sunnuntai 31. elokuuta 2014

Erittäin hyvä, ellei täydellinen


Voi että minua harmittaa ja hävettää se, etten tehnyt tätä kaikkea jo viime syksynä.

Kun aloin painattaa Lempiriepuja ruskealle bambulle ja osa painoväreistä himmeni pesussa, minä jotenkin tyhmänä kuvittelin, että no näin kai se sitten vaan on; peittovärit tummalla kankaalla nyt vaan pysyvät huonommin kuin kuultovärit vaalealla - harmillista, mutta minkäs sille mahtaa. Ja niin mentiin koko talvi.

Asia vaivasi, mutta jotenkin tajuamattani vaiensin sen vaivaamisen. Viime keväänä, kun minulle tuli se voimakas, yleinen muutostarve, aloin miettiä, mikä on se asia, mikä yrittämisessä nyt niin oudosti tökkii. Ja onnistuin jäljittämään syyn siihen, että Lempiriepujen painovärit (valkoista lukuunottamatta) eivät olleet lähimainkaan täydellisiä. Ne olivat vain hädin tuskin tyydyttäviä, osa jopa välttäviä tai heikkoja.


Sitten minä vihdoin viimein sain itseni ostamaan värillistä pigmenttiä ja testaamaan omin käsin, ovatko peittovärit tosiaan niin kelvottomia, vai käyttääkö alihankkijani jotain erityisen kehnoa pigmenttiä. Ja niinhän se sitten tosiaan oli, että kunnon väri on kunnon väri ja huono väri on huono väri. Kävi ilmi, että alihankkijani ei yhäkään ollut käyttänyt sen valmistajan värejä, joita olin pyytänyt käyttämään.

En tajua, miksei kukaan asiakkaistani ole koko talven, kevään tai kesän aikana reklamoinut haalistuvista painatuksista. Tai ei, anteeksi, yksi on. Yksi ainoa.

Kun omin silmin näin, että pystyinkin itse painamaan pysyvää ja kestävää väripintaa, en kyennyt enää työstämään niitä alihankkijan painamia kankaita rievuiksi asti. Minulla oli siis toistasataa metriä alihankkijan painamaa kangasta, jota en enää halunnutkaan jatkotyöstää omille asiakkailleni. Suututti ihan hirveästi: miksi, miksi, miksi ihmeessä minä en vaatinut kunnollista painatusta heti alkuun? Miksi minä en tehnyt itse painoväritestejä? Miksi jäin vain lillumaan siihen uskoon, että mitään ei ole tehtävissä? Miksi olin idiootti?


No, parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, niinhän? Nyt minä yritän enemmän tai vähemmän alennetulla hinnalla myydä loppuun olemassaolevan valmiin varastoni. Ja kaikki ne mahdottomat määrät valmiiksi painettuja pakkoja minä uusiokäytän niin, että se himmenevä painokuvio jää uusien, parempien Lempiriepujen sisään piiloon. Ja sitten painan itse niihin uudet kuviot päälle. Hirveät määrät rahaahan tässä taas hukkaan menee, kun painattaminen on ollut turhaa, mutta minusta se on paras vaihtoehto. Jos oma laatuvaatimustasoni nousee, niin enhän minä silloin voi enää myydä asiakkaille sitä, minkä tiedän voisivani tehdä paremmin.

Olen todella pahoillani teidän kaikkien asiakkaitteni vuoksi siitä, etten tajunnut toimia heti.

Toistaiseksi ajattelin edetä tässä asiassa niin, että painatan alihankkijalla vain valkoiset painatukset, koska niissä ei ole koskaan ollut mitään vikaa. Ja itse painan kaikki värilliset rievut. Näin pystyn testaamaan kunnolla, mikä väri kestää ja mikä ei. Saan toivottavasti aikaan myös juuri oikeanlaiset värisävyt, kun sekoitan ne itse. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että värillisten riepujen valikoima valitettavasti pienenee. Tämä myös tietää paljon entistä enemmän työtä minulle, mutta minusta tuntuu mukavammalta olla vastuussa siitä, minkä olen omin käsin tehnyt, eikä siitä, minkä olen teettänyt jonkun toisen käsillä.




