maanantai 20. lokakuuta 2014

Suurenmoisen pientä


Kävimme eilen ihan ex tempore -tyyppisellä piipahduksella Vantaalla nukkekoti-, lelukeräily- ja pienoisrautatiemessuilla. Ajattelimme, että se voisi piristää mieliämme ja olisi hyvää yhteistä kivaa tähän hetkeen, kun ne yhteiset kivat ja ilot ovat olleet vähän meiltä kadoksissa.

Olimme ihan oikeassa. Tapahtuma oli ihana ja virkisti meitä molempia. Sulolla oli siellä omat kiinnostuksen kohteensa ja minulla (ja Kenillä) omani. Ihan huomaamatta aika kului, enkä edes hoksannut nälkää tai janoa. Koko halli oli täynnä ihmisiä, joita yhdisti sama palo leluihin ja pienikokoisiin maailmoihin. Siinä ympäristössä ei ollutkaan mitenkään huomiotaherättävää tai poikkeuksellista kaivaa laukustaan esiin omaa nukkea ja sovittaa sille pipoa päähän tai kenkiä jalkaan.



Usein joudun huomaamaan sen, miten käsityöala ei ole se kaikkein "järkevin" uravalinta, koska niin monet ihmiset harrastavat käsitöitä, osaavat tehdä kaiken itse ja jotkut heistä jopa saapuvat alihintaisine harrastustuotoksineen samoille myyntipaikoille ammattikseen tekevien kanssa. Ei ole kivaa yrittää myydä alvillista, kunnolla hinnoiteltua tuotetta, jos viereisessä pöydässä joku myy taidokkaasti tehtyä vastaavaa tuotetta pelkän materiaalin hinnalla.


Kerroinkin teille aiemmin siitä upeasta laukusta, jonka ostin eräältä eläkeläiseltä. Miksi kummassa myös käsityöyrittäjät eivät valmista yhtä hienoja ja yksityiskohtaisia, rakenteeltaan monimutkaisia laukkuja? Entä miksi käsityömessuilla aikuisten vaatteet rajoittuvat lähinnä muodottomiin pellavakaapuihin? Siksi, että monimutkaisen tuotteen valmistaminen ja kaupaksi saaminen olisi lähes mahdotonta sille, jonka pitää laskea hintaan materiaalien lisäksi itsensä elättävä tuntipalkka, verot, kulut ja arvonlisäverot.

Miksi minäkin teen myyntiin yksinkertaisia tiskirättejä, vaikka minun taidoillani voisi valmistaa vaikka ihan hienoja ja yksityiskohtaisia posliininukkeja? Siksi, että niihin simppeleihin riepuihin saan katetta. Niillä voin pysyä hengissä. Mitä monimutkaisempi, työläämpi, upeampi tuotos, sitä mahdottomampaa on hinnoittelu.



Tässä viikonlopun tapahtumassa ammattilaisten ja harrastajien välinen ero oli erityisen silmiinpistävä. Nukkekodit ovat monille todella intohimoista harrastamista. Nukkekotitapahtumissa harrastajien ylivalta onkin vielä paljon voimallisempi kuin muissa kädentaitotapahtumissa. Naiset muovailevat pikkuruisia ruokia intopiukkoina liukuhihnatyönä, koska se on heistä hauskaa. Kun niitä sitten syntyy enemmän, kuin mitä omien nukkekotien asukkaat ehtivät kuluttaa, niitä lähdetään myymään muille harrastajille. Koska kyseessä on harrastus, eikä elinkeino, hinnat lasketaan naurettavan alas.

Minä ostin virkatun pipon eurolla. Virkatun nallen vitosella. Näin marjapiirakoita 20 sentillä, mattoja puolella eurolla, huonekasveja eurolla, vaatteita kahdella. Ja sitten, kun osuinkin yllättäen ammattilaisen pöydän kohdalle, minulle tuli surullinen mieli. Nukkekodin tuoli 30 euroa. Sormenpäillä dreijattu keramiikkamaljakko 25 euroa. Tuohesta punottu pikkuruinen reppu 20 euroa. Kuka ostaa nukkekotiin tuolin, joka maksaa saman verran kuin oikea tuoli? (Voi, toivottavasti moni!)



