maanantai 16. joulukuuta 2013

Tämänkin päivän sana: blogiyhteistyö


Palaan vielä hetkeksi tuohon eiliseen aiheeseen, sillä se kirvoitti huiman kommenttitulvan ja myös selkiytti omaakin ajatteluani blogeissa tapahtuvasta mainonnasta tosi paljon. Sain muodostettua oman käsitykseni omasta kultaisesta keskitiestäni:

1. Toisten yritysten tuotteista

Opin teiltä, että ne tuotelahjukset eivät tipu aina taivaasta bloggaajille, vaan niitä pitää osata itse pyytää. Minä tiedän, että sellaiseen kerjuuseen ei minusta olisi, enkä edes haluaisi, että olisi. Te ette siis koskaan tule näkemään sitä, että Susannan Työhuoneen blogi muuttuisi tuotesijoittelun taivaaksi ja täällä vilisisi kohta kapselikahvinkeittimiä, koruja ja laserleikkauksia.

Sen sijaan te tulette jatkossakin lukemaan täältä muiden käsityöläisten hyvistä tuotteista, joista itse tykkään. Siihen ei varmaan jatkossakaan tule liittymään mitään sen kummempaa blogiyhteistyötä, sillä minä haluan omalta osaltani olla auttamassa kollegoitani pysymään hengissä. Koska itsekin liikutun onnesta, jos näen jonkun kehuvan riepujani ihan pyyteettömästi, haluan tehdä samoin myös muille pienyrittäjille.

Opin myös sen, että joillekin bloggaajille ne tuotelahjat ihan todella tippuvat taivaasta, eli yritykset itse lähestyvät heitä. En lupaa, ettenkö koskaan satunnaisesti ehkä mahdollisesti voisi lähteä sellaiseen mukaan, jos tuote olisi minun ajatusmaailmaani ja intohimoihini sopiva. Jos minua (ilmeisen epätodennäköisesti) sponsoroitaisiin vaikkapa nyt NIILLÄ lapikkailla tai New Beetlellä (No mitä? Kyllä haaveilla saa!) tai Playmobil-kartanolla (Luulisi jo olevan täällä.), niin en silmääkään räpäyttäisi, vaan uskoakseni ottaisin lahjukset ilolla vastaan ja kirjoittaisin yhtä ilomielin hehkutuspostauksen. Kyllä minunkin sielullani (lue: blogini mainosvapaudella) hintansa on, pakkohan se on myöntää.


2. Oman yritykseni tuotteista

Osa teistä varmaan luki edellisen tekstini hyvinkin mainosvastaisena. Sitä sen ei kuitenkaan pitänyt olla. Mainonta on yrittäjille elintärkeää, myös minulle. Perinteinen mainonta (lehdet, tv, radio, netin mainosbannerit, messut) on tolkuttoman kallista. Siihen saumaan bloggaajien apu "blogiyhteistyön" muodossa on todella tervetullut uusi tapa markkinoida tuotteita.

Olen suhtautunut avoimesti siihen, että minulta on pyydetty tuotetta arvontaan tai alennuskoodia lukijoille. Aion suhtautua siihen jatkossakin yhtä avoimesti. Olen kiitollinen bloggaajien tarjoamasta markkinointiavusta ja ainakin tähän mennessä omat vähäiset kokemukseni siitä ovat olleet positiivisia.

Sen sijaan minusta tuntuisi ainakin toistaiseksi todella vaikealta lähteä itse lähestymään suosittuja bloggareita tiskirättimainostuksen toivossa. En tiedä miksi. Onko se vain turhaa vaatimattomuutta? Että nämä nyt ovat vain tällaisia pieniä riepulaisia, ei kai näitä nyt kukaan halua edes ilmaiseksi? Jos siis näette jonkun jossain kehuvan Susannan Työhuoneen bambutiskirättiä, se kehu tulee kyseisen ihmisen sydämestä. Saattaahan olla, että kasvan joskus niin reippaaksi, että tohdin tyrkytellä riepujani ympäriinsä. Tai sitten en kasva. Ehkä riepuni puhuvatkin itse puolestaan, ja hoitavat itse itsensä mainostamisen.


