Syksy. Se olisi tosi kiva vuodenaika, jos siihen osaisi suhtautua pelkkänä omana itsenään. Minulle se kuitenkin hyvin vahvasti merkitsee vain porttia pitkään, kylmään, ankeaan, pimeään, paskamaiseen talveen. Olen nyt päättänyt taistella tuota merkitystä vastaan. Yritän keskittyä siihen, mitä on nyt. Olen aina ollut mahdottoman huono sellaisessa. Minä elän menneessä ja minä elän tulevassa, murehtien ja märehtien jompaakumpaa. Kyllä kai sellaisestakin tavasta voi oppia pois?
Olette ehkä huomanneet, että blogi on vaitonaisempi kuin haluaisin sen olevan. Pelkäsin jo tappavani oman blogini sillä, ettei minulla ole asiaa. Kun huomasin pelkääväni sitä, päätin lopettaa pelkäämisen siihen paikkaan. Jos blogi kuolee, se kuolee. Ja jos niin käy, niin minäpä mietin sitä sitten, enkä nyt varmuuden vuoksi etukäteen.
Pientä edistystä on jo tapahtunut muilla elämäni alueilla. Olen taas pystynyt tarttumaan Suomen Käsityöyrittäjien yhteisiin toimiin. Olen alkanut ymmärtää lukemaani. Olen ommellut tiskirättejä. Pystyn jälleen kohtaamaan työsähköpostini, lukemaan ne ja reagoimaan niihin. En vietä enää koko päivää Kenin maailmassa. Olen onnistunut siivoamaan kotiamme. Saattaahan siis olla, että jossain vaiheessa minulta löytyy taas asiaa blogiinkin. (Hups. Nyt minä taas lipsahdin miettimään tulevaa!)
Toivotan teille valoisaa viikonloppua!
PS: Kesän viimeiset Öttiäiset ovat nyt tarjouksessa.
23 kommenttia:
Ota aikaa ja välimatkaa niin paljon kuin tarvitset, uskon, että blogisi seuraajat jaksavat kärsivällisesti kyllä odottaa mitä tuleman pitää, jos on tullakseen. Eikä bluesissa mitään vikaa ole, se, jos mikä herättää tunteita ;)
Mulla on samanlainen ristiriitainen suhtautuminen syksyyn. Ahdistaa se ajatus pimeydestä, auringon puutteesta, joka on vääjäämättä edessä. Kun on harmaita päiviä, olo muuttuu voimattomaksi, mutta kun aurinko pilkahtelee, niin elämä hymyilee. Nythän on onneksi armeliaasti aurinko vielä näyttäytynyt! Sinnitellään, sinnitellään!
Eilen (taas kerran) sun tiskirättiä käyttäessäni tulikin mieleen, että mitähän sulle mahtaa kuulua.:) Mukavaa, jos jaksat tehdä töitä ja välillä postailla. Ihan varmasti täällä on monen monta. jotka ymmärtävät sinua ja jaksavat odottaa juttujasi, vaikka vähän pitäisit taukoakin. Tsemppiä Susanna!:)
Tähän voi tosiaan vain sanoa että argh syksy! Missä vihreä? Tylsää.
Kyllä me mukana roikutaan, ja vihataan yhdessä sun kanssa syksyä koska se tietää talven tuloa. Tämä syksy on tuntunut erityisen vaikealta, olen miettinyt että miksi. No huoliakin on, mutta sitten tajusin, että kesä tuntui vain puolikkaalta kylmän ja sateisen kesäkuun takia. Ei ihme ettei sitä halua vielä syksyn ja talven tulevan.
Olin jo huolissani,. Terkkui sinne !!!
Pakko lisätä vielä. Radiossa tiuhaan soinut Juha Tapion kappale "Meillä on aikaa vielä" on niin osuva sanoitukseltaan tuohon nykyhetkessä elämiseen. Ehkäpä olet sitä kuunnellutkin, mutta laitanpa sanat tähän kuitenkin:
Oi kultani älä niin huoli vaikka terävä ja viuhuva nuoli saattaa meihinkin osua kyllä
Mitä huominen ottaa, antaa sitä tänään vielä et voi kantaa eikä ne murheet meihin yllä
Meillä on aikaa vielä nauruun, leikkiin ja rakkauteen
iloon ja ukkosen jylinään
Meillä on aikaa vielä kääntää kellot kohdalleen
joka ainoa päivä on tänään
Älä kaunaa mennyttä kanna
sen viimein jo lähteä anna takkinsa ottaa ja ovella kiittää
Älä pelkoa tulevaisuuden älä onnen tai onnettomuuden
me olemme tässä ja nyt ja se riittää
Meillä on aikaa vielä nauruun, leikkiin ja rakkauteen
iloon ja ukkosen jylinään
Meillä on aikaa vielä kääntää kellot kohdalleen
joka ainoa päivä on tänään
Joka aamu mä odotan sua niin kuin ihmeellistä ja uutta
Ja kun saavut mä tahdon katsoa sua niin kuin ensimmäistä kertaa katsotaan
Meillä on aikaa vielä nauruun, leikkiin ja rakkauteen
iloon ja ukkosen jylinään
Meillä on aikaa vielä kääntää kellot kohdalleen
joka ainoa päivä on tänään
Älä huoli, minun blogini on uinunut jo... öh... jostain keväästä saakka, en edes muista. Ehkä se vielä joskus virkistyy. Jos ei jaksa eikä halua, niin sitten ei jaksa eikä halua! Ei ne lukijat heti mihinkään kaikkoa jos vähän aikaa onkin hiljaisempaa. Täällä pysytään. Kaikessa rauhassa vaan syksyn viettoa sinne sinulle!
