keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tavaraa, tavaraa, liikaa tavaraa


Mikä ihme siinä on, että tuota maallista omaisuutta kertyy niin kauheasti? Eihän siitä ole pitkäkään aika, kun viimeksi raivasin vintin oikein siistiksi ja nyt se on taas ihan tupaten täynnä ryönää. Vintin toiseen päähän olen aiemmin tehnyt kaatopaikkakasan, jossa on kaikki talon entisten asukkaiden jäämistöt. Näiden vuosien aikana emme ole sinne kaatopaikalle saakka päässeet, joten nyt aloin käydä roskavuorta läpi lajittelumielessä.

Aika suuri osa romusta ei ollutkaan kaatopaikkakamaa, vaan siellä oli paljon lasipulloja, pahvia ja aikakauslehtiä, jotka on helppo viedä kierrätyspisteeseen. Harmillista, ettei joukossa ollut mitään hienoja aarteita tai muuta kiinnostavaa tietoa talomme menneisyydestä.


Paitsi yksi asia oli kiinnostava. Meidän kotimme on saanut katuosoitteen ilmeisesti noin vuonna 1993. Vielä vuonna 1992 Kodin Kuvalehti on tullut silloiselle asukkaalle osoitteeseen "VR IMMOLAN LAITURI", mutta vuoden 1994 lehdet ovat saapuneet jo Kurkvuorenkadulle, kuten nykyisinkin. Voi, miten hienoa olisi, jos saisimme asua osoitteessa Immolan laituri.

Maaseutu taisi juuri noihin aikoihin saada kadunnimensä. Muistan, kun olin kansanopistossa lukuvuoden 1993-94. Kirjoitin ahkerasti kirjeitä ystävälleni, joka asui pienellä kylällä Lemillä. Kun helsinkiläiset opiskelutoverini näkivat ystäväni osoitteen, heidän naurustaan ei tullut loppua. Vain ihmisen nimi, postinumero ja kylän nimi. Ei muuta tarvittu. Vaan kyllä siitä jaksettiin huumoria repiä, miten postinjakaja astuisi kylän rajalle ja alkaisi heitellä kirjeitä ympäriinsä.


Eksyin aiheesta. Olen kuin mikäkin mummeli, joka alkaa jaaritella nuoruusmuistojaan!

Olen nyt lajitellut entisten Immolanlaiturin asukkaiden jätteet, mutta oma osuutemme on vielä koskematta. Vintin ryönästä suurin osa on meidän mukanamme tullutta. Ajatelkaa, että olen kuskannut ympäri maata mukanani arkkua, joka on täynnä kartonkisilppua opiskeluajoiltani. Siis 90-luvun puolivälistä saakka! Tuo arkku on muuttanut kanssani Raahesta Ouluun, Oulusta Savitaipaleelle, Savitaipaleelta Orivedelle ja lopulta Orivedeltä tänne Imatralle. Miksi ihmeessä? No, jos joskus vaikka askartelen jotain, niin on sitten kartonginpalasia olemassa. Oijoi. Jos en kahteenkymmeneen vuoteen ole saanut niitä käytettyä, niin ehkä ne on aika polttaa. Ja poltinkin jo.

Sama kohtalo odottaa määrätöntä määrää nuoruusangstisia päiväkirjoja.


Tavaran hamstraaminen on kummallinen piirre nykyajan elämänmenossa. Minusta on käsittämätöntä, että me ostamme itsellemme niin paljon tavaraa, että menetämme sen hallinnan. Nykyisin jopa Suomessa on uusi ammattiryhmä: ammattijärjestäjät. Eikö ole jotenkin surullista, että me hukumme haalimaamme omaisuuteen niin pahasti, että sen järjestämiseen ja karsimiseen tarvitaan jo ammattiapua?


Minä aion selvitä meidän turhuutemme karsimisesta vielä ihan omin avuin.


PS: Huomaattehan hienon avaimenperäarvonnan tuossa edellisessä postauksessa!





27 kommenttia:

  1. Hihii! Meinasin kommentoida edelliseen postaukseesi, että onpa ihania avaimenperiä, mutta en silti voi osallistua arvontaan, kun nytkin on jo liikaa kaikkea. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän minua huvittaa itseänikin tämän postauksen sisältämä ristiriita. Mutta avaimenperähän on tarpeellinen asia. Jos voittaa hienon keskiaikatyypin, voi heittää pois jonkun kiinalaisen pikkukäden muoviin valaman sätöksen, joita meidän talo ainakin on pullollaan. Mistä ihmestä niitä rumia avaimenperiäkin on kertynyt... ;P

      Poista
  2. Tunnistan samoja piirteitä itsessäni - tuntuu hetkittäin ahdistavalta, että tavaraa on. Mutta taitaa olla myös "ikäkysymys" kun ystäväpiirissäni moni muukin asiaa tuskailee :) ja eihän tuo yhtään helpota, että on kädentaitaja työkseen kun on vielä sitä "työkamaakin" kaiken muun lisäksi ja materiaalia, jota sitten joskus käyttää - niin milloin? Minäkin olen miettinyt päiväkirjojeni polttamista mutta en vielä ole saanut sitä aikaiseksi. Vähemmälläkin tulee toimeen - se on vain asennoitumiskysymys - ja onneksi ainakin itse sen olen vähitellen tajunnut ja alkanut toimimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa myös trendikysymys. Nykyisin niin paljon puhutaan vähentämisestä, yksinkertaistamisesta jne että ajatustapa tuntuu tarttuvan.

