lauantai 4. lokakuuta 2014

Näin tällä kertaa

Kun minä jokunen vuosi sitten opettelin hiihtämistä, kaaduin ylämäessä, välittömästi onnistuneesti suorittamani alamäkilaskun jälkeen. Minä kiepuin pari volttia ilmassa sukset sikinsokin ja mätkähdin voimalla lumeen rähmälleni. Tai niin minä sen koin. Sulo kertoi, että todellisuudessa olin vain langennut pehmeästi ladun viereen. 

Jotenkin minä monesti koen asiat paljon voimallisempina kuin ne tosiasiassa ovatkaan. Toivon, että niin on asia myös Seinäjoen messujen haastattelun suhteen. Minulle se päättyi katastrofiin. En halua sitä sen enempää kuvailla, mutta toivon, että se kourallinen läsnäolijoita näki jotain vähemmän karmeaa kuin miltä se minusta tuntui. Aina ei voi voittaa. Mutta seuraavan kerran, kun haluan taas ylittää itseni, teen sen ilman yleisöä.

Haluan sanoa suurensuurensuurimman kiitoksen teille kahdelle lukijalleni, jotka halasitte minua haastattelun jälkeen ja jäitte tarinoimaan hamstereista. En jäänyt yksin häpeäni kanssa. Te pelastitte sen tilanteen. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

29 kommenttia:

  1. Minäkin kävin vähän yhdentoista jälkeen katsomassa blogi loungessa, mutta siellä ei ollut ketään:( Olisin niin mielelläni tavannut sinut oikein kasvotusten. Mutta ehkä vielä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua puhutettiin klo 11.30 ja Ilua 14.30 ja siinä välissä jotain kolmatta. Muuten se huomaamaton blogilounge palveli mummojen jalanlepuutuspisteenä.

      Poista
  2. Usein asiat kyllä tuntuvat itsestä pahemmilta kuin mitä ne toisen mielestä ja toisen silmin ovat. Luulenpa, että nytkin on niin :) Mutta oli asia miten hyvänsä, niin häntä pystyyn, mitään peruuttamattoman kamalaa ei ole tapahtunut kuitenkaan. Oot ihana ja symppis, *hali*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja luojan lykky, että blogiloungea ei kukaan löytänyt. Nolasin itseni hyvin pienen ja hyvin ystävällisen kuulijakunnan edessä. Tosi moni oli ollut ison lavan luona. Siinä oli vähän informaatio hukassa. Mulle hyvä.

      Poista
    2. Noniin, eli sekin hyvä vielä, eli kuule nou hätä ja lepo vaan, kuten tätini sanoisi!

      Poista
  3. Heips!
    Oman mukavuusalueen ylittäminen ei ole helppoa, mutta olet tainnut sen tehdä - ONNEA!
    Kaikki mikä ei tapa, niin vahvistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt en tunne vahvistuneeni yhtään, mutta kiitos silti. <3

      Poista
  4. Voi Susanna. Halaisin nyt justiinsa, jos vaan täältä saakka pystyisin. Ihan varpisti asia on juuri noin, että muut eivät nähneet tilannetta yhtään karmeana. Siittä pidetään kiinni, ettäs tiedät! <3

    VastaaPoista
  5. Myös minä halaisin - ole armollinen itsellesi, varmasti teit parhaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mun seuraava itseni ylittämiseni voisi olla se, että opettelisin sitä itsearmollisuutta. Se on kyllä vuoren kokoinen ylitys.

      Poista
  6. Mun äiti oli yrittänyt tulla sua kuuntelemaan, mutta kukaan ei tuntunut tietävän tiennyt että missä ja koska haastattelu olisi, oli kysynytkin sieltä. Ja oli harmissaan kun lopulta huomasi että se meni jo. Huomasi siis siinä vaiheessa kun olit ilmeisesti jälkeen päin juttelemassa näiden parin lukijan kanssa, ei viitsinyt tulla siinä enää häiritsemään (olisi ainakin kysynyt sulta siilirättiä, jos ois sattunut olemaan mukana) :) Oli käynyt kuikuilemassa sitten paria muuta haastattelua, ja sanoi että vain kourallinen oli porukkaa niissä oli, jos sitäkään. Totesi, että oli huonosti sijoitettu paikka ja vielä huonommin infottu juttu :/ Niin ja se sanoi vielä että toivottavasti se Susanna ei nyt pahastu järjestelyistä niin kovasti, ettei enää koskaan tule uudelleen Seinäjoelle :)

    Ja tuosta omasta kokemuksestasi, uskon että juurikin noin se on, kokemukset tuntuu itselle aivan toiselle, kuin miltä ne muille näyttää. Mä muistan yhden yläasteen esitelmän, kun ääni värisi, lauseet takkusi ja naama hehkui punaisena. Ja sitten tämän kuumottavan esitelmän lopuksi opettaja kysyi, että olenko ajatellut että lukisin opettajaksi, olin kuulemma niin rento ja varma esiintyjä! Mietin, että ketähän se oli siellä katsellut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli huonosti järkätty, eikä sitä mainittu edes ohjelmassa. Kun mua haastateltiin, oli isolla lavalla ministeri Risikko ja kun Ilua haastateltiin, oli isolla lavalla origamia. Me oltiin käytävän nurkassa, jonne ei oltu laitettu yleisölle istuimiakaan. Tämä on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se oli mulle helpotus, ettei sinne melkein kukaan löytänyt, mutta toisaalta se tuntui aika pahalta, ettei meihin oltu sen vertaa panostettu. Että miksi meidät piti kuskata sinne toiselta puolelta Suomea tuon takia?

