On kuulkaa aika mahtava tunne, kun työhuoneessa on pino pahvilaatikoita, jotka kätkevät sisäänsä 1000 kappaletta tiskirättejä valmiina painettavaksi. Kiteeläinen tehdas teki älyttömän hyvää työtä. Tiskirättini eivät koskaan ole olleet näin täsmällisen kokoisia ja muotoisia. On se vaan eri asia leikata rätit yksitellen saksilla kuin pinona leikkurilla. Ja on se vaan eri juttu ommella kotisaumurilla harrastustaustalta kuin teollisuussaumurilla vankalla ammattitaidolla.
Olen aloittanut painamisen. Pöllöjä ja pitsiliinoja on kertynyt jo muutamassa värissä ja tänään pidän prässäyspäivän.
Aiemmin, kun ompelin rätit itse, pystyin prässäämään ja saumuroimaan samaan aikaan. Prässissä kun tarvitaan käsiä vain kolmen minuutin välein. Nyt minulla ei ole mitään yhdistettävää työvaihetta prässäyksen kanssa. Hetken aikaa olin vähän ihmeissäni, että milläs kummalla itseni työllistän prässin käryttäessä, kun kuitenkin joudun olemaan samassa huoneessa.
Mutta hah, mikä pakko sen on olla työtyötä, jota teen yhtä aikaa? Minähän voin siinä prässätessäni vaikka ommella Kenille vaatteita tai kuten tänään aion tehdä: maalata asuntovaunun katon. Nyt voin harrastaa hyvällä omalla tunnolla, kun se harrastusaika on samalla tuottavaa työaikaa!
Tällä hetkellä osaan taas ymmärtää, miten kiitollinen saankaan olla uravalinnastani.
Olen laittanut loput vanhanmalliset tiskirätit pakettialennukseen. Puodista saa valita neljä riepua kahdella kympillä. Minun on pakko myydä nuo viimeiset nyt tosi halvalla, koska verkkokaupan tuotemaksimi on käytetty ja sinne pitää saada uusille rievuille tilaa.
Ja nyt prässi käryämään. Aurinkoista päivää teille kaikille!
4 kommenttia:
Ihana kuulla, että työ alkaa taas maistumaan! Mulla oli kans pitkään tossa jaksamisen ja kiinnostuksen kanssa ongelmia, mut kyl täälläkin alkaa olla jo sitä mieltä et ei tää nyt ihan vikatikkivalinta ollutkaan... :)
Jesjesjes! Tartutas tekemisen meininkii vähä minuukii! Tai teenhän mie koko ajan, mutten noita töitä, joita pitäis...
Kai se on aika luonnollista, että välillä alkaa tympiä. Mulla usein käy niin, että tympimisestä nousee jokin uusi oivallus. Kuten nyt tuo alihankkijan käyttäminen ompeluhommassa. Ja sitten taas maistuu. :)
Millä ihmeellä tartutan? Omakin into on kyllä yhä aika huterissa kantimissa. Mulla on to do -lista ja olen tyytyväinen, jos saan siitä yhden kohdan vedettyä yli päivässä.
Lähetä kommentti