      Poista
  3. Olen muuttanut tähän taloon vajaa kolmekymmentä vuotta sitten ja sen aikaa olen tavaraa tänne kerännyt. Aina joskus (hyvin harvoin) saan puuskia siivota ylimääräistä rompetta poiskin. Onneksi nyt tulee pakkotilanne tehdä asialle jotain:) Esimerkiksi pienen pienet kangastilkut, miksi niitä säästän, en ainakaan toistaiseksi ala harrastaa tilkkutöitä ja tilkkuja tulee koko ajan lisää.
    Tsemppiä siivousurakkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaat ovat hankalia. Pikkutilkut olen sydänta raastaen jo kuskannut roskiin, mutta isot ilmeisen tarpeettomat ovat päätyneet tuonne vinttiin. En yhäkään tiedä, mitä niille tekisin. Joskus kun saattaa tarvita...

      Poista
  4. Täälä on kans pistetty tavaraa kiertoon oikeen urakalla. Sitä aina huomaamattaan talven ajan työntää vintin luukusta tavaraa sisään ja keväällä sit ihmettelee, et mistä tämä kaikki ryönä on tänne ilmestyny??!! Kävin pihakirppistapahtumassa myymässä enimpiä tavaroita ja en meinannu uskoa silmiäni, ku levitin sen roinamäärän myyntipaikalleni. Voi ahistus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun katselen noita meidän ylimääräisiä, totean aina, etteivät ne kelpaa edes kirpparille. Miksi ihmeessä ne on tullut hankittua? :o

      Poista
  5. Arvaapa mitä olen tämän alkuviikon, tai oikeastaan jo koko kesäkuun ajan kauhistellut ja yrittänyt tehdä asialle jotain. Eilen oli vuorossa kirjahylly. Löysin sieltäkin vielä lukioaikaisia kansioita muistiinpanoineen. Ihan kaikkea en raaski viedä roskiin ja nyt ei ole aikaa käydä niitä läpi, niin siirrän ne toistaiseksi väliaikaisvarastoon anoppilan varastotiloihin (jossa on entuudestaan jo minun tavaraani melkolailla :D). Joku kaunis päivä (kun kyllästyn kaikkeen ylimääräiseen romuun) tilaan sitten sen roskalavan ja dumppaan kerralla menemään... Vähän luulen, että niitä kun ei tule koskaan käytyä sen enempää läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Poissa silmistä on jo askel mukavampaan suuntaan.

      Poista
  6. Sama vika rahikaisella! Lukiessa muistin lapsen huoneen yläkaapissa makaavan muovilootan, jossa on pahveja ja ihan törkeän kallista mulperipaperia. Sitä joskus köyhänä opiskelija ostin monen monta arkkia, ja jokaisesta on kai käyetty pieni suikale...Tällä viikolla innostuin raidoittamaan kangasta kangasväreillä, ja kas paketti oli markka-ajalta, luultavasti myös tuolta opiskeluajoilta, kun rahat oli tosi tiukassa. Ei uskoisi!;)) Hommahan toimii nykyään niin, että ostetaan isompia asuntoja, jotta voidaan sitten hillota roinaa väljemmin. Moni vuokraa varaston, kun ei mahdu tavarat kotiin. Onneksi meillä kuitenkin on vielä matkaa tuonne jenkkilän tyyliin. On ihan kamalan ahdistavaa katsella krääsää pursuavia koteja. Tsemppiä raivaukseen! Siitä tulee itselle aina hyvä, puhdistunut olo!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppujen lopuksi se, mitä oikeasti tarvitsee on tosi vähän. Ja silti se, mistä ei pysty luopumaan, on valtava määrä. Outoa.

      Poista
  7. Mulla on sammaa vikkaa, säilytän vähä liikaa tarpeettomia askarteluvälineitä, vanhoja liian pieniä vaatteita, rumia mukeja, yms. Kai munki tarttee ruveta siivoomaan, mut päiväkirjojani en polta.
    Hyvä ko muistutit arvonnasta, melkein jäi huamaamati. Mulla jää blogit nyt vallan lukemati ko blogger näyttää listasans vaan yhren tuareimman postauksen. En tiiä onks kaikilla näin, mut mun on ainaki yhtäkkiä vaikeeta seurata blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen blogit tuon oman listani kautta, joka on tuossa vasemmassa reunassa. Se on toiminut ihan oikein kaiketi. Sinne bloggerin listaan en koskaan edes vilkuile. Toivottavasti on ohimenevä vika!

