida. Jos myyjän asenne viittomakielistä kohtaan taikka ulkonäköä kohtaan niin tulee tunne ettei ole kiva olla niin jatkan matkaa. Vaikka myyjä istuisi silmät lasittuna niin kyllä tulen kyselemään tuotteista jos ne kiinnostaa. Jos asenne on huolimatta kuollut niin silloin yleensä kiitän ja jatkan matkaa. Myöskin joskus kaipaisin myyjiltä myös vähän älyä- jos on hellepäivä niin älköö myykö niitä lapasia, talvivaatteita kun Tampereella ostin huivin, koska aurinko yllätti totaalisesti minut ja auringonpistoksen pelossa piti ostaa huivi ja oli ainoa joku, joka osasi myydä lasten huiveja ja se oli muuten ainoa piste koko käsityötkorttelissa, joka myi huiveja. Nyt minulla on aikuisena ensimmäinen kärpässienihuivi joka on räikeän neonvihreä. Joka on kuulemma ihan kätevä kun löytää minut metsästä kesällä. Eli oli oudoin ostos mitä tein, mutta oli paras hankkimani huivi metsäretkeä ajatellen. :) Myyjän asenne oli aivan loistava ja tuli oikein hyvä mieli. Myyjä on juuri se, jolla on se keltainen aivan ihana wolkkari. Susanna, jos Suloa ei olisi ollut siellä Tampereella palvelemassa niin en tiedä olisinko ostanut jälkikäteen kankaita nettikaupan kautta. Oli todella hyvä palveluasenne sinun apulaisella.:)
Ei se sinäänsä haittaa, jos keskeyttää siinä vaiheessa, kun asiakas näyttää kiinnostusta!
Lähetä kommentti