3. Omasta blogistani

Pitkäaikaiset lukijani tietävät, että minun yritystäni ei olisi ilman blogiani. Blogin ansiosta uskalsin ryhtyä yrittäjäksi, koska tuoteideani saivat täällä kannustusta ja hyväksyntää. Tämä blogi on yhä minun vahvin markkinointikanavani. Te joudutte vielä ikiajat lukemaan täältä myös riepujeni ja Suomen käsityöyrittäjien mainontaa kaiken muun meidän elämämme seassa. Tavoitteeni ja suuri toiveeni on pystyä jatkamaan bloggausta niin, että blogin sisältö pysyy hallitun rajattuna, mutta monipuolisena, kiinnostavana, värikkäänä, tarpeen mukaan hauskana tai surullisena, ehdottoman rehellisenä ja ehkä myös silloin tällöin kantaaottavana. Jos joskus käy niin, että minulta loppuvat kunnolliset jutunaiheet tai en kerkiä tehdä täällä enää muuta kuin laittaa tuotemainoksiani, niin toivottavasti tajuan silloin lopettaa bloggauksen.

4. Muiden blogeista

Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Jos minua risoo jatkuva mainostus entisessä lempiblogissani, voin vähin äänin lakata lukemasta sitä blogia. Koska tuotesijoittelua harjoittavia blogeja on satoja (tuhansia?), ilmeisesti niille on myös tilausta ja oma kohderyhmänsä, joka tykkää lukea mainoksia. Minä en kuulu siihen kohderyhmään. Etsinpä sitten vaan uusia blogeja luettavakseni.

Iso kiitos ihanasta osallistumisestanne. Onnistuitte taas yllättämään.

33 kommenttia:

Laurakaisa kirjoitti...

Minä en kerinnyt mukaan edellisen jutun keskusteluun joten liitänpä kommentin nyt sitten tähän tuoreeltaan. Ymmärrän hyvin sen "Minä Olen Tärkeä" -tunteen, joka bloggarille tulee kun joku kaupallinen taho lähestyy - minuakin on lähestytty kerran, mikä oli koomista, koska blogini lähinnä toitottaa sitä että mitään uutta ei kannata ostaa koska vanha on niin paljon parempaa. Olen itse kerran myös lähestynyt - kysyin linoleumin valmistajilta, olisivatko he halukkaita sponsoroimaan lattiaremonttiamme, josta joka tapauksessa kirjoittaisin blogiini. Tähän oli kaksi syytä: köyhyys ja se, että minusta on hölmöä että linoleumia ei käytetä lattiamateriaalina vaan lattioille lätkitään kaiken maailman muovisia laminaatteja jotka ovat hirveitä ja epäekologisia. Ajattelin, että voisin Vakavasti Otettavan Blogiyhteistyön muodossa promota linoleumia lattiapäällysteenä.

Ja sitten tietysti oli se köyhyys.

Mutta no. Meidän remonttisuunnitelmat ovat viivästyneet niin, että en yhtään tiedä onko tuo linoleumin valmistaja edes halukas enää tekemään tätä yhteistyötä, kun linoleumia ei ole edelleenkään tullut asennettua lattialle. Joten luultavasti tulen kirjoittamaan linoleumia kehuvia postauksia ihan ilmaiseksi ja jätän jatkossakin blogiyhteistyön jollekin vähän kustannustehokkaammalle remonttibloggaajalle.

Noin muuten ärsyttää ihan turkasesti se "niin, tämä oli muuten kautta rantain mainittuna maalattu Tikkurilalla" -tyyppinen tuotesijoittelukirjoituksen määrä, joka monista blogeista paistaa. Kuten sanoit, kaikki eivät tosiaan ole copywritereita.

Susanna kirjoitti...

Tiedätkös, minulla on ollut se harhakäsitys, että teillä on jo se linoleumi siellä lattiassa. :D
Niin että kustannustehottomuutenne ei ole välittynyt tänne asti.

Mirka kirjoitti...

