sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kolme toivetta ja kolme lupausta


Jos en tee uudenvuodenlupauksia, niin voisin ehkä tehdä loppiaislupauksia. Rynttyliisan hulvattomasta blogista bongasin hyvän loppiaistaian: jos teet kolme lupausta, niin saat esittää kolme toivomusta, jotka toteutuvat.

Minä annan kolme vaikeaa lupausta. Kun kirjaan ne näin julkisesti tähän, tunnen varmasti suurempaa velvollisuutta niiden pitämiseen.


Lupaan vähentää tietokoneella viettämääni aikaa. Tämä on vähän hankala, koska olen jo lopettanut pelaamisen ja Facebookin viihdekäytön. Työhommat on pakko tehdä. Siispä jäljelle jää bloggaaminen. Ajattelin, että jos luen blogit kännykältä aamuisin sängyssä, niin vähennän epäterveellistä tietokonekökkimistä hiirikäsivaurioineen, ja käytän hyödyksi joka-aamuisen petipötkötyksen, jonka tarvitsen hitaaseen virkoamiseeni. Lakkaan myös aukomasta konetta joka minuutin välein, koska "mä vaan nopeesti kurkkaan blogin kommentit" tarkoittaa aina sitä, että jumahdan tähän notkumaan vähintään tunniksi.


Lupaan pudottaa painoa 10 kiloa ja lupaan, etteivät ne pudotetut kilot ole palanneet vuoden loppuun mennessä. Viime vuodesta tiedän, että tämä lupaus vaatii ennennäkemätöntä itsekuria ja täysin uutta suhtautumista ruokaan. Minulla meni kymmenisen vuotta niiden ylimääräisten 10 kilon keräämiseen. Sain ne pois kymmenessä viikossa. Ja sain ne takaisin puolessa vuodessa. Epäonnistuminen on karvas pala. Aion mätkäistä lihavan alusvaatekuvani jääkaapin oveen muistuttamaan minua siitä, miten helppoa on epäonnistua. Projekti alkaa huomenna. Tänään käyn Hesburgerilla syömässä.


Lupaan olla vähemmän tuomitseva. Sorrun liian usein moralisoimaan, paheksumaan tai moittimaan ihmisiä. Vasta sitten, kun olen itse täydellinen, saan tuomita muita heidän virheistään. Eli en koskaan.



Lupaukseni ovat isoja, joten minulla on myös lupa toivoa isoja. Kolme toivettani liittyvät pelkoihini.


Toivon, että Susannan Työhuone pärjää taloudellisesti yhtä hyvin kuin vuonna 2013. Tuloksen ei tarvitse kasvaa, mutta se ei saa myöskään pienentyä. Yritykseni on nyt 3,5-vuotias. Jokainen vuosi on ollut edellistä parempi. Silti joka vuosi olen aivan satavarma siitä, että nyt se alamäki alkaa, koska näin hyvin ei vaan voi mennä. Aina vuoden alussa tiedän, että tänä vuonna tilaukset loppuvat, kaikilla on jo tiskirätit ja kukaan ei halua niitä enempää. Tiedän, että minun on pakko lopettaa yrittäminen ja ryömiä johonkin palkkatyöhön. Hirveä tieto, joka todellisuudessa on pelkkä vastenmielinen pelko, ja joka on juuri nyt erityisen voimakas.


Toivon, että saan pitää Sulon rinnallani myös tämän vuoden (ja 60 seuraavaa vuotta). Pelkään täysin neuroottisesti, että Sulo yhtäkkiä kuolee. Se pelko iskee minuun usein, kun olen yksin. Iltakävelyllä, nukkumaanmennessä tai tunteellista elokuvaa katsoessani. Ja sitten minä itken sitä ajatusta. Sulo vitsaileekin, että kun itken hänen kuolemaansa jatkuvasti etukäteen, minulla ei riitä kyyneliä enää sitten, kun niitä lopulta pitäisi vuodattaa.


Toivon paljon aurinkoisia päiviä koko vuoden ajalle. Olen lopen uupunut tähän märkään ja synkkään mukatalveen. Pelkään ilmastonmuutosta, joka tekee Suomesta litimärän ja sysipimeän maan. Ihminen tarvitsee auringonvaloa elääkseen.