      Poista
  8. Taisi tosiaan olla 90-luvulla kun uudistettiin kaikki osoitteet. Sitä ennen meidänkin osoite saaristossa oli taajaman osan "kutsumanimi", postinumero ja paikkakunta. - Entisen kotipaikkakunnan yksi legendaarinen tarina entisen postin toimivuudesta on (muistaakseni) 60-luvulta, kun ruotsista löytyi kortti perille asti pelkällä ihmisen kutsumanimellä ja osoitteella Finland :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli osoittena pelkkä kylän nimi. Ja sitten kaikki vähänkin epäselvät postit tuotiin aina meille, koska meillä on niin kummallinen sukunimi. :D

      Poista
  9. Älä ihmeessä polta päiväkirjoja! Vaikka miten angstisia, joskus mummona niitä voi olla mukava lukea. Mäkin olen viime aikoina siivoillut meidän varastoa ja ollut tosi iloinen vanhoista kouluaineistani, lapsena saaduista kirjeistä ja juurikin niistä päiväkirjoista. En niitä juurikaan lueskele, mutta on mukavaa että ne ovat olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkesinkin jo vastata tuohon Minnalle samaan asiaan. :)

      Poista
  10. Älä nyt hyvä ihminen polta päiväkirjojasi, säästä ihmeessä ne muistona elämäsi polulta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen polttanut jo ison pinon ja se tuntui erittäin hyvältä. Niiden lukeminen taas on yhtä helvettiä. Minä kun olen sellainen, että olen kirjoittanut päiväkirjaa vain ollessani masentunut. Ei sellaisilla kirjoituksilla mitään arvoa ole.

      Poista
  11. Täällä on samaa vikaa, mutta viime syksynä ja kevättalvella minulle tuli kauhea puuska luopua ylimääräisestä tavarasta. Kävin läpi joka ikisen laatikon, opiskelin silloin isommalla paikkakunnalla ja vein aina sinne mennessäni tavaraa. Hinnat ihan pilkkahintaan, että tavarasta pääsin eroon, mutta voittoakin jäi silti kuitenkin useamman sadan edestä. Tavaraa SIIS OLI! Paljon meni kierrätykseen ja roskiinkin... Mutta, silti sitä aina tuntuu riittävän... aina on joku laatikko, mikä pitäisi ottaa... mutta... plaah... mihin nämäkin laittaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli myös toissatalvena kirpparipöytä, jossa pääsimme eroon hirveästä määrästä tavaraa, ja hinnat alkoivat 20 sentistä. Hyvin kelpasi ja plussalle päästiin silti. Huomattiin, että moni oli ostanut meidän pöydästä halvalla ja myi sitten omassa pöydässään kalliimmalla. Toivottavasti pääsivät tienaamaan. :)

      Poista
  12. Voi miten tuttua! Mua ahdistaa tavara todella paljon ja sekin ahdistaa etten osaa päättää mitä hävitän , mitä en. Olen kiitollinen siitä, että meillä ei ole varaa omakotitaloon, sen vintti olisi täynnä tavaraa, sitä "tarpeellista " :)

    Ja hei, nuo nuoruusvuosien päiväkirjat! Pois pois vaan jos ne on jotain epämukavaa luettavaa itselle. Mä säästin päiväkirjat joita olen kirjoittanut alle 16 vuotiaana. Niissä oli jotain viattomuutta. Mutta niitä 16- 22v kirjoittamia juttuja en halunnut lukea enää - ja ajatus että itse kupsahtaa ja joku muu niitä lukee, olisi vielä epämukavampaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin. En halua, että Sulo koskaan, vahingossakaan joutuu lukemaan niitä päiväkirjojani. Tiedän, että hänen sydämensä särkyisi.

      Eri asia on sarjakuvamuotoon piirtämäni kirjat, joissa on elämää tältä onnelliselta kaudelta, yhdessä Sulon kanssa. Ne minä tietysti säästän ja niitä me luemme keinutuolissa sitten vanhoina.

      Poista
  13. Ammattijärjestäjä tuppautuu kommentoimaan :).
    Suomen pula-ajoista ei ole vielä kulunut tarpeeksi pitkää aikaa, jotta ylenpalttinen säästäminen hellittäisi. Suurin osa ihmisistä säästää tavaraa 'kaiken varalta', 'koska se maksoi uutena niin paljon' tai koska tavaralla on suuri tunnearvo. Suomalaisissa kodeissa on keskimäärin 10 000 tavaraa ja niistä suurin osa jää käyttämättä.

