tiistai 14. huhtikuuta 2015

Miksi juuri sammakko?


Olen pohtinut Suoma Koikkalaisen kohtaloa. Suoma on siis se sammakkohamo, jonka olette tottuneet näkemään Susannan Työhuoneen verkkopuodissa ja Lempiriepujen tuotelapuissa jo monen vuoden ajan. Nyt päädyin siihen, että annan Suoman jatkaa elämäänsä, mutta piirsin sen uusiksi, koska en ole koskaan tykännyt nopeasti ja kömpelösti piirtämästäni Suomasta ihan tarpeeksi paljon.

Kauneusleikkauksen läpikäynyt Suoma näkyy jo verkkokaupassani, mutta tuotelapuissa entisen mallinen Suoma pysyy vielä pitkään, sillä minulla on niitä kaameat pinot vielä jäljellä.


Sammakkohahmolla ei ole mitään tekoa bambutiskirättien kanssa, mutta sillä on paljonkin tekoa minulle henkilökohtaisesti. Sammakko on nimittäin suurin kauhuni ja pelkoni. Olen mennyt päin tosi monia pelkojani, välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Mutta se ultimaattisin itseni ylitys olisi se, että ottaisin käteeni sammakon. Yäk! Minua puistattaa jo nyt!

En tiedä, milloin olen alkanut pelätä sammakoita ja miksi. En muista. Mutta sen muistan, että olen mielestäni aina nähnyt painajaisia, joissa sammakot uhkaavat minua. Olen unissani kiivennyt niitä karkuun tikapuille ja ne ovat tulleet perässäni. Olen juossut tiellä, joka on täynnä limaisia sakuja ja tuntenut silmitöntä kauhua. Olen yrittänyt tappaa niitä kirveellä, mutta lyönyt aina ohi. Ne ovat tehneet monen metrin loikkia kasvojani kohti, mutta olen herännyt aina ennen tuota vääjäämätöntä ja kuolettavaa läiskähdystä.


Ja ihan oikeassa elämässä olen säikyttänyt kirkumisellani Sulon puolikuoliaaksi vain siksi, että sammakko hyppi sisälle telttaan, jossa olin nalkissa. Ei ole väliä sillä, onko kyseessä sentin pituinen vauvasammakko vai megalomaaninen rupikonna. Jos se liikahtaa, se saa minut hysteeriseksi. Joskus olen yrittänyt kohdata pelkojani. Olen mennyt laiturille, jonka ympärillä sadat rupikonnat ovat kutemassa. Onneksi ne pysyivät vedessä.

Yrittäminen on yhden sortin pelon kohtaamista ja ylittämistä ihan koko ajan. Jo pelkästään se, että perustin yrityksen ja uskalsin, on minulle sellainen suoritus, jota minun ei kannata unohtaa. Sammakko muistuttaa minua siitä. Juuri nyt yrittäjänä oleminen pelottaa minua aivan erityisen paljon. Tai ei yrittäminen, vaan, se, jos se ei sittenkään onnistu. Tarvitsen siis Suoman kertomaan minulle, että pelottavat asiat kohdataan ja voitetaan. Ja jos ei voiteta, niin ainakin voidaan olla ylpeitä siitä, että yritettiin ja uskallettiin.

16 kommenttia:

E kirjoitti...

Näyttää kivalta. En tiennytkään, että sammakolla on tällainen tarina takanaan! Älyttömän hienoa, että kohtasit oman sammakkosi. Minun sammakkoni vieläkin odottelee, koska kuka nyt muka mun tekosiani ostaisi jne jne... :)

Tessa / Vehkosuo kirjoitti...

Ensinnäkin, olen pahoillani Kertusta. (hiljaisuus)

Toiseksi, olet saanut Suomasta oikein sympaattisen näköisen ollakseen pelkosi lajin edustaja. Täytyy myöntää, että vähän kammoksuin meidän kellaria viime kesänä vartioinut rupisammakkoa ja huusin aina lapsia apuun, kun piti jotain sieltä hakea. Inhottavaa mennä paljain varpain pimeään kellarin eteiseen ja odottaa aurinkokennovalon syttymistä ja miettiä koska astun sammakon päälle tai se loikkaa minun päälle. Yyyyy!

Mamma A. kirjoitti...

Jep minulla sama juttu toukkien kanssa!Pilkkitoukkien kanssa olen oppinut toimimaan, mutta viime kesänä sain hysteerisen vapinakohtauksen kun horjahtaessani tarrasin kiinni ohueen pihlajaan ja huomasin sen olevan täynnä valko-mustia toukkia.Puistattaa vieläkin!

Eija-h kirjoitti...