 Meillä on ollut yksi uuden aallon Lempiriepu käytössä kesäkuun puolivälistä saakka, eikä se vieläkään eroa mitenkään upouudesta rievusta. Painoväri kestää. Riepu pysyy muodossaan. Minusta tuntuu, että se myös kuivuu nopeammin nyt, kun kankaan nurja puoli on päällä. Lopultakin neljän vuoden jälkeen minulla on tuote, jossa ei ole yhtään huonoa ominaisuutta. Mikä mahtava juttu! Olen nyt leikellyt, ommellut, painanut, prässänyt ja viikannut kelpo pinkan upouusia siilirättejä, joista voin olla täysin ylpeä. Nyt Lempirievut vihdoinkin ovat uskoakseni niin täydellisiä, kuin ne voivat olla.

(Silti annan vielä itselleni muutaman henkisen ruoskan iskun, sillä minulla olisi voinut olla se täydellinen riepu jo puoli vuotta sitten. Aaargh.)


Jo ensi perjantaina minun on aika hurauttaa Jyväskylään Käsityökortteliin. Mietin, lähdenkö sinne pienellä valikoimalla uusia, parempia Lempiriepuja vai ottaisinko mukaan myös ison alekorillisen noita vanhoja.

29 kommenttia:

Milla kirjoitti...

vanhat mukaan ja helsinkiin kans!

MaritaM kirjoitti...

Nyt lopetat tuon itsesi ruoskimisen, syyhän ei ole sinun vaan alihankkijasi! Liian kiltti ihminen ottaa aina kaikesta syyn omille niskoille, silloinkin kun syy ei ole oma. Kiltti saa olla, mutta ei siis liian kiltti. Eteenpäin, sanoi Susanna riepukasassa :D

terv Marita

ps ota mukaasi iso ale- korillinen II- laatuisia lempiriepuja sisäänvetotuotteksi sinne kortteliviikonloppuun

vaalean vihreää kirjoitti...

Hienoa, että löysit täydellisen rievun. Jos et olisi tuohon tutkimustyöhön lähtenyt, ihmettelisit asiaa vieläkin. Parhaimmat löydöt ovat sellaisia, joista tulee sanottua, että miksi en tajunnut tätä aiemmin.

Susanna kirjoitti...

Niin taidan tehdä. Muuten on kovin tyhjän näköinen koju...

Susanna kirjoitti...

Kyllä se oikeasti on minun syyni, vaikka katsoisi miten. Minä olen se valmistaja, vaikka valmistutankin tuotteen muualla. Tuote on minun, vastuu on minun.

Se, mitä minun pitäisi oppia, on sanomaan asiat topakasti ja tiukasti, eikä vaan olla, että no katellaan.

Susanna kirjoitti...

Niin. Tämä on vähän niinkuin uusi alku tiskirättiuralleni.

Heidi kirjoitti...

Ota niitä kakkoslaatuisiakin mukaan. Minä ainakin tulen ostamaan noita ihania uusia riepuja lahjaksi ja voisin samalla ottaa pari kakkoslaatuistakin itselleni.

Jaana Tapio kirjoitti...

Pisteet sinulle avoimuudesta! Aika moni, joka yrittää mitään myydä, koittaisi tässä kohtaa vain peitellä virheensä. Veikkaan että tuo kääntyy vielä sinulle voitoksi, vaikka nyt tässä vaiheessa varmasti ketuttaakin.

Susanna kirjoitti...

Tämä on jo toinen kerta, kun minulla on tämän megaluokan ongelmia värien suhteen. Enkö olisi voinut oppia kerrasta? :o

Susanna kirjoitti...

No otanpa sitten. :) Laitan oikein ammeen, että mahtuvat.

Maija kirjoitti...