Yleensäkin käsityön tekeminen ammatikseen voi olla hulluutta, mutta nukkekodin tuotteiden tekeminen se vasta toivotonta taitaa ollakin. Ainakin jos päättää ryhtyä tekemään jotain sellaista, mitä harrastajat tekevät itsekin. Minä ostin messuilta vain sellaista, mitä en itse osaisi tehdä. Pystyn kyllä muovailemaan itse ruokia nukkekotiin ja kutomaan pieniä mattoja leikkikangaspuillani, mutta enpä osaa virkata miniatyyrinallea. Ja silti minä mokoma ostan sen pienen nallen mielummin harrastelijalta vitosella kuin ammattilaiselta usealla kympillä, koska kyseessä nyt kuitenkin on vain lelulle tuleva lelu(!).

Varsinkin kaikki Fimo-massasta muovaillut pienet ruoat panivat minut mietteliääksi. Jos muovailet pienen donitsin nukkekotiin, laittaisit sille ehkä hintaa hurjimmillaankin euron. Mutta jos kiinnität sen saman donitsin korvakorun koukkuun ja myytkin sen koruna, sen hinta voi aivan helposti olla kymmenkertainen. Miettikääpä sitä. Käyttötarkoitus sanelee hinnan, vaikka tuote olisi täsmälleen sama.

Messuilla riemastuin todella paljon niistä muutamasta yrittäjästä, jotka olivat keksineet jotain aivan omaa. Toivon, että heillä olisi tulevaisuus myös harrastajamyyjien kansoittamissa nukkekotitapahtumissa. Minusta meidän yrittäjien pitäisikin keskittyä kehittämään omista tuotteistamme sellaisia, ettei niitä voi kuka tahansa tehdä kotona itse. Pitäisi löytää jokin oma juttu, jokin jippo tai erityispiirre. Eikä vain kiukutella sitä, miten harrastajat polkevat hintoja sen kun kerkiävät.


Mieleeni jäi aivan erityisesti kaksi yrittäjää. Ensinnä Gepetto, jolla oli käteviä laserleikattuja kalustesarjoja: irrota palat vaneriarkista ja liimaa huonekalu itse kasaan. En itse päässyt syytämään killinkejäni holtittomasti Gepettolle, sillä jättimäiselle Kenille heillä ei ollut tarjolla muuta kuin hienot hyllynkannattimet, jotka tottakai pääsevät asuntovaunuun.



Toinen vaikuttavuuskohtaaminen oli MiniHali. Yrittäjä teki paperiaskarteluarkkeja. Niistä saattoi leikata irti ihan mitä tahansa täytekakuista luistimiin ja liimailla ne kolmiulotteisiksi esineiksi. Yrityksen nettisivulta ei ehkä oikein saa täyttä käsitystä siitä, miten vaikuttavia nuo pienet paperiesineet olivat. Aluksi en edes tajunnut, että mallina ollut valtaisa rakennelma olikin todella kokonaan tehty paperista. (Esimerkkinä tämä pieni leipomo.)



Näillä kahdella yrityksellä oli myös käyntikortit, jotka ihastuttivat minua kekseliäisyydellään. Itsellänihän on ihan peruskäyntikortteja. Tiedän varsin hyvin, että kun lykkään sellaisen potentiaalisen asiakkaan käteen, kortti lennähtää roskiin ennen pitkää.

Mutta jos käyntikortin sijasta antaa vanerisen pussinsulkijan, jossa on yrityksen yhteystiedot, se ei todennäköisesti lennä roskiin. Tai jos käyntikortti onkin pieni askarteluarkki, johon on painettu irtileikattava minirasia, rasia tärkeine yhteystietoineen päätyy todennäköisesti talteen kohderyhmään kuuluvan asiakkaan nukkekotiin.



Jäin miettimään tätä nerokkuutta. Miten minä voisin keksiä jotain vastaavaa? Millaisessa muodossa minun verkkokauppani osoitteen voisi antaa asiakkaalle niin, että se pysyy tallessa?