Hieno uusi sammakkohahmo! Sammakot on ihania, mulla olisi haaveissa ostaa joskus lemmikiksi viherlehtisammakko :)
Hämähäkit sitten taas on kamalia, pitäisköhän mun tehdä itselleni hämähäkkilogo sivuille :D

Merja kirjoitti...

Todellakan kuvitellut, että sammako olisi kammotuksesi (perusteellisen kamala tuntuukin olevan), vaan joksikin lempielukaksi. En siis kerro omasta toisenlaisesta suhteestani noihin räpyläjalkoihin, okei akuisena oon ottanu etäisyyttä.
Pelkääminen, kammoaminen, jännittäminen; näitähän riittää. Kun niitä riittää joka päivälle, elämä ahistaa. Tuttu tunne valitettavasti. Melkein väittäisin, että tällaisia pelkoja päin meneminen ihan siinä jokapäiväisessä arjessa on melkomoista sankaruutta.

Susanna kirjoitti...

Joku pöljä saattaa ostaakin. :) Koskaan ei tiedä, jos ei kokeile.

Susanna kirjoitti...

Ensinnäkin, kiitos.

Toiseksi, rupikonnat eivät saisi vallata niitä kellareita! Lapsuuskodissani sama juttu. Siellä se vaani. Kukkapenkissä tai kellarin ovella. Hirveä mönkivä läjä.

Susanna kirjoitti...

Kuulostaakohan minun sammakkopelkoni yhtä hassulta muiden korvissa, kuin sinun toukkapelkosi? :) Yritetään selvitä ensi kesästä tässä toukkien ja sammakoiden valtaamassa maassa.

Susanna kirjoitti...

Se on niin outoa, miten eri elukat voivat herättää niin erilaisia tunteita eri ihmisissä. Minusta hämikset ja toukat ovat mukavia. Käärmeitäkään en oikeastaan pelkää ja lepakoita ihan toivoisin meille. Jollekin muulle ne taas ovat hirvityskiä.

Susanna kirjoitti...

Mutta onhan se hyvä, että sammakoillakin on faninsa. Olisi ikävää, jos kaikki vihaisivat niitä niinkuin minä. :D

Oda K kirjoitti...

Vaikka en juuri kauneusleikkauksista perusta, niin myönnetään, että Suoman kohdalla toimenpide on oikein onnistunut! :)

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Se oli aina niin kiukkuisen näköinenkin.

Soja kirjoitti...

Kellä mikäkin. Joku itkee kaikissa toimenpiteissä ja hyppää kaverin kainaloon piiloon, kun pikkuruinen hämähäkki viilettää ohi... Nykyisin reaktio on sentään lievä, omakotitaloasuminen on pakottanut siihen, mutta välillä mönkiäiset pääsevät yllättämään. Pystyn myös hyvin samaistumaan tuohon Mamma A:n toukkakammoon. Suoma näyttää nyt tyytyväisemmältä. Se on mukavaa :)

Marjaana kirjoitti...

Kiva että jaoit Suoman tarinan meidän kanssamme.

Minusta sammakko on sopinut sun rätteihin ja tyyliisi aina, en ole oikein edes miettinyt miksi se on siellä. Minulle sammakko edustaa sellaista sinnikästä tyyppiä (ei hullumpi metafora yrittäjälle ;-) joka aina nousee vaikka kuinka nuijalla lyötäisiin päähän. Tämä mielikuva on tainnut tulla Linnanamäeltä jostain kauheasta nopeuspelistä - jossa siis sammakko nousi kolosta ja sitä piti kalauttaa nuijalla päähän. Ehkä se peli sopis sulle jos on joskus tarve purkaa aggressioita - hih!

eija kirjoitti...

Olipa kiva kuulla tarina Suoman taustasta. Itse pelkään lintuja, ihan kaikenlaisia. Kaukaa voin kyllä ihailla lintuja, mutta jos tulevat kovin lähelle tai näen jossain kuolleen linnun, niin minua alkaa kamalasta inhottaa. Samasta syystä en laita suuhuni mitään lintuihin liittyvää. Tykkään kyllä lintujen äänistä, etenkin näin keväällä on kiva bongailla erilaisten lintujen ääniä. Outoa varmaan, mutta lepakot minua eivät pelota, koska eivät ole lintuja, mutta jos niillä olisi höyhenet varmasti pelkäisin. Hämähäkit, hiiret, sammakot, käärmeet ym. "normaalimmat" inhokit eivät minua pelota.

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Suoma on nätti sammakoksi :) Pystyn kyllä sammakkoa pitämään kädessäni, mutta hämähäkit, koppakuoriaiset ja muut äppä-ääliäiset saavat aikaan paniikin ja kirkumisen ja muun hässäkän. Ja joitakin ihmisiä se ärsyttää todella paljon. Ihan ku mää nyt haluaisin reagoida niin voimakkaasti. Jeps.