      Mutta se junamatka oli huippuidea. Täydet pisteet siitä. Muut messujärjestäjät voisivat ottaa oppia! :) Ehkä 20 vuoden kuluttua Kädityökortteleihinkin on omia junia. Hih.

      Poista
  7. Älä turhaan murehdi. Vaikka ois penkin alle mennyt haastattelu, niin muut eivät sitä muista enää ensi viikolla. Anna sinäkin itsellesi armo unohtaa se :) Ja se tuskin edes meni niin huonosti kuin miltä tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastattelu meni ihan siedettävästi. Sen päättyessä minä sekosin. No, häpeä haihtuu ajan mittaan, vaikka nyt vielä ahistaakin.

      Poista
  8. Ihana olet! Ole armollinen itsellesi.

    Kiitos miljoonasti tämänpäiväisestä, miten ihmeessä mun räpsykännylläni voikin saada niin kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet ihana. Toivottavasti pääset tänään lähtemään hymy huulilla kotimatkalle!

      Poista
  9. Täällä myös yksi, joka olisi tullut kuuntelemaan, mutta taisi seisoa juurikin sen isomman lavan luona.. Navigointi ei tuolla onnistunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Käsityöjuna oli kuitenkin ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junailu oli kyllä ihanaa. Toivottavasti muilla oli myös kivaa siellä. :)

      Poista
  10. Tsemppiä Susanna! Meistä (yli)herkistä moni asiaa tuntuu paljon kamalammalta kuin muista ja myös omat "mokat! paljon kauheimmilta kuin mitä toiset ne näkee...koettu on!
    Rohkaisu hali täältäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Radiossa soitetaan nyt koko ajan Pauli Hanhiniemen Muutkin mokaa -biisiä. Siinä vähän ohjenuoraa meille yliherkille.

      Poista
  11. Viikon päästä tuntuu jo paremmalta ja aika kultaa muistot, vai miten sitä sanotaan. Ei muuta kuin häntä pystyyn ja kohti uusia haasteita. Kaukohali<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä. Kiitos, kyllä se tästä taas.

      Poista
  12. Meilläkin jäi sekä sinun, että ilun haastattelut bongaamatta, vaikka kävimme paikan etukäteen katsomassa. No saimme kuitenkin samassa junavaunussa matkustaa.
    http://www.wetterhoff.fi/uutiset/node/inkeri-voitti-huikean-hauskan-hohtoneulonnan
    Tässä linkin takana hohtoneulonnasta, sinne sitten ensi vuonna, eiks vaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan tosi kiva junamatka ja opin uuttakin! Niinkuin nyt se hohtokeilaus... kylläpä muuten näyttää häikäiseviltä nuo puikkojen valot. Eikö siinä ole ihan silmät sokeana?

      Poista
  13. Heh, täytyy jakaa kertomus elävästä elämästä muutaman kuukauden takaa. Olin synnyttämässä ja minun käsitys synnytyksen loppuvaiheesta oli, että romahdin ihan täysin, tärisin ja kaaduin lattialle vaikeroimaan että en kestä kuolen tähän. Jotenkin sain koottua itseni sen verran kasaan, että sain pukerrettua vauvan ulos. Panun versio tapahtuneesta on, että olin seisoskellut rauhallisena ja hengitellyt syvään hiljaa, sitten mennyt synnytyssängylle makoilemaan, sanonut "ai vittu" ja kahden minuutin päästä synnyttänyt pojan. Että näin.

    Veikkaan että siellä ei muut ole huomanneet mitään ihmeellistä, tai jos ovat jotain huomanneet niin se ei ole heitä paljon hetkauttanut. Minua on monesti lohduttanut se elämänviisaus, että kaikkia kiinnostaa vain omat tekemiset ja olemiset, ei niinkään muitten :) Halaus täältäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että mua naurattaa tuo "ai vittu" :D

      No, ripustaudun tämän varaan. Ehkä en rääkynyt suoraa huutoa, ehkä en edes juossut seinää päin. Ehkä se oli vain pieni kyynel ja rauhallinen poistuminen. O_o

      Poista
  14. Välillä kun mokaillaan niin se tekee meistä inhimillisempiä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut meistä vaan ovat inhimillisiä vähän tarpeettoman usein. :P

      Poista