Olenko harvinainen yksilö, kun rakastan syksyä, pimeää ja tulevan talven odotusta? Kevätkin on ihanaa aikaa, mutta kesä ei ole yhtään mun juttu. Varsinkaan, jos se on helteinen.
Meitä on erilaisia ja eihän sun kannata stressata, jos et jaksa päivittää blogiasi kovin usein.
Ihana laulu!!!<3 <3
Minä oon miettinytkin, että mitä sinulle kuuluu, kun et ole niin kovin usein ja niin iloisia postauksia tehnyt viime aikoina kuin yleensä. Ei voi aina huvittaa. Sitten palataan tuttuihin aiheisiin uusin voimin :) Minulla on kuumat kesät sellaiset, että ne vievät innon mihinkään. Herään näin syksyisin, kun sade ropsii ikkunaruutuihin ja haluan laittaa kodin taas lämpimäksi pesäksi. Niin me ollaan erilaisia. Nautitaan nyt kynttilöistä ja vaikka lekottelusta (aina kun se on mahdollista), kun kyllä se kevät on taas pian täällä!
Niin ymmärrän. Jos ei ole asiaa, ei vain ole asiaa.
<3
Tauot ovat tärkeitä elämässä ja musiikissa ja joskus blogeissakin :) Mulle tämä syksy on ollut (tähän asti) helpoin vuosikausiin. Ensi viikolla voi olla tosin jo toiset aatokset... Mutta ei murehdita vielä tulevaa! Ja kyllä, siitä menneen ja tulevan märehtimisajattelutyylistä on ilmeisesti mahdollista päästä eroon. Jaksuja!
Ehkä ne lukijat eivät katoa, mutta böogi on mulle ollut niin valtavan suuri osa elämää, että tämä, miten se on multa luisumassa karkuun, on hyvin hankala asia sietää.
Taina, osuit niin naulan kantaan tuolla biisillä. Sulo kuuli sen radiosta joskus kesällä töissä, laittoi mulle siitä linkin. Levykin ostettiin. Aina, kun se tulee radiosta automatkalla, me automaattisesti tartutaan toistemme käsistä. Se on hyvä laulu. Just tähän elämään.
Minustr värit ovat nyt parhaimmillaan. (Paitsi ei tänä aamuna - tuli lumet! Aaaaargf.) Syksy on kaunista aikaa oransseine, punaisine ja keltaine maailmoineen, ja juuri siihen pitäisi osata katsoa. Eikä ennenaikaisesti siihen harmauteen, mustuuteen ja märkyyteen, joka sitä väistämättä seuraa.
Se oli puolikas kesä ja se loppui kuin seinään. Ja multa se lyhyt kesäkin jäi kokematta, kun olin niin sumussa. Nyt olisin kyllä muuttolintu mielelläni, matkalla sinne, missä valo on ikuinen.
Kiitos, täällä ollaan.
Mutta mitä pidempään se ote blogista lipsuu, sitä vaikeampaa siihen on enää sitten tarttua kiinni, eikö? Vaan eipä sitä väkisinkään vaan voi kirjoittaa.
En tiedä, oletko harvinainen. Minusta olet outo. ;) Mutta hei, tiedän muitakin syysihmisiä, joten ainakaan et ole ainoa!
Jotenkin tuntuu, että kaikki on toisin. En tavoita itsessäni enää sitä iloa ja intoa ympärillä oleviin asioihin. Tuskin minun elämäni ennenkään oli mitenkään hurjan tapahtumarikasta, mutta minä vaan osasin ottaa ilon irti niistä pienistä asioista ja kertoilla niistä teille. Nyt en osaa.
Minä en oikein ole kynttilätyyppi. Minusta ne hankaloittavat hengittämistä ja ovat vähän vaikeita, kun niitä pitää aina vahtia. :D Mutta ihanaa, että ne ovat sinun juttusi! Ja syksy. Olisihan se kurjaa, jos kaikki inhoaisivat syksyä.
<3
Kiitos! Etteenpäin vaan.
Voi, tsemppiä tähän loppusyksyyn ja talveen! Toivottavasti löydät niistä kivoja puolia ja ihaniakin asioita. Minulle ne on lempparivuodenaikoja ja joka vuosi yhtä hartaasti odotettuja.
Tekis kyllä hyvää jokaiselle oppia elämään hetkessä, eikä märehtiä tulevassa tai menneessä. Hienoa että oot päättänyt opetella ajattelemaan toisin! :) Siihen kun itsekin pystyisi joka päivä. Minä oon pitänyt sua aina bloggaajien supersankarina, ja ihaillut sitä tahtia mitä olet mielenkiintoisia postauksia päivitellyt. Eihän se oo mikään ihme, että sullakin tulee joskus väsymys, sehän on vaan inhimillistä. Oon itekin niin monesti rypenyt jossain pohjamudissa ja tuskaillut, että en keksi enää mitään kivaa kirjoitettavaa. Sitten jossain vaiheessa se homma taas kohenee ja innostus palaa. Sitä ei kannata pakottaa. Päivitä vaan omaan tahtiisi <3
Lähetä kommentti