Mielenkiintoisia ajatuksia jälleen.

noista bannerimainoksista en tiedä tuon taivaallista, mutta nuo tässä tuote, arvostele se- jututhan on mainostajalle kaikeit varsin hyvä bisnes. muutamien (kymmenien) eurojen panostuksella tuote saa näkyvyyttä jopa tuhansille silmäpareille. Tässäkin asiassa internet on luonut uusia kanavia. blogeissa haetaan aitoja kokemuksia tuotteista, kaikkihan sen tietää että telkkarissa on maksetut näyttelijät. Useimmat mieltävät vielä blogimainospotaukset rehellisiksi kehuiksi, mutta eiköhän tämäkin asia tule muuttumaan kun niin monesta paistaa läpi maksettu mainos. Ikävää että pitää vetää överiksi, sillä aisoissa pysyessään tällainen mainos hyödyttäisi kaikkia. Nimenomaan siinä tapauksessa että bloggaaja kertoisi rehellisesti hyvät ja huonot puolet, ja nimenomaan omasta näkökulmastaan. Toiselle huono voi olla toiselle hyvä.

Koska oma blogini on niin piskuinen, ja toimii lähinnä muistikirjana itselleni, en oikein osaa sanoa miten suhtautuisin yhteistyötarjouksiin. Mikäli kokisin että voisin rehellisesti kirjoittaa mielipiteeni, saattaisin tarttua tarjoukseen, mutta tuotteen pitäisi olla sellainen, että voisin arvioida sitä veetaamalla muihin vastaaviin.

Aika sekavaa sepustusta, kirjoittaminen ei koskaan ole ollut vahvin puoleni.. lopuksi vielä: muistatko sen lusikkavaihtokaupan? olin katsellut riepujasi pitemmän tovin, mutta koska olen aika jämpti, että mitä keittiööni haluan, en ollut tilannut kun värit ei oiken natsanneet. lähetit sitten vaihtariksi yhden, ja jäin totaalisen koukkuun. Nyt mulla on useita, ja aivan parhaita ovat :) varsinkin kun nyt on myös ruskeita :) :) ei nyt varsinaista blogiyhteistyötä, mutta sinnepäin.

Rouva Vattu kirjoitti...

Mä en melkein kehtaa edes mainita mistään hyvistä tuotteista enää nykyään. Meinaan aina kirjoittaa jostain kivasta jutusta, minkä oon löytänyt, mutta deletoin yleensä aina. Tulee sellainen "No mut nyt ne luulee, että mä mainostan tätä ja saan tästä jotain rahaa, voi kakka." -olo :D Tiedättekö, ei enää voi vilpittömästi innostua asioista ja kertoa "MÄ LÖYSIN MAAILMAN SIISTEIMMÄN SELÄNRAPSUTTIMEN!", kun joku jo hymähtää "No nyt se Vattukin on jo myynyt sielunsa saatanalle ja mainostaa, arvasin tän."

Kati kirjoitti...

Mut aina voi kertoa, että tämä ei ole maksettu mainos. ;)

Rouva Vattu kirjoitti...

Mutta uskooko sitä kukaan? Mainostaminen blogeissa on nykyään jo enemmän sääntö kuin poikkeus.

Laurakaisa kirjoitti...

Minä kyllä uskon että ei siitä aidosta tavaroiden tai asioiden kehumisesta tule tuollainen olo, jos blogi on muuten sellainen, no, positiivisessa mielessä kotikutoinen. Ne mainostukset on ihan oikeasti niin kauhean päälleliimattuja ja ne eivät yleensä ikinä jää vain yhteen kertaan. Ja me aletaan heti huutelemaan ja buuaamaan jos alat myydä sieluasi belsebuubille, Vattu ;)

Laurakaisa kirjoitti...

Ai niin joo ja piti sanomani vielä, että onhan meillä se aito ja alkuperäinen linoleumi lattiassa... uutta en osaa valita kun ihan samanväristä ei ole mallistossa.

Susanna kirjoitti...

Siihen pisteeseenkös se linoleumijuttu sitten jäikin. :)

Vattu, uskoo sen. Kun kerran niin sanotaan. Minä ainakin aion mainostaa omaehtoisesti vaikka mitä ja korostaa huolellisesti, että nyt ei olla yhteistyössä kenenkään kanssa. :)

Ja hei, buuaattehan sitten minullekin ja heittelette mätiä tomaatteja, jos alan itse sortua päälleliimattuihin mainoksiin. :D

Susanna kirjoitti...