28 kommenttia:

  1. Voi, ihania ajatuksia käsityöläiseltä! Allekirjoitan niin nämä hinnoitteluajatuksesi, mutta täytyy myöntää, että vaikka minun tuotteissani on alvit ja makselen vakuutukset, en ole osannut/uskaltanut hinnoitella tuotteitani niin, että olisi itse tyytyväinen siihen, että jotain hyötyäkin olisi tästä hommasta... (Mutta eikös ole hienoa, että tiedostan asian?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hienoa. :D Etkä sinä ole ollenkaan ainoa yrittäjä, joka ei uskalla hinnoitella tuotteitaan kunnolla. Silloin se hinnoittelu on helpompaa, jos se tuote on jotenkin niin erityinen, ettei kuka tahansa ompelutaitoinen tai piirustustaitoinen tai muuten vain käsistään kätevä pysty sitä kotona heti kopioimaan.

      Poista
  2. Olen kaivannut tiskirättiä varten ripustuskoukun esim. kuivauskaapin ritilään kiinnitettävän tai keittiökaapinkahvaan kiinnitettävän. Hanalla lojuva tiskiräti ei kuivu kunnolla. Jos yhdistäisit käyntikortin ja ripustus ominaisuuden jotenkin. Tällä hetkellä ripustan rättini pyykkipojalla, sellaiseenkin saisi yhteystiedot. Ihan vaan yksi ajatus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua. Just eilen ajattelin puista pyykkipoikaa, jossa olisi nettiosoitteeni ja sitten hylkäsin ajatuksen sillä perusteella, että eihän pyykkipoika varsinaisesti liity tiskirätteihin. :D No, liittyypä siis. Kiitos, tästä on hyvä lähteä kehittelemään.

      Poista
  3. Just näinhän se on kaikessa luovuudessa ... ja bisneksessä, ei pyörää kannata keksiä uudestaan, joku ehti jo! Tästä olen tainnut täälläkin joskus kirjoittaa, vain uniikki käy kaupaksi kohtuullisella katteella ja se keksiminen ja kehittelykin maksaa, nekin on tuotteen kustannettava.... Miten olisi Caritan tiskirätin ripustukseen uudenlainen kekseliäs S-koukku (rakastan s-koukkuja, ne soveltuvat niin moneen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kolme vuotta aina uudelleen yrittänyt miettiä jotain ripustusratkaisua, mutta kaikki "hyvät" ideani aina paljastuvat toteuttamiskelvottomiksi. Yritän siis jatkaa yhä kehittelyä. :)

      Poista
  4. Miten olisi pienen-pieni riepu, johon olisi painettu yhteystiedot, jota voisi käyttää silmälasien puhdistusliinana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ajattelin itsekin, mutta nopea laskelma romutti ajatuksen. Siinä olisi täsmälleen samat työvaiheet kuin isossakin rievussa, ja vain materiaalia menisi hiukan vähemmän. Kustannukset olisivat ihan tolkuttomat. :)

      Poista
  5. Tosi hyvä kirjoitus jälleen, kiitos. Käsityöläisen pitäisi luoda oma brändinsä ja erottautua tuotteellaan, mutta panostus on yhden ihmisen yritykselle aivan valtava siihen nähden, että haluaa oikeasti ehkä työllistää vain itsensä. Taitoa pitäisi löytyä sopimusasioista ja kirjanpidosta myyntiin, vaikka oma intohimo on se tekeminen ja luominen. Vaikea yhtälö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin itse pohtimaan, että tulikohan tästä kirjoituksesta ollenkaan selkeä... erottuuko se punainen lanka sieltä jostain. :D Ilmeisesti erottui.

      Pelkään, että juuri nyt, kun lamasitä ja lamatätä, vain ne todella omanlaisensa ja jollain lailla uniikkeja tai erityisen persoonallisia tuotteita tekevät yritykset selviytyvät hengissä.

      Poista
  6. Meinasin tulla ehdottamaan puista pyykkipoikaa, mutta olitkin sen jo keksinyt! Voisi toimia. ja voisihan ne pyykkipojat aika värikkäitäkin olla : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkipoika olisi kyllä sievä. Vielä kun keksisin, miten painaisin pyykkipoikaan yhtään mitään.