    1950-luvun molemmin puolin on kasvatettu jälkikasvu säästämiseen, ahkeruuteen ja nöyryyteen -eikä tuolloin paljon tavaraa ollutkaan (sen tietävät kaikki, jotka ovat asuneet 50-60 -luvujen asunnoissa joissa on alkuperäiset kaapit). 1970-luvulla kansa lähti jo ensimmäisille keihäsmatkoille ja 1980-luvulla markkinointi alkoi olla jo agressiivista. Tavaraa tyrkytetään joka puolella, ja koska iso kaikesta valmistetaan edullisesti, on sen hankkiminenkin helppoa. Ihmekös tuo, jos nurkissa alkaa kasat kinostamaan :)
    Ympärillä olevat tavarat luovat myös turvallisuuden tunteita. Tai tavara saattaa odottaa järjestelijäänsä, mutta koska täydellistä ajankohtaa ei löydy, eivät tavarat setviydy. Voimakkain tavaran keräyksen muoto on hoarding, joka on jo sairaus (ei ole luokiteltu suomessa).

    Ammattijärjestäjillä on tarkoitus auttaa asiakasta tavarakaaoksen selättämisessä, tavoitteiden luomisessa ja niihin pyrkimisessä. Jos tavaraa on jo paljon, ei karsimisen aloittaminen yksin ole välttämättä helppoa, tai taitoja ei yksinkertaisesti ole. Järjestämisen aikana ammattiraivari ja asiakas suunnittelevat yhdessä keinoja ja tapoja, joiden avulla asiakas selviäisi jatkossa tavaroidensa kanssa. Ammattijärjestäjän kanssa järjestely voi olla myös silmiä avaavaa - itse ei välttämättä kyseenalaista sitä, että kahden hengen taloudessa ei välttämättä tarvita sataa lakanaa. Ammattijärjestäjä ei koskaan järjestä asiakkaan puolesta, vaan työ tehdään aina yhdessä asiakkaan kanssa.
    Ammattijärjestäjä pyrkii myös huolehtimaan, ettei asiakas innostuttuaan heitä pois mahdollisesti tärkeitä asioita, kuten henkilökohtaisia muistoja. Päiväkirjat ovat sellasia, mutta jos omat päiväkirjasi eivät ole tuoneet hyvää mieltä koskaan niitä lukiessasi, niin säästäminen on tuskin tarpeellista. Kielteisten asioiden säilöminen ei ole mielestäni tarpeellista, vaan ennemmin niistä tulisi päästää irti.

    Omasta mielestäni tavaramäärän vähentäminen kannattaa, sillä sen avulla saa ne itselle tärkeät tavarat paremmin esille. Ja koska tavaramäärän pienentäminen vähentää kotitöitä -siinä vasta loistava syy! Ensimmäisten tavaroiden pois heittäminen on tuskallisinta, mutta se alkaa sujumaan helpommin kun on heittänyt pois parisenkymmentä erilaista tavaraa.

    Ihmiset potevat suurta ahdistusta, jos tavaraa pitää heittää roskiin. Kaikkea ei voi kuitenkaan kierrättää, eikä kukaan halua rikkinäisiä/huonokuntoisia tavaroita kierrätyskeskuksiin. Jätekeskuksiin saa viedä tavaraa, ja se on oikea paikka monelle tavaralle. Sen jälkeen voi opetella pikkuhiljaa siihen, että hankkii vähemmän mutta hyvälaatuista (tähän vielä viisas sanonta, johon törmäsin taannoin: "The bitterness of poor quality remains long after the sweetness of low price is forgotten.")

    Riikka / kiikar vision

    P.S Saako tuohon 'kommentoi nimellä' valikkoon lisää muita vaihtoehtoja? LinkedIn, twitter tms? Taidan olla niitä harvoja, jotka eivät käytä gmailia ja wordpress-kohtakin antaa vain wordpress.com -osoitteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa kommentoimaan, ammattijärjestäjä! Kivaa, että olet paikalla!

      Samoilla periaatteilla itsekin tähän urakaan pikkuhiljaa paneudun. Ne sata lakanaakin on jo viety UFFille, nyt on jäljellä enää parit meille ja vierasvarat.

      PS. En pysty itse määrittämään, mitä siihen valikkoon ilmestyy. Tuo on se monipuolisin vaihtoehto. Pystytkö vaihtamaan tuon ainaoikein-profiilisi kiikarprofiiliksi? Sinnehän saa haluansa linkit näkyviin.

      Poista
  14. Olisi kiva kun olis oikein askeettista, eikä tavaraa pursuisi missään..mutta maailmassa on liikaa kaikkea kaunista vanhaa kamaa, joten jonkunhan(siis mun yksin?)täytyy ne säilöä...

    VastaaPoista