33 kommenttia:

  1. Toivottavasti kaikki kolme toivetta toteutuvat!

    (Voin kertoa, että lapsiperheessä menettämisen pelko on koko ajan myös läsnä. Että me menetämme lapsen tai lapset menettävät toisen vanhempansa tai jollekin sattuu jokin vakava onnettomuus. En tätä itke, mutta välillä kyllä tuntuu, että joku kävelisi haudan yli ja kylmää. Välillä kun ottaa lapsia syliin, tulee tunne, että näkee 10 tai 20 vuotta eteenpäin ja melkein tietää jotain mitä ei halua kuulla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastamisen kamala kääntöpuoli.

      Eräs ihminen sanoi, että lapsiinsa ei kannata kiintyä, kun ne kuitenkin menettää. Juujuu.

      Poista
  2. Kiva blogi sinulla. Saatanpa tulla toistekin. Menestystä uudenvuodenlupauksiin ja yrittämiseen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas hyvästä tekstistä, käyn täällä joka päivä vaikka oma bloggaus on jäänyt jostain syystä pitkälle mainitsemattomalle tauolle. Tuli tuosta tuomitsemis-asiasta mieleen jotain minkä olen tässä viime aikoina oppinut: teemme toisillemme sen mitä ensin teemme itsellemme. Sitten kun olemme antaneet anteeksi itsellemme vajavaisuutemme ja hyväksyneet sen että olemme nyt täydellisiä juuri tällaisina (ja rakkauden arvoisia; korvaamattoman tärkeä osa maailmankaikkeutta juuri nyt) murenee tarve tuomita muita. Toisaalta voi myös ajatella, että sen päässä olevan arvostelevan ja tuomitsevan äänen voi jättää omaan arvoonsa, kyllä se sieltä aikaa myöten sitten vaikenee :) (Olen lukemassa ystävän suosituksesta Eckhart Tollen Läsnäolon voimaa ja niin innoissani siitä että puhun siitä kaikille.) Antoisaa alkavaa viikkoa sinulle ja Sulolle! Ja hyvää tätä uutta vuotta. Ja ennen kaikkea nykyhetkeä (koska muuta ei ole).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kovasti siltä, että kyseinen krija kannattaisi vilkaista. :)

      Poista
  4. Voi ei, nyt mun tarttee kirjottaa jottain hulvatonta ja mun pää on ihan jumissa tälläi pimmeellä. Mut ehkä sitä aurinkoo saadaan sitte loppuviikosta, ainaki tullee pakkasta. Aikamoiset lupaukset sulla. Mut toi on ehkä hyvä keino saada jottain aikaseks, piänet lupaukset unohtaa helposti. Pitäköön lupaukses ja toteutukoon toivees. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, enhän aiheuttanut bloggauspaineita! :D

      Ooh, meillekin luvataan pakkasta, piti heti katsoa säätiedotus. Kunhan ensin jaksetaan viikon vesisade.

      Poista
    2. En mää sentään paineita ota, kirjotan mitä sattuu... :-D

      Poista
  5. Mäkin lupaan pudottaa ainakin 10kg, toki se on helpompaa näin, kun on viimeisillään raskaana :D alustuksesta asiaan- nyt ensimmäistä odottaessa minulle on tullut tutuksi sun pelkos puolison menettämisestä. Toiset pelkää omaa kuolemaansa lapsen saadessaan, minä mieheni. Olisi edes tyhmä ja kurja mies, mutta noin hyvää ja rakasta ole edes toista :D
    Uskon, että sulle käy hyvin tänä vuonna. Mäkin oon vasta päässy mainostamisen makuun sun rätties kanssa ;)

    Eevi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa elämisessä sitä menettämisen pelkoa vielä kasvattaa se tieto, etteivät ne pienet pärjää itsekseen mitenkään.

      Hyvää loppuraskautta sinulle ja paljon rakkautta koko vuodelle!

      Poista
  6. Eikö olekin kamalaa, että kiintymisen ja rakastamisen palkka on menettämisen pelko! Itse havahduin tähän silloin kun esikoinen syntyi ja eihän ne mihinkään katoa, vaikka vuodet kuluvat. Itsekin pelkään koko ajan, että siippa sairastuu tai tulee jokin onnettomuus, ja kun lapset ovat jossain liikenteessä (tai missä tahansa!) niin tottahan pitää tarkistella, että onko kaikki ok...