      Poista
    2. Saisiko kolvilla polttamalla? :D Gepetton tuotteita ihailen nukkisharrastajana, jonka harrastus tosin uinuu sikeästi tällä hetkellä, kuten vähän kaikki muukin... :P

      Poista
    3. Vitsit tulisi hieno, kun alkaisin kolvilla poltella. :D Kuinkahan suuri pyykkipoika tarvittaisiin, että saisin edes S-kirjaimen siihen mahtumaan?

      Poista
  7. Olipas hyvin muotoiltu. Sekä nuo pikkuruiset ihanuudet, että siun teksti.

    VastaaPoista
  8. Luin tämän blogitekstin ennen kun kävin nukkumaan. Uneeni pulpahteli käyntikortti ideoita.. Pieni riepu, puinen pyykkipoika (sellaisia kylläkin jota täällä on sinulle jo näköjään ehdoteltu) ja sitten vielä tuli sellainen idea kun kirjanmerkki, jollain noista ihanista riepu aiheista :)) hih. no enpäs ainakaan nähnyt painajaisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuossa saumuroidessani sain ihan kuningasidean. Ostan sifonetteja tai muita surkeita rättejä ja painan niihin tekstin: "Pikkaisen paremmat rätit Susannan Työhuoneelta". :D

      Ai kauhistus. Olisipa törkeää.

      Jatkan siis miettimistä...

      Poista
    2. Siivosin pitkästä aikaa roskiskaappia ja sieltä paljastui pino käyttämättömiä sifonetteja yms. Nyt ne pyörivät tuossa pöydällä ja mietin minne ne tunkisin... (Miehelle ehdotin että vie työpaikalleen...)
      Voinkin lähettää ne sulle tätä ideaa varten! :)

      Poista
  9. Ai että mua tympii kun tuo Instragramin (en ole itse kirjoilla siellä) systeemi sensuroi Kenin ja kaverin rakkaudelliseksi katsomansa kuvat. En pääse katsomaan niitä isompina. Sen sijaan on ihan ookoo näyttää keiken maailman pimatsuja tissit paljaana lööppien instagram-linkkien kautta. Ei mee mun jakeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klikkaa siitä ylimmästä Kenin naamakuvasta suoraan instagramin sivulle. Tuo pikkukuvakokoelma siinä alla tulee snapwidget-palikan kautta ja jostain ihmeen älyttömästä syystä se boikotoi poikia. :(

      Poista
  10. entäs jos laittaisit rättien kulmaan ripustus narun niinkuin pyyhkeessä ja siinä yrityksen tiedot taii http://www.tarramonsteri.fi/ hyödynnät noiden silitettävää tarraa ja kiinnität sen rätteihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan minulla toki rievuissa Susannan Työhuone mainittuna. Mutta pitäisi siis keksiä jokin käyntikortin korvike, jonka voi antaa niille asiakkaille, jotka eivät vielä osta riepua.

      Poista
  11. Ihan pakko tulla kommentoimaan vertaustasi myyntihinnasta käyttötarkoituksen mukaan. Varsinkin, kun vertauskohteeksi osui fimo, joka on minulla (yrittäjällä) se oma työstömateriaali.
    Aamulla kävin jo pitkät turinat kirjoittamassa, mutta varmastikin pitkän kirjoituksen jälijiltä se hävisi bittiavaruuteen.
    Euron donitsi. Tämä oli varmasti SE harrastelijahinta. Jos minä tekisin nukkekotiherkkuja, en valitettavasti pystyisi niitä edelleenkään myymään eurolla. Ainakin minun donitseissa on sen verran monta työvaihetta. Donitsinhan voi toki tehdä niin monella eri tapaa, ilman herkullisia päällysiäkin.
    Hauskaa on, että kun mietit itsellesi uutta käyntikorttia ja ehdotuksena tuli että tekee pienen rievun, mutta toteat, että siinä on edelleen samat työvaiheet ja hinta tuli suhteessa kalliiksi.
    Tämän takia minkään en lähde nukkekoti-juttuihin. Kun korusta jätetään pois metalliosat, niin kuvitellaan, että työ vähenee niin, että hinta laskee huimasti. Yllätys, minä teen ihan saman duunin massasta ja vielä ehkä pienemmäksi kuin mitä koru olisi. Tarkempaa duunia eli hitaampaa työskentelyä... Ainakin alkuun.