Räteissähän on pääasia se, että ne toimii. Nätti kuva on vaan iso plussa. Se, että kuva haalistuu, on jotenkin ollu ittestään selvää. Mulle ei ainakaan ole tullu miäleenkään, että rätti vois pysyä uudenveroisena käytössä. Ehkä muut ajattelee samoin, eikä sen yhren lisäks muut oo sen takia asiasta maininnu.

Annoin sun rätin taannoin yhdelle kaverille. Viimeks ko nähtiin, niin se alotti yhtäkkiä paasaamaan, että "hei se sun antama rätti..." (täsä vaiheesa säikähdin, että mitäs kauheeta siittä rätistä, se kaveri kun normaalisti puhuu vaan kaljasta ja autoista) "...on ihan loistava! Me ei ennää muuta käytetäkkä!" Taas tuli todistettua sun rätties parhaus, ne tekkee vaikutuksen jokaiseen. :-D

piaeliina kirjoitti...

Minäkin luulen, että ihmiset eivät ole erityisemmin kiinnittäneet huomiota värin haalistumiseen, kun ainakin kaikissa minun käyttämissäni kuviot ovat aina haalistuneet ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin.Haalistumiseen on totuttu. Nyt kun huomataan, että sun kuviot eivät haalistu, niin ne muiden rätit alkavat tuntumaan vielä entistäkin kehnommilta. Lempiriepu tulee olemaan seainoaoikeariepu!
Ilman muuta otat kaikki ale-rievutkin mukaan. Sulla tulee olemaan kuhinaa kojun ympärillä!

Susanna kirjoitti...

Luultavasti kaikki ovat ajatelleet niin. Ja minä ihmettelen, että ovat.

Ajattele, millaisen vaikutuksen nämä tulevat tekemään tulevaisuudessa, kun ne pysyvät vielä tosi nätteinäkin! :D

Susanna kirjoitti...

Nyt en tietenkään osaa sitten yhtään luvata, että missä vaiheessa se haalistuminen alkaa, kun nämä uudet ovat niin uusia vielä. Ksoka pakkohan painovärin kuitenkin JOSKUS on haalistua. Mutta yli kaksi kuukautta on nyt öttiäisrätti meillä roikkunut hanan päällä ja sitä on pesty tavallista useammin, ja se on minusta jo mainio tulos. Taidan pitää sen siinä nyt vuoden ja tarkkailla sitä erityisen tiiviisti.

Marjaana kirjoitti...

Ota molempia (ja minä toivon tällä kertaa ehtiväni paikalle).

Etkö sä voisi itsesi sijasta vähän ruoskia sitä alihakkijaakin, koska ei ole käyttämnyt sun velvoittamaa/toivomaa väriä?!? Kurjaa, jos sun korkea moraalisi - joka on, tietenkin, todella kunnioitettavaa ja ihailtavaa - jää vain sun itsesi maksettavaksi.

Marjaana kirjoitti...

Niin, ja hää voisi oikolukea ensin, ennen kuin puhuu alihakkijasta (tai -kakkijasta?) ja muutenkin kirjoittaa epätarkasti.

Susanna kirjoitti...

Minä luin jo ekalla kerralla ihan sujuvasti, enkä ollenkaan huomannut kakkijaa. :D

Kyllä voisin ruoskia, mutta olen tosi mahdottoman huono ruoskimaan toisia yrittäjiä. :)

Mirka kirjoitti...

jos olette sopineet että käytetään tiettyjä värejä eikä niin tehdä, niin tuo haiskahtaa joap sopimusrikkomukselta. vähintäänkin moraalitonta jos olet hyvässä uskossa ollut että käytetään toivomiasi värejä eikä näin tehdäkään.

Mulla on käytössä kaksi valkoisella painettua eikä niissä ole mitään vikaa. Pinkkiä pöllöä en ole raaskinut käyttää, se on pöydällä liinana :)

Susanna kirjoitti...

No niinhän se on, mutta ihan saan itseäni syyttää, kun en tutkinut asiaa heti kunnolla.

Valkoisella painetut ovatkin ok, niiissä se peittovalkoinen on sitä, mitä piti ollakin. Mutta kaikki värilliset painatukset ovat jonkun muun valmistajan pigmenttiä. Pinkit ja turkoosit kestävät parhaiten, keltaiset sitten, ja oranssit ja vihreät ovat tosi huonoja.