Vaikea sanoa, kuinka hyvä bisnes, koska itsellä on niin vähän konkreettista kokemusta. Tuo edellisessä postauksessa linkkaamani yhteistyökuvio Omentarhan kanssa poiki ihan kelpo kourallisen tilauksia, ja olin ihan tyytyväinen. Arvontapalkintojuttuja on vaikea mitata, mutta niistä ei mielestäni ole seurannut koskaan mitään tilausryöppyjä. Ihmiset osallistuvat kilpailuun, ja kun voitto ei osu kohdalle, niin sitten osallistuvat johonkin uuteen arvontaan.

Sitä minä mietin, että jos niitä yhteistöitä tekee jonkun tositositosikaupallisen bloggajan tai usean bloggaajan kanssa, niin voiko homma kääntyä itseään vastaan? Eli juuri tämä "voi ei, sinäkin brutukseni" -reaktio. Ja "voi ei, taas noita hemmetin riepuja".

Susanna kirjoitti...

Ja hih, se lusikkahomma. Eli olen kuin mikäkin huumediierei... livautan yhden kiitosriepulaisen ilmaiseksi ja koukutan ihmispoloisen, joka sen jälkeen tilailee rättejä itsensä perikatoon. :P

Susanna kirjoitti...

diierei = diileri

Taitaentehty (Handcrafted Finland) kirjoitti...

Entä saako vinkata Playmobilille, että täällä Suomessa olisi tällainen blogi joka todella ansaitsisi tuon kartanon? :)
Mun mielestä blogiyhteistyöt on ollut kivoja, vaikkei niistä aina päätähuimaavaa kauppaa ole tullutkaan. Yleensä saa kuitenkin mukavaa palautetta ja näkyvyyttä tuotteille. Ja asiakkaille koen hyväksi, että bloggaritkin omin sanoin kertovat mitä ajattelevat tuotteesta ja miten toimii, varsinkin kun Taitaentehdyn tuotteistakin suurin osa suurelle yleisölle tuntemattomia, eikä kaikille tuttuja Muumi-mukeja. Bloggari voi toki aina kirjoittaa myös negatiivisen palautteen, tästähän Pink Bubble taisi juuri kirjoitella. Meille ei vielä ole käynyt niin, mikä on tietysti kiitos huipputuotteiden kuten sun rättien. :)

Susanna kirjoitti...

Saa vinkata! :D Mutta ei se tehoa. Mietihän, miten monta miljoonaa Playmobil-fania pitää blogia. Olen aivan amatööri siinä sakissa.

Minä muuten löysin sen Pink Bubblen juuri tänään. Sehän vaikutti oikein mielenkiintoiselta blogilta. Pitää perehtyä kunnolla.

Taitaentehty (Handcrafted Finland) kirjoitti...

Ah-ok, sun Playmobil-kirjoitusten perusteella ajattelin, että olet lähes ammattilainen. Selvästikään en ole tässä scenessä sisällä! :)
Itse törmäsin Pink Bubbleen muutama viikko sitten, jotenkin muistelin että olisi ollut sinun blogisi kautta, mutta ilmeisesti löysin jostain muualta...

Rouva Vattu kirjoitti...

Laurakaisa, hyvä juttu. Pysynpähän ruodussa :D

Susanna kirjoitti...

Lueskelen sitä juuri nyt. Paljon tosi hyviä teknisiä ohjeita. Myös paljon tooooosi tylsää muotiblokien vatvomista. :P

Katja kirjoitti...

Kaksi hyvää kirjoitusta ja mieletön määrä hyviä ja pohdittuja kommentteja. Omia korvia vähän kuumottaa koska olen yksi näistä jättibanneriblogeista. Muutama kuukausi on tullut oltua yhteisössä mukana ja hetkittäin mietin onko minun paikkani siellä vai ylhäisessä yksinäisyydessä. Yhteistyöpostauksia minulla ei ole ollut, eikä kyllä edes yhteydenottoja sellaisiin. Vaikea sanoa lähtisinkö mukaan ja mistä hinnasta. Yhdestä yhteistyöstä kieltäydyin koska koin sen vähän arveluttavaksi.

Koen että oman blogini juttu on mainostaa omien hyvin kokemuksien perusteella ja täysin pyytteettömästi. Haluan olla sitoutumaton ja siksi nämä kaksi kirjoitusta on saanut pohtimaan asiaa haluanko sittenkin olla ilman bannereita. Lukijoita tulee ja menee, ja niinhän sitä tekee itsekin, eri asiat kiinnostaa eri vaiheessa elämää.