    Ei saa sekoittaa harrastajien hintoihin yrittäjien hintoja. Yrittäjillä ne pitää niin paljon enemmän sisällään, oli ne sitten koruja taikka nukkekotiruokia. Uskomatonta on, että nykypäivänä meillä ei käsityöyrittäjinä ole minkäänlaista suojaa tehdä työtämme. Jos ison elintarvikemarketin pihalle menisi myymään halvalla itte tekemiä korvapuusteja , niin varmasti olisi pian paikalla poliisit sinua hätistämässä. Me olemme samoissa paikoissa myymässä, toinen halvalla ja toinen hieman kalliimmalla, koska täytyy suorittaa esim. verottajalle monenmoista maksua siitä potista mitä myy.
    Se joka myy donitseja eurolla, jotka on täysin käsintehtyjä, niin on kyllä päästään vialla tai sitten on saanut niin ison perinnön ettei tarvitse ruokaa jääkaappiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minä justiinsa tuossa jotenkin yritin tuodakin esiin, että käyttötarkoitus sanelee paljon sitä, pystyykö siihen tuotteeseen laskemaan kunnollisen hinnan. Mä olen itse ostanut yhden kunnolla hinnoitellun fimopiirakkakaulakorun ja laittanutkin sen sitten nukkekodin ruoaksi. Ja harmitellut sitä, että siinä on se korulenkki "pilaamassa" hienoa piirakkaa. Mutta en usko, että ihan kauheita markkinoita olisi sillä nukkekodin ruokia tekevällä, joka pistäisi hinnat kohdilleen. Ei ihminen siinä vaiheessa, kun etsii nukeilleen syötävää, oikeasti ala miettiä sitä, että euron täytekakku on hälyttävän halpa. Nukkekodin tavaroita nyt vana on totuttu ostamaan pikkukolikoilla. Jos se sama kakku olisi eurolla koruna, niin jokainen hoksaisi sen olevan hälyttävän halpa.

      Poista
  12. Kylläpä kirjoitit hyvin. Ihan minun ajatuksiani. Minä kun teen myös niitä nukkekotijuttuja, ja ihan yrittäjänä... Ostajiakin kyllä on, kun vaan on tarpeeksi taidokkaita tuotteita. Maailmalla on supertaitavia tekijöitä ja heidän töistään maksetaan kyllä superhintojakin. Että tosi harrastajat ja keräilijät kyllä arvostavat myös nukkekotiin tehtyjä käsitöitä. Olen ollut nukke- ja nallemarkkinoilla myymässä vuosia sitten monena vuonna peräkkäin, ja kauppa kävi... vaikka hinnatkin olivat isommat kuin monilla muilla. Mutta se muu tarjontakin oli silloin paljon huonompaa. Nykyään harrastajia ja huvikseen myyntituotteitta tekeviä on niin paljon ja heillä niin laadukkaita tuotteita, että en tiedä messuille menosta, kannattaisiko. Olin varannut paikan Suureen Snadiin, mutta olin niin pitkään kipeänä, etten olisi ehtinyt tehdä tarpeeksi myytävää. Nyt olen varannut paikan joulukuun Nukke- ja Nallemarkkinoille... saapa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin se yliluonnollinen taito tehdä sellaista, mihin muut eivät kykene. ;)

      Seurailen Instagramissa Noel Cruzia, joka uudelleenmaalaa muotinukkejen naamat ja tekee niistä julkkisnukkeja. Ebayssä niiden hinnat alkavat tonnista ja huutajia on vaikka kuinka. En ihmettele sitä. Todelliset taitajat erottuvat ja asialleen omistautuneet keräilijät ovat valmiita maksamaan.

      Onko Suomessa sen luokan keräilijöitä? Ehkä on.

      Pidän peukkuja nukkemarkkinareissullesi!

      Poista