Mirka kirjoitti...

ei kai se nyt sinun syysi ole jos toinen ei pidä kiinni sovitusta. ei se väärin ole luottaa että hommat tehdään niin kuin pitää. Mutta joillakin on pokkaa, valitettavasti. Melko kummallinen yritysstrategia kyllä tällä alihankkijalla. En ihmettelisi vaikka muidenkin kohdalla toimisi samoin...

Päivi Eerola kirjoitti...

En oleta, että painatus kestäisi pesusta toiseen samana. Laadun kehittäminen on hyvästä, mutta pikemminkin sinun pitäisi pyytää enemmän uusista räteistä ja pitää vanhojen hinta samana, kuin myydä vanhoja alennuksella!

sinisukka kirjoitti...

Voi harmi näitä ikävyyksiä alihankkijan kanssa, kaikkea sitä yrittäjän on kestettäväkin... Mutta olet niin ihanan rehellinen, ihailen sitä! Toivon sinulle parempaa onnea jatkossa :D

Maija kirjoitti...

No niinpä! Tuplasti vaikuttavuutta! :-D

Susanna kirjoitti...

Itse asiassa sitä olen ihmetellyt tosi paljon, että eikö kukaan muu painata siellä peittoväreillä, jos ei niistä ole kukaan koskaan valittanut...

Susanna kirjoitti...

Niin pitäisi. Mutta sitten en myisi enää yhtään mitään. Nyt noita tilauksia tulee tulvimalla. Jos haluan päästä vanhasta varastosta eroon, ne vaan pitää myydä halvalla pois. Alennusmyynnit tehoaa aina. :)

Susanna kirjoitti...

No, ihmeen kevyesti minä tämän takaiskun kuitenkin otin. Tuote nimeltä Susanna on myös kehittynyt paljon. ;P

Anna kirjoitti...

Sinä oot kyllä aivan huipputyyppi, arvostan tätä avoimmuuttasi suuresti. :)
Ota vaan kakkoslaatuisia mukaan Toivolan vanhalle pihalle, ajattelin tulla sinne sinua moikkaamaan. :)

Susanna kirjoitti...

Kiva, tervetuloa sinne!

Marika kirjoitti...

Nyt täytyy kyllä sanoa että tykkään todella paljon sun asenteesta. Yleistäen voisi sanoa että moni rakastuu tuotteisiinsa niin, ettei suostu tunnustamaan jos niissä on vähän paranneltavaa tai suoranaisia virheitä. Mulle on useamman kerran käynyt niin, että antaessani palautetta tuotteesta onkin joko suoraan tai epäsuorasti kerrottu vian olevan käyttäjässä. Mä en esimerkiksi tajua miten paidan sivusaumat voi käyttäjälähtöisesti kiertyä kohti napaa ennen ensimmäistäkään pesua, tai miten villapaita ei voi kestää kahta päivää käyttöä huopumatta. Jos antaa palautetta (ei siis edes varsinaisesti reklamoi), ja saa vastaansa "käytät sitä väärin" -tyyppistä palautetta, niin helposti jää palaute muillekin antamatta ja tulee äänestettyä pelkillä jaloilla. Itse kirjoitin hetki sitten kokemuksia erilaisista villapaidoista retkeilykäytössä, ja eräskin valmistaja pyysi "korjaamaan tekstin virheelliset tiedot". Oliko mun kokemukset sitten virheellisiä? :D Ainakin käyttö, hoito ja valokuvat (!!) olivat virheellisiä, mutta jännä että sekin koski vain tietyn valmistajan tuotteita.

Riepu ei toiminut teltankuivausrättinä kuten toivoin, joten käytän niitä kotona tiskirätteinä (toimii loistavasti). Jos uusi rätti mahdollisesti kuivuu nopeammin, ostan sellaisen testiin heti. :) Yksikerroksinen rättikin riittäisi, mutta meneekö se rullalle?