maanantai 20. tammikuuta 2014

Ei mitään tärkeää


Ei nyt irronnut mitään houkuttelevaa otsikkoa tälle postaukselle, mutta ei minulla varsinaisesti ole mitään kauhean uutta ja mullistavaa sanottavaakaan. (Tässä on oppikirjaesimerkki siitä, miten blogipostausta ei pitäisi aloittaa!)


Kerronpa vaan, että on ihanaa, kun on aurinkoista ja kylmää ja että tajusin, miten talo pysyy tasaisen lämpöisenä siitä huolimatta, ettei ole lumivaippaa kivijalan ympärillä. Ihan yksinkertaisesti pitää vaan lämmittää kaikki uunit kahteen kertaan: sekä aamulla että illalla. Eipä ole enää laskenut lämpö alle kahdenkymmenen muualla kuin työhuoneessa.


Kerron myös eiliseen Facebook-asiaan liittyen, että peppuani on nyt jaettu siellä 136 kertaa ja kuvan on nähnyt 12 500 ihmistä. Sain yli 50 uuttaa sivuntykkääjää ja menetin kaksi. Tänään on tullut tilauksia aika mukavasti. Kannatti siis panna pehmoerotiikkaa riepumainokseen. Aika hämmentävää, vai?

Mites tästä jatketaan? Päivän perse -teemalla? Humoristiset kissakuvatkin kuulemma ovat suosittuja. Naamioisinko Kertun kissaksi?


Sitten lopuksi kerron vielä senkin, että pitkästä aikaa verkkokaupassani on taas kakkoslaatuisia rättejä myynnissä. Vanhaan tuttuun tapaan saatte kolme ulkonäköongelmaista riepua viidellätoista eurolla.


16 kommenttia:

  1. Taas olen ihan tyytyväinen että olen ulkona Facebookista kuin lumiukko :))
    Ehdotan Koti1898 tapaan Suloja ja riepuja kivassa kesäisessä kuvassa vaikka skootterin kylkeä puunaamassa...

    VastaaPoista
  2. Sulolta tulisi kyllä jyrkkä ei, jos alkaisin sille mannekiinihommia ehdotella. :D

    Ehkä jätän erotiikat muutenkin muille. Eiköhän se aihe ole minun osalta nyt kaluttu.

    VastaaPoista
  3. Hillitön tirskahdus Päivän perseelle ja naamioidulle silakalle :D Seksi myy, ja koulussa opittiin että ihminen katsoo mielellään ihmistä, samoin kiinnostavat lapset/elukat awww-faktorin takia. Eli seuraavaksi rohkaiset fanisi lisäämään kuvia tiskiräteistä käytössä! Ei välttämättä peffa ja tissit tyrkyllä -tyyppisesti ;) Mutta jos heität jonkun porkkanan että parhaan asiakaskuvan lähettänyt saa palkinnon niin kyllä mäkin jotain herutusfotoja voin hyvän asian eteen uhrata :)

    VastaaPoista
  4. Niin se "Päivän perse" tupsahti minunkin uutisvirtaani fb-kaverin jakamana vaikken yrityksesi sivuista ole aiemmin muistanutkaan tykätä :) Vähän aikaa mietin, että hetkinen tässä on nyt jotain tuttua (siis ei siinä pepussa, vaan yrityksen nimessä) kunnes välähti... Täytyy sanoa, että loistavan oivaltavaa some-markkinointia!

    Blogissasi on muuten viime postauksissa ja kommenteissa mainittu niin monta kertaa sanat "perse" ja "jakaminen", että taitaa olla google analyticsin statistiikka aika mielenkiintoista seurattavaa tulevina päivinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huomasin, että perse ja jako eivät ole välttämättä niitä sanoja, joiden perässä toivon kenenkään tänne ilmestyvän. :D

      Poista
  5. Äitinä voisin sanoa, että erotiikaksi voisi oikeasti riittää se, että se on mies ja lapset, jotka niitä pölyjä pyyhkii. Siis ei sillä, että miun mies laiskasti siivoaisi - laiskempi mie olen - mutta rentoutuneena ja mökin nurkat puhtaana sitä vaan on alttiimpi eroottisille ajatuksille ;) Että voi sillä miehellä, oli sitten Sulo tai joku muu, olla ihan asiallisesti vaatteet päällä. Sitä paitsi se herättää vielä tänäkin päivänä huomiota. Siis siivoava mies. Että nyt kun sie olet vahvistanut kamalaa "hepenissäsiivoavanainen" -stereotypiaa (näethän huumoripilkkeen kun kirjoitan näin?), niin siehän olet vähän velvollinen tasapainottamaan tilanteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mistä repisin niitä miehiä ja lapsia kuviin, mutta ihan oikeasti, minä olen sillä lailla viallinen, että yhdistelmä mies+lapsi ei aiheuta minussa mitään positiivisia tuntemuksia. Vaikka uskonkin, että asiakkaisiin tehoaisi, niin pakkohan tämän homman on näyttää ja tuntua MINULTA jatkossakin. :)

      Poista
  6. Täytyy kyllä myöntää että perse ihan sanana saa mielenkiinnon heräämään että mistä sitä oikein on kysymys.

    VastaaPoista
  7. Alkupäästä tekstiä heräsi toive, että olisin saanut vertais-puistatuksia tästä ainaisesta puulämmitäämisestä ja siitä miten kovemmilla pakkasilla sitä klapia saa kantaa sisälle aamuin illoin kaksi /%&¤/#¤ kottikärryllistä. Mutta äh, siehän kuulostat nauttivan siitä :D
    Ehkä se minukin ihastus siihen palaa, kun saa taas työpäiviin tunteja lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nauti! :D Tässä vaiheessa vuotta se tympii jo ihan urakalla. Ja nyt kun pitää lämmittää kahteen kertaan päivässä, se tarkoittaa 12 kertaa sytytys'ä, niin siitä on kyllä tunnelmallisuus kaukana.

      Postiivista on se, että talo pysyy kyllä lämpimänä, jos vaan jaksaa urakoida.

      Poista
    2. Ooo, sittenkin kohtalotoveri :D

      Häätyy udella, että onko teillä uuneissa edelleen alkuperäiset tiilet? Meillä on ja sen kyllä huomaa, kun pääsin seuraaman uuden pönttiksen lämmitystä.
      Paitsi niin, eteisen pikkupönttis, joka on nyt purkuvaiheessa ja saa uudet tiilet sisälleen. Senkin puutteen muuten huomaa hyvin: on meinaan varmasti talon tärkein lämmönlähde, kun sijaitsee tuossa vetoisimmassa kohdassa oviaukkoja ja uloskäyntiä. Ehkä se saadaan jo ensitalveksi toimintakuntoon :D

      Poista
    3. On, uunit ovat ihan alkuperäisessä kunnossa. Ja hyvässä kunnossa, ihme kyllä. Yhdestä oli luukku vähän irrrallaan, mutta muurari kävi sen fiksailemassa.

      Poista