    Me ollaan täällä kans yritetty laihduttaa, en tiiä miten käy, mutta pakko jotain tehdä kun tuntuu ettei kohta enää taivu mahan kohdalta mihinkään ja on koko ajan jotenkin ähky olo. (Varmaan auttaa asiaa, kun just leivoin suklaakakun, arvaa onko hyvät tuoksut ilmassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulokin kuulemma pelkää minun kuolemaani, vaikkei sen takia vollotakaan niinkuin minä. Soittelee töistä pari kertaa päivässä ilman mitään asiaa. Kuulemma siksi, että pitää tarkistaa minun olevan kunnossa. Kun minä pelkään sitä, että Sulo joutuu kolariin töissä tai joku hullu narkomaani sekoaa ja puukottaa, niin Sulo pelkää sitä, että minä tipun tikkailta tai jotain muuta vastaavaa, kun täällä kotona yksin huseeraan ja saan päähäni kaikkia hyviä remontti-ideoita. Maailma on vaarallinen paikka rakkaille.

      Tsemppiä laihdutukseen!

      Poista
  7. Tohon menettämisen pelkoon ei oo mitään reseptiä. Toisaalta, oishan sekin kurja tilanne, jollei ois mitään niin arvokasta, että sen menetäminen pelottais (ei tainnu helpottaa, mutta niin se vaan on). Meinaat muuten tosi pitkäikäiseksi elää; viel 60 vuotta. Sitä varten tarttee tohon painonkehitykseen kiinnittää huomiota (kuivakkaat mummelit elää vanhoiks).
    Painonpudotuksen kanssa tarttis tehdä ittelleen ehkäpä sellainen sopimus, et ois vaik joka toinen viikko, sellainen päivä, jolloin vois syödä jonkun sokerijutun ja muutoin sit EI niitä sokerijuttuja (siis se joko tai versio, meille joille kohtuus on kohtuuttoman vaikeeta).

    Tiskirätit, vaik pitkäikäisiä oiskin, pitää aika-ajoin uusia. Sitäpaitsi ei niitä vielä ole kaikilla sellaisilla ihmisillä, jotka niitä tykkäis käyttää.

    Tuomitsemisen kanssa ois itelläkin muutama laiskanläksy suorittamatta.

    Mä en oo siis mitään luvannu, mut tälleen tulin ottamaan kantaa (oisko se sitä multa puuttuvaa kohtuullisuutta?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tosiaan on. Silloin, kun ei ollut mitään menetettävää, ei tarvinnut pelätä, mutta eipä siitä elämästäkään mitään iloa silloin ollut.

      Meinaan elää satavuotiaaksi. Siksi pitää tosiaan tehdä jotain oman terveyden eteen. :P

      Ja kiitos kannanotosta! :)

      Poista
    2. Menettämisen pelkoon on yksi lääke olemassa: elä hetkessä. Elämä on nyt ja puuttuuko sinulta mitään juuri NYT? Tätä yritän itse opettaa itselleni, mokomalle tapamurehtijalle.

      Poista
  8. Hmm. Auringonvalo ja lumi eivät ole synonyymejä ;-)
    Hyvät lupaukset ja toiveet. Toivottavasti toiveesi toteutuvat! Vaikutat ihmiseltä, joka murehtii kovasti tulevia epäonnistumisen mahdollisuuksia. Olisi hienoa päästä liiasta murehtimisesta, mutta toisaalta en tiedä, ehkä se vain kuuluu luonteeseesi ja sinuun, ehkä ilman sitä olisit jotenkin vääränlainen? Mietin vain siltä kannalta, että olen ymmärtänyt murehtimisen ehkä jopa aiheuttavan terveyshaittojakin. Se olisi hurjan ikävää. Uudenvuodentoiveeni onkin, että pysyt terveenä, samaten kuin me kaikki muutkin ja rakkaat lemmikit myös. Ai niin, mutta enpä ole tehnyt sitä kompensoivaa lupausta!
    Lupaan ostaa sinulta tänäkin vuonna tiskirättejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin vähän lunta, sitten paljon aurinkoa pikku pakkasen kera. Siinä olisi aika täydellinen talvi. :)

      Minähän olen tosiaan murehtimisen mestari. Mutta arvaapa, olen oppinut jo paljon niiden murehtimisten vähentämisessä, enkä yllä enää ollenkaan sellaiseen megamurehtimiseen kuin joskus aiemmin. Nykyisin murehdin enää omia juttujani, enkä enää sisarusteni, vanhempieni ja kavereideni elämää. Että onhan sekin jo aika iso taakka pois niskasta.