Ruusa kirjoitti...

Hienoa, että joku kirjoitti tästä näin!
Olen jo pitkään puhunut kotona, että tämä mainostaminen kääntyy vielä itseään vastaan.
Itse en enää edes lue niitä blogeja, joissa näen tekstin "blogiyhteistyö". Yhtenä sunnuntaina joku aika sitten, sellaisia otsikoita oli järkyttävä määrä seuraamissani blogeissa. Pah!

Olen itse tehnyt yhteistyötä Tikkurilan kanssa, koska olen ollut siellä töissä itsekin :D
Olemme testanneet muutamaa tuotetta ja ovelana markkinamiehenä firma sai meidät tykästymään tuotteeseen ja Ostimme sitä itse lisää muuallekin. :D
Rahallisesti kyse oli pienestä summasta koko talon remonttibudjetissa, se ei ollut ratkaiseva tekijä.
Kaksi kertaa olen kirjoittanut maksua vastaan jostain ja linkittänyt tekstiin pyydetyn linkin. Hoitovapaalla oleva sai sillä rahalla lapselle vaippoja :D Sittemmin linkit on poistettu blogistani, linkkisivuston pyynnöstä.

Kaiken näiden - ja muiden blogien mainostusten myötä- olen linjannut blogini niin, etten edes mainitse mistä tuote on ostettu. Jos ostan jonkun sisustusjutun tms. totean, että ostin sen.
Jos joku ottaisi yhteyttä ja tarjoaisi vaatteita, koruja yms. en suostuisi.
Itse en osaisi lähteä pyytämään alennuksia blogiini vedoten- muuten kyllä tingitään remonttitarvikkeista ja pyydetään tarjouksia.

Blogini on alkujaan päiväkirjani meidän remontista. Silloin lienee selvää, että päiväkirjassani ei ole mainoksia? :)
Näin olen sen itselleni määritellyt.
Ja koska Tikkurila saattaa vilahtaa päiväkirjassani jo kymmenien vuosien takaa- voi se vilahtaa siellä vieläkin! ;)

Susanna kirjoitti...

Toivottavasti et koe näitä viime päivien keskusteluja mitenkään painostuksena portaalista eroamiseen. Ne mainokset kyllä OVAT törkeän kokoisia, mutta jos ne eivät sinua itseäsi haittaa, niin eihän se sitten mitään. Itse asiassa ihmettelen tosi paljon, miksi ne ovat niin suuria. Vähemmälläkin kun asia tulisi selväksi. :)

Susanna kirjoitti...

Minusta on oikeastaan hyvin kiinnostavaa seurata, mihin blogimaailma menee. Kääntyykö mainostus itseään vastaan? Vai lisääntyykö se hurjasti? Ja milloin siinä alkaa liikkua yhtä isot rahasummat kuin perinteisissä mainostavoissa?

Kati kirjoitti...

Mä olen tässä miettinyt myös tuota yhteistyö-sanaa. Koska kyllähän aito yhteistyö on ihan jees. Että tehdään yhdessä jotain, että esim. se bloggari käy tekemässä jotain yhteistyössä firman kanssa ja saa sitten palkaksi mitä saakin, rahaa tai roinaa. ;) Mutta tuollaisessa yhteistyössähän ihan oikeasti voi syntyä jotain uutta ja mielenkiintoista. Sit taas yhteistyö, jossa me annamme sinulle jotain jotta sinä voit hehkuttaa sitä blogissasi (tai ainakin jos toteutuma on vain tuo), on vähän tylsää. Aika harva noista sisustusbloggaajista kun tosiaan on oikeasti hyvä kirjoittaja. Niitäkin kyllä on ja niissä tapauksissa homma ei niin pahasti hypi silmille.

Ja tämä ihan blogien sisällön kannalta katsottuna...

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Mut nyt mä olen ihan hämmästynyt. Menin pitkästä aikaa katsomaan yhtä blogeistani, jossa kerron lonkkaleikkauksistani. http://lonkkaleikkaus.blogspot.fi/

SINNE OLI TULLUT MAINOS!

Ihan vaan keskelle tekstiä. Ei ole kukaan kysynyt, ei ilmoittanut, enkä minä ole kysynyt saati lupaa antanut. En ole puhettakaan kuullut. Mutta siellä se vaan on omasairaalan mainos! Ei_ voi_olla_totta. Mikä, kuka, missä on tutkinut, mitä aihetta blogini käsittelee ja sitten tökännyt siihen aiheeseen sopivan mainoksen?

Ei kai noin voi tehdä? MIhin teen valituksen? Missä ovat rahat?

Jos viitsitte käydä katsomassa näkyykö se myös teille. Ettei vaan ole vain minulle näkyvä - joku täky?

Susanna kirjoitti...

Hyvänen aika. Siellä tosiaan on vaihtuvia mainoksia. Paljasjalkakenkiä tarjotaan minulle sekä jotain apua hampaiden narskutteluun. Kännykkäversiossa oli stora enson mainos! :o

Susanna kirjoitti...

Minusta sana blogiyhteistyö on vähän hassu. Se on samanlainen siloittelusana, kuin nykyään niin paljon käytetty "haastava", kun oikeasti tarkoitetaan vaikeaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla näkyi Mustin ja Mirrin mainos ja sivussa Elisa kirjojen.

Elina kirjoitti...

Kiva havaita, että en ole ainut, joka kavahtaa blogiyhteistyöpostauksia. Poistan lukulistaltani saman tien blogit, joissa joudun salakavalan markkinoinnin uhriksi. Olen miettinyt miten suuria summia bloggari saa mainospostauksesta ja kannattaako se, koska monet lukijat katoavat sen seurauksena. Oli tosi kiva huomata Susanna, kun blogisi oli poistunut Indiedaysista. Ja on hienoa, että sinulla on selkeä(hkö) linja mainontaan. Itse olen mainostanut blogissani myös, mutta ihan siksi, että toiset käsityöhsrrastajat löytäisivät hyvät ostopaikat tms. Kaikkia paikkoja en mainitse.

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Heti aamulla virkeämmin silmin aloin katsella syytä moiseen "ryöstöön" ja todentotta, joku adsense - gadget tuolta asetuksistani löytyy. Olen siis joskus (?) ihan itse hakeutunut johonkin ja ilmeisesti suostunut, vaikken yhtään mitään sellaisesta muista. Että ainakaan olisin jotain "allekirjoittanut". Ilmeisesti minulle ei mitään tienestiäkään tuosta tule, sen verran väkiköyhä blogi kyseessä... Kukaan ei ole kyllä tilinumeroanikaan kysynyt. Kai? No mutta poistun täältä Susannan leiristä omaani ihmettelemään huonomuistisuuttani...

Susanna kirjoitti...

:D Onneksi ei siis ollut kyse mainosmafian vallankaappauksesta blogissasi.

Susanna kirjoitti...

Minusta tuntuu, että kaikkeen toimintaani voisi lisätä tuon hkö-päätteen, niin tuulellakäyvä olen. Mutta tämä mainosasia on kyllä yksi, jossa pitää muistaa pitää pää kylmänä, jos joskus niitä tuotetarjouksia alkaa tännepäin sadella. En kyllä usko, että alkaa. Voin kuvitella, miten helposti ahneus ottaisi vallan, kun joku ilmainen kapselikeitin olisi tyrkyllä - vaikka itse pidän moista vehjettä yhtä turhana kuin hajustettuja roskapusseja.

Laurakaisa kirjoitti...

Täsmätomaatti lentää heti jos liikaa meinaa heilahtaa markkinatalousmeiningin puolelle...! :D

Katja kirjoitti...

Missään nimessä en ole kokenut näitä keskusteluja painostuksena, vaan herättelevänä ja asioita pohtivana, omat ajatukset ovat avartuneet ja ehkä myös vahvistuneet. Tällaiset pienet herättelyt on vain hyväksi :)

Ruusa kirjoitti...

Mielenkiintoista se on, muuttunut jo neljässä vuodessa Ihan Hurjasti. Saapa nähdä...
Minä en kyllä isoihin rahasummiin usko tässä maassa, vaikka kyllähän ne väittävät, että isoakin rahaa liikkuu suosituimmissa blogeissa.
Tiedä sitten...