keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Pieni muutos, iso vaikutus


Työhuone on ollut minulle luotaantyöntävä paikka viime aikona. Mutta nyt tunnen tuon seikan olevan muuttumassa, sillä pienikin muutos voi vaikuttaa merkittävästi. Sain vihdoin viimein vaihdettua työpöytäni pinnalla olevan kernin uuteen hohtavanvalkoiseen! Ikean turkoosi kerni palveli kunniakkaasti yli neljä vuotta, mutta alkoi olla jo aika karun näköinen.


Painovärituhruilla, teipeillä ja tusseilla tehdyillä kohdistusmerkeillä, repeämillä, liimatahroilla ja sen sellaisella tekemisen meiningillä olin jo pöytäni onnistunut koristelemaan. Paitsi ulkonäköseikka, oli liinan vaihtaminen valkoiseen myös käytännöllisyyden sanelema muutos.



Nyt kun pöytä on vaalea, painoseulasta näkyy läpi, missä tiskirätti on ja kuvion kohdistaminen helpottuu huomattavasti. Minusta se, että kuvio ei ole just millilleen keskellä liinaa, ei ole ollut mikään ongelma, mutta kun taannoin sain reklamaation siitä, ettei kuvio ollut keskellä liinaa, korjasin omaa ajatteluani. Jatkossa siis Lempirievut ovat jälleen piirun verran laadukkaampia kuin aiemmin.


Huono uutinen asiakkailleni on se, että Posti, tuo aina niin luotettava palvelujensa heikentäjä, on jälleen kerran tehnyt postit ja heikentänyt palvelujaan. En nyt jaksa alkaa napista taas nousseista postimaksuista tai maksikirjeen poistumisesta, sillä nuo jutut nyt ovat niin peruskauraa. Mutta tällä kertaa sain raivokohtauksen viedessäni tilauksia postilaatikolle. Kun lähilaatikomme on aiemmin tyhjennetty kahden aikaan iltapäivällä, tyhjennetäänkin se nyt jo aamukymmeneltä. Susannan Työhuoneen ilmiömäinen nopeus tilausten toimittamisessa on nyt siis historiaa, sillä tästä eteenpäin tilaukset lähtevät liikkeelle vasta seuraavana aamuna. Olen todella pahoillani kaikkien asiakkaideni puolesta.

Jos tästä muutoksesta on pakko jotain positiivista repiä, niin ehkäpä sen, että nythän minä saan itseni ulos yöpuvusta vähän aiemmin, kun postikeikka siirtyykin iltapäivästä aamupäivään.


10 kommenttia:

Laurakaisa kirjoitti...

Reklamaatio siitä, että kuvio ei ollut keskellä liinaa???

Voi tsiisus. Se on TISKIRÄTTI.

Kas kun ei valittanut siitä, että maailmassa on orpoja koiria ja yksinäisiä mummoja.

Anonyymi kirjoitti...

Orvot koirat ja yksinäiset mummot eivät ole tärkeysjärjestyksessä edes sadan tärkeimmän joukossa sillä ihmisellä, jolle on tärkeää se että tiskirätin kuvio on millilleen keskellä :/ Tavallaan olen hänelle jopa hieman kateellinen; elämässä täytyy olla kaikki todella hyvin, jos tuosta jaksaa ja ehtii valittamaan.
Mutta juu, oma työsi helpottuu varmaankin vain tuolla pöydän suojaliinan värinvaihdolla. Ja mikäs sen mukavampaa, kuin se että saa noin helposti poistettua yhden työtä hankaloittavan asian :)
Mukavia painohetkiä!

Susanna kirjoitti...

Se on TISKIRÄTTI, maailman tärkein kapine. :D

Mutta tosiaan, vaikka tuollainen reklamaatio voi tuntua aika turhalta, ja se todellakin tuntui minusta tosi pahalta, niin reklmaatiot ovat tärkeitä, koska vain niiden ansiosta yrittäjä tajuaa pyrkiä yhä parempaan lopputulokseen. Tässäkin tapauksessa siis minun työni helpottui reklmamoijan ansiosta, joten voin olla hänelle vain kiitollinen. :)

Marika kirjoitti...

Uudet rätit on muuten parempia, kiitti :)

Marika kirjoitti...

.. siis liittyen johonkin painoväreihin tai kankaaseen tai mikä se aikaisempi muutos nyt olikaan. Kuvion paikkaa en ole niin syynännyt.

JohannaH kirjoitti...

Ei kai reklamaation, tai huomautuksen, tehdäkseen tarvi olla kyseessä maailman tärkein asia, jonka edelle ei mene yhtään mikään...? Jos niin olisi, niin jäisi kyllä reklamoinnit tässä maailmassa aika vähiin :)

Minusta asiallisen reklamaation voi ja saa tehdä pienestäkin asiasta, mutta tottakai kohteliaasti ja vaikka niin, ettei valmistajalle tule ainakaan kohtuuttomia kuluja, jos vikakaan ei ole kohtuuton (kuten esim. tässä tapauksessa vika ei ollut iso ja valtaosa ei kiinnittäisi asiaan edes mitään huomiota). Minusta Susannan asenne reklamaatioihin on hieno, vaikka tuo varmasti tuntui tosi ikävältä - vähän samanlaisen luonteenlaadun omaavana tunnen tuskasi, kun otan itsekin kaikki pienetkin huomautukset aina tarpeettomankin raskaasti :/
Ja en siis ole kyseisen reklamaation tekijä ;)

Susanna kirjoitti...

Toiset ovat herkempiä reklamoimaan kuin toiset. Minä itse en reklamoi juuri mistään, koska en jaksa vaivautua enkä aiheuttaa pahaa mieltä asiakaspalveluun.

Aika paljon olen omaa herkkähipiäistä pintaani joutunut koulimaan tässä yrittämisen taipaleella, ennenkuin olen saanut asenteeni tähän pisteeseen, että pystyn ottamaan reklamaatiot vastaan opin kannalta. Joka ikinen reklamaatio on aina edesauttanut Lempiriepujen kehittymistä parempaan suuntaan, joten ne ovat aina olleet hyväksi. :)

Susanna kirjoitti...

Kaikki on muuttunut matkan varrella, niin kangas, painovärit kuin työtavatkin, joten hyvä, että muutokset ovat olleet kehitystä oikeaan suuntaan. :)

JohannaH kirjoitti...

Minäkin inhoan reklamointia: se tosiaan on työlästä (käytännön prosessina ja henkisesti) ja tosiaan pelkään myös sitä, että joku pahoittaa mielensä tai mua ei uskota ja joudun vääntämään asiasta ja homma menee vielä raskaammaksi. Sitten taas toisaalta sekin, että ei reklamoi aiheellisista asioista, tuntuu pahalta siksi, että koen, että en ole osannut pitää puoliani riittävästi ja tulen siten tavallaan "hyväksikäytetyksi". Hankalaa!

Ja tuo ei sitten kyllä enää liity mitenkään sinun riepuihisi, en ajattelisi kokeneeni vääryyttä, jos rievussa olisi painatus hieman sivussa :) Mutta noin muuten nykyisin valmistetaan teollisesti aika ruokottoman huonolaatuista tavaraa (esim. elektroniikka ja vaatteet), että toivoisin, että ihmiset jaksaisivat reklamoida niistä.

Susanna kirjoitti...

Ja niistä teollisista tuotteista juuri kukaan ei reklamoi, kun kaikki tietävät jo ostaessaan, että paskan möivät. Vastikään mekin ostettiin kymmenen euron pyykinkuivausteline marketista. Toisella pyykkäyskerralla siitä tipahti yksi "naru" irti. Olisi pitänyt reklamoida. En tietenkään tehnyt sitä.