      Minäkin toivon sinulle terveyttä, vaikket ostaisikaan rättejäni.

      Poista
  9. Kaikki se aika minkä etukäteen hukkaa menettämisen pelkoon on sama kun roskiin heitetty hetki hyvästä päivästä. Olen seisonut ensimmäisen aviomieheni haudalla pitäen tytärtäni kädestä ja katsonut kun poikani laskee isänsä arkkua hautaan. Elämäni on nyt kuitenkin ihan hyvää ja olen onnellinen. Pitää vaan elää ja tietää, että elämä on tässä ja nyt. Nyt on hyvä hetki, nyt on kaikki juuri niin kuin pitääkin. Jonaina päivänä tulee suru, mikä se sitten onkin ja sitten on aika vuodattaa kyyneleitä, mutta pitää muistaa koko ajan että siitä voi päästä yli. Elämä jatkuu. Etukäteen on turha surra, koska ei voi tietää missä marssijärjestyksessä täältä lähdetään.
    Oikein ihanaa loppuvuotta sinulle ja toteutukoon toiveesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin Sulokin aina sanoo. Että panen hukkaan sen hyvän hetken, joka nyt on, kun murehdin jotain, joka ehkä saattaa joskus tapahtua tai sitten ei.

      Kiitos kommentistasi. Sydän vähän horjahti sitä lukiessa. Paljon hyvää sinunkin vuoteesi ja yrittämiseen.

      Poista
  10. Hyviä toiveita ja lupauksia kaikki! Minä pystyn samastumaan tuohon menettämisen pelkoon. Onneksi se tunne ei ole kauhean voimakas, mutta kaikkeen onneen taitaa aina liittyä myös se kääntöpuoli. Ja vaikka yrittäisi olla murehtimatta, niin silti tulee se ikävä tunnetila, josta ei pääse pakottamalla eroon.¨

    Onko tuo kirkkokuva Joensuusta? Näyttää tutulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se Joensuusta! Oli tosi upea kirkko, kävimme viime keväänä siellä.

      Poista
  11. Hyviä mietteitä täällä. Kiitos, sain taas ajateltavaa!

    VastaaPoista
  12. En osaa sanoa tähän mitään järkevää muuta kuin Kerttu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerttu on niin paras.

      Eikä sekään tykkää matalapaineesra.

      Poista
  13. Olipas hyvä loppiaistaika! Täytyi tehdä itsekin :)

    VastaaPoista
  14. Kauheaa tuo menettämisenpelko! Pelkään aivan kauheasti, että menetän pienen poikani ja olenkin miettinyt, missä menee se normaali raja. Minuakin itkettää varsinkin iltaisin, kun pikkuinen nukkuu pinnasängyssään ja katselen häntä. Tällaista menettämisen pelkoa en ole koskaan ennen tuntenut.

    Tsemppiä lupausten toteutumiseen!

    VastaaPoista
  15. Hei, nyt valehtelin, pelkäsin nimittäin aina kuollakseni mummoni menettämistä...ja eihän mummot ikuisesti elä :( Nyt ei mummoa enää ole :(

    VastaaPoista
  16. Oikeasti tuntuu aika huojentavalta, että teitä menettämispelkoilijoita on muitakin. Joistain kommenteista tuli jo sellainen olo, että olen aivan idiuootti, kun murehdin tällaisia. :)

    VastaaPoista
  17. Mua niin liikutti sekä tuo toiveesi yrityksen suhteen sekä läheisen menettämisen pelko, koska itsellä on ihan samanlaista. Minäkin olen yrittäjä ja olen huomannut, että ei kannattaisi hirveästi käyttää aikaa sen surkutteluun, miten varmasti kaikki tulee kohta menemään päin mäntyä, koska sellaisella asenteella ei ainakaan parempaan suuntaan pääse. Sanon tämän siis ennen kaikkea itselleni... Onneksi olen viime aikoina vähän oppinut luottamaan, että kyllä kaikki onnistuu jos vaan yritän tarpeeksi ja näen vaivaa. Läheisen menettämisen pelko onkin sitten sellainen juttu, mitä yritän vaan olla ajattelematta ja tuudittautua sellaiseen lapselliseen uskoon, että eihän mulle niin voisi tapahtua... Hah.

    VastaaPoista
  18. Ihanan rehellistä ja niin tutun oloista tekstiä. :)